Parabellum P08
Wikipedia
Parabellum P08 on saksalainen itselataava pistooli, joka on ollut palveluskäytössä useissa maissa 1900-luvun alusta lähtien monena eri variaatioina. Sitä valmistettiin vuosien 1900 - 1945 välillä noin 2 308 000 kappaletta. Parabellumin sulkumekanismi perustuu lyhyeen piippurekyyliin ja sen lukkomekanismina toimii Maxim-konekivääristä periytyvä polvilukko.
[muokkaa] Historia
Saksassa Karlsruhessa sijanneen Ludwig Loewe & Co.–yhtiön palveluksessa ollut Georg Johann Luger (s. 6. maaliskuuta 1849, Steinach am Brenner, Itävalta – k. 22. joulukuuta 1923, Berliini, Saksa) suunnitteli yhtiön valmistaman Borchardt C/93 -pistoolin pohjalta uuden, edeltäjäänsä yksinkertaisemman, pienemmän ja kenttäkelpoisemman pistoolin ja siihen uuden 7,65 x 23 mm Parabellum-patruunan. Parabellumin prototyyppi valmistui vuonna 1898 ja pistoolin otti ensimmäisenä palveluskäyttöön Sveitsi vuonna 1900 7,65 Parabellum -kaliiperisena nimikkeellä Ordonnanzpistole 00 (OP00).
Deutsche Metallpatronenfabrik–yhtiön kanssa fuusioitunut Ludwig Loewe & Co. jatkoi Deutsche Waffen und Munitionsfabriken AG (DWM) -nimisenä pistoolien valmistusta ja markkinointia, ja ne olivat mukana useiden maiden armeijoitten palveluspistoolin valintatesteissä; esimerkiksi Yhdysvaltojen armeijan testejä varten valmistettiin pieni erä .45 ACP -kaliiperisia Parabellumeita.
Vuodesta 1902 valmistettiin 2 150 kappaletta irrotettavalla perällä ja etutukilla varustettua 7,65 mm kaliiperista pitkäpiippuista metsästyskarbiinimallia.
Parabellum ei myynyt kovinkaan hyvin siviilimarkkinoilla korkean hintansa vuoksi ja viranomaiset epäilivät liian pienenä pidetyn kaliiperin pysäytystehoa. Georg Luger suunnitteli vuonna 1902 pistooliin uuden 9 x 19 mm Parabellum -patruunan aiemman patruunan pohjalta. Uusi luoti oli halkaisijaltaan 9 mm ja 19 mm:n mittainen hylsy oli muilta ulkomitoiltaan sama kuin edeltäjänsä, mutta kaulaton.
Myös pistooliin tehtiin useita rakennemuutoksia, mm. rekyylijousi muutettiin lehtijousesta kierrejouseksi, vuonna 1908 luovuttiin kahvavarmistimesta ja vuodesta 1913 kahvaan koneistettiin tukkina toimivan perälaudan kiinnityskisko. Vuodesta 1914 pistoolien rungossa siirryttiin vanhasta ns. pitkästä rungosta uuteen, noin 2 mm lyhyempään runkoon. Vuonna 1904 9 mm Parabellum –kaliiperinen malli valittiin Saksan keisarillisen laivaston Kriegsmarinen uudeksi palveluspistooliksi nimikkeellä Marine–Modell P04, jota valmistettiin 52 700 kappaletta. Neljä vuotta myöhemmin myös Saksan armeija valitsi vuonna 1906 tuotantoon tulleen "Neues Art" ("uusi malli") Parabellumin palveluspistoolikseen ensin nimikkeellä Pistole Parabellum, Modell 1908, myöhemmin pelkkä P08. Tästä eteenpäin suurin osa tuotetuista Parabellumeista toimitettiin Saksan asevoimille. Vuodesta 1911 ensimmäisen maailmansodan loppuun vuonna 1918 pistooleita valmisti DWM:n (noin 900 000 kappaletta) lisäksi Erfurtissa sijainnut Saksan Kuninkaallinen Kivääritehdas (noin 700 000 kappaletta) ja Preussin valtion asetehdas Spandau vuosina 1917–1918 noin 200 pistoolia.
Vuosina 1914–1918 Parabellumista valmistettiin noin 178 000 kappaletta 200 millimetrin mittaisella piipulla ja siihen kiinnitetyllä 800 metriin asti etäisyyssäädettävällä tangenttitähtäimellä varustettua Lange Pistole 08 –mallia, joka jaettiin perälaudalla ja siihen kiinnitetyllä nahkakotelolla varustettuna lähinnä tykistölle ja konekiväärijoukoille; tästä nimitys "tykistöparabellum". Tähän malliin alettiin valmistaa 32 patruunan Trommelmagazine 08 -rumpulipasta, josta tuli myös MP18–konepistoolin ensimmäinen lipastyyppi; konepistoolikäyttöä varten lipas täytyi varustaa irrallisella adapterilla. Ennen konepistoolien käyttöönottoa ja niiden korvikkeena saksalaisten vuodesta 1915 muodostamia Sturmbatallione–rynnäkköjoukkoja aseistettiin muun muassa rumpulippailla varustetuilla tykistöparabellumeilla, jotka olivat kivääreitä ja karbiineita kätevämpiä juoksuhautoja vyörytettäessä.
Ensimmäisen maailmansodan päätyttyä Saksan tappioon Versaillesin rauhansopimus asetti sen sotavoimien määrälle ja aseistukselle rajoituksia, samoin kuin saksalaiselle aseteollisuudelle. 9 mm kaliiperisten ja yli 100 mm mittaisella piipulla varustettujen Parabellumien valmistus kiellettiin, samaten DWM:n kauppasuhteet Saksan asevoimiin.
Weimarin tasavallan poliisivoimien ja armeijan, Reichswehrin käyttöön Parabellumeita alkoi valmistaa Suhlissa sijainnut Simson & Co., joka hankki käyttöönsä Erfurtissa käytössä olleet tuotantolaitteet. Vuosien 1922–1932 välillä tehdas sekä valmisti uusia pistooleita, että peruskorjasi sodan aikaisia aseita ja muutti ne 7,65 mm Parabellum –kaliiperisiksi vaihtamalla piipun ja rekyylijousen. Peruskorjatut aseet tarkastusleimattiin uudelleen ja pistoolin runkoon patruunapesän päälle lyöty alkuperäinen valmistusvuosileima yleensä hiottiin pois ja korvattiin vuosiluvulla 1920 osoittamaan että kyseessä oli viranomaisille toimitettu m/20 Parabellum. Tehdas toimitti yhteensä noin 25 000 pistoolia.
Vuonna 1922 Mauser-asekonserniin yhdistetty DWM jatkoi 1920–luvulla Berlin–Karlsruher Industrie-Werk–nimisenä 7,65 mm Parabellum –kaliiperisten, 95 mm / 98 mm mittaisella piipulla varustettujen Parabellum M/20–mallisten pistoolien tuotantoa haltuunsa jääneistä osista ja aihioista. Aseita valmistui ulkomaanvientiin vuosien 1920–1930 välillä arviolta noin 35 000 kappaletta. Ainoat merkittävät sotilastilaukset tehtaalle tulivat Hollannista ja Suomesta, joka osti kaupallisten asevälittäjien kautta noin 8 000 7,65 mm –kaliiperista Parabellumia, joitten nimikkeeksi tuli 7,65-mm Pistooli m/23.
DWM suunnitteli 1920–luvulla myös 7,65 mm ja 9 mm Browning kaliiperisen taskupistoolimallisen Parabellumin, mutta sitä valmistettiin tiettävästi vain neljä kappaletta.
1930–luvulle tultaessa yleismaailmallinen talouslama vaikutti myös Mauser–konserniin, joka lopetti 1. toukokuuta 1930 Parabellumien valmistuksen Berliinissä ja siirsi koko tuotannon Mauserin Oberndorfin tehtaalle.
Kansallissosialistien valtaannousun jälkeen vuonna 1933 Saksan armeijaa ryhdyttiin jälleenvarustamaan ja rauhansopimuksen rajoitukset unohdettiin. Parabellumia ryhdyttiin valmistamaan jälleen 9 mm kaliiperisena, Mauserin valtiolle valmistamat pistoolit saivat valmistusmerkintäkoodikseen S/42, myöhemmin pelkkä 42, siviilimyyntiin valmistetut aseet leimattiin Mauserin logolla.
Vuosien 1934 ja 1938 välillä Persia tilasi 3 000 kappaletta 100 mm piipulla varustettua P08 -mallia ja 1 000 kappaletta 200 mm piipulla varustettua, vuonna 1933 uudelleen valmistukseen otettua LP 08 –mallia kotelo/perälautoineen. Pistoolien mallinimikkeeksi tuli Modell 1314 (tilausvuosi islamilaisen ajanlaskun mukaan); näiden pistoolien kaikki merkinnät ovat persian kielisiä.
Suhlilainen Heinrich Krieghoff Waffenfabrik–asetehdas valmisti vuonna 1934 valtiollistetun Simson & Co:n koneilla vuosien 1935–1945 välillä noin 14 000 Parabellumia, joista 10 000 kappaletta Luftwaffelle; korkealaatuisista metsästysaseistaan tunnetun Krieghoffin valmistamia pistooleita pidetään laadukkaimpina kaikista Parabellumeista.
Vuonna 1938 Wehrmachtin uudeksi palveluspistooliksi valittiin Walther P38, mutta Mauser jatkoi Parabellumien valmistusta vuoteen 1942 asti. Kaikkiaan Mauser valmisti 1 014 276 Parabellum–pistoolia.
Mauser hankki 1960-luvulla omistukseensa sveitsiläisen M1929 Parabellumin valmistustyökalut ja alkoi vuonna 1968 markkinoida niillä valmistamiaan 7,65 mm ja 9 mm kaliiperisia, kahvavarmistimella varustettuja pistooleja. Mauser on myös on 1970-luvulta lähtien koonnut tehtaan varastoihin jääneistä osista pieniä valmistuseriä lähinnä asekeräilijöille tarkoitettuja Parabellumeita, joita on valmistettu myös erilaisina muisto– ja juhlamalleina.
Saksan ja Sveitsin lisäksi Parabellumia on valmistanut vain Vickers Ltd Crayfordissa Englannissa, joka tuotti Hollannin armeijalle arviolta 10 000 kahvavarmistimella varustettua m/1906 Parabellumia.
[muokkaa] Tekniset tiedot
- Kaliiperi: 9 x 19 mm Parabellum/Luger, 7,65 x 23 mm Parabellum
- Pituus: 214 mm
- Piipun pituus: 100 mm
- Paino: 900 g
- Lipas: 8 patruunan tankolipas, 32 patruunan rumpulipas
