Seneca
Wikipedia
Lucius Annaeus Seneca (yleensä tunnettu lyhyesti nimellä Seneca tai Seneca Nuorempi) (n. 4—65) oli roomalainen valtiomies, kirjailija ja stoalainen filosofi, ja myöhemmin myös konsuli. Seneca oli keisari keisari Neron opettaja. Myöhemmin hän joutui tekemään itsemurhan tämän painostuksesta.
Seneca kirjoitti ajatuksensa kirjeiksi latinan kielellä. Ne käsittelivät lähinnä etiikkaa ja moraalifilosofiaa. Senecan aiheita olivat esimerkiksi lempeys, mielenlujuus, onnellinen elämä ja ilo.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Elämä
Seneca syntyi Cordubassa (nyk. Córdoba), Espanjassa. Hän oli Marcus (Lucius) Annaeus Senecan eli Seneca Vanhemman ja Helvian (Elbian) toinen poika. Hänen isänsä oli varakas reetori eli puhuja. Senecan vanhempi veli Gallio oli Akhaian prokonsuli. Varhaiset kristilliset dokumentit esittävät, että Gallio olisi tavannut apostoli Paavalin noin vuonna 52. Seneca oli runoilija Lucanuksen setä nuoremman veljensä Lucius Annaeus Melan kautta.
Kerrotaan, että Seneca olisi ollut nuorena sairaalloinen, ja että hän muutti Roomaan tätinsä luokse saadakseen koulutusta. Hän sai reetorin koulutuksen, ja opiskeli lakia sekä uuspythagoralaista ja stoalaista filosofiaa. Nämä tiedot eivät ole kuitenkaan täysin varmoja, koska hänen omat teoksensa eivät puhu asioista. Muiden Senecan elämästä kirjoittamat selonteot taas ovat puolueellisia.
Senecasta tuli menestyksekäs asianajaja isänsä ja tätinsä ohjauksessa. Noin vuonna 37 hänet lähes surmattiin, seurauksena konfliktista keisari Caligulan kanssa. Caligulan kerrotaan säästäneen Senecan hengen vain koska uskoi, ettei sairaalloinen mies eläisi kuitenkaan kauan. Vuonna 41 Messalina, keisari Claudiuksen puoliso, suostutteli Claudiuksen ajamaan Senecan maanpakoon Korsikalle syytettynä aviorikoksesta Julia Livillan kanssa. Hän vietti maanpakoajan filosofisten ja luonnontieteellisten tutkimusten parissa, ja kirjoitti muun muassa teoksensa Suuttumuksesta.
Vuonna 49 Claudiuksen uusi puoliso Agrippina kutsui Senecan takaisin Roomaan opettamaan poikaansa L. Domitiusta, josta tuli myöhemmin keisari Nero. Claudius murhattiin vuonna 54, ja Agrippina piti huolen, että Nerosta tuli uusi keisari Claudiuksen pojan Britannicuksen sijasta.
Ensimmäiset viisi vuotta, ns. quinquennium Neronis -ajan, Nero hallitsi viisaasti Senecan ja prefekti Sextus Afranius Burruksen vaikutusvallan alaisena. Ennen pitkää Seneca ja Burrus kuitenkin menttivät vaikutuksensa Neroon, ja hänen hallinnostaan tuli tyrannimainen. Burruksen kuoltua vuonna 62 Seneca vetäytyi eläkkeelle, ja käytti aikansa jälleen opiskeluun ja kirjoittamiseen.
Vuonna 65 Senecaa syytettiin osallisuudesta Pison salaliittoon Neron murhaamiseksi. Nero tuomitsi Senecan tekemään itsemurhan ilman oikeudenkäyntiä. Tacitus kertoo, että Senecan lisäksi myös tämän puoliso Pompeia Paulina teki itsemurhan, koska halusi seurata miestään kuolemaan. Senecan kerrotaan kohdanneen kuolemansa stoalaisella tyyneydellä.
[muokkaa] Filosofia
Seneca on merkittävin latinankielellä kirjoittanut stoalainen filosofi. Filosofiassa Senecan opettajia olivat stoalainen Attalus, kyynikko Demetrius ja aleksandrian koulukuntaan kuulunut Socio.
Senecan omaksuma stoalainen filosofia painotti käytännöllisiä askeleita, joita seuraamalla lukija saattoi kohdata elämässä vastaan tulevat ongelmat. Erityisesti hän opetti, että ihmisen on tärkeää kohdata oman kuolevaisuutensa tosiasia. Useat hänen kirjeistään käsittelevät sitä, kuinka ihminen voi lähestyä kuolemaa.
Vaikka Seneca olikin upporikas, hän eli silti askeettisesti ja julisti riippumattomuutta rikkauksista. Tämä sai hänen vastustajansa pilkkaamaan häntä. Toisaalta hän on ollut monien aikalaistensa ja erityisesti jälkipolvien arvostama.
[muokkaa] Teokset
Senecan nimiin laitettuihin teoksiin kuuluu filosofisia ja luonnontieteellisiä tutkielmia, 124 moraalikysymyksiä käsittelevää kirjettä, yksi satiiri, yksi meteorologinen tutkielma, sekä yhdeksän tragediaa.
Tieteissä Seneca käsitteli hyvin monia eri osa-alueita. Hänen teoksensa Naturales quaestiones käsittelee antiikin kosmologisia, meteorologisia ja muita luonnontieteellisiä teorioita. Se ei ole juurikaan omaperäinen, mutta antaa hyvän yleiskatsauksen aiheisiin. Teosta käytettiin luonnontieteen perusoppikirjana läpi keskiajan. Muissa teoksissaan hän käsitteli muun muassa politiikkaa, historiaa, maantiedettä, taloustiedettä ja lääketiedettä.
Tutkijoiden mukaan Senecan tragediat perustuivat hänen näkemyksiinsä kreikkalaisesta tragediasta, mutta eivät suoraan kreikkalaiseen tragediaan. Hänen tyylinsä on kaukaista sukua Euripideelle, mutta suurin osa vaikutteista tulee Ovidiukselta. On mahdotonta tietää, esitettiinkö Senecan tragedioita koskaan näyttämöllä, koska sen enempää sen puolesta kuin sitä vastaan ei ole mitään todisteita. Niitä on kuitenkin esitetty nykyaikana.
Tragedioista ainakin Octavia on selvästi jonkun muun kirjoittama. Seneca jopa esiintyy yhtenä näytelmän henkilöistä. Myös tragedian Hercules Oetaeus aitous on kyseenalaistettu.
Senecan näytelmiä luettiin laajalti keskiaikaisissa eurooppalaisissa yliopistoissa. Näin ne vaikuttivat vahvasti renessanssiajan draamoihin, erityisesti Elisabet I:n ajan Englannissa.
Koska Senecalla on esitetty olleen veljensä kautta yhteys apostoli Paavaliin, on syntynyt joukko kirjeitä, joiden on esitetty olevan Senecan ja apostoli Paavalin välistä kirjeenvaihtoa. Varhaiset kristilliset kirjoittajat kunnioittivat näitä kirjeitä suuresti, ja muun muassa Hieronymus mainitsee ne teoksessaan De Viribus Illustribus. Nykyisin suurin osa tutkijoita ei pidä kirjeitä aitoina. Arvellaan, että ne olisi kirjoitetty noin vuonna 370. Myöskään Senecan yhteyksiä kristittyihin ei ole todistettu millään tavalla, eikä hän selvästikään lainannut mitään ajatuksia kristityiltä, vaikka onkin saattanut olla tietoinen näiden olemassaolosta [1] [2].
Kirjoitusvuodet ovat arvioita.
[muokkaa] Dialogit
- Ad Marciam, De consolatione (Marcialle, Lohduttautumisesta) (40)
- De Ira (Suuttumuksesta) (41)
- Ad Helviam matrem, De consolatione (Helvialle, Lohduttautumisesta) - Senecan äidilleen osoittama kirje, jonka tarkoitus on lohduttaa tätä hänen maanpakonsa aikana (42)
- De Consolatione ad Polybium (Polybiukselle, Lohduttautumisesta) (44)
- De Brevitate Vitae (Elämän lyhyydestä) - essee joka opettaa, että mikä tahansa elämän pituus on riittävä, jos elämä on eletty viisaasti (49)
- De Otio (Joutilaisuudesta) (62)
- De Tranquillitate Animi (Mielentyyneydestä) (63)
- De Providentia (Kaitselmuksesta) (64)
- De Constantia Sapientiis (Viisaan ihmisen mielenlujuudesta)
- De Vita Beata (Onnellisesta elämästä)
[muokkaa] Tragediat
- Hercules Furens (Herculeen hulluus)
- Troades (Troijan naiset)
- Medea
- Phoenissae (Foinikian naiset)
- Phaedra
- Agamemnon
- Thyestes
- Oedipus
- Hercules Oetaeus (Hercules Oeta-vuorella) - aitous kyseenalaistettu
- Octavia - epäaito
[muokkaa] Muut teokset
- Apocolocyntosis divi Claudii (Jumalallisen Claudiuksen kurpitsoiminen) - satiiri (54)
- De Clementia (Lempeydestä) - kirjoitettu Nerolle, tarkoituksena painottaa lempeyden hyvettä keisarin ominaisuutena (56)
- De Beneficiis (Hyväntekeväisyydestä), seitsemän kirjaa (63)
- Naturales quaestiones, seitsemän kirjaa - antiikin kosmologisia ja meteorologisia teorioita (63)
- Epistulae morales ad Lucilium - Luciliukselle osoitettu 124:n kirjeen kokoelma, joka käsittelee moraalikysymyksiä (64)
- Cujus etiam ad Paulum apostolum leguntur epistolae - Senecan ja apostoli Paavalin väitetty kirjeenvaihto, neljätoista kirjettä (todellisuudessa kirjoitettu n. 370?)
[muokkaa] Kirjallisuutta suomeksi
- Kaarakainen, Teija & Jari Kaukua (toim.): Stoalaisuus: Hyvän elämän filosofia. (Helsinki: Gaudeamus, 2004.) Sisältää Senecan teoksen Suuttumuksesta.
- Seneca: Tutkielmia ja kirjeitä. Suom. J. A. Hollo. WSOY 1964, Porvoo - Helsinki. Sisältää tutkielmat Viisaan ihmisen mielenlujuudesta, Lempeydestä, Onnellisesta elämästä, Mielentyyneydestä ja Helvialle, Lohduttautumisesta, sekä 32 kirjettä.
