Versaillesin rauha
Wikipedia
Versaillesin rauha solmittiin ympärysvaltojen ja Saksan välillä 28. kesäkuuta 1919, ja siinä Saksa tuomittiin yksin sotasyylliseksi ja maksamaan huomattavat sotakorvaukset. Sopimus koostui 440 artiklasta viidessätoista osassa.
Versaillesin rauhan ehdoista neuvoteltiin kuusikuukautisessa Pariisin rauhankonferenssissa vuonna 1919. (Samassa rauhankonferenssissa neuvoteltiin rauhansopimukset myös Itävallan, Unkarin, Bulgarian ja Turkin kanssa.)
Neuvottelut käytiin voittajavaltioiden kesken, joten Saksalle annettiin kesäkuussa 1919 valmis sopimus allekirjoitettavaksi, periaatteella "hyväksy tai alistu miehitykseen". Tämä herätti suunnatonta katkeruutta saksalaisissa, jotka alkoivat pian kutsua Versaillesin rauhaa "häpeärauhaksi" (saks. Schandfrieden).
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Alueluovutukset
Sopimuksen toisessa ja kolmannessa osassa määrättiin alueluovutukset. Saksa menetti alueita Tanskalle, Ranskalle, Puolalle, Tšekkoslovakialle, Belgialle ja Liettualle.
Moresnet ja Eupen-Malmédy siirrettiin Belgialle, Elsass ja Lothringen Ranskalle, suurin osa Ylä-Sleesiaa Tšekkoslovakialle ja Puolalle, Länsi-Preussi (Puolan käytävä) ja Posenin seutu Puolalle. Memel (Klaipėda) jäi liittoutuneiden valvontaan, josta se annettiin myöhemmin Liettualle. Pohjois-Schleswig päätyi kansanäänestyksen jälkeen Tanskalle. Aluesiirrot perustuivat löyhästi eri alueiden kansallisuuksien jakaumaan, tosin strategisista syistä ja merkittävästä saksalaisenemmistöstä huolimatta Danzigista (Gdańsk) tehtiin vapaakaupunki ja Saarin alue siirtyi Kansainliiton valvontaan viideksitoista vuodeksi. Kaikkiaan Saksa menetti 13 % pinta-alastaan; näillä alueilla oli kuitenkin tuotettu 75 % sen rautamalmista, 30 % teräksestä ja 28 % hiilestä.
[muokkaa] Muut rajoitukset
Sopimuksen neljännessä osassa Saksa menetti siirtomaansa pääasiassa Britannialle, ja viides osa rajoitti sen armeijan enintään 100 000 miehen ammattisotilasjoukkoon. Saksalta kiellettiin myös raskas tykistö sekä sukellusveneet, ilmavoimat ja panssarivaunut.
Saksan laivasto rajoitettiin 15 000 mieheen, kuuteen alle 100 000 tonnin taistelulaivaan, kuuteen risteilijään ja kahteentoista hävittäjään. Sukellusveneet kiellettiin kokonaan. Tätä kuten muitakin ehtoja Saksa kuitenkin rikkoi myöhemmin mm. valmistuttamalla sukellusveneitä Hollantiin perustetun insinööritoimiston välityksellä ulkomailla, mm. Turussa Crichton-Vulcanin telakalla ja järjestämällä sotaharjoituksia Neuvosto-Venäjän ja Saksan välisen Rapallon sopimuksen salaisen lisäpöytäkirjan perusteella. Saksa siirsi lentokoneteollisuutensa Alankomaihin (Fokker) ja Ruotsiin (mm. Svenska Aero, josta kehittyi 1930-luvun lopulla SAAB).
Saksan oli sitouduttava pitämään kaikki sotilaat palveluksessa kahdentoista vuoden ajan ja upseerit 25 vuoden ajan, jottei merkittävä osa asepalvelusikäisistä saisi sotilaskoulutusta eikä reservejä näin muodostuisi. Armeijan esikunnan muodostamista ei sallittu. Yleisesikuntaupseereille maksettiinkin palkkaa tutkijoina mm. museoalalla.
Artikla 156 siirsi Saksan Shandongin omistuksen Kiinassa Japanille. Kiinassa päätös aiheutti mellakoita ja toukokuun neljännen päivän liikkeen synnyn.
[muokkaa] Sotakorvaukset
Artikla 231 määräsi Saksan hyväksymään täyden vastuun sodan aloittamisesta. Tämän perusteella maa määrättiin korvaamaan kaikki sodassa aiheutetut menetykset ja vahinko, joiden laajuus määrättiin myöhemmin. Sotakorvausten maksun varmistamiseksi kaikki Reinin länsipuoliset alueet, mukaan lukien Ruhrin laakson teollisuuskeskus miehitettiin. Tammikuussa 1921 korvauksiksi määrättiin 269 miljardia kultamarkkaa. Myöhemmin summa alennettiin 132 miljardiin, jota edelleen pidettiin tähtitieteellisenä summana. Tätä kuvaa se, että laskennallisesti Saksa olisi saanut sotakorvaukset maksettua loppuun vasta 1980-luvulla, jos toista maailmansotaa ei olisi tullut.
Ranskan sotakorvausvaatimukset olivat alun perin paljon raskaammat. Sopimuksen ehdot olivat kiistanalaiset jo neuvottelupöydässä, ja niistä käytiin myöhemmin julkista keskustelua. J. M. Keynes ennusti sotakorvausten johtavan Saksan talouden romahdukseen. Yhdysvaltain senaatti ei ikinä hyväksynyt sopimusta, joten Saksan ja USA:n välillä tehtiin erillisrauha 1921.
[muokkaa] Japanin palkitseminen
Artikla 156 siirsi Saksan keisarikunnan kiinalaisen siirtomaa-alueen Japanin keisarikunnalle sen sijaan, että alueet olisi palautettu Kiinalle. Tämä johti syvään pettymykseen Kiinassa, joka purkautui mielenosoituksina ja synnytti "Toukokuun neljännen päivän liikkeen". Kiina ei luonnollisestikaan allekirjoittanut rauhansopimusta. Kiina oli julistanut sodan Saksalle syyskuussa 1919 ja teki erillisen rauhansopimuksen Saksan kanssa vuonna 1921. Kiinaa koskeva "häpeärauha" oli ehkä Saksan kokemusta synkempi.
[muokkaa] Kansainliitto
Versaillesin rauhansopimuksessa sovittiin myös Kansainliiton perustamisesta. Kansainliitto aloitti toimintansa 10. tammikuuta 1920, ja sen pysyvänä sijaintipaikkana oli Geneve. Kansainliitto oli presidentti Woodrow Wilsonin idea, mutta Yhdysvallat ei ikinä liittynyt siihen. Kansainliitto valvoi Osmannien valtakunnan ja Saksan maiden siirtoa voittoisille ympärysvalloille muodollisesti Kansainliiton alaisuudessa.
