Boreaalinen vyöhyke

Wikipedia

Boreaalinen vyöhyke eli pohjoinen havumetsävyöhyke eli taiga on kasvillisuusvyöhyke, jonka perustana on halki pohjoisen pallonpuoliskon ulottuva yhtenäinen havumetsäalue. Euraasiassa se kulkee Fennoskandiasta Itä-Siperiaan ja Pohjois-Amerikassa Labradorin niemimaalta Alaskan länsiosiin. Vyöhyke rajoittuu pohjoisessa tundraan ja etelässä lauhkean vyöhykkeen lehtimetsiin ja aroihin.

Boreaalinen vyöhyke käsittää noin 15 prosenttia mantereiden pinta-alasta ja sen metsäalueet ovat maailman suurimmat – noin 15 miljoonaa neliökilometriä. Sen ohella havumetsiä kasvaa erityisesti eteläisemmillä vuoristoseuduilla, kuten Kalliovuorilla, Alpeilla, Karpaateilla ja Himalajalla.

Boreaalisella vyöhykkeellä lämpötila nousee 1–4 kk kestävän kesän aikana yli 10 °C, mutta laskee talvella alle +3 °C:n. Vuoden keskilämpötila on noin −5 – +5 °C tai −7 – +4,5 °C. Havumetsävyöhykkeellä sataa yleensä noin 300–1500 mm, Suomessa noin 600–700 mm. Tällä sademäärällä havumetsä on yleensä humidi, kostea.

Boreaalisten havumetsien levinneisyys.

[muokkaa] Ilmasto

Suomen etelärannikolla on leveysasteeseensa nähden lauhkeaa.

Verhojansk sijaitsee lehtikuusen esiintymisalueen pohjoisrajalla.

Kuusimetsää ja sen tyypillistä aluskasvillisuutta Ruotsissa.

Boreaalinen vyöhyke kuuluu pohjoiseen lauhkeaan vyöhykkeeseen ja tarkemmin ottaen viileään ilmastotyyppiin, jonka keskilämpötila on 10–22 celsiusastetta 1–3 kesäkuukauden aikana. Kylmimmän kuukauden lämpötila alittaa −3 °C.

Merellisissä osissa, kuten Fennoskandiassa, talvet ovat melko leutoja suhteessa itäisen Siperian mantereiseen ilmastoon, jossa kesät ovat lämpimiä ja talvet erittäin ankaria.

Sademäärä on melko tasainen läpi vuoden, ja osa siitä tulee lumena tai sumuna. Vuotuinen sademäärä vaihtelee melko paljon alueittain, ja se on yleensä 200–850 mm.

Suomen ilmasto on kylmä- tai lauhkeatalvinen, ja kesän ja talven kuukausien lämpötilaero jopa 40 °C, alimman ja ylimmän kohdan (hyvin kylmä talviyö, kuuma kesäpäivä) jopa 70–80 °C. Sademäärä on meillä 700–800 mm.

[muokkaa] Kasvillisuus

Metsät ovat boreaalisella vyöhykkeellä voimakkaasti havupuuvaltaiset, ja tietyssä metsätyypissä esiintyy vain vähän eri puulajeja.

Euroopan puoleisissa osissa tärkeimmät lajit ovat metsämänty (Pinus sylvestris) ja euroopankuusi (Picea abies). Tätä vyöhykettä sanotaan Skandinavian havumetsiksi. Idemmäs mentäessä valtalajeiksi vaihtuvat siperianlehtikuusi (Larix sibirica), pihta (Abies sibirica) ja sembramänty (Pinus cembra) noin Äänisen itäpuolella, mistä alkaa taiga, Siperian havupuumetsä. Siperianlehtikuusi kasvaa lähes ainoana puulajina muun muassa Keski-Siperian tasangolla, jossa maa on monin paikoin ikiroudassa lämpimistä kesistä huolimatta, ja jossa ikivihreät havupuut eivät enää selviydy.

Pohjois-Amerikassa tyypillisiä lajeja ovat valkokuusi (Picea glauca), mustakuusi (Picea mariana) karuilla ja metsänrajaseuduilla, kanadanlehtikuusi (Larix laricina) erityisesti alueen mantereisissa osissa, palsamikuusi (Abies balsamea), kanadantuija (Thuja occidentalis) alueen koillisosissa, kanadanhemlokki (Tsuga canadensis) sekä banksinmänty (Pinus banksiana). Lehtipuita esiintyy paikoin melko runsaasti, erityisesti koivuja (Betula sp.), tammia, leppiä, pajuja ja haapoja.

Fennoskandian pohjoisosissa ja Islannissa on tundran ja havumetsän rajamailla subarktinen koivuvyöhyke, jossa kasvaa muun muassa vaivaiskoivua (Betula nana).

Havumetsien aluskasvillisuus on melko vähälajista köyhästä ja happamasta maaperästä sekä viileästä ilmastosta johtuen. Tyypillisiä lajeja ovat ikivihreät kasvit – erilaiset varvut, kuten mustikka (Vaccinium myrtillus) ja puolukka (Vaccinium vitis-idaea) sekä sammalet ja jäkälät, jotka muodostavat usein tiheitä kasvustoja. Myös sieniä esiintyy runsaasti.

[muokkaa] Maaperä

Maaperä on melko vähäravinteinen, hapan ja podsoloitunut. Happamuus johtuu havupuiden pudottamien neulasten maatuessaan erittämästä haposta, joka estää useimpien muiden kasvien viihtymisen maaperässä. Pintakerros on turvemainen pintahumus, jossa on sienihyyfejä.

[muokkaa] Suot

Metsien jälkeen boreaalisen vyöhykkeen tärkein kasvillisuustyyppi on suo, joita alueella on runsaasti johtuen laakeasta maastosta ja tasaisen kosteasta ilmastosta. Soita on runsaasti Suomessa, mutta laajimmat suoalueet ovat Länsi-Siperiassa Ob- ja Irtyš-jokien seuduilla. Suot ovat pääasiassa aapasoita jotka koostuvat nevoista, rämeistä ja korvista. Pohjoisessa tundran tuntumassa on palsasoita ja Fennoskandian eteläosissa sekä Kanadan länsiosissa keidassoita.

[muokkaa] Eläimistö

Boreaalisen vyöhykkeen eläimistö on vähälajinen, mutta monet sen lajeista esiintyvät ainoastaan kyseisellä alueella. Hirvi on niistä suurikokoisin, ja sen pienemmät sukulaiset peurat esiintyvät myös tundraseuduilla. Petoeläimistä tyypillisimpiä ovat karhu, susi, ilves, ahma ja näätä. Jyrsijöistä sopulit ja myyrät ovat tavallisempia kuin rotat ja hiiret, joita esiintyy lähinnä asutuksen läheisyydessä. Muita yleisiä nisäkkäitä ovat metsäjänis, kärppä, lumikko, saukko, orava, liito-orava ja pohjanlepakko.

Tavallista suurempi osa linnustosta koostuu pikkulinnuista. Tyypillisiä edustajia ovat muun muassa tiaiset, kertut ja tikat. Petolinnuista tavallisia ovat esimerkiksi kanahaukka ja pöllöt. Soilla viihtyvät teeri sekä useat viklot ja sorsat.

[muokkaa] Hyötykäyttö ja uhkat

Havupuumetsien arvo puu- ja paperiteollisuudessa on hyvin merkittävä, ja etenkin Fennoskandiassa metsien hyväksikäyttö on intensiivistä. Luonnontilaisia aarnimetsiä on suhteellisen vähän. Hoidetuista metsistä puuttuvat kelot ja lahopuut, jotka luonnontilaisessa metsässä muodostavat merkittävän osan koko metsän biomassasta ja jotka ovat muun muassa useiden hyönteisten elinympäristöä. Myös osissa Siperiaa, Alaskaa ja Kanadaa metsien hyötykäyttö on lisääntymässä.

Hakkuiden ohella boreaalisten metsien uhkia ovat mm. metsäautoteiden sekä infrastruktuurin rakentaminen, lisääntyvä kaivostoiminta ja kaasukenttien rakentaminen ja ilmastonmuutos, joka aiheuttaa havumetsien vetäytymisen pohjoisemmaksi. Toistaiseksi havumetsät eivät kuitenkaan ole vaarassa hävitä.

[muokkaa] Havumetsä-alueet

Mantereisuuden mukaan määritellyt havumetsän pääalueet Euraasiassa ovat.

1 Fennoskandian alue
2 Pohjois-Venäjän ja Uralin alue
3 Länsi-Siperian alue
4 Itä-Siperian alue
5 Kaukoidän alue

[muokkaa] Suomi

Suomi kuuluu ainoana maana käytännössä kokonaan havumetsävyöhykkeeseen: vain pohjoisimman Lapin tuntureilla vallitsee alpiininen tundramainen kasvillisuus, jossa kasvaa vain vaivaiskoivua. Tätä vyöhykettä sanotaan myös hemiarktiseksi.

Boreaalinen vyöhyke voidaan jakaa edelleen pohjoisboreaaliseen (Lappi ja Peräpohjola), missä ei enää kasva tervaleppää, keskiboreaaliseen (Pohjanmaa ja Kainuu), missä ei kasva metsälehmusta, eteläboreaaliseen (Etelä-Pohjanmaa, Lounaismaa ja Järvi-Suomi), missä ei kasva tammea sekä hemiboreaaliseen vyöhykkeeseen (lounaisrannikko) missä kasvaa tammea ja kuusta, joista ensin mainittu edustaa jo boreaalisen ja nemoraalisen vyöhykkeen (lauhkea lehtimetsävyöhyke) vaihettumisaluetta, lauhkean vyöhykkeen sekametsää.

Hemiboreaalinen kasvukausi 175-205 vrk, haihtuminen PE 510-560 mm, havupuita ja lauhkean vyöhykkeen lehtipuita (esim tammea , saarnea, jalavaa, pyökkiä)
Eteläboreaalinen kasvukausi 160-175 vrk, haihtuminen PE 465-510 mm, metsät iheitä ja nopeakasvuisia
Keskiboreaalinen kasvukausi 140-160 vrk, PE 430-465 mm, melko tiheitä ja kohtalaisen noepasti kasvavia metsiä.
Pohjoisboreaalinen kasvukausi 100-140 vrk, haihtuminen PE 320-420 mm, metsä kasvaa hyvin hitaasti, mäntyä, koivua, Siperiassa lehtikuusta. Pensaskerros rikas, vaivaiskoivua, pajua.
Hemiarktinen vaivaiskoivua