Kroatian sodan alku
Wikipedia
Kroatian sodan taistelut alkoivat Krajinan alueella toden teolla vasta kesällä 1991, kun Kroatia julistautui itsenäiseksi. Serbien tavoitteena lienee ollut vallata Kroatia linjalla Vitrovitica-Karlovac-Karlobag, Tonavan ympäristö sekä saada pääsy Adrianmerelle, mikä tarkoittaa noin 45 prosenttia Kroatiasta. Tässä he eivät onnistuneet.
Kun Kroatia itsenäistyi, Jugoslavian liittoarmeija halvaantui viikossa mm. miehistöpaon vuoksi. Kroatian sota laajeni asteittain heinäkuusta lokakuuhun sekä vielä marraskuussakin serbien vallatessa koko ajan uusia alueita. Kesäkuun lopusta elokuun puoliväliin asti Kroatian taistelut rajoittuivat lähinnä maan serbienemmistöisille alueille ja olivat pienellä voimalla tapahtuvia, joskin paikallisesti vakavia. Serbisissit laajensivat aluettaan tuhoten kyliä, tappaen, kiduttaen ja ryöstäen. Sissit hyökkäsivät johonkin kylään, tekivät puhdistuksen ja hävisivät kuin tuhka tuuleen iskeäkseen seuraavassa kylässä. Heinäkuun lopussa kuolonuhreja saattoi olla vielä alle 100.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Serbien tukikohtia Itä-Slavoniassa
Serbit perustivat muutamia tukikohtia Itä-Slavoniaan: Bobota, Markushica, Gabos (Garbor?), Ostrovo, Pachetin, Brshadin ja Mirkovci Vinkovcin lähelle.
[muokkaa] Kroatian heikkous sodan alkaessa
Kroatia oli heikko sodan alkaessa. Kroatia ei Slovenian tapaan ollut ehtinyt rakentaa kunnollista aluepuolustusta serbien kaapattua suuren osan aluepuolustuksen aseista. Asejoukot olivat heikko kansalliskaarti ja kevyesti aseistetut poliisit. Kansalliskaartilta puuttui aseita ja koulutettuja upseereita. Ensimmäisten taistelujen alkaessa Serbian ohjaamaa liittoarmeijaa ei oltu nimetty viholliseksi, päävastustaja olivat "serbiterroristit". Kroatian presidentti Franjo Tudjmanin politiikka oli horjuvaa, luultavasti hän pyrki neuvotteluratkaisuun Serbian kanssa, koska tiesi Kroatian sotilaallisen heikkouden. Toisaalta Kroatian kansallismieliset ainekset toimivat serbejä vastaan ajaen omalta osaltaan kroaatteja konfliktiin serbien kanssa. Sodan jo alettua kroaattipoliisi räjäytti terroristien tukikohdaksi väitetyn talon, josta kuitenkin löytyi äidin ja lapsen ruumiit.
[muokkaa] Kroatian sodan ensimmäiset askeleet
Borovo Selon välikohtauksen jälkeen serbit ja kroaatit olivat vihollisia, ja levottomuudet kiihtyivät hiljalleen. Propaganda lietsoi jatkuvasti äärikansallismielisyyttä nimenomaan serbien puolella. Kroatiasta pakeni ennen sotaa ja sodan alkaessa tuhansia serbisiviilejä. Paenneiden serbien kertoman mukaan jotkut kroaatit painostivat ja uhkailivat serbejä sekä kävivät näiden kimppuun. Kroaattien serbeihin kohdistama painostus alkoi Franjo Tudjmanin valtakaudella ja saattoi olla vastaus tapahtumiin Kninin alueella. Koston kierre oli alkanut. Äärikroaatit perustivat serbitshetnikkejä vastaavan puolisotilaallisen HOS-joukon, jota johti Dobroslav Paragan.
25. kesäkuuta Jugoslavian kroaattipääministeri Ante Marković varoitti Kroatiaa eroamasta Jugoslaviasta, ettei sota syttyisi. Saman päivän iltana Kroatia julistautui itsenäiseksi, ja seuraavana päivänä alkoivat liittoarmeijan tankit jyrätä Kroatiassa ja Sloveniassa. Euroopan neuvosto tuomitsi voimankäytön. Ulkovallat eivät tunnustaneet kumpaakaan eronnutta valtiota, eivät Kroatiaa eivätkä Sloveniaa. Sodan syttyminen oli selvää, Kroatiassa kansojen välinen vihamielisyys oli käsinkosketeltavaa.
26. kesäkuuta Kroatiassa kuoli kuusi ja saman verran haavoittui serbitshetnikkien hyökättyä Glinan poliisiasemalle, jossa oli myös kansalliskaartilaisia. Seuraavana päivänä liittoarmeijan panssareita lähti liikkeelle parakeistaan Kroatiassa ja Sloveniassa. Kun Jugoslavian kroaattipresidentti Stipe Mesić yritti käskeä panssarijoukkoja palaamaan kasarmeille, niiden serbijohtajat eivät totelleet, koska Slobodan Milošević oli todellinen liittoarmeijan komentaja. Mesić pakeni myöhemmin salassa Miloševićin määräämiä palkkamurhaajia. Vanha Jugoslavia oli kuollut viimeistään silloin, kun Slovenia ja Kroatia lakkasivat tukemasta sitä taloudellisesti. Puhkesi monia yhteenottoja serbikapinallisten ja kroaattien välillä, joissa liittoarmeija tuki heti serbejä. Ensimmäiset yhteenotot olivat yleensä pieniä hyökkäyksiä kroaattipoliisia vastaan tai pommien räjäyttelyä. Kroatian presidentti Tudjman sanoi niitä tihutöiksi, ja serbejä sanottiin terroristeiksi.
Kroaatit eivät enää liittyneet Jugoslavian armeijaan 29. kesäkuuta alkaen. 1. heinäkuuta Osijekin poliisipäällikkö tapettiin hänen autoaan ampumalla. Ampujina olivat luultavasti äärikroaatit, jotka pitivät maltillisen poliispäällikön toimia serbejä vastaan liian pehmeinä.
Samana päivänä serbisissit hyökkäsivät Borovo Naseljessa, Vukovarin läntisessä esikaupungissa liittoarmeijan tukemana. Liittoarmeija kannatti vielä ajatusta yhtenäisestä Jugoslaviasta. Jopa 200 000 serbiä oli tähän mennessä kutsuttu armeijan palvelukseen. Kroaattiliittopresidentti Stipe Mesić totesi Jugoslavian järjestelmän olevan mennyttä, sillä Jugoslavia oli ollut ilman presidenttiä jo 45 päivää. 3. heinäkuuta sotilaat ampuivat väkijoukkoa Zagrebissa. Samana päivänä Jugoslavian liittoarmeijan panssareita saapui Baranjaan ja Itä-Slavoniaan Batinan sillan yli. Batinan silta vie Itä-Slavonian pohjoisosasta Baranjasta Vojvodinaan Backaan.
Hyökkäyksestä tiedettiin Kroatiassa jo seuraavana päivänä. 180 panssarin kolonna lähti kohti Kroatiaa.
Heinäkuun alussa serbit ja kroaattipoliisi taistelivat Kninin alueella ja samoihin aikoihin myös Osijekin seuduilla. Kroatian parlamentin puhemies Žarko Domljan sanoi Kroatian odottavan yhteenottoa liittoarmeijan kanssa, vaikka Kroatia pyysi Jugoslaviaa vetämään armeijansa pois. 4. heinäkuuta Kroaatit yrittivät todistaa liittoarmeijan ja serbisissien yhteistyön ja väittivät liittoarmeijan tuoneen salaa serbisissejä Kroatiaan. Serbisissit ylittivät Tonavan kumilautoilla. Taisteluja käytiin Borovo Selossa, 2 kuoli ja 1 haavoittui. Jugoslavian tuutistoimisto Tanjugin mukaan taisteluja oli puhjennut Celijessä, 5 haavoittui. 10 aseistettua liittoarmeijan ajoneuvoa asettui asemiin Baranjan alueella. Puolet 180 liittoarmeijan ajoneuvon kolonnasta päätyi Osijekin lähelle, puolet Serbiaan lähelle Kroatian rajaa. Kolonna toi 100 serbiä Kroatiaan. Italia kuten muut Jugoslavian rajamaat nostivat joukkojensa hälytysvalmiutta.
5. heinäkuuta Jugoslavian armeijan esikuntapäällikkö, kenraali Blagoje Adžić asettui uusille, entisten tilalle vaihdetuille upseereilleen pitämässään puheessa vastustamaan Suur-Serbiaa, mikä kertoi siitä että armeija ei ollut vieläkään Miloševićin linjoilla. Seuraavana päivänä Milošević sanoi tulevansa toimeen ilman Sloveniaa ja Kroatiaa sekä kehotti serbejä olemaan valmiina puolustamaan maataan. Hän totesi sodan jo alkaneen. Serbian oli Miloševićin mukaan "varauduttava suojelemaan itseään sodalta" ja "puolustettava rauhaa". Milošević kannatti puheessaan liittoarmeijaa, vaikka Serbiassa vaadittiin Serbian armeijaa. Liittoarmeija oli Serbian valvoma mutta sitä arvosteltiin voimakkaasti Slovenian sodan tappion takia.
7. heinäkuuta sanottiin Kroatiassa, että "Slovenia on pelkkä huvipuisto tulevaan Kroatiaan verrattuna" - puhe oli tietenkin sodasta. Samana päivänä allekirjoitettiin Brionin sopimus ja liittoarmeija otti haltuunsa Baranjan aluetta. Brionin sopimuksessa jäädytettiin Slovenian ja Kroatian itsenäisyys kolmeksi kuukaudeksi. Tämä jarrutti toimia Serbiaa vastaan, koska serbit saattoivat puhua sisällissodasta, joka ei kansainväliselle yhteisölle kuulu. Brionin julistus ei hillinnyt tai liennyttänyt Jugoslavian kriisin pahenemista, koska sen mukaan neuvottelut aloitettaisiin vasta elokuussa.
Osijekin lähellä Tenjassa taisteltiin kovasti kaikkiaan 8 tuntia, jolloin 5 kuoli ja 24 haavoittui. Tenjan taistelu alkoi varhain sunnuntaiaamuna ja päättyi illalla liittoarmeijan panssarien väliintuloon. Osijekissa oli mielenosoituksia, joissa suuttuneet kroaatit kertoivat liittoarmeijan olevan serbikapinallisten puolella. 7.- 8. heinäkuuta ryöstettiin ja paloi ensimmäinen kroaattikylä, Celije Slavoniassa. Kylän asukkaat karkotettiin pois, jonkin verran heitä tapettiin. Tämä oli lievä esimerkki etnisestä puhdistuksesta, jonka tarkoitus oli raivata kroaatit pois tulevan Suur-Serbian tieltä.
EY:n ja Etykin toimet sodan hillitsemiseksi olivat tuon ajan lehtien mukaan heikkoja. Slobodan Milošević ei ollut Brionissa, ei myöskään hänen oikea kätensä Borislav Jović. Nyt oltiin jo yleisesti sitä mieltä, että sisällissota saattaisi puhjeta milloin tahansa. Serbipuolue SPO:n oppositiojohtaja väitti Kroatian havittelevan serbialueita. Heinäkuun alussa liittoarmeija oli jo käytännössä Serbian armeija, ja se levittäytyi Kroatian serbialueille. Jović lupasi tukea Kroatian serbeille.
Slovenian tilanteen rauhoittuessa painopiste siirtyi Kroatiaan, jossa tehtiin sissi-iskuja jo päivittäin. 9. heinäkuuta tehtiin monta iskua Kroatian ja Serbian rajalla. Liittoarmeija auttoi serbejä, jotka pyrkivät laajentamaan tukialueitaan. Itä-Slavoniassa Ilokin lähellä taisteltiin samana päivänä, ja kroaattien poliisiauto tuhottiin pst-ohjuksella. Taisteluja käytiin myös muualla Slavoniassa, mm. Mirkovcissa, Vinkovcissa ja Glinassa. Liittoarmeijan kenraali Blagoje Adžić arvosteli Suur-Serbia -ajatusta ja kannatti Slovenian pitämistä Jugoslaviassa. Serbian hallinto ja puoluejohto puolestaan pitivät hyvänä ajatusta, jonka mukaan Serbiaan liitettäisiin Kroatian serbialueet, Bosnia-Hertsegovina, Makedonia ja Montenegro, mikäli Jugoslavia hajoaisi.
Kiivaita taisteluja käytiin Bosnia-Hertsegovinan länsiosissa myös 11. heinäkuuta. Nämä yhteenotot tällä Bosnia-Hertsegovinan vaarallisimmalla alueella päättyivät kroaattimiliisin voittoon. Jopa liittovaltion tiedotustoimiston mukaan kiihkokansallista propagandaa levitettiin uskomattomalla voimalla. 14. heinäkuuta joukko kroaattisiviilejä ajettiin kodeistaan Dragotincin kylästä. 15. heinäkuuta kuultiin monien Itä-Slavonian kaupunkien ympäriltä automaattiaseiden tulitusta ja pommien räjähdyksiä. Muutamaa päivää myöhemmin liittoarmeija päätti vetäytyä Sloveniasta ja keskittyä Kroatian taisteluihin. Serbien hyökkäys laajeni Kroatian serbialueilla heinäkuun lopussa, jolloin Osijekia, Vukovaria ja Erdutia alettiin tulittaa, päivä päivältä yhä kiivaammin. Serbian ilmavoimat iskivät Vukovarin ympäristön kyliin.
[muokkaa] Serbia sekaantuu sotaan yhä enemmän
Noin 20. heinäkuuta jälkeen taistelut olivat yhä jatkuvampia ja niissä alkoi kuolla yhä enemmän ihmisiä. Kroaattikansaan kohdistuvasta hyökkäyksestä, kansanmurhasta eli etnisestä puhdistuksesta saatiin lisää merkkejä. Taistelut levisivät Itä-Slavoniaan, Banijaan ja Pohjois-Dalmatiaan. Liittoarmeija alkoi toimia yhdessä serbikapinallisten kanssa. Taistelut rajoittuivat kuitenkin yhä Kroatian serbienemmistöisille alueille, ja tyypillisesti monissa tapauksissa serbikapinalliset hyökkäsivät kroaattien puolustusasemia vastaan.
Heinäkuussa tyhjennettiin Tordincin, Antinin ja Ernestinovon kroaattienemmistöiset pikkukaupungit.
17. heinäkuuta Kroatian puolustusministeri ilmoitti serbien valmistelevan laajaa hyökkäystä viikon sisällä: "Kammottavan verinen sota uhkaa Kroatiassa". 19. heinäkuuta serbien puolisotilaalliset joukot hyökkäsivät ensimmäistä kertaa Vinkovciin ja Vukovariin, jotka olivat suurehkoja kaupunkeja Itä-Slavoniassa. Samoihin aikoihin alettiin tulittaa Osijekia ja Vukovaria satunnaisesti. Seuraavana päivänä kroaattien asuma-alueita tulitettiin Gospicissa. Puhuttiin jo avoimesti Miloševićin pyrkimyksestä luoda Suur-Serbia.
21. heinäkuuta olivat sodan tappiot molemmin puolin yli 50 kuollutta ja 300 haavoittunutta. Slavoniassa ihmisiä kuoli sairauksiin, koska he eivät saaneet katkeilleitten tieyhteyksien takia lääkäriapua. Seuraavana päivänä Serbia alkoi lähettää apua taisteleville "enklaaveille" eli serbialueille, mikä johti taistelujen kiihtymiseen. 22. heinäkuuta yöllä Vinkovcissa serbit tulittivat kaupunkia kranaatein Mirkovcin kylän suunnasta. Tshetnikit olivat pitäneet Mirkovcia pitkään hallussaan ja paikalla oli heidän suurehko tukikohtansa. Kroatian kansalliskaarti käynnisti kranaattihyökkäyksen Mirkovcia vastaan, ja noin 20 kuoli taisteluissa.
23. heinäkuuta Mirkovcissa käydyissä, tämän päivän rajuimmassa taistelussa kuoli 20. Ohridin rauhanneuvottelut epäonnistuivat, suora sota sisällissota uhkasi lähipäivinä sekä serbien että kroaattien johtejien mukaan. Kroatian sisäministeri Milan Brezakin mukaan 60 terroristia kuollut viime päivinä, 150 sairaalahoidossa, 112 pidätetty. 26. heinäkuuta kiivaat taistelut jatkuivat, liittoarmeija joka sanoi turvaavansa rauhaa, tulitti jo toisen karran suoraan kroaatteja. 9 kroaattipoliisia kuoli, 17 haavoittui. Seuraavana päivänä Serbia ilmoitti virallisesti auttavansa humanitaarisesti kapinoivia Kroatian serbejä lähettämällä ruokaa, vaatteita ym. 27. heinäkuuta Strugan kylässä serbit puhdistivat kylää, mm serbikoulutoverit heittivät erään 20-vuotiaan kroaattipojan kodistaan ulos, ja pakottivat liittymään kymmeniin kroaatteihin, joita pistettiin menemään veitsin ja kiväärinperin eteenpäin. 28. heinäkuuta käytiin Glinassa kovia taisteluja ja tehtiin etninen puhdistus, joissa serbisissit tappoivat raa'asti kymmeniä siviilejä. Tappajat olivat "kapteeni Draganin" puolisotilaallisia joukkoja. Ruumiita lojui Glinan kylän ympärillä. Serbit ottivat kroaattisiviilejä vangiksi ihmiskilveksi suojaamaan ilmatorjuntatykkejä. Serbisissit silpoivat kroaattipoliiseja.
Elokuun vaihteessa alkoi voimakas tykistötulitus Itä-Slavonian Vojvodinan puolelta Erdutiin. 1. elokuuta alkaen Daljissa Osijekin lähellä tapahtui ensimmäinen kroaatteihin kohdistunut suuri massamurha. Kylästä lähti pakolaisia. Taistelussa kuoli 80 kroaattipoliisia. Samoihin aikoihin serbit puhdistivat Erdutin ja Aljmasin. Kymmenen kroaattipoliisia joukkomurhattiin Kozibrodissa. Tätä seurasivat samankaltaiset tapahtumat Strugassa ja Kuljanissa Banijan lähellä, joissa kuoli yhteensä 17 siviiliä. Daljin jälkeen kohteina olivat Sarvas, Ceric ja Nustar sekä Bogdanovci ja Borovon teollisuusalue Vukovarin lähellä. Vukovariin alettiin hyökätä elokuun puolivälissä. 1. elokuuta kaikkia Kroatian kansalaisia kehotettiin puolustamaan Kroatian itsenäisyyttä. Kroatian johto torjui itsehallinnon tasavallan serbivähemistölle. Serbivähemmistölle tehtiin myönnytyksiä, mutta samalla Kroatia valmistautui täysimittaiseen sotaan. 70 000 miehen vahvuisten kroaattijoukkojen liikekannallepano lisäsi kroaattijoukkojen vahvuutta 30 000:lla. Kroatiassa oli 4,5 miljoonaa asukasta, 600 000 serbin vähemmistö.
Elokuun alussa Kroatiassa oli 30 000 pakolaista. Sota laajeni voimakkuudeltaan ja alueeltaan niin suureksi, etteivät Kroatian päivälehdet enää kyenneet pitämään kirjaa kaikista yksittäisistä tapahtumista. Serbien liittoarmeija tuli yhä useammin tukemaan paikallisten sissien hyökkäyksiä. Elokuussa Serbian armeijan tekemien hyökkäysten johto vakautui. Bosnia-Hertsegovinan puolella liikkui yhä enemmän sotilasajoneuvoja. Kroatian armeija kasvoi sodan aikana yhteen paikallisesta väestöstä muodostetuista yksiköistä ja nuorista vapaaehtoisista. Euroopan yhteisö yritti järjestää rauhanneuvotteluja, mutta serbipresidentti Milošević boikotoi niitä.
Elokuun puolessavälissä taistelut olivat levinneet laajalle Itä-Slavoniaan. 14. elokuuta vastaisena yönä taisteltiin kiivaasti, ainakin 5 kuoli Beli Monastirin lähellä. Koillis-Kroatiassa kuoli 3 ja 3 haavoittui. Topuskossa 60 kilometriä Zagrebista länteen kuoli 1 poliisi. Puskurina toimiva liittoarmeija osallistui laukaustenvaihtoon. Serbit iskivät kroaattikylä Borovo Baseljeen, 1 kuoli ja 12 haavoittui. 14. elokuuta käytiin taisteluja Borovo Selossa, Beli Monastirin lähellä. 17 haavoittui, yli 100 kuoli. Kroatia pyysi Daljin lähellä tapahtuneen joukkomurhan hautojen avaamista.
Serbit tappoivat siviilejä, ryöstivät heidän omaisuutensa ja tulittivat tykistöllä rakennuksia. Pakolaisvirta kasvoi viikko viikolta sitä mukaa kun kyliä tuhottiin yhä enemmän ja niistä karkotettiin väestö pois. Kroatian TV:n kuvaajia ja lehtimiehiä tapettiin. Uusia taistelupaikkoja olivat Banija ja Kordun Dalmatiassa, Sinj, Sibenik, Zadar ja Maslenica sekä Lika.