Joensuun historia
Wikipedia
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Esihistoriallinen aika (14 000 eaa-1323)
Viimeinen jääkausi seurauksineen muokkasi paljon nykyisen Joensuun kaupungin aluetta ja sen lähiympäristöä. Jään sulaminen alkoi noin 14 000 eaa. Joensuun seudun harjumuodostelmat syntyivät Salpausselän tavoin mannerjään sulamisen pysähdyttyä noin 8000-9000 eaa ilmastonvaihtelun seurauksena. Kaupungin pohjoispuolella sijaitseva Jaamankangas sai alkunsa harjujen muodostumista seuranneen sulamisvaiheen aikana noin 8000 eaa. Jäätikön alta vapautuneen maan kohoaminen aiheutti alueen vesistöjen kuroutumisen itsenäisiksi järviksi, mikä tapahtui noin 6000-6500 eaa. Nykyisen kaupungin paikalla sijaitsevat alavammatkin alueet alkoivat paljastua veden alta ja ne alkoivat pian soistua.
Jääkautta seuranneella kivikaudella Pielinen laski aluksi pohjoiseen, kunnes maa alkoi kohota pohjoisessa etelää nopeammin, minkä vuoksi vesistön virtaussuunta kääntyi etelään. Pielisjoki syntyi noin 6500 eaa Pielisen laskuvesien puhkaistua uoman Uimaharjun ja muiden harjujen läpi etelään kohti Pyhäselkää. Pielisjoen tulvavedet toivat mukanaan runsaasti hiekkaa jokisuistoon ja Saimaan altaaseen, johon alkoi laskea muitakin uusia vesistöreittejä maan kohoamisen vuoksi.
Joensuun alueelta on löydetty useita kivikauden asuinpaikkoja. Arkeologisten tutkimusten perusteella asutusta oli ainakin Mutalassa (noin 5210 eaa) ja Siihtalassa (noin 3860 eaa), mutta löytöjä on tehty myös Iiksenvaarassa ja Rantakylän Pataluodossa. Mutala on tiettävästi Pohjois-Karjalan vanhin tunnettu asuinpaikka, josta on kaivettu esiin liesi ja kiviesineitä noin metrin syvyydestä.
Saimaan tulvajärven vesi nousi hitaasti tuhansien vuosien ajan. Nouseva vesi toi edelleen hiekkaa Joensuun alueelle ja vähitellen hiekka ja vesi hautasivat kivikauden asuinpaikat allensa. Äärimmillään Saimaan altaan vesi nousi yli 10 metriä sen nykyistä pintaa korkeammalle. Niinpä suuri osa suhteellisen alavasta Joensuun alueesta jäi veden alle ja vain korkeimmat harjut ja mäet – kuten Niinivaara – jäivät pinnan yläpuolelle.
Vesi alkoi laskea vasta noin 3000 eaa, kun siihen saakka Päijänteeseen laskeneet Saimaan vedet puhkaisivat itselleen Imatran kohdalla uuden lasku-uoman Salpausselän läpi synnyttäen Vuoksen. Joensuun seudulla veden alta paljastui laajoja hietikoita, joista syntyi veden ja tuulen vaikutuksesta paikoitellen jopa noin kymmenen metrin korkuisia harjanteita.
Saimaan tulvan jälkeiseltä ajalta Joensuussa on löydetty pronssi- ja rautakauden asuinpaikka Varaslammen alueelta, josta on peräisin runsaasti esineistöä noilta ajoilta. Joensuun alueen asutuksesta ajanlaskumme ensimmäisen vuosituhannen ajalta on varsin vähän tietoa. Mutalasta on kuitenkin löytynyt viikinkiajalta peräisin oleva rautakirves.
Viikinkien idän kauppareittien avautuminen heijastui myös Karjalan asuttamiseen. 1000-luvun alussa Laatokan luoteis- ja pohjoisrantoja asutti omaleimainen muinaiskarjalainen kulttuuri, jonka vaikutukset kulkeutuivat vähitellen myös nykyisen Pohjois-Karjalan suuntaan. Vesistöt toimivat erämaan kulkureitteinä tuoden mukanaan turkismetsästäjiä ja kaupankäyntiä. Eräs aikakauden kauppatie kulki Novgorodin turkiskeskuksesta Laatokan kautta Saimaan vesistöön jatkuen Pielisjokea pitkin Pieliselle, josta reitti haarautui kohti sekä Oulujoen vesistöä että Vienanmerta. Laatokan Karjala kukoisti taloudellisesti 1100-luvulta 1300-luvun alkuun ja se oli tuolloin verrattain tiheästi asuttu. Tämä väestöpaine aiheutti muuttoliikettä, jonka seurauksena Pohjois-Karjala alkoi saada pysyvää asutusta. Myös levottomat olot ja verotuksen kiristyminen aiheuttivat muuttohalukkuutta Laatokan Karjalasta. Joensuun alue tiettävästi pysyi autiona erämaana vielä satoja vuosia.
Toisen vuosituhannen ensimmäisten vuosisatojen aikana Ruotsi ja Novgorodin ruhtinaskunta pyrkivät molemmat ulottamaan oman valtapiirinsä mahdollisimman laajalle alueelle Suomessa. Tällä ristiretkien aikakaudella idän ja lännen kirkot kävivät taistelua Suomen alueella eläneistä heimoista. Kamppailu kiihtyi 1200-luvun lopulla kun sekä Ruotsi että Novgorod valloittivat vuoron perään toisiltaan samoja alueita mm. Laatokan Karjalassa, joka lienee ollut tuolloin lähin merkittävä väestökeskittymä Pielisjoen suiston näkökulmasta.
[muokkaa] Historiallinen aika (1323-)
[muokkaa] Novgorodin, Moskovan ja Venäjän vallan aika (1323-1617)
Pähkinäsaaren rauha solmittiin Ruotsin ja Novgorodin kesken vuonna 1323. Rauhan seurauksena Karjala väestöineen jaettiin kahtia. Koko Pohjois-Karjala osana Käkisalmen lääniä jäi Novgorodin ruhtinaskunnan hallintaan. Rauhasta huolimatta ruotsin valtakunnan joukot jatkoivat ajoittaisia hyökkäyksiään Laatokan Karjalassa. Tämä aiheutti levottomuutta ja sen myötä lisääntynyttä muuttohalukkuutta mm. Pohjois-Karjalan suuntaan. Vuonna 1478 Moskovan suuriruhtinaskunta alisti Novgorodin – ja samalla myös Pohjois-Karjalan – hallintaansa. Tällöin Venäjästä muodostui Moskovan suuriruhtinaan Iivana III:n johdolla yhtenäinen valtakunta.
Laatokankarjalaiset olivat alkaneet asuttaa Pohjois-Karjalan erämaita 1300-luvulta alkaen. Asutus lienee ollut verrattain harvaa vielä 1500-luvullakin käsittäen uudistiloja siellä täällä ympäri Pohjois-Karjalaa. Tuohon aikaan nykyisen Joensuun kaupungin alueella ei liene ollut merkittävää asutusta.
Novgorodin ja Moskovan vallan aikana ortodoksinen uskonto levisi myös Pohjois-Karjalaan, ilmeisesti osittain ainakin Laatokan Karjalaan suuntautuneen venäläisen siirtolaisuuden vaikutuksesta. Siellä Valamon luostari toimi käännytystyön tukikohtana. Pohjois-Karjalassa käännytystyötä tehnyt ja kirkollisia oloja järjestellyt karjalainen munkki Ilja perusti 1530-luvulla sivuluostarin Joensuun alueella sijaitsevaan Kuhasaloon.
Erämaaluostarin perustamisesta kerrotaan myös kansanrunossa:
- Vieras tuli viron takoa,
- Pyhä Ilja inkeristä,
- Alkoi kirkkoa kohota,
- Säässynätä saaren päähän...
Ruotsi jatkoi 1400- ja 1500-luvuilla hyökkäyksiään Laatokan Karjalaan. Venäjän tsaari Iivana Julma vastasi aloittamalla sodan Ruotsia vastaan vuonna 1570. Tämän 25 vuotta kestäneen sodan aikana ruotsalaiset hävittivät Käkisalmen lääniä ja myös Kuhasalon luostari tuhoutui. Sodan aikana ortodoksista karjalaisväestöä vainottiin ja se pakeni suurelta osin Venäjälle ainakin Käkisalmen läänin eteläosista. Ruotsi joutui luopumaan Käkisalmen läänistä Täyssinän rauhassa vuonna 1595. Alue palautui rajan määrittelyn jälkeen Venäjälle vasta vuonna 1597, jolloin useimmat ortodoksipakolaiset palasivat kotiseudulleen. Kuhasalon luostarikin todennäköisesti rakennettiin uudelleen.
1600-luvun alussa Venäjän valtakunta oli sekasortoisessa tilassa. Ruotsi kasvatti jälleen vaikutusvaltaansa Käkisalmen läänin alueella, mistä karjalainen ortodoksiväestö ei pitänyt. Vuonna 1612 Ruotsi oli taas valloittanut Käkisalmen läänin eteläosat. Venäjällä olot rauhoittuivat Romanovien noustua valtaan seuraavana vuonna. Lopulta vuonna 1617 Ruotsi ja Venäjä solmivat Stolbovan rauhan.
[muokkaa] Ruotsin vallan aika (1617-1809)
Vanhoista kartoista käy ilmi, että Joensuu-niminen kylä sijaitsi nykyisen Joensuun keskustan ja Karsikon kaupunginosan paikkeilla jo ruotsin vallan aikaan. Joen rantaan tehtiin pienimuotoisia linnoitustöitä estämään mahdollinen venälaisten joenylitys. Näitä rakennelmia ei kuitenkaan käytetty koskaan edes suomen sodassa.
[muokkaa] Venäjän vallan ja Suomen itsenäisyyden aika (1809-)
Venäjän keisari Nikolai I perusti Joensuun kaupungin vuonna 1848. Samoihin aikoihin alettiin kaivaa Joensuun kanavaa, jotta kosken ohitus isommilla laivoilla onnistuisi. Kaupunki kasvoi nopeasti, Suomen itsenäistyttyä se oli jo selkeästi Pohjois-Karjalan keskus. Tällöin Joensuuta hallitsi puuhun liittyvä teollisuus, joka näkyi mm. suurina tukinuittoina. Joensuuhun valmistui Pohjoismaiden suurin sahalaitos, Penttilän saha 1918. Sahan toiminta lakkautettiin 1988, ja sen historiallisesti merkittävät rakennukset tuhoutuivat lopullisesti tulipalossa 1996. Puuteollisuuden ovat korvanneet lähes täysin muut teollisuudenalat. Ainoa jäljellä oleva suuri puuteollisuuslaitos on UPM-Kymmenen (aik. Schaumanin) vaneritehdas.
Suomen sisällissodan alusta asti Joensuu oli pitkälti valkoisten puolella. Kaupungin alueelle tehtiin juoksuhautoja, mutta Joensuussa ei taisteltu. Talvi- ja jatkosodissa kaupunki ei juuri vaurioitunut. Salpa-linja kulkee edelleen melko lähellä Joensuuta. Marjalan kaupunginosassa on sodanaikainen, mutta käyttämättä jäänyt salpa-linjaan liittyvä bunkkeri ja muita linnoituksia, jotka ovat nykyisin bunkkerimuseo.
Pielisensuun kunta liitettiin Joensuun kaupunkiin vuonna 1954, jolloin Joensuun väkiluku kasvoi yli kaksinkertaiseksi (1953: 9553 asukasta, 1954: 23 748 asukasta). Ennen kuntaliitosta Joensuun kaupunki käsittikin lähinnä vain taajama-alueen keskustan, ns. ruutukaava-alueen. Kuntaliitoksen myötä Joensuun kaupunki sai mm. Hukanhaudan, Karsikon, Mutalan ja Noljakan kaupunginosat.
Joensuu sai 1990-luvulla julkisuutta siellä aktiivisesti toimineista skineistä. Skinit ilmaantuivat katukuvaan samoihin aikoinin, kun Paiholan pakolaiskeskukseen, lähelle Joensuuta, oli otettu pakolaisia sisällissotaa käyvästä Somaliasta. Toinen skiniliikkeen alkusysäys oli 1990-luvun suuri lama ja sen herättämä syrjäytyminen ja tyytymättömyys. Skinien pääalueena pidettiin Penttilää, jossa työttömyysluvut olivat kaupungin korkeimmat. Maanlaajuisesti iso uutinen Joensuun skineistä tuli vasta silloin, kun ulkomaalainen urheilija lähti Suomesta ja Joensuusta koettuaan ilmeisesti uhkailua. Tapaus jäi jokseenkn hämäräksi, sillä urheilija ei kertoa julkisuudessa yksityiskohtaisesti, mitä oikeasti tapahtui. Monet joensuulaiset kokivat skinikaupunki-leiman hieman epäreiluksi, sillä vastaavanlaista toimintaa oli monessa muussakin Suomen kaupungissa. 2000-luvun alussa skinivaatetus on käynyt harvinaiseksi Joensuun katukuvassa, eivätkä tiedotusvälineet ole enää huomioineet Joensuuta näissä merkeissä.
Pohjois-Karjalan maakunta on viime vuosina kärsinyt toistuvasti muuttotappioista. Joensuu on ollut maakunnan merkittävistä asutuskeskuksista ainoa, joka on selkeästi kasvanut. Myös osa sen vaikutusalueisiin kuulvista kunnista, mm. Kontiolahti, Liperi ja Pyhäselkä, ovat onnistuneet lisäämään väkilukuaan. Joensuun seutu on pystynyt säilyttämään maakunnallisen vetovoimansa mm. koulutusmahdollisuuksiensa ja palvelutarjontansa ansiosta. Myös seutukunnan talous on menestynyt viime vuosina kohtalaisesti. Menestyvä kaupunki kaunistaakin maakunnan tilastoja esim. työttömyyden osalta. Työttömyysaste oli vuoden 2004 lopussa 17,0%.
Joensuussa ollaan vuosina 2003-2006 nähty ennennäkemättömän paljon rakennustyömaita, puhutaan rakennuspyrähdyksestä. Yliopisto-alueelle on noussut parin vuoden sisään kaksi uutta rakennusta. Toinen niistä, Metsäntutkimuslaitoksen rakennus Metla-talo, on saanut kansainvälistäkin huomiota arkkitehtuurinsa takia, muun muassa siksi, että siinä on käytetty runsaasti tervattua puuta. Keskustaan on noussut entistä korkeampia asuintaloja, elokuvateatteri ja liikehuoneistoja. 14-kerroksista asuintaloa ollaan rakentamassa aittarantaan, satamaa vastapäätä joen toiselle puolelle. Keskustan peruskoulu on purettu, ja uusi rakennetaan entisen tilalle.
[muokkaa] Väkiluvun kehitys
1850: 284
1900: 2 984
1910: 4 789
1920: 4 946
1930: 5 196
1940: 5 146
1950: 7 845
1960: 27 383
1970: 36 281
1980: 44 325
1990: 47 215
2000: 51 514
2004: 52 659
2005: 57 587
[muokkaa] Maan ja rantojen muokkausta
Joensuun rantoja on muokattu huomattavasti kaupungin perustamisesta lähtien; luonnotilaista rantaa on enää melko vähän. Pielisjokeen on tehty kanava ja tekosaaria. Ilosaaren laguunimainen muoto on keinotekoinen. Rantaviivaa on siirretty pielisjoen kustannuksella. Joensuun Linnunlahdella, aivan ruutukaava-alueen kulmalta lähtien, sijaitsi vielä pitkälle 1900-luvulle leveä ja pitkä hiekkaranta, joka oli suosittu ajanviettopaikka. Laajaa hietikkoa jopa käytettiin sodan aikana lentokenttänä. Tämä hiekkaranta on nykyisin lähes täysin tuhottu. Sen päälle on rakennettu tekokukkula, laulurinne, jonka päällä on kesätilaisuuksiin tarkoitettu suuri katettu lava, laululava. Hiekkarannan päälle on tehty myös pienvenesatama ja ravirata.
[muokkaa] Katso myös
Laululavan alla ja ympäristössä muhii ympäristöpommi, paikka toimi nimittäin 1960-1970 välisenä aikana Joensuun kaatopaikkana jonne pistettiin surutta kaikki jäte, vielä 1970-luvun alussa oli ennen niin hieno hiekka uimaranta uintikiellossa koska vesi oli niin saastnutta, vielä nytkin uimavesi on sielä Joensuun likaisinta.
