Helsingin yliopiston keskustakampus
Wikipedia
Helsingin yliopiston keskustakampus on suurin Helsingin yliopiston neljästä kampusalueesta. Kampus sijaitsee Helsingin ydinkeskustassa Kruununhaan ja Kluuvin kaupunginosissa. Sillä toimivat humanistinen, teologinen, oikeustieteellinen, valtiotieteellinen ja käyttäytymistieteellinen tiedekunta sekä yliopiston keskushallinto.
[muokkaa] Keskustakampuksen historia
Keskustakampuksen ensimmäiset rakennukset suunnitteli Helsingin empirekeskustan luoja Carl Ludvig Engel. Niihin kuuluvat yliopiston päärakennus (1832), kirjasto (1844), tähtitieteellinen observatorio (1834) ja kliininen instituutti eli opetussairaala (1829). Myös Engelin piirtämä kantonistikoulu (1823) otettiin myöhemmin yliopiston käyttöön. Kaisaniemeen perustettiin yliopiston kasvitieteellinen puutarha.
1800-luvun ja 1900-luvun alkupuolen mittaan yliopisto kasvoi hiljalleen keskustassa ja sai uusia rakennuksia. Komein 1800-luvun uudisrakennuksista oli Senaatintorin kulmaan noussut kemian ja geologian laitosrakennus (Carl Albert Edelfelt 1869, nykyinen yliopistomuseo Arppeanum). 1900-luvun alussa toteutettiin Kruununhaan Siltavuorelle kolme huomattavaa laitosrakennusta: fysiologian laitos (Gustaf Nyström 1905), fysiikan laitos (Gustaf Nyström 1910) ja anatomian laitos (Jussi ja Toivo Paatela 1928). Ahkera Gustaf Nyström suunnitteli myös Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan nykyiset kasvihuoneet (1889-1896) ja kasvitieteen laitoksen (1903) sekä yliopiston kirjaston laajennusosan Rotundan (1906).
1900-luvulla nopeasti kasvanut yliopisto alkoi kärsiä pahenevasta tilapulasta. Ongelmaan yritettiin vastata paitsi tiukemmalla opiskelijoiden karsinnalla, myös suurilla uudisrakennushankkeilla, kuten yliopiston päärakennuksen laajennusosalla (J. S. Sirén 1933), metsätieteille rakennetulla Metsätalolla (Jussi Paatela 1939) ja instituuttirakennus Porthanialla (Aarne Ervi 1959). Toisen maailmansodan jälkeen yliopiston oli kuitenkin pakko murtautua pois ydinkeskustasta ja siirtää toimintojaan kaupungin laidoille.
