Kaiku
Wikipedia
Kaiku on signaalin, esimerkikisi äänen tai radiosignaalin heijastuminen aineen rajapinnasta, kuten rakennusten seinistä, metsän reunasta tai kahden eritiheyksisen ilmakerroksen rajalta.
Tyypillisesti ääni etenee ilmassa joka suuntaan kulkevina palloaaltoina. Siten kuulija kuulee ensin ne ääniaallot, jotka ovat tulleet hänen korvaansa suoraan äänilähteestä. Myöhemmin hän voi kuulla myös päinvastaiseen suuntaan lähteneen mutta jostakin rajapinnasta heijastuneen äänen, kaiun.
Kaiku noudattaa yleisiä heijastuslakeja. Jos heijastuspinta on kohtisuorassa äänen etenemissuuntaa vastaan, puhuja voi kuulla omat sanansa kaikuna. Tällöin heijastuspinnan on kuitenkin oltava niin etäällä, että sana on lausuttu loppuun äänen palatessa. Kun äänen nopeus ilmassa on noin 340 metriä sekunnissa, voidaan laskea, että pienin tällainen etäisyys on noin 17 metriä tavua kohti. Siten kaiku vaikuttaa pienillä etäisyyksillä ääntä vahvistavasti, suuremmissa huoneissa taas häiritsee kuulemista, koska puhutut tavut kaksinkertaistuvat.
Kaikuja voidaan käyttää hyväksi etäisyyden ja nopeuden mittauksessa, esimerkiksi kaikuluotauksessa, ultraäänikuvauksessa ja tutkassa. Heijastavan kohteen etäisyys voidaan mitata kaiun saapumisajan perusteella ja sen nopeus Dopplerin ilmiön avulla signaalin taajuuden muutoksesta.
Analogisissa puhelinyhteyksissä voi esiintyä kaikuja, jos päätelaitteen vastaanottama signaali heijastuu takaisin vastakkaiseen suuntaan. Ilmiö on selvästi havaittavissa satelliittiyhteyksillä, joissa radioaaltojen edestakainen kulkuaika geostationaarisen satelliitin kautta on noin puoli sekuntia.
Kokonaan oma kaikulajinsa on ydinmagneettisessa resonanssissa (NMR) esiintyvä spin-kaiku.
