Korean tasavalta

Korean tasavalta eli Etelä-Korea on itäaasialainen valtio, joka käsittää Korean niemimaan eteläosan. Korean tasavalta rajautuu pohjoisessa Korean demokraattiseen kansantasavaltaan eli Pohjois-Koreaan, jonka kanssa se muodosti yhden valtion vuoteen 1945 saakka. Etelä-Korean länsipuolella, Keltaisen meren takana sijaitsee Kiinan kansantasavalta ja kaakossa Korean salmen toisella puolella Japani. Noin puolet Etelä-Korean väestöstä asuu maan pääkaupungissa ja suurimmassa kaupungissa Soulissa, joka on maailman kolmanneksi suurin kaupunkialue. Korean tasavallan väkiluku on noin 48 miljoonaa ja pinta-ala vain 98 480 neliökilometriä, joten maa on yksi maailman tiheimmin asutuista valtioista.

Perustamisestaan lähtien vuonna 1948 maa on kamppaillut 35 vuotta kestäneen Japanin miehityksen jälkipyykin, Korean sodan ja vuosikymmenien sotilasdiktatuurin kanssa ja käynyt läpi viisi suurta perustuslain muutosta. Demokratiaa vaativat mielenosoitukset 1980-luvulla johtivat vapaisiin vaaleihin vuonna 1987. Nykyään Etelä-Korea on demokratia, jossa on monipuoluejärjestelmä.

Etelä-Korean talous on kehittynyt nopeasti 1950-luvulta lähtien ja on nykyään maailman kymmenenneksi suurin. Etelä-Korea on myös yksi maailman teknologisesti kehittyneimmistä ja digitaalisesti verkottuneimmista valtioista. Maassa on maailman toiseksi eniten laajakaista-internetyhteyksiä asukasta kohti[2] ja se on johtava tietokonepelien, näyttöjen ja matkapuhelinten valmistaja.

Etelä-Korean viihdeteollisuus on kasvanut räjähdysmäisesti 1990-luvulta tuottaen aasianlaajuisia menestyksiä popmusiikissa, televisio-ohjelmissa ja elokuvissa. Ilmiö tunnetaan nimellä Hallyu, tai "Korean aalto". Maassa on kuitenkin pidetty kiinni monista vuosisatoja vanhoista perinteistä, kuten ainutlaatuisesta keittiöstä ja vainajien palvonnasta.

[muokkaa] Nimi

Korean kielessä Korean tasavallassa maasta käytetään nimeä Daehan Minguk (대한민국, 大韓民國, kirjaimelliseti "Suuren han-kansan valtio"). Maan lyhyt nimi on Hanguk (한국, "Han-valtio", jolla viitataan yleisesti Koreaan) tai Namhan (남한, "Eteläinen han", jolla viitataan Etelä-Koreaan). Han tarkoittaa muinaisia Samhan-liittoja Korean niemimaan eteläosassa. Hanguk on eteläkorealaisten useimmiten käyttämä nimi. Korean demokraattisessa kansantasavallassa käytetään kuitenkin nimeä Nam-Chosŏn (남조선, "Eteläinen Choseon"; Choseon oli Korean viimeisen yhtenäisvaltion nimi.

Suomessa maasta käytetään usein yksinkertaisesti nimeä "Korea", joka tulee Goryeo-dynastialta, joka vuorostaan viittasi Goguryeo-kuningaskuntaan. Arabiaa puhuvien kauppiaiden versio nimestä, "Cu'ree", saattoi löytää tiensä Italiaan keskiajalla, ja nimestä "Corea" tuli maasta Euroopassa käytetty sana. 1800-luvun lopulla "Korea" tuli yleisemmäksi.

[muokkaa] Historia

Etelä-Korean kartta

Pääartikkelit: Etelä-Korean historia ja Korea

Vuosina 1910-1945 Korea oli Japanin siirtomaa. Korean tasavalta (Etelä-Korea) ja Korean demokraattinen kansantasavalta (Pohjois-Korea) syntyivät toisen maailmansodan jälkeen miehitysvyöhykkeiden jaon seurauksena. Japanin vetäydyttyä 38. leveyspiirin eteläpuoleinen Korea tuli Yhdysvaltain ja pohjoispuoli Neuvostoliiton hallintaan. Huolimatta Kairon konferenssissa annetuista lupauksista itsenäisestä ja yhtenäisestä Koreasta, miehitysvyöhykkeille perustettiin vuonna 1948 kaksi erillistä hallitusta – etelään kapitalistinen ja pohjoiseen kommunistinen.

25. kesäkuuta 1950 Pohjois-Korea hyökkäsi etelään aloittaen Korean sodan, jossa Pohjois-Korean ja Kiinan joukot taistelivat Korean tasavallan ja Yhdysvaltain johtaman YK-armeijan joukkoja vastaan. Sodan lopputuloksena Pohjois-ja Etelä-Korean rajaksi vakiintui vuoden 1953 aselepolinja, vaikka lopullista rauhansopimusta ei ole vieläkään allekirjoitettu. Teknisesti Pohjois- ja Etelä-Korea ovat yhä sodassa keskenään.

Sodan jälkeen presidentti Syngman Rheen hallinto sai yhä autoritaarisempia piirteitä. Rheen kaaduttua opiskelijavetoisessa huhtikuun vallankumouksessa vuonna 1960 maan politiikassa seurasi lyhytaikainen demokraattisten uudistusten kausi. 16. toukokuuta 1961 kenraalimajuri Park Chung Heen johtamat sotilaat kaappasivat vallan. Seuranneella vuoteen 1979 kestäneellä Parkin presidenttikaudella nopeaa vientivetoista talouskasvua säesti vakava poliittinen sorto. Park joutui lopulta murhatuksi vuonna 1979 ja pian tämän jälkeen valtaan nousi uudella sotilaskaappauksella Chun Doo-hwan.

Chunin valtaannousu sai aikaan laajalle levinneitä mielenosoituksia, jotka tukahdutettiin verisesti Gwangjun verilöylyssä vuonna 1980. Tapausta seurasi kuitenkin demokratialiikkeen nousu, ja Chun joutui taipumaan demokraattisiin uudistuksiin ja vapaisiin vaaleihin vuonna 1987. Chunin seuraajaksi nousi vaaleissa hänen läheinen avustajansa Roh Tae-woo, joka astui virkaansa 1988. Samana vuonna Soul isännöi kesäolympialaisia. Vuonna 1993 maa sai vuosikymmeniin ensimmäisen siviilipresidenttinsä Kim Young-samin noustessa Etelä-Korean johtoon.

Vuonna 1996 Etelä-Koreasta tuli OECD:n jäsen. Vuoden 1997 Aasian talouskriisin aiheuttamasta takaiskusta huolimatta maa nousi nopeasti maailman suurimpien talousmahtien joukkoon. Nykyään Etelä-Korean elintaso on monien Länsi-Euroopan maiden tasolla. Kesäkuussa 2000 osana presidentti Kim Dae Jungin auringonpaistepolitiikkaa Pohjois-Korean pääkaupungissa Pjonjangissa pidettiin historiallinen Etelä- ja Pohjois-Korean välinen huippukokous. Samana vuonna Kim voitti Nobelin rauhanpalkinnon työstään demokratian ja ihmisoikeuksien sekä Koreoiden välisen sovittelutyön parissa. Vuonna 2002 presidentiksi valittiiin Roh Moo-hyun.

[muokkaa] Politiikka

Etelä-Korea on demokraattinen tasavalta, jossa valta jakautuu presidentin, lainsäätäjien ja oikeusjärjestelmän kesken. Vuodesta 1948 maan perustuslaki on läpikäynyt viisi suurta muutosta, joista jokainen loi uuden tasavallan. Nykyinen kuudes tasavalta syntyi edellisen reformin myötä vuonna 1988.

Etelä-Korean valtionpäämies on presidentti, joka valitaan suorilla kansanvaaleilla viideksi vuodeksi kerrallaan. Presidentti on maan asevoimien komentaja, ja hänellä on runsaasti toimeenpanovaltaa. Presidentti nimittää pääministerin kansalliskokouksen suostumuksella sekä valtioneuvoston ministerit.

Lakiasäätävä elin on maan kansalliskokous, yksikamarinen instituutio, jonka jäsenet valitaan vaaleilla neljäksi vuodeksi kerrallaan. Parlamentissa on tällä hetkellä 299 paikkaa, joista 243 täytetään alueellisilla vaaleilla ja loput suhteellisella vaalitavalla. Oikeuslaitos on suureksi osaksi itsenäinen. Korkein tuomiovaltaa käyttävä elin on korkein oikeus, jonka tuomarit nimittää presidetti kansalliskokouksen suostumuksella. Lisäksi Korean perustuslakituomioistuin valvoo perustuslain noudattamiseen liittyviä kysymyksiä.

Etelä-Korean tärkeimmät poliittiset puolueet ovat Uri-puolue, suuri kansallispuolue, demokraattinen työväenpuolue sekä demokraattinen puolue. Uri-puolue muodostettiin vuonna 2003 demokraattisen puolueen liberaalihaarasta. Se sai täpärän enemmistön 2004 huhtikuun vaaleissa, mutta menetti sen seuraavissa täytevaaleissa. Konservatiivinen suuri kansallispuolue ja keskustaan sijoittuva demokraattinen puolue muodostavat tärkeimmän poliittisen opposition. Progressiivinen työväenpuolue on liittoutunut ammattiliittojen ja maanviljelijöiden järjestöjen kanssa, ja muodostaa vasemmisto-opposition.

Etelä-Koreassa on sotien jäljiltä edelleen suuri määrä yhdysvaltalaisia sotilaita kansalaisten Yhdysvaltain vastaisista mielenosoituksista huolimatta. Koreat ovat edelleen muodollisesti sotatilassa keskenään, ja silloin tällöin jommankumman maan laivasto ahdistelee toisen kalastusaluksia.

[muokkaa] Maantiede

Etelä-Korea satelliittikuvassa tammikuussa.

Etelä-Korea käsittää Aasian mantereelta noin 1100 kilometriä ulkonevan Korean niemimaan eteläisen puoliskon. Vuoristoinen niemimaa rajoittuu lännessä Keltaiseen mereen ja idässä Japaninmereen (Itämereen). Sen eteläkärki ulottuu Itä-Kiinan merelle ja Korean salmelle. Maan pinta ala on yhteensä 99 646,16 neliökilometriä.^[1] Arvio kasvaa vuosittain mm. maantäytön vuoksi.

Etelä-Korea on vuoristoinen, ja suurin osa maasta ei sovellu viljelykseen. Alangot, jotka sijaitsevat pääasiassa maan länsi- ja kaakkoisosissa muodostavat vain noin 30 % Etelä-Korean alueesta. Maa voidaan jakaa neljään yleisluontoiseen alueeseen: itäosaan korkeine vuorijonoineen ja kapeine rannikkotasankoineen, länsiosaan leveine rannikkoalueineen, jokilaaksoineen ja kukkuloineen, lounaisosaan vuorineen ja laaksoineen sekä kaakkoisosaan, jota hallitsee Nakdong-joen laaja tasanko.

Etelä-Korean länsi- ja etelärannikkojen edustalla on noin 3 000 saarta, joista suurin osa on pieniä ja asumattomia. Jejun saari sijaitsee noin 1000 kilometriä maan etelärannikolta. 1 845 neliökilometrillään se on maan suurin saari. Jejulla sijaitsee myös Etelä-Korean korkein kohta – sammunut, 1 950 metriä korkea tulivuori Halla-san.

Paikallinen ilmasto on suhteellisen lauha. Sademäärät ovat suurimmillaan kesällä lyhyen jangmaksi kutsutun sadekauden aikana, ja talvet voivat olla kylmiä. Soulissa keskimääräinen tammikuun lämpötila on -7 °C:sta 1 °C:een, ja heinäkuun keskilämpötila vaihtelee 22 °C–29 °C:een välillä. Talvilämpötilat ovat korkeampia etelärannikolla ja huomattavasti alhaisempia vuoristoisessa sisämaassa. Myöhäiskesällä taifuunit tuovat etelärannikolle kovia tuulia ja sateita. Keskimääräinen vuosittainen sademäärä vaihtelee Soulin 1 370 millimetrin ja Busanin 1 470 millimetrin välillä.

[muokkaa] Alueellinen jako

Etelä-Korean alueellinen jako.

Etelä-Korea jaetaan kahdeksaan provinssiin, yhteen autonomiseen provinssiin, kuuteen suurkaupunkiin ja yhteen erikoisasemassa olevaan kaupunkiin.

[muokkaa] Provinssit

8. Gyeonggi-do (경기도, 京畿道)
9. Gangwon-do (강원도, 江原道)
10. Chungcheongbuk-do (충청북도, 忠淸北道)
11. Chungcheongnam-do (충청남도, 忠淸南道)
12. Jeollabuk-do (전라북도, 全羅北道)
13. Jeollanam-do (전라남도, 全羅南道)
14. Gyeongsangbuk-do (경상북도, 慶尙北道)
15. Gyeongsangnam-do (경상남도, 慶尙南道)

[muokkaa] Erikoisasemassa oleva provinssi

16. Jejun autonominen provinssi (제주특별자치도, 濟州特別自治道)

[muokkaa] Suurkaupungit

2. Busanin suurkaupunki (Busan Gwangyeoksi; 부산광역시; 釜山廣域市)
3. Daegun suurkaupunki (Daegu Gwangyeoksi; 대구광역시; 大邱廣域市)
4. Incheonin suurkaupunki (Incheon Gwangyeoksi; 인천광역시; 仁川廣域市)
5. Gwangjun suurkaupunki (Gwangju Gwangyeoksi; 광주광역시; 光州廣域市)
6. Daejeonin suurkaupunki (Daejeon Gwangyeoksi; 대전광역시; 大田廣域市)
7. Ulsanin suurkaupunki (Ulsan Gwangyeoksi; 울산광역시; 蔚山廣域市)

[muokkaa] Erikoisasemassa oleva kaupunki

1. Soulin erikoiskaupunki (Seoul Teukbyeolsi; 서울특별시; 서울特別市)

[muokkaa] Talous

Soul on merkittävä talouden keskus.

Etelä-Korea on maailman kymmenenneksi suurin talous ja Aasian kolmanneksi suurin Japanin ja Kiinan jälkeen. Yhtenä "Aasian taloustiikereistä" se on saanut aikaan nopeaa, vientivetoista talouskasvua, mikä on ollut jyrkässä kontrastissa Pohjois-Korean Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen jumiutuneeseen talouteen. Etelä-Korean bruttokansantuote henkeä kohti on nyt noin 12 kertaa suurempi kuin Pohjois-Koreassa.^[2]

1950-luvulla Etelä-Korea oli yksi Aasian köyhimmistä maista. Toisen maailmansodan päätyttyä maa peri siirtomaatalouden, joka oli suunniteltu lähes ainoastaan Japanin laajentumispolitiikkaa varten. Suuri osa maan infrastruktturista tuhoutui vuosina 1950–1953 käydyssä Korean sodassa^[3], ja sodan jälkeen maa jäi riippuvaiseksi Yhdysvaltain antamasta taloudellisesta avusta.

Kenraali Park Chung-heen sotilasvallankaappauksen jälkeen vuonna 1962 Etelä-Korea aloitti sarjan kunnianhimoisia viisivuotissuunnitelmia taloutensa kehittämiseksi. Talouden painopiste siirtyi ulkomaankauppaan Etelä-Korean ja Japanin suhteiden normalisoinnin myötä vuonna 1965, mitä seurasi investointi- ja kauppabuumi. Nopea laajentuminen ensin kevyeen ja sitten raskaaseen teollisuuteen seurasi 1960- ja 1970-luvuilla. Tänä ajanjaksona Etelä-Korean talous kasvoi keskimäärin 8,6% vuodessa. Valtavaa kasvua on usein kutsuttu "Han-joen ihmeeksi", Han-joen ollessa Etelä-Korean pääkaupungin Soulin läpi virtaava joki. 1980-ja 1990-luvuilla talouden kasvu jatkui maan muuntautuessa pääasiassa tekstiilien ja kenkien viejästä tärkeäksi autojen, elektroniikan, laivojen ja teräksen sekä myöhemmin korkeateknologisten laitteiden kuten näyttöjen, matkapuhelinten ja puolijohteiden valmistajaksi.

Eteläkorealainen malli, jossa suurien ja kansainvälisesti kilpailukykyisten yhtiöiden kasvua tuetaan vero- ja rahoituspolitiikan avulla, johti sukujen kontrolloimien valtavien konglomeraattien syntyyn. Nämä yhtiöt, jotka tunnetaan nimellä chaebol, kukoistivat Parkin hallinnon aikana. Joistain yhtiöistä, kuten Hyundaista, Samsungista, Daewoosta ja LG:stä tuli kansainvälisiä suuryrityksiä. Nykyään Etelä-Korea on näiden avulla noussut maailmantalouden biljoonaluokkaan, ja sen bruttokansantuote on 1,665 biljoonaa dollaria.

Vuoden 1997 Aasian talouskriisin jälkeen maan talouselämä on muuttunut kuitenkin huomattavasti massiivisten konkurssien ja hallituksen tekemien uudistusten myötä. Kriisi paljasti Etelä-Korean taloudessa pitkäaikaisia heikkouksia, kuten valtavat ulkomaiset lainat ja kurittoman taloussektorin. Nämä johtivat kahteen suureen talouden uudelleenjärjestelyyn, ensin vuonna 1997 ja toisen kerran vuonna 1999 Daewoon romahdettua. Vuoteen 2003 mennessä vain hieman yli puolet entisistä vuoden 1995 aikaisista chaeboleista oli jäljellä.^[4]

KTX-juna Daegun itäisellä asemalla.

[muokkaa] Merkittävimmät luonnonvarat

[muokkaa] Merkittävimmät vientituotteet

[muokkaa] Liikenne

Etelä-Korean liikenteen hoitavat kattavat rautatie-, moottoritie-, bussi- ja lauttaverkot sekä lentoreitit.

Korean valtion rautatieyhtiö Korail palvelee kaikkia tärkeimpiä eteläkorealaisia kaupunkeja tihein vuorovälein. Kahta rautatielinjaa ollaan nyt yhdistämässä uudelleen Pohjois-Korean rautatieverkkoon. Etelä-Koreassa on Ranskan TGV:hen pohjautuva nimellä Korea Train Express tunnettu suurnopeusjunaverkko. Tärkeimmissä kaupungeissa on metroverkko – näistä suurin on Soulin metro, joka on noin 287 kilometriä pitkä.

Maan tärkein kansainvälinen lentokenttä on Incheonin kansainvälinen lentoasema. Etelä-Korean kansalliset lentoyhtiöt ovat Korean Air ja Asiana Airlines.

[muokkaa] Väestö

Etelä-Korean väkiluku on noussut nopeasti 1900-luvulla.

Suurin osa eteläkoealaisista elää kaupungeissa, nopean 1970-, 80- ja 90-luvuilla tapahtuneen talouden laajenemisen aiheuttaman maaltamuuton seurauksena.^[5] Maan pääkaupunki Soul on myös Etelä-Korean suurin kaupunki ja taloudellinen keskus. Vuonna 2006 kaupungissa asui 10,3 miljoonaa henkeä, mikä teki siitä yhden maailman väkirikaimmista kaupungeista.^[6] Muita tärkeitä kaupunkeja ovat Busan (3,66 miljoonaa), Incheon (2,63 miljoonaa), Daegu (2,53 miljoonaa), Daejeon (1,46 miljoonaa), Gwangju (1,41 miljoonaa) ja Ulsan (1,10 miljoonaa asukasta).^[7]

Maan väestörakennetta on muokannut myös kansainvälinen muuttoliike. Korean niemimaan jakautumisen jälkeen noin neljä miljoonaa henkeä on muuttanut Pohjois-Koreasta etelään. Tämä muuttovoittoinen suuntaus kääntyi seuraavan neljänkymmenen vuoden aikana eteläkorealaisten muuttaessa ulkomaille, etenkin Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. Maan kukoistava talous ja 1990-luvulla parantunut poliittinen ilmasto ovat kuitenkin hidastaneet maastamuuttoa, ja monet ulkokorealaiset ovat palanneet takaisin.

Vaikka ei-korealaisten määrä maassa on pieni, se on noussut tasaisesti 2000-luvun alussa. Virallisesti huhtikuussa 2005 Etelä-Koreassa asui yhteensä 378 000 vierastyöläistä, joista 52,6 % oli maassa ilman lupaa.^[8] Tämä ulkomainen työvoima on pääasiassa kotoisin etelä- ja kaakkoisaasialaisista maista, mutta myös entisen Neuvostoliiton alueelta sekä Nigeriasta on paljon muuttajia. Näiden työntekijöiden lisäksi maassa on noin 11 000 ulkomaista englannin kielen opettajaa ja noin 36 000 Yhdysvaltain armeijan henkilökuntaan kuuluvaa.^[9]

[muokkaa] Uskonnot

Noin 46 % eteläkorealaisista ei noudata mitään tiettyä uskontoa. Jäljelle jäävistä kristittyjä on 27,3 prosenttia väestöstä ja buddhalaisia 25,3 prosenttia.^[10] Maassa on myös jonkun verran islaminuskoisia. Buddhalaisuus on vahvinta maan itäosassa, erityisesti Yeongnamin ja Gangwonin alueilla, jossa se muodostaa yli puolet uskonnollisesta väestöstä. Kristinusko, joka sai ensi kerran Koreassa jalansijaa 1700-luvun loppupuolella, kasvoi nopeasti 1970- ja 1980-luvuilla suureksi osaksi sotilashallinnon vastaisen kansalaisliikkeen myötä. Etelä-Korea on nyt maailman toiseksi suurin lähetyssaarnaajia lähettävä valtio Yhdysvaltain jälkeen, ja maailman suurin kirkko Yoido Full Gospel Church sijaitsee Soulissa. Näiden muodollisten uskontojen lisäksi monet korealaiset noudattavat kungfutselaisia perinteitä, ja monet buddhalaiset yhdistelevät uskontoaan korealaiseen šamanismiin.

[muokkaa] Juhlapäivät

Päivämäärä	Suomalainen nimi	Hangeul	Romanisaatio	Huomautuksia
1. tammikuuta	Uudenvuodenpäivä
Kuukalenterin 1.–3. päivä	Kuukalenterin mukainen uusivuosi	설날	Seollal	Kolmepäiväinen juhla
1. maaliskuuta	Itsenäisyyspäivä	3.1절	Samil Jeol
5. huhtikuuta	Puiden päivä	식목일	Singmogil
5. toukokuuta	Lastenpäivä	어린이날	Eorininal
4. kuukalenterin kuukauden 8. päivä	Buddhan syntymäpäivä	부처님 오신날	Bucheonim Osinnal
6. kesäkuuta	Vainajien muistopäivä	현충일	Hyeonchung-il
17. heinäkuuta	Perustuslain päivä	제헌절	Jeheonjeol	Vuoden 1948 perustuslaki
15. elokuuta	Vapautuksen päivä	광복절	Gwangbokjeol	Vapautus Japanin miehityksestä 1945
8. kuukalenterin kuukauden 15.–18. päivä	Elonkorjuujuhla	추석	Chuseok
3. lokakuuta	Kansallinen perustamispäivä	개천절	Gaecheonjeol	Korean myyttinen perustaminen
25. joulukuuta	Joulupäivä

[muokkaa] Lähteet

↑ Korea Statistical Information Service, 행정구역(구시군)별 국토면적
↑ Yhdysvaltain hallituksen arvion mukaan vuonna 2005 (Pohjoinen $1700; Etelä $20,400). GDP - Rank order - per capita (PPP), CIA Factbook
↑ cptour Korean War
↑ 18 kolmestakymmenestä - Studies: South Korean mukaan
↑ South Korea, CIA Country Studies
↑ World City Populations
↑ Populations for all cities as of 2005, given by city & province, NSO Database
↑ Migrants Want Flexible Employment System, Korea Times December 30 2005
↑ US military figures as of 2003, from [1] Tim Kane Global U.S. Troop Deployment, 1950-2003
↑ 인구,가구/시도별 종교인구 구성비, Korea National Statistical Office

Aasian valtiot

Epäitsenäiset ja itsehallintoalueet

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org../../../k/o/r/Korean_tasavalta.html

Luokka: Etelä-Korea