Pähkinäsaaren rauha
Wikipedia
Pähkinäsaaren rauha oli Ruotsin holhoojahallituksen ja Novgorodin kauppatasavallan välillä 12. elokuuta 1323 solmittu rauhansopimus. Se on vanhin Ruotsille itärajan määrittelevä rauhansopimus, josta on olemassa kirjallisia tietoja. Varsinaista alkuperäistä rauhansopimusta ei ole säilynyt nykyaikoihin, ainostaan erikielisiä, myöhäisempiä versioita, jotka eroavat jossain määrin toisistaan.
Sopimus sai nimensä solmimispaikkansa, Pähkinälinnan (ruots. Nöteborg, ven. Орешек, Orešek) linnoituksesta, joka sijaitsee Pähkinäsaarella Nevajoen Laatokan-puoleisessa suussa. Rauhansopimus päätti pitkähkön sotajakson näiden kahden valtion välillä.
Rauhankirjan perusteella Novgorod luovutti Ruotsille Äyräpään, Jääsken ja Savon Pogostat joista ruotsalaisessa hallinnossa muodostettiin kihlakuntia.
Pähkinäsaaren rauhan raja kulki Viipurin itä- ja pohjoispuolelta nykyisen Savon halki suunnilleen nykyisen Oulaisten alueella Pohjanlahteen, Raahen pohjoispuolelta. Valtaosa raja-alueesta oli solmimisaikana erämaata, eikä sen merkitsemistä tehty moninkaan paikoin, eivätkä rajasopimuksen maastomerkit ole helppoja määrittää. Raja jäi monin paikoin epämääräiseksi. Vuonna 1475 ruotsalaiset alkoivat rakentaa Olavinlinnaa (nyk. Savonlinnassa) selvästi Novgorodin puolelle rajaa. Tästä koitui myöhempinä vuosisatoina runsaasti vaikeuksia.
Rauhansopimuksessa sovittu raja jäi voimaan, kunnes Täyssinän rauha (Teusina) 1595 siirsi rajalinjan idemmäksi.
Pähkinäsaaren rauhan rajalinjaus Raahen pohjoispuolelle Pattijoelle on saanut rinnalleen vaihtoehtoisia näkemyksiä. Kustaa Vilkuna - jonka käsitykseen mm. Kyösti Julku yhtyy - esittää, että Pähkinäsaaren raja olisi kulkenut pitkin Pyhäjokea jättäen kuitenkin jokiuoman Novgorodin reitiksi Pohjanlahdelle. Rajasopimuksen "Petajoki" tarkoittaisi Pyhäjoen Yppärissä Petäjäsojaa, jolloin raja päättyisi Rajaniemeen jättäen Pyhäjokisuun novgorodilaisten hallintaan.
Myöhemmin helsinkiläinen Jarl Gallén ja tanskalainen John Lind ovat esittäneet 1960-luvun lopulla, että rajalinja kulkisikin Vienanmerelle Kantalahden seudulle. Tämän näkemyksen mukaan vaihtoehtoisten rajalinjojen välinen alue olisi jäänyt valtakuntien yhteisomistukseen, alueeksi, joka oli molempien hallitsijoiden verotusaluetta. Ilmeistä kuitenkin on, että rajan pohjoisosan tarkkaa merkitsemistä ei pidetty tarpeellisena jo harvan asutuksen vuoksi.
1300-luvulla rauhalla ja rajalla ei vielä ollut sitä merkitystä, minkä se sai puolitoista vuosisataa myöhemmin asutuksen tiivistymisen ja modernien territoriaalivaltioiden synnyn myötä.
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Rauhansopimuksen latinankielinen teksti (Diplomatarium Fennicum)
