Diktaattori

Wikipedia

Tämä artikkeli käsittelee valtion johtajaa. Charles Chaplinin elokuvasta kertoo artikkeli Diktaattori (elokuva).

Diktaattori (lat. sanelija) on itsevaltiaan tavoin hallitseva valtionpäämies, jonka hallintoon liittyy joskus totalitaristisia ja poikkeuksetta autoritaarisia piirteitä. Diktaattori ei yleensä ottaen hyväksy minkäänlaista poliittista oppositiota. Valtiota, jota hän hallitsee, kutsutaan diktatuuriksi. Termi on nykyisessä käyttötarkoituksessaan hyvin väljästi määritelty ja se kantaa negatiivista painolastia ihmisten yhdistäessä diktaattoreihin brutaalisuuden ja sortovallan.

Diktaattoria muistuttava valtionpäämiestyyppi muoto eräissä muinaisissa ja esimoderneissa yhteiskunnissa oli despootti.

Sisällysluettelo

1 Rooman diktaattori
2 Diktaattori nykyaikana
3 Diktatuurityyppejä
4 Sivistynyt diktaattori?
5 Nykyisiä diktaattoreja
6 Historiallisia tunnettuja diktaattoreja
7 Aiheesta muualla

[muokkaa] Rooman diktaattori

Pääartikkeli: Rooman diktaattori

Rooman tasavallassa diktaattori oli virka, joka uskottiin luotettavalle roomalaiselle, joka otti hetkellisen vastuun valtakunnasta, etenkin sotatilanteessa. Yleinen pituus diktaattorin toimikaudelle oli kuusi kuukautta, jonka jälkeen senaatti saattoi jatkaa toimikautta toiset kuusi kuukautta. Diktaattorijärjestelmään turvauduttiin esimerkiksi puunilaissodissa. Tuolloin diktaattori ei merkinnyt hirmuhallitsijaa.

Uudempana aikana samaa käytäntöä on sovellettu Puolassa, etenkin jatkuvien kansannousujen yhteydessä. Yksi ihminen otti viranomaisvastuun levottomuuksien puhjetessa ja joissain tapauksissa tätä henkilöä kutsuttiin diktaattoriksi. Käytännössä todelliset diktaattorit eivät kutsu itseään siksi.

[muokkaa] Diktaattori nykyaikana

Mussolini ja Hitler Münchenissä 1940

Nykyaikana termiä "diktaattori" käytetään kuvaamaan johtajaa, jolla on ylen määrin henkilökohtaista valtaa. Sitä voidaan verrata muinaiseen määritelmään tyrannista, mutta tyrannian synonyymi se ei ole. Nykyaikainen diktaattorivalta eli diktatuuri on kehittynyt keskiajan jälkeen modernin kansallisvaltion ja nationalismin yhteydessä. On määritelmäkysymys, missä vaiheessa moderni diktatuuri on syntynyt. Ensimmäisenä uudenaikaisena diktaattorina on pidetty joskus Oliver Cromwellia, joskus Napoleon Bonapartea. Diktaattorit kuuluvat ennen kaikkea 1800- ja 1900-lukujen historiaan.

Diktaattoreiksi on luonnehdittu hyvin monenlaisia johtajia aina laillisesti valtaanpantujen hallitusten ministereistä, kuten António Salazar ja Engelbert Dollfuss, epävirallisiin armeijan komentajiin, kuten Manuel Noriega, ja lopulta stratokraatteihin, kuten Francisco Franco ja Augusto Pinochet.

Nykymääritelmässään "diktatuuri" yhdistetään väkivaltaan ja sortoon. Tyypillisinä esimerkkeinä pidetäänkin Adolf Hitlerin, Josif Stalinin ja Mao Zedongin diktatuureja, jotka olivat vastuussa miljoonien ihmisten surmaamisesta.

Käsite yhdistetään myös suuruudenhulluuteen. Monet diktaattorit kehittävät itselleen massiivisen henkilökultin ja myöntävät itselleen hienolta kalskahtavia titteleitä ja kunniamerkkejä. Esimerkiksi Idi Amin, Ugandan diktaattori oli ollut brittiarmeijan luutnantti ennen maan itsenäistymistä 1962. Noustuaan diktaattoriksi hän nimitti itsensä "hänen korkeutensa, elinikäinen presidentti, sotamarsalkka Al Hadji Tri. Idi Amin, VC, DSO, MC, Kaikkien maan eläinten ja merien kalojen herra, sekä Britti-imperiumin valloittaja Afrikassa yleisesti ja etenkin Ugandassa". Joissakin tapauksissa vähäpätöisen sosiaalisen taustan omaava diktaattori on julistautunut monarkiksi: esimerkiksi Napoleon Bonaparte otti Ranskan keisarin arvonimen. Jean-Bedél Bokassa julistautui "Keski-Afrikan keisariksi" 1970-luvulla.

Yhdysside diktaattorin ja armeijan välillä on hyvin yleinen. Monet diktaattorit pukeutuvat nimenomaan sotilasunivormuun korostaakseen yhteyttään aseelliseen mahtiin. Upseeritaustan omaavien vallankäyttäjien tapauksessa tämä lienee luonnollista, esimerkiksi Espanjan diktaattori Franco oli armeijan kenraaliluutnantti ennen valtaannousuaan ja Noriega vastaavasti Panaman asevoimien komentaja. Latinalaisessa Amerikassa suurin osa vallankaappauksista on ollut armeijan tekemiä ja valtaannousseet yksittäisiä sotilasjohtajia tai upseereiden muodostamia junttia. Joissain tapauksissa yhteys on jälkikäteen luotu, esimerkiksi Stalin nimitti itse itsensä Neuvostoliiton generalissimukseksi eli ylipäälliköksi ilman mitään varsinaista sotilastaustaa.

[muokkaa] Diktatuurityyppejä

Useimmat diktaattorit asettuvat valtaan vallankaappauksella tai vallankumouksella. Monissa tapauksissa tämä on heikon hallituksen syytä köyhissä tai muuten epävakaissa valtioissa; tällaisissa tapauksissa on aika helppoa organisoituneelle armeijaryhmälle ottaa valta. Tämä lähes stereotyyppinen skenaario on tunnettu sotilasdiktatuurina. Kaikki diktaattorit eivät kuitenkaan asetu valtaan laittomilla keinoilla; Salazar ja Dollfuss olivat talousprofessoreita, jotka lain keinoin asetettiin Portugalin pääministeriksi ja Itävallan kansleriksi. Yksi kuuluisimmista diktaattoreista, Hitler, sai vallan laillisesti demokraattisesti valitun presidentti Paul von Hindenburgin kuoltua.

Yksi suurimmista diktatuurien heikkouksista, esimerkiksi Salazarin, Dollfussin ja Francon malliin, on se, että ne nojaavat ratkaisevasti henkilökohtaiseen johtajuuteen eivätkä ideologiaan, tai selviin perustuslaillisiin sääntöihin. Lisäksi diktaattori ei välttämättä halua nimetä selvää seuraajaa, tai kun seuraaja on nimetty, diktaattori ei välttämättä salli hänelle oman uran luomista. Tuloksena on, että diktaattorin kuolema usein horjuttaa valtarakenteita.

"Yksipuoluejärjestelmä"-diktatuuri yrittää korjata tämän heikkouden keskittämällä vallan enemmän tai vähemmän ideologisesti homogeeniselle puolueelle, usein siinä määrin että muut puolueet määrätään laittomiksi. Kuuluisimpia monopolistisia puolueita olivat kansallissosialistinen Saksan työväenpuolue, fasistipuolue ja kommunistiset puolueet monissa eri maissa. Marxilais-leniniläisen teorian mukaan diktatuuri voi olla kollektiivinen, kokonaista yhteiskuntaluokkaa edustava (katso proletariaatin diktatuuri). Käytännössä sosialistimaissa valta on aina keskittynyt yhdelle henkilölle despotian tavoin.

Muut diktatuurit luovat perhediktatuurin, jossa usein yksi perheenjäsenistä (usein poika) perii vallan diktaattorin kuoleman jälkeen. Esimerkkejä tästä ovat Oliver Cromwell ja Richard Cromwell Englannissa, Tsiang Kai-Shek ja Tsiang Ching-kuo Taiwanissa ja Kim Il-Sung ja Kim Jong-Il Pohjois-Koreassa. Tämäntyyppiset diktatuurit kuitenkin kestävät harvoin kauemmin kuin kaksi sukupolvea. Usein diktaattori on kokematon hallitsija ja joutuu usein kilpailijoiden toimenpiteiden uhriksi, jotka on hiljennetty aikaisemmassa diktatuurissa.

Joissakin tapauksissa, kuten Juan Carlos I Espanjassa ja Chiang Ching-kuo Taiwanissa, diktaattorin seuraaja voi tehdä liikkeen kohti demokratiaa tekemällä demokraattisia uudistuksia.

Kaikkein vaikeimmin määriteltävä diktatuurin muoto on niin sanottu kuninkaallinen diktatuuri. Tällaisissa tapauksissa monarkki, keisari tai vastaava käyttää valtaa hyväkseen samaan tapaan kuin moderni diktaattori. On kuitenkin vaikea erottaa tätä ja absoluuttista kuninkaanvaltaa toisistaan. Esimerkki edellä mainitusta nykymaailmassa on Saudi-Arabia, jonka kuningas käyttää ylintä lainsäädännöllistä, oikeudellista ja toimeenpanovaltaa.

Monet diktaattorit ovat huolehtivaisia omasta julkisuuskuvastaan ja näkevät suurta vaivaa kuvatakseen itsensä pystyvinä, sankarillisina ja hyväntahtoisina hallitsijoina. Useissa tapauksissa tämän toteuttamiseen käytetään tehokasta propagandakoneistoa ja usein lähes uskonnollisia mittakaavoja saavuttavaa henkilökulttia. Hyvän esimerkin tästä tarjoaa fasistisen Italian koululaisten toistelema iskulause "Mussolini on aina oikeassa." Useimmiten tällaiset henkilökultit näyttävät ulkopuolisista hyvin silmiinpistävältä, esimerkkeinä esimerkiksi Saddam Husseinin entisen hallinnon pystyttämät diktaattorin monumentaaliset omakuvat ja Pohjois-Korean Kim Il Sungin ja Kim Jong Iliin liitetyt naivistiset pyhimyskertomukset.

[muokkaa] Sivistynyt diktaattori?

"Sivistynyt diktaattori" on klassisen "valistuneen yksinvaltiaan" modernimpi versio, joka tarkoittaa epädemokraattista johtajaa, joka käyttää poliittista voimaansa ihmisten hyväksi, ei pelkästään omien etujensa ajamiseen. Kuten monet poliittiset luokitukset, tämä termi kärsii sen subjektiivisuudesta. Johtajat kuten Franco, Pinochet, Mustafa Atatürk, Anwar Sadat ja Fidel Castro on luokiteltu sivistyneiksi diktaattoreiksi, mutta kaikissa näissä tapauksissa riippuu mielipiteestä, kuinka "sivistyneitä" he olivat tai ovat. Useimmat diktatuurit kutsuvat itseään sivistyneiksi ja usein näkevät demokraattiset järjestelmät sekavina, tehottomina ja korruptoituneina.