Karhu
Wikipedia
| Karhu | ||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 |
||||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||
|
Karhu eli ruskeakarhu (Ursus arctos) on suurin Suomessa ja koko Euroopassa tavattavista petoeläimistä (pl. Huippuvuorilla ja Grönlannissa tavattava jääkarhu). Karhu on Suomen kansalliseläin.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Koko ja ulkonäkö
Karhu on Euroopan suurin petoeläin. Eurooppalaisen karhun pituus on 130–250 cm ja hännän pituus on 5–15 cm. Naaraiden paino vaihtelee 45 ja 170 kilogramman ja urosten 47 ja 300 kilogramman välillä. Pohjoisamerikkalaiset alalajit harmaakarhu ja kodiakinkarhu voivat kasvaa huomattavasti suuremmiksi (jopa 600 kg), kaikkein pienin on luonnosta jo hävinnyt syyriankarhu. Karhun turkin väritys vaihtelee miltei mustasta aina vaalean kellanharmaaseen asti. Karhulla on monipuolinen äänivalikoima, johon kuuluu muun muassa karjahteluja, murinaa ja vihellysääniä. Karhu näyttää kömpelöltä mutta sitä se ei suinkaan ole. Nopeimmillaan se voi juosta jopa 60km/h. Yleensä karhu liikkuu metsässä hiljaa aistit valppaina.
[muokkaa] Levinneisyys
Karhu on aiemmin elänyt laajoilla alueilla, mutta on hävinnyt kokonaan monilta alueilta ja monilta muilta alueilta vähentynyt. Maailmanlaajuisesti karhu ei ole uhanalainen, mutta se on Euroopassa luokiteltu vaarantuneeksi. Amerikassa tavattavat harmaakarhu ja kodiakinkarhu ovat karhun alalajeja, mutta mustakarhu toinen laji.
Karhuja on maailmassa yhteensä noin 200 000, suurimmat populaatiot Venäjällä (n. 120 000), Yhdysvalloissa (32 500) ja Kanadassa (21 750). Euroopassa on yhteensä noin 14 000 karhua, Espanjasta Venäjälle ja Skandinaviaan. Karhu on hävinnyt Britteinsaarilta, hävinnyt tai häviämässä Ranskasta ja vaikeuksissa suurimmassa osassa Keski-Eurooppaa. Euroopan suurin Venäjän ulkopuolinen populaatio on Karpaateilla (4 500-5 000 yksilöä). Suomessa karhu on uhanalainen. Suomessa on vähintään 1 000 karhua. Karhuja esiintyy koko Suomessa lukuun ottamatta Ahvenanmaata kannan keskittyessä Itä-Suomeen.
[muokkaa] Talviuni
Talvella karhuja ei näy, koska ne nukkuvat talviuntaan. Karhu nukkuu talven pituudesta riippuen noin kuusi kuukautta.
Karhu vetäytyy talvipesään syksyllä loka-marraskuussa, kun ravintoa on enää niukasti tarjolla. Sen ruuansulatus ei ole tarpeeksi tehokas, jotta se saisi tarvitsemansa ravinnon kasveista. Se ei myöskään ole taitava metsästäjä, vaan syö yleensä haaskoja. Keväällä karhu herää talviunesta maalis-huhtikuussa, kun auringon sulattama lumi valuu sen pesään. Toisinaan karhun ajaa ylös nälkä, kun ravintovarastot ehtyvät ennenaikaisesti.
Talviunessa karhu ei syö eikä juo ja sen elintoiminnot hidastuvat. Karhu saattaa kuitenkin kääntyä pesässään tai havahtua kuuntelemaan, jos läheltä kuuluu outoja ääniä. Talvehtiessaan karhu ei virtsaa eikä ulosta. Osan virtsasta se käyttää nesteytyksenomaisesti ja talvipesän hengitysaukon lähistö haiseekin voimakkaasti. Kevättalvella voi jopa näkyä kellertävää aukon ympärillä.
[muokkaa] Lisääntyminen
Karhujen kiima ajoittuu alkukesään ja pariutumismenoihin kuuluvat urosten taistelut naaraista. Karhunaaras kantaa pitkään, jopa 270 vuorokautta. Se synnyttää pennut talvipesään ja yleensä niitä on 1–4. Pentuja karhunaaras ei saa joka vuosi, vaan se synnyttää 2–4 vuoden välein. Vastasyntyneet pennut ovat sokeita, karvattomia ja ne painavat vain muutaman sata grammaa. Pennut ovat emonsa seurassa seuraavan vuoden alkukesään. Karhu alkaa lisääntyä noin viiden vuoden ikäisenä ja sukukypsyys jatkuu sen jälkeen pitkään. Karhut elävät luonnossa melko vanhoiksi, jopa 30-vuotiaiksi. Eläintarhoissa ne voivat elää jopa yli 40 vuotta.
Uroskarhujen on todettu tappavan nuoria alle vuosikkaita karhunpentuja päästäkseen itse jatkamaan omaa geeniperimäänsä.
[muokkaa] Ravinto
Kaikkiruokaisen karhun pääravintoa ovat kasvikunnan tuotteet ja talven rasvavaraston keruussa marjat ovat tärkeää ravintoa. Karhu syö myös hyönteisiä, toukkia puista ja muurahaisia mylläämällä muurahaiskekoja. Erityisesti talviunen jälkeen keväällä karhut voivat saalistaa hirviä.
[muokkaa] Karhu ja ihminen
Karhu on ollut muinaissuomalaisille pelätty, mutta myös pyhä ja arvostettu eläin. Karhu on tarinan mukaan laskettu taivaalta Otavan tähdistöstä (katso myös: karhun synty). Usean pohjoisen kansan mytologiassa karhu on ihmisen sukua, ja ehkä myös muinaiset suomalaiset ovat ajatelleet näin. Karhunpyynnin jälkeen on järjestetty karhun kunniaksi juhlat eli peijaiset, joilla karhua on pyydetty palaamaan ihmisten ravinnoksi metsään. Peijaisperinne on säilynyt näihin päiviin, ja paikoin sitä ollaan aktiivisesti elvyttämässä ja palauttamassa alkuperäisempään muotoon.
Karhulla on useita kiertoilmauksia, kuten mesikämmen, kontio, metsän omena, metsän kuningas ja nalle. Myös "karhu" on alun perin kiertoilmaus, tarkoittaen karheaa turkkia, mutta sittemmin se on vakiintunut karhun nimeksi. Kiertoilmauksia käyttämällä muinaissuomalaiset ovat halunneet välttää kutsumasta petoa luokseen. Karhun ehkä vanhin ja alkuperäisin nimitys on otso (sanan pitäisi oikeastaan olla ohto, mutta oppineet muunsivat sen kirjakieleen otsoksi luullessaan, että ohto on murteellinen ilmaus). Sanalle "otso" on vastineita kaukaisemmissa suomalais-ugrilaisissa kielissä, joten se on ikivanha omaperäinen sana.
Kristillisyyden syventyessä ja vanhojen käsitysten hävitessä karhua on alettu entistä enemmän vihata ja pelätä, vaikka siihen liittyvä myyttinen kunnioitus ei olekaan täysin hävinnyt.
Erään kansantarinan (SKVR:1303) mukaan ensimmäinen karhu tuli ihmisten asumusten luokse tekemään pahaa, mutta sitten jättikokoinen mies iski karhua korvalliselle, ja karhu joutui pakenemaan metsään. Karhu lupasi siitä lähtien pysyä metsässä, mutta on aiheuttanut siellä haittaa ihmisille syömällä karjaa. Entisaikoina karhut pysyivätkin yleensä kaukana ihmisten asumuksista, mutta nykyisin jotkut karhut ovat asettuneet ihmisasutuksen lähistölle.
Normaalisti käyttäytyvä erämaakarhu väistää ihmistä luonnossa, mikäli se suinkin on mahdollista. Emokarhu, joka on liikkeellä pentunsa kanssa, saattaa hyökätä ihmisen kimppuun tulkitessaan tilanteen niin, että pentu on vaarassa. Ihmisten lähellä asuvat karhut ovat eri tapauksia.
Viimeisen sadan vuoden aikana karhu on surmannut Suomessa tiettävästi yhden henkilön, vuonna 1998 karhu tappoi ruokolahtelaisen miehen lenkkipolulla. Mies oli lenkillään joutunut tilanteeseen, jossa hän oli karhuemon ja sen pennun välissä. Mies yritti juosta karhua pakoon ja hämätä sitä heittämällä paitansa emon päälle. Karhu juoksi miehen kiinni. Tutkimusten mukaan karhu oli huitaissut käpälällään miestä takaapäin kaulavaltimoon. Kuolinsyy oli ilman pääseminen verenkiertoon ja lopulta sydämeen. Tutkimustuloksista kertoneen Ilta-Sanomien mukaan karhu ei ollut juuri lainkaan raadellut tai purrut uhriaan.
Toukokuussa 2006 karhu hyökkäsi lenkillä olleen naisen kimppuun Hankasalmella. Karhu raateli lenkkeilijän jalkaa, mutta pakeni naisen potkaistua sitä kuonoon. Useita päällekarkaustapauksia tiedetään tapahtuneen lähinnä erilaisissa metsästyksellisissä tilanteissa. Maailmanlaajuisesti vuosittain muutama ihminen joutuu karhun surmaamaksi.
Tunnetaan useita tapauksia, jolloin karhu on raadellut lammas- tai nautakarjoja ja mehiläishoitajille hunajan makuun päässyt karhu saattaa muodostua todelliseksi riesaksi, joka säännöllisesti käy "korjaamassa" satoa mehiläistarhoissa.
Karhu voi kaivella komposteja tai syödä viljelyksiltä jopa taajama-asutuksen lähellä, jolloin se saattaa tottua ihmisiin. Tällaiset kaupunkikarhut koetaan vaarallisiksi, ja niiden kaatoon saattaa saada poikkeusluvan.
