Pianosonaatti 26 (Beethoven)

Wikipedia

Jäähyväissonaatti eli Ludwig van Beethovenin sonaatti op. 81a Es-duuri on Pathétiquen ohella toinen niistä sonaateista, jolle Beethoven on itse antanut lisänimen. Se on sävelletty vuosien 1809 ja 1810 välillä. Se on saanut nimensä siitä, kun Beethovenin sonaattien tärkein ja uskollisin tilaaja arkkipiispa Rudolph lähti Wienistä pakoon ranskalaisia vuonna 1809. Jäähyväisten lisäksi sonaatti kuvaa jälleennäkemistä ja sen odotusta.

[muokkaa] Historiaa

Arkkipiispa Rudolph oli ollut Beethovenin erittäin hyvä ystävä, oppilas ja yksi uskollisimpia sonaattien tilaajia. Hänen avullansa Beethoven onnistui niukasti harjoittamaan häilyvää elinkeinoaan, Rudolphin lähdön jälkeen se tuli olemaan vielä vaikeampaa. Rahoittajan lisäksi Beethoven menetti hyvän ystävän ja oppilaan, niinpä hän omisti sonaatin hänelle. Beethoven on omistanut Rudolphille muitakin suurteoksia, joihin kuuluvat mm. Pianokonsertto n. 5 Es-duuri "Keisarikonsertto", Missa Solemnis ja Pianotrio "Arkkipiispa". Beethoven on onnistunut pukemaan ahdistuksen, epävarmuuden ja tuskan hienosti musiikiksi. Varsinkin sonaatin toinen eli hidas osa on tuskainen, jopa riipivä. Myöhemmin Beethoven kuritti kustantajaansa siitä, että sonaatista oli jäänyt lisänimi "Das Lebewohl" (Jäähyväinen) pois. Oli vain ranskalainen käännös "Les adieux", joka oli sinänsä ironista, kun ajattelee miksi Rudolph pakeni Wienistä. Sitäpaitsi ranskankielisestä käännöksestä puuttui alkuperäisen ilmaisun henkilökohtaisuus.

[muokkaa] Rakenne

• Sonaatissa on kolme osaa:
  • Das Lebewohl (Les Adieux). Adagio - Allegro
  • Abwesenheit (L´absence). Andante espresivo "In gehender Bewegung, doch mit Ausdruck"
  • Das Wiedersehen (Le retour). Vivacissimamente "Im lebhaftesten Zeitmasse"

Sonaatin ensimmäisessä osassa käy selkeästi ilmi se, että Beethovenin ja arkkipiispa Rudolphin jäähyväiset eivät olleet surulliset, toisin kuin jälleennäkemisen välissä oleva aika, odotus. Se on piinallinen, eikä meinaa millään loppua. Odotus käy pitkäksi. Mutta jos jäähyväiset olivat iloiset, niin jälleennäkeminen oli suorastaan riemukas. Pianotekninen loisto on huipussaan pianistin soittaessa nopeita juoksutuksia ja oktaavikuvioita. Välissä on kuitenkin aina rauhallisia kohtia, jotka sisältävät yksinkertaisen ja kauniin melodian. Koko sonaatissa yleensäkin on keskitytty paljon oktaaveihin. Sonaatin kolmen ensimmäisen nuotin yläpuolelle säveltäjä on kirjoittanut "Le-be-wohl" (Jäähyväinen), se on ikään kuin auttamassa pianistia saamaan mahdollisimman kauniin ja laulavan äänen.

Ludvig van Beethovenin pianosonaatit

Op. 2 nro 1 | Op. 2 nro 2 | Op. 2 nro 3 | Op. 7 | Op. 10 nro 1 | Op. 10 nro 2 | Op. 10 nro 3 | Op. 13 (Pathétique) | Op. 14 nro 1 | Op. 14 nro 2 | Op. 22 | Op. 26 (Marcia Funebre) | Op. 27 nro 1 (Quasi una fantasia) | Op. 27 nro 2 (Kuutamosonaatti) | Op. 28 (Pastoral) | Op. 31 nro 1 | Op. 31 nro 2 (Tempest) | Op. 31 nro 3 (Die Jagd) | Op. 49 nro 1 | Op. 49 nro 2 | Op. 53 (Waldstein) | Op. 54 | Op. 57 (Appassionata) | Op. 78 | Op. 79 | Op. 81a (Jäähyväissonaatti) | Op. 90 | Op. 101 | Op. 106 (Hammerklavier) | Op. 109 | Op. 110 | Op. 111