Helsingin yliopiston päärakennus
Wikipedia
Helsingin yliopiston päärakennus on vuonna 1832 valmistunut, Carl Ludvig Engelin suunnittelema empirerakennus Helsingin Senaatintorilla. Rakennus kuuluu Engelin keskeisimpiin töihin. Sitä on laajennettu 1930-luvulla arkkitehti J. S. Sirénin johdolla.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Syntyhistoria
Vuonna 1812 Suomen suuriruhtinaskunnan uudeksi pääkaupungiksi tuli Helsinki. Vuonna 1640 perustettu Turun akatemia toimi vanhassa pääkaupungissa vuoteen 1827, jolloin tuhoisa tulipalo hävitti lähes koko Turun kaupungin ja sen mukana akatemian tilat. Pian tulipalon jälkeen keisari Aleksanteri I antoi määräyksen, jonka mukaan akatemia oli siirrettävä Helsinkiin ja nimettävä uudelleen Keisarilliseksi Aleksanterin-Yliopistoksi. C. L. Engel sai tehtäväkseen suunnitella yliopiston rakennukset, joista kiireellisin oli päärakennus. Sen paikaksi määrättiin ns. Kirahvi-kortteli Senaatintorin länsilaidassa, johon oli J.A. Ehrenströmin 1815 suunnittelemassa asemakaavassa kaavailtu kenraalikuvernöörin palatsia. Keisari hyväksyi maaliskuussa 1828 Engelin rakennuspiirustukset, ja työt aloitettiin välittömästi. Rakennus vihittiin käyttöön kesällä 1832, jolloin yliopisto pääsi muuttamaan sinne väliaikaistiloistaan Senaatintalosta ja divisioonankomentajan talosta.
[muokkaa] Arkkitehtuuri ja symboliikka
Senaatintalo (nyk. valtioneuvoston linna) Senaatintorin itäreunalla oli valmistunut jo 1820 ja Engel käytti sitä lähtökohtanaan yliopistorakennusta suunnitellessaan. Senaatin ja yliopiston julkisivut ovat pääpiirteissään samanlaiset, mikä tekee Senaatintorista symmetrisen. Molemmat rakennukset ovat kolmikerroksisia ja niiden julkisivua hallitsevat pylväiden koristama keskirisaliitti päätykolmioineen sekä pilastereilla koristetut sivurisaliitit. Rakennusten yksityskohdissa on kuitenkin oleellisia eroja. Senaatin julkisivu on rikkaammin koristeltu ja sen pylväät ovat korinttilaisia, kun taas yliopisto on pelkistetympi ja sen pylväät joonialaisia. Tuon ajan arkkitehtuurissa antiikista periytyvillä pylväsjärjestelmillä oli tärkeä symbolinen merkitys: roomalaistyyliset korinttilaiset pylväät kuvastivat valtiovaltaa ja hallitsijoiden mahtia, kreikkalaistyyliset joonialaiset pylväät taas sivistystä ja taiteita. Korostaakseen yliopiston kreikkalaisuutta Engel suunnitteli sen katolle Pallas Athenen patsaan, jota ei kuitenkaan koskaan toteutettu.
Yliopistorakennuksen huomattavimmat tilat ovat pääaula eli vestibyyli sekä juhlasali. Julkisivun kreikkalainen symboliikka jatkuu kolmen kerroksen korkuisessa vestibyylissä, jonka tyyli jäljittelee antiikin sisäpihaa. Kerroksia kannattelevat doorilaiset pylväät ja tilaa kiertää C.E. Sjöstrandin tekemä kreikkalaistyylinen Väinämöisen soitto -niminen korkokuvien sarja. Sen sijaan puolipyöreä juhlasali, joka oli heti vestibyylin takana, oli tyyliltään roomalainen ja sen pylväät korinttilaisia. Tämä johtuu siitä, että salin kunniapaikalle sijoitettiin jo Turun akatemian juhlasalissa ollut Ivan Martosin tekemä Aleksanteri I:n rintakuva, jossa keisari on esitetty roomalaisen imperaattorin asussa. Roomalaispukuisen keisarin sijoittaminen kreikkalaiseen saliin olisi ajan tyylitajun mukaan ollut tyylirike. Engel sijoitti pronssirintakuvan salin päätyyn korkealle jalustalle, paikkaan josta se näkyi ulos asti kun juhlasalin ja vestibyylin ovet olivat auki. Juhlasaliin sijoitettiin myös Turun akatemian juhlasalista pelastettu katederi sekä koristeelliset puuovet, jotka löytyvät salista tänäkin päivänä. Ne ovat Turun Akatemiatalon arkkitehdin C.G. Gjörwellin suunnittelemat.
[muokkaa] Lisärakennus
Engelin alkuperäinen rakennus käsitti vain Senaatintorin puoleisen siiven, ja muu tontti jäi puistoksi. Tontin takareunaan Fabianinkadun varteen Engel suunnitteli matalan piharakennuksen jossa oli voimistelusaleja. 1900-luvun alussa yliopisto kuitenkin kärsi pahenevasta tilapulasta, ja 1919 tehtiin ensimmäinen ehdotus päärakennuksen laajentamisesta koko korttelin kokoiseksi. Vuonna 1931 yliopisto julisti arkkitehtikilpailun päärakennuksen laajennusosan suunnittelemiseksi. Osa kilpailuehdotuksista pyrki mahdollisimman huomaamattomaan laajennukseen käyttämällä Engelin alkuperäistä tyyliä, osa oli avoimen modernistisia (kilpailuun osallistui mm. Alvar Aalto).
Kilpailun voitti J. S. Sirénin klassistinen ehdotus, ja yliopiston laajennusosa rakennettiin sen mukaan 1935-1937. Rakennus laajeni näin koko korttelin kokoiseksi ja sen puisto hävisi. Sirénin laajennusosa jäljittelee ulkoasultaan vanhan osan empiretyyliä, niin että saumakohtaa on vaikea havaita. Sisätilat sen sijaan edustavat 1930-luvun klassismia, ja muistuttavat Sirénin tunnetuinta työtä, Eduskuntataloa.
[muokkaa] II maailmansodan tuhot ja restaurointi
Yliopiston päärakennus vaurioitui pahasti jatkosodan aikana helmikuussa 1944, kun siihen osui useita ilmapommeja. Rakennuksen vanhan puolen katto romahti ja tulipalo tuhosi suurimman osan sen alkuperäisestä sisustuksesta sekä yliopiston arkistosta. Erityisen pahasti kärsi vanha juhlasali, jossa tuhoutuivat sinne 1900-luvun alkupuolella sijoitetut taideteokset, Albert Edelfeltin ja Eero Järnefeltin yliopiston historiaa kuvanneet seinämaalaukset sekä Wäinö Aaltosen suuri marmorireliefi Vapauden jumalatar seppelöi (voiton seppeleellä) nuoruuden, joka oli tilattu yliopiston 300-vuotisjuhliin vain neljä vuotta aiemmin. Sen sijaan luonnollista kokoa suurempi Aleksanteri I:n rintakuva säilyi, sillä se oli poistettu juhlasalista pian itsenäistymisen jälkeen ja pystytetty yliopiston kirjaston puistoon. Myös Turun akatemiasta perityt juhlasalin ovet ja katederi sekä Venäjän keisarien muotokuvat saatiin pelastettua tulipalon alta.
Päärakennus restauroitiin 1944 - 1948 J. S. Sirénin johdolla. Vestibyyli kunnostettiin takaisin Engelin aikaiseen asuun, mutta muihin tiloihin tehtiin muutoksia. Juhlasalia pidennettiin kymmenellä metrillä, niin että alun perin täysin puolipyöreästä salista tuli pitkänomaisempi ja lähes puolet suurempi. Johannes Gebhard maalasi vuonna 1961 valokuvien perusteella kopion Albert Edelfeltin Juhlakulkue Turun akatemian vihkiäisissä -maalauksesta saliin pääovien yläpuolelle. Wäinö Aaltonen veisti reliefistään uuden version 1959. Alkuperäinen, pahasti vaurioitunut veistos on nykyään sijoitettu juhlasalin etelälämpiöön. Salissa on myös toinen Aaltosen reliefi, 1962 toteutettu Nuoriso antaa uhrinsa vapaudelle. Engelin suunnittelema konsistorisali, joka kuului rakennuksen tärkeimpiin tiloihin, oli tuhoutunut täysin ja sen tilalle rakennettiin muita tiloja.
