Montignacin dieetti

Wikipedia

Montignacin dieetti on ranskalaisen Michel Montignac'in kehittämä dieettimenetelmä, joka on eräs vähähiilihydraattisen ruokavalion muoto. Se muistuttaa Atkinsin dieettiä ja Zone-dieettiä, mutta eroaa niistä jonkin verran periaatteiltaan.

Montignacin dieetti perustuu:

• glykeemiseen indeksiin: valitaan ruoaksi elintarvikkeita, joilla on alhainen glykeeminen indeksi, eli niiden indusoima insuliinivaste on tasainen, kumpumainen
• yhdistelyperiaatteeseen rasvan ja proteiinin nauttimista yhdessä hiilihydraattien kanssa pyritään välttämään, jottei vereen erittyvä energiamäärä varastoituisi hiilihydraattien laukaiseman insuliinin indusoiman lipogeneesin kautta varastorasvaksi, vaan menisi kokonaisuudessaan elimistön käyttöön; toisaalta hiilihydraattipitoinen ateria nautitaan erikseen, jotta vireystila pysyisi.

Toisin kuin Atkins, Montignacin dieetti ei ole ketogeeninen dieetti, eli tavoitteena ei ole ketoosi. Ruoan määrää ei rajoiteta millään tavalla. Sen sijaan pääpaino on hiilihydraattien glykeemisellä indeksillä ja insuliinitason seurannalla. Laihtuminen tapahtuu siis säätämällä insuliinitaso veressä sille tasolle, jossa saannon ja kulutuksen suhde maksimoi suhteellisen kulutuksen eikä lipogeneesi käynnisty. Kuten Atkinsissa ja Zonessa, nopeita hiilihydraatteja pyritään välttämään mahdollisimman paljon. Laihtumisnopeus on hitaampaa kuin ketogeenisissä dieeteissä, mutta tasaisempaa; Atkinsin erikoisuus on, että paino putoaa kilon-kahden hyppäyksinä parin viikon välein, kun taas Montignacissa paino putoaa tasaisesti.

[muokkaa] Montignacin dieetin käytäntö

Samoin kuin Atkins, dieetti koostuu eri vaiheista. Montignacin dieetissä on kaksi vaihetta, I-vaihe (vastaa Atkinsin induktiota) ja II-vaihe (vastaa Atkinsin ylläpitovaihetta.

• I- vaiheessa pääpaino on rasvalla ja proteiineilla. Hiilihydraateista sallittuja ovat vain ne, joiden glykeeminen indeksi on alle 35, Hiilihydraattien kanssa ei tällöin nautita lainkaan rasvaa. Tarkoituksena on totuttaa elimistö uuteen ravitsemustilaan ja tehostaa haiman toimintaa. Mikäli dieettaajalla on kohonnut insuliiniresistenssi, tässä vaiheessa se usein paranee.

• II- vaiheessa hiilihydraattien määrää lisätään. Kuitenkin sallittuja ovat vain ne hiilihydraatit, joiden GI on alle 50, ja nyt hiilihydraatteja ja rasvaa voi hallitusti yhdistellä.

Montignacin dieetin perusperiaate on, että eri aikoihin vuorokaudesta noudatetaan vähärasvaista ja vähähiilihydraattista dieettiä, jotta insuliinivaste pysyisi mahdollisimman tasaisena eikä siihen muodostuisi piikkejä, kuten usein tapahtuu vähärasvaisessa ruokavaliossa.

• Varhaisaamiainen: hedelmä tyhjään vatsaan, jotta saadaan vitamiineja ja hivenaineita.
• Aamiainen (puoli tuntia varhaisaamiaisen jälkeen): vähärasvainen osuus, joka voi olla

- hiilihydraattia, ei rasvaa (viljatuotteita, rasvatonta maitoa tms)

- proteiiniaamiainen (munaa, leikkeleitä, makkaraviipale tms),

- hedelmäaamiainen (pelkkiä hedelmiä).

• Lounas: vähähiilihydraattinen osuus, proteiinia, rasvaa ja salaattia ja vihanneksia.
• Illallinen: vähärasvainen osuus, joko (a) proteiini/rasva/vihannes tai (b) hiilihydraatti/vihannes, käänteinen aamiaiseen verrattuna

Yöpalat eivät ole sallittuja ja myöskään paastoaminen ei Montignacin menetelmässä ole sallittu Välipalaksi voi syödä hedelmän tai palan juustoa. (Yksinään nautittu rasva ei stimuloi insuliinieritystä, eikä nosta verensokeria, eikä siis lihota.)

[muokkaa] Haima ja insuliinituotanto

Montignacin mukaan lihominen on haiman toimintahäiriö, ja johtuu toisaalta ylivoimakkaasta insuliinivasteesta ja toisaalta siitä kehittyvästä insuliiniresistenssistä. Toisilla se johtuu genetiikasta ja taipumus on lapsesta lähtien, toisilla taas se ilmenee iän mukana kun haimaa jatkuvasti rasitetaan nopeilla, pienimolekyylisillä hiilihydraateilla. Tämä johtuu insuliinivasteeesta, joka on eri ihmisillä yksilöllinen.

• Korkean glykeemisen indeksin ruoka-aineet, ts. ruoka-aineet, jotka sisältävät paljon nopeita hiilihydraatteja ja jotka nostavat/laskevat verensokeria paljon (erityisesti pasta, valkoinen riisi, sokeri ja valkoiset jauhot) aiheuttavat insuliinin ylituotannon, ja insuliini käyynnistää lipogeneesin, joka muuttaa hiilihydraatit varastorasvaksi, joka aiheuttaa lihomisen. Samalla kehon toleranssi insuliinille kasvaa. Lopulta keho ei enää reagoi insuliiniin, minkä vuoksi haima tuottaa sitä aina vain lisää. Tästä tulee kierre. Tästä seuraa ensin insuliiniresistenssi ja lopulta tyypin II diabeteksen puhkeaminen.

• Kuitenkin, mikäli pienimolekyyliset, nopeat hiilihydraatit jätetään ravinnosta pois, haiman toiminta normalisoituu vähitellen kun haiman ei enää tarvitse reagoida nopealla, piikkimäisellä insuliinivasteella. Insuliinituotanto tasoittuu, ja tästä on seurauksena normaali-ihmisen aineenvaihdunta. Kun insuliinia ei ole liikaa, lipogeneesi ei käynnisty, maksa ei muuta hiilihydraatteja triglyserideiksi, elimistö ei varastoi rasvaa, ja se pystyy polttamaan rasvaa glukoneogeneesin kautta.

Montignacin etuna on se, ettei tarvitse laskea energiasisältöä (toisin kuin vähärasvaisissa dieeteissä) eikä hiilihydraatteja (toisin kuin esimerkiksi Atkinsin dieetissä). Montignacin menetelmää on suhteellisen yksinkertaista noudattaa perusperiaatteen sisäistämisen jälkeen. Ihmisille, joilla on jo ehtinyt kehittyä insuliiniresistenssi, laihtuminen voi olla hyvin hidasta.

[muokkaa] Kritiikki

Montignacin dieetti on monilta tahoilta leimattu huuhaaksi, mutta sen toimivuudesta on näyttöä.([1]) Vaikka yhdistelyperiaatetta on kritisoitu ja se on leimattu pseudotieteeksi, kyse on kuitenkin insuliinitason säätelystä: syömällä hiilihydraatteja ja rasvaa/proteiineja eri aikoihin, elimistön insuliinitasoa kyetään säätelemään ja insuliinivastetta tasapainottamaan. Montignacin etuna ketogeenisiin dieetteihin, kuten Atkinsiin, on parempi rasituskestävyys, ja vähärasvaisiin verrattuna se, että laihtuminen tapahtuu lihasmassaa menettämättä.