Kroatian sota laajenee
Wikipedia
Kroatian sota laajeni huomattavasti elokuun puolivälistä syyskuun puoliväliin 1991. Kroaatit eivät vieläkään uskaltaneet käydä serbien komentaman liittoarmeijan kasarmien kimppuun. Elokuussa sota levisi serbivähemmistöisille alueille ja suuriin kaupunkeihin. Lehdistö ei pystynyt enää pitämään kirjaa sotatapahtumista. Virallisesti Serbia ei ollut mukana taisteluissa, mutta käytännössä liittoarmeija tuki serbisissien hyökkäyksiä elokuun alusta alkaen yhä pontevammin. Serbien harjoittamat etniset puhdistukset ja joukkomurhat jatkuivat, eivätkä länsimaat halunneet puuttua tapahtumien kulkuun. Serbit hävittivät asutuskeskuksia tykistöllä. Rauhanneuvottelut kariutuivat usein vahvemmassa asemassa olleiden serbien vastustukseen. Vaikka Kroatia joutui hyvin tukalaan asemaan, länsi ei auttanut sitä.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Sota serbivähemmistöisille alueille ja kaupunkeihin
Elokuun puolivälissä 1991 sota laajeni serbivähemmistöisille alueille Kroatiassa. Nyt alettiin entistä enemmän hyökätä myös suuriin kaupunkehin. Jugoslavian liittoarmeija ja serbikapinalliset tekivät nyt avoimesti yhteistyötä. Kun kylään hyökättiin, sitä tulitettiin ensin kranaatinheittimillä ja tykistöllä, sitten liittoarmeijan panssarit ajoivat kylään. Tämän jälkeen ei-serbiväestö ajettiin pois ja/tai tapettiin. Katoliset kirkot tuhottiin. Näin kylistä tuli etnisesti puhtaita serbikyliä. Serbian äärioikeistopoliitikko Vojislav Šešeljin mielestä serbien oli valloitettava Virovitica-Karlovac-Ogulin-Karlobag -linjan itäpuolella oleva alue. Tätä Serbia ei virallisesti julistanut.
Elokuun puolivälissä Petrinjaan saapui panssarivaunuja, jotka tuhosivat kaupungin keskustaa tulittamalla sitä tykeillä tuhoten varsinkin merkittävien kroaattiaktivisten omistamia liikkeitä. Samoihin aikoihin alettiin Pakracin-Okucanin alueen valtaus ja sen moottoritie katkaistiin. Bosnia-Hertsegovinasta tullut liittoarmeija liittyi Kroatian sotaan mukaan avoimesti, mikä laajensi taisteluja. Kuun lopussa Serbiasta tuli satojen ajoneuvojen kolonna Länsi- ja Itä-Slavoniaan. Itä-Slavoniassa alkoivat suuret taistelut. Vukovarin kaupunki piiritettiin 24. elokuuta 1991, ja suuri osa Vukovaria ympäröivistä kroaattikylistä vallattiin ja puhdistettiin. Sota laajeni myös rannikolle.
[muokkaa] Liittoarmeija serbikapinallisten tukena
25. elokuuta serbit aloittivat täyden hyökkäyksen muun muassa Osijekia, Vinkovcia ja Kijevoa vastaan. Näinä päivinä käytiin myös ankaria taisteluja Borovo Naseljessa ja Otočacissa liittoarmeijan ja kroaattien välillä. Elokuun lopussa konfliktit levisivät myös Likaan, Korduniin ja Karlovaciin. Krajinalaiset kapinalliset liittyivät liittoarmeijan osiksi.
Jo maaliskuusta lähtien 8 kuukautta saarrettu Kijevon kroaattikylä tuhottiin 26. elokuuta 1991 ensimmäisessä liittoarmeijan ja serbisissien yhteishankkeessa, jota pidetään monissa lähteissä Kroatian sodan ensimmäisenä järjestelmällisenä etnisenä puhdistuksena. Kninin kapinalliset olivat jalkaväkeä, ja liittoarmeija tuki heitä raskailla aseilla. Kylä puhdistettiin etnisesti, kroaatit ajettiin pakoon. Vaikka sota oli käynnissä elokuun lopussa, rintamia ei vielä ollut. Elokuussa oli puhdistettu etnisesti suuri osa Banovinan alueen kylistä, ja liittoarmeijan koneet pommittivat Kroatian kyliä. Kuun loppuun mennessä kuolleiden lukumäärä oli noin 1 000–2 200 henkeä, 140 000 oli ajettu tai joutunut lähtemään kodeistaan. Vukovar piiritettiin ja alkoi pitkä taistelu. Liittoarmeija valtasi Drnisin, mikä auttoi montenegrolaisia valtaamaan Konavlen.
Elokuun lopulla taisteltiin tai oli taisteltu seuraavissa kaupungeissa: Dubrovnik, Šibenik, Zadar, Karlovac, Sisak, Slavonski Brod, Osijek, Vinkovci ja Vukovar. Kroaatit olivat huomattavasti heikommin aseistettuja kuin serbit, joita entisen keskushallituksen liittoarmeija tuki. Sota oli alussa pitkään rintamatonta sotaa. Ankarimmin taisteltiin alueilla, joilla ei ollut selvää serbi- tai kroaattienemmistöä. Kroatia ei kyennyt pitkään aikaan vastustamaan Jugoslavian liittoarmeijan hyökkäyksiä. Liittoarmeija ei kuitenkaan ollut niin voimakas kuin sen aseistuksesta olisi voinut päätellä.
[muokkaa] Tudjmanin epäröivä politiikka
Kroatian presidentti Franjo Tudjman uhkasi, että jos liittoarmeija ei lopeta hyökkäyksiään, Kroatia katsoo armeijan miehittäjäksi. Tämä oli tyypillistä Tudjmanin politiikkaa. Tudjman hallitsi Kroatiaa hyvin itsevaltaisesti eikä antanut muiden poliitikkojen saada ääntään kuuluville. Sodan alussa hänen politiikkansa oli hapuilevaa: Tudjman ei ilmeisesti uskonut sodan toden teolla alkavan Kroatiassa. Näin olleen Kroatian varustautuminen ja armeijan järjestäytyminen viipyi. Tudjmanin kansansuosio olikin sodan alussa pohjalukemissa. Häntä vastaan tehtiin jopa tappoyrityksiä, sillä kovan linjan kroaatit eivät pitäneet hänen epäröivästä asenteestaan. Tudjman ei ollut varautunut laajaan sotaan, koska uskoi kansainvälisen yhteisön tunnustavan Kroatian nopeasti ja auttavan sitä. Siinä hän erehtyi pahemman kerran. Myös vielä istuvat hajoavan Jugoslavian liittohallituksen kroaatit kuten liittopresidentti Stipe Mesic häiritsivät Kroatian uutta orientoitumista itsenäisyystaisteluun.
[muokkaa] Kansainväliset rauhanponnistelut epäonnistuvat
Lordi Carrington aloitti rauhantunnustelut syyskuussa 1991. Kansainväliset yritykset luoda rauha kariutuivat yli kymmenen kertaa serbien vastustukseen. Esimerkiksi 19. syyskuuta Slobodan Milošević, Franjo Tudjman ja Jugoslavian puolustussihteeri Kadijević allekirjoittivat rauhansuunnitelman, josta ei tullut mitään. Etyk, Euroopan Yhteisö ja YK olivat kyvyttämiä pysäyttämään sotaa varsinkin sen takia, että serbit halusivat vallata uusia alueita ja laajentaa sotaa. Serbitshetnikit eivät yleensä allekirjoittaneet mitään tulitaukoa. YK:n avustuskuljetuksia verotettiin ankarasti, jos ne yleensä pääsivät kohteisiinsa. Lännen kesäkuussa julistama aseidenvientikielto tuki serbejä, joilla oli raskasta aseistusta yllin kyllin, kun taas kroaatit olivat avun tarpeessa. Kroatian sodassa ilmenivät länsivaltojen päättämättömyys ja haluttomuus toimia serbejä vastaan, vaikka heidät tiedettiin laajalti syyllisiksi taistelujen jatkumiseen.
[muokkaa] Serbia ei myönnä osallisuutta taisteluihin
1. syyskuuta oli Jugoslavian ilmavalvonta sulkenut mm. Kroatian ilmatilan, minkä vuoksi kroaatit ja sloveenit sulkivat lentokenttänsä. Serbian ulkoministeri sanoi, ettei Serbia hallinnut Kroatian serbikapinallisia ja että sillä ei ollut mitään tekemistä Kroatian taistelujen kanssa. Serbian johdon mukaan Serbia tuki Kroatian serbejä vain moraalisesti ja lähettämällä avustustarvikkeita serbeille, jotka puolustivat itseään Kroatian julmia hyökkäyksiä vastaan. Serbian taipuminen rauhaan ei lopettanut taisteluja, ja rauhan mahdollisuuteen suhtauduttiin epäillen.
Daruvarin taistelut olivat kovimmat: serbit tulittivat kaupungin laidoilla kranaatein ja tykein. Kaksi ulkomaista toimittajaa oli kadonnut Bosnia-Hertsegovinassa Kostajnican lähellä - heidän luotien lävistämä autonsa löytyi Vedro Poljen kylästä serbien kapina-alueelta. Ugandan lentoyhtiön koneesta löytyi kroaateille menossa oleva aselasti, kaikiaan 19 tonnia aseita. Serbit varautuivat Bjelo Brdon kylässä kroaattien hyökkäykseen. EY:n mukaan rauhanyritysten epäonnistuminen oli Serbian syytä. Hollannin ulkoministerin Hans van den Broekin mukaan "EY oli aikaisemmin liian innokas säilyttämään Jugoslavian yhtenäisenä".
Jugoslavian liittoarmeija hyökkäsi 2. syyskuuta Petrinjaan tuhoten kaupungin sillan niin, ettei sitä voitu ylittää autolla, vaan vain jalan. Myös Vukovarin lähistöillä ammuskeltiin hajanaisesti, panssaroitu yksikkö ampui 2 tuntia Berakin kylää ja Osijekin ympäristössä oli kranaatti-iskuja. Banijassa ja rannikolla taisteltiin. Franjo Tudjmanin mukaan serbikapinallisten aseistariisuminen ei tulisi olemaan helppoa. Mm. Serbian presidentti Slobodan Milošević allekirjoitti tulitaukosopimuksen EY:n vastatoimien uhatessa. Sopimus tuotti hataran tulitauon. Rauhansopimus loi toivoa, mutta Kroatiassa oli petytty Euroopan vitkasteluun. Kroaatit kyselivät, miksi EY tuli apuun vasta nyt, kun 300 kroaattipoliisia ja kansalliskaartilaista oli kuollut 2 kuukautta kestäneissä taisteluissa. Mukaan ei ollut laskettu siviilejä ja serbien kaatuneita.
Samaan aikaan hajoavasta Neuvostoliitosta aiotttin tehdä suvereenien valtioiden liitto. Kommunistien vallankaappausyritys oli romahtanut. Tämä tuki Jugoslaviankin hajoamista ja Suur-Serbian luomista. Jugoslavian liittovaltion pääministeri Ante Marković ei uskonut rauhaan vaikka tulitaukosopimus allekirjoitettiin, ja Jugoslavian kroaattipresidentti Stipe Mesić oli varovaisen luottavainen rauhanmahdollisuuksiin. EY:n diplomaattien mukaan kestävä rauha saattoi olla kaukana. Tulitaukosopimuksen mukaan EY:n tarkkailijat saivat toimia Kroatiassa Serbian vastahakoisesti suostuessa.
Syyskuun alkupäivinä eri puolilla Kroatiaa suoritettiin 17 hyökkäystä, joissa kuoli ainakin seitsemän ja haavoittui lähes 40. Kroatian mukaan liittoarmeija rikkoi tulitauon, kun kroaatit pidättäytyivät taisteluista. Kyseltiin, kuka käskee armeijaa. Armeija toimi rajusti Petrinjassa ja Berakissa. Berakista paenneiden mukaan jopa 40 ihmistä saattoi kuolla armeijan tulitettua kylää mm. panssarivaunujen tykeillä. Petrinjaan taas tuli kasarmeilta armeijan panssarivaunuja, jotka kylvivät järjettömällä tavalla tuntikausia tuhoa kaupungin keskustassa. Armeijan ilmoituksen mukaan se vain "vastasi tuleen".
4. syyskuuta 1991 oli tiedossa, että serbijoukot tavoittelevat linjaa Karlobag-Ogulin-Karlovac-Vitrovitica, josta oli määrä tulla Suur-Serbian raja. Kyseessä oli "historiallinen Serbian raja", joka perustui ensimmäisen maailmansodan aikana Lontoossa tehtyyn sopimukseen. Serbienemmistöisiä alueita Kroatiassa oli lähinnä Kninin seuduilla. Samana päivänä taistelut laajentuivat. Serbit rikkoivat yksipuolisesti tulitaukoa 33 kertaa. Kroatia pyysi Euroopalta apua, jolloin EY painosti Serbian johtoa ilmoittamalla, että se voi ottaa tai jättää rauhanehdotuksen. Syylliset oli EY:n mukaan tunnistettu, ja Serbian eristämisestä alettiin puhua. Milošević vastasi, että EY:n olisi neuvoteltava Krajinan serbien kanssa, sillä Serbia ei ollut osallinen taisteluihin Kroatiassa. Muodollista komentoyhteyttä serbikapinalliset-liittoarmeija-Serbian johto ei ollut, mutta käytännössä serbit näyttivät vihreää valoa taisteluille.
Yhdysvallat ei kommentoinut Kroatian sotaa, ja Saksa uhkasi tunnustaa Slovenian ja Kroatian. Kroaateilla oli edelleen heikosti aseita. Kroatian lehtien mukaan Jugoslavian liittoarmeija oli miehittäjä, mutta Kroatian hallitus ei ollut virallisesti näin ilmoittanut, mikä kertoi maan johdon haparoivasta linjasta. Samana päivänä väitettiin että Kroatia olisi katkaistu kahtia, kun Zagrebista Belgradiin vievä tie oli tukossa serbien valtaaman Okucanin kohdalta. Kanadalainen liikemies yritti salakuljettaa 19 tonnia Singaporessa valmistettuja kivääreitä ja panoksia Kroatiaan.
5. syyskuuta rauhanvälittäjä Lordi Carrington epäili rauhansopimuksen mielekkyyttä, jos pitävää tulitaukoa ei tule. Tulitauko rakoilikin. Borovo Selo oli serbisissien hallussa. Vukovaria tulitettiin ja kaupunki oli käytännössä saarrettu. Serbien panssarit ja tykistö tulittivat kaupunkia raskaimmin kuukauteen. Myös suurempaa Osijekin kaupunkia Itä-Slavoniassa tulitettiin. Taisteltiin Gospicassa, Nova Gradiskassa ja Savski Bokissa, ja Etelä-Slavoniaan Srijemiin vievä valtatie pysyi poikki. Jugoslavian presidenttineuvosto ilmoitti, että liittovaltion sisäiset rajanmuutokset olivat mahdollisia ja että Krajinalla oli oikeus erota Jugoslaviasta.
