Panssarinyrkki
Wikipedia
Panssarinyrkki (saks. Panzerfaust) oli saksalaisten kehittämä halpa, kertakäyttöiseksi tarkoitettu, rekyylitön panssarintorjunta-ase, jota käytettiin laajalti toisessa maailmansodassa. Myös suomalaisilla oli jatkosodassa käytössä saksalaisten toimittamia panssarinyrkkejä. Panssarikauhun ohella panssarinyrkki on nykyaikaisten sinkoaseiden edeltäjä. Panssarinyrkin teho perustui suunnattuun räjähdykseen. Kehittyneimmän mallin ampumaetäisyys oli 125 metriä.
Aseen paino oli noin 5 kg, mistä ammuksen paino oli noin 3 kg, ammuksen halkaisija oli 150 mm. Panssarinyrkki oli halpa massa-ase, vuonna 1944 valmistusmäärä oli yli 5 miljoonaa.
Nyrkki oli yhden miehen kertakäyttöinen ase joka muodostui putkesta ja putken päässä olevasta ammuksesta. Ammuksessa oli oma rakettimoottorinsa joka vei sen muutaman kymmenen sekuntimetrin nopeudella kohteeseen; sytytin räjäytti panoksen joka muotoutui kuumaksi metallisuihkuksi jonka nopeus oli 8 000 metriä sekunnissa ja joka porautui panssarivaunun panssarin läpi ja kuumuudellaan aiheutti vaunun sisällä vaurioita, mahdollisesti jopa sen omien ampumatarvikkeiden räjähdyksiä. Aseen vaikutus ei siis perustunut iskuenergiaan.
Putken toisesta päästä purkautuivat rakettimoottorin kuumat kaasut, tämän vuoksi putken takana täytyi olla useiden metrien verran vapaata tilaa.
Toisen maailmansodan aikana panssarinyrkillä oli mahdollista tuhota kaikki rintamakäytössä olevat panssarivaunutyypit. Taktisesti aseen suurin ongelma oli ammuksen alhaisen lähtönopeuden aiheuttama lyhyt ampumaetäisyys ja ampujan suojattomuus.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Käyttö Suomessa
Suomen käytössä oli kesällä 1944 Neuvostoliiton suurhyökkäyksen torjunnassa aseesta useimmiten tyyppi 30, jonka läpäisykyky suorassa kulmassa oli noin 200 mm ja kantama vain noin 30 metriä, nyrkki siis piti laukaista huomattavan läheltä. Kaikkiaan Saksasta ostettiin Suomeen 1944 yli 25 000 nyrkkiä. Alku ei sujunut aivan ongelmitta, sillä kaikki käyttöohjeet olivat saksaksi, ja uusi ase oli outo asia joukoille. Esim. hämmennystä aiheutti se, että putken reikäpää piti suunnata kohteesta poispäin. Saksankielen taitajat tai tekniikkaa ymmärtävät oivalsivat melko nopeasti, miten ase toimi ja miten sillä piti tähdätä. Aseen perässä oleva tulisuihkusta varoittava ilmoitus jäi usein huomioimatta, jolloin ampujan takana oleva vahingoittui tai kuoli, tai aseen käyttäjälle kävi niin jos hän sattui pitämään putken perää olkapäätään vasten tai takana oli kiinteä este.
[muokkaa] Lähteet
- Hogg, Ian: Twentieth-Century Artillery, Grange Books, 2000, ISBN 1-84013-315-5
- Pohjamo, Eino: Ihantalan murskattu teräs, Karisto, 1981, ISBN 951-23-1811-3
- Itsenäisyyden puolustajat, Sodan taisteluja 2, Jatkosota. Ari Raunio, Juri Kilin, Weilin+Göös, 2005 ISBN 951-593-927-5
