Heimosodat
Wikipedia
Heimosodat olivat aseellisia selkkauksia, joihin suomalaiset vapaaehtoisjoukot ottivat osaa vuosina 1918–1920 ja 1921–1922. Suomen valtio ei virallisesti ollut retkien osapuoli, mutta vapaaehtoisia oli sodissa mukana yhteensä noin 9 000. Monia heistä elähdytti heimoaate, antibolševismi, Suur-Suomi-aate tai vain puhdas seikkailun halu. Vienan ja Aunuksen heimosotien aikana 1918 ja 1919 Repolan ja Porajärven pitäjät liittyivät Suomeen ja Inkeriläisten kansannousun yhteydessä Kirjasalon tasavalta oli hetken inkeriläisten hallussa. Sodat loppuivat Tarton rauhaan 1920 lukuun ottamatta Itäkarjalaisten kansannousua, johon osallistui myös suomalaisia vapaaehtoisia. Sotien jälkeen Suomeen pakeni itäkarjalaisia ja inkeriläisiä yhteensä vajaa 20 000[1], ja muodostettiin Akateeminen Karjala-seura maanpuolustus-ja heimohengen ylläpitämiseksi, itäkarjalaisten auttamiseksi ja suur-Suomi-aatteen säilyttäjäksi.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Vienan retket (1918)
- Pääartikkeli: Vienan retket
10. maaliskuuta Kurt Martti Walleniuksen joukot ylittivät Pohjois-Vienan rajan Kuusamosta ja Kuolajärveltä käsin, mutta juuttuivat rajan tuntumaan. Etelämpänä Carl Wilhelm Malmin joukot ylittivät rajan 21. maaliskuuta ja etenivät aina Vienan Kemin tuntumaan. Suomalaiset hyökkäsivät 10. huhtikuuta Vienan Kemiä vastaan, mutta luultua suurempi vihollinen löi heidät takaisin. Heinäkuussa Malmin retkikunnan ja sen johtajuuden korvasi Toivo Kuisman retkikunta. Ison-Britannian harjoittama propaganda ja elintarvikeapu sai karjalaiset kääntymään suomalaisia vastaan. Iso-Britannia asettui Suomea vastaan kuvitellessaan Suomen olevan Saksan vasalli. Köyhällä Suomella ei ollut tarjota karjalaisille kuin heimohenkeä. Karjalaiset kannattivat brittien kouluttamaa ja varustamaa karjalaisten omaa Karjalan rykmenttiä, joka pakotti Kuisman retkikunnan Suomen puolelle.
[muokkaa] Viron vapaussota (1917–1920)
- Pääartikkeli: Viron vapaussota
Viron vapaussotaa on suomalaisten puolelta pidetty osana heimosotia. Vuodenvaihteessa 1918–1919 vapaaehtoisia alettiin laivata Viroon. Siihen osallistui suomalaisia vapaaehtoisia virolaisen everstin Hans Kalmin Pohjan poikien ja ruotsalaisen majuri Martin Ekströmin I Suomalaisen Vapaajoukon riveissä.
[muokkaa] Aunuksen retkikunta (1919)
- Pääartikkeli: Aunuksen retkikunta
Retki oli heimosodista suurin ja tunnetuin. Osittain Viron vapaussodan menestyksen ja aunuslaisten liittymishalukkuuden innoittamina vapaaehtoisista koottu joukko ylitti rajan 21. huhtikuuta 1919 Gunnar von Herzenin johtamana ja valtasi nopeasti Aunuksen kaupungin ja eteni Petroskoin edustalle. Toiveina oli nostattaa aunuslaiset kapinaan suomalaisten puolelle, mutta innostus oli vähäistä. Kesäkuun lopulla liian vähäiset joukot perääntyivät takaisin rajan taakse.
[muokkaa] Petsamon retket (1918 ja 1920)
- Pääartikkeli: Petsamon retket
Pienin joukoin tehty retki Petsamoon huhtikuun lopulla 1918 päätyi mieshukan jälkeen vetäytymiseen Norjaan. Joukko palasi keväällä 1920 ja miehitti alueesta osan, mutta joutui taas vetäytymään Muurmanskissa kootun punaisen suksipataljoonan vuoksi.
[muokkaa] Inkeriläisten kansannousu (1919)
- Pääartikkeli: Inkeriläisten kansannousu
Kansannousu oli sarja kapinoita vuosina 1918–1920 ja Inkerinmaan yritys saavuttaa itsenäisyys. Kansannousu alkoi kapinoina 1918 Suomen ja Venäjän sisällissodan aiheuttaman sekavan tilanteen aikana. Suomalaisen Yrjö Elfvengrenin johtama Pohjois-Inkerin rykmentti piti vuoteen 1920 hallussaan muutamia kyliä Pohjois-Inkerissä (Kirjasalon tasavalta). Kapinoiden jälkeen Suomeen siirtyi joitakin tuhansia inkeriläisiä rankaisuretkien pelossa.
[muokkaa] Itäkarjalaisten kansannousu (1921–1922)
- Pääartikkeli: Itäkarjalaisten kansannousu
Ukki Väinämöisen (Vaseli Levonen) ja Jalmari Takkisen johtama 2500 metsäsissin kansannousu, jossa oli päällystötehtävissä noin 500 suomalaista vapaaehtoista, sai haltuunsa syksyyn 1921 mennessä merkittävän osan Vienan Karjalaa, mutta murtui 20 000 miehen neuvostojoukon voimasta. Kansannousun loppuvaiheessa Suomeen saapui noin 12 000 itäkarjalaista pakolaista.[2]
[muokkaa] Katso myös
Heimosodat 1918 – 1922 | |
---|---|
Viron vapaussota (1918–1920) | Viron Avustamisen Päätoimikunta | Pohjan pojat | I Suomalainen Vapaajoukko |
Vienan retket (1918) | Muurmannin legioona |
Aunuksen retkikunta (1919) | Läskikapina |
Petsamon retket (1918 ja 1920) | |
Inkeriläisten kansannousu (1918–1920) | Kirjasalon tasavalta | Pohjois-Inkerin Hoitokunta |
Itäkarjalaisten kansannousu (1921–1922) | Karjalan metsäsissit |
Heimoaate | Itä-Karjalan kysymys | Suur-Suomi-aate | Suomen sisällissota | Venäjän sisällissota | Tarton rauha |
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Jussi Niinistö: Heimosotien historia 1918–1922, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2005.
- Jussi Niinistö: Pohjan pojat, Lak-kustannus 1999
- Jouko Vahtola: Suomi suureksi – Viena vapaaksi, Studia Historica Septentrionalia 1989.
- Jouko Vahtola: Nuorukaisten sota. Suomen sotaretki Aunukseen 1919, Otava 1997.
- Jukka Nevakivi: Muurmannin legioona, 1970
- Pekka Nevalainen: Rautaa Inkerin rajoilla, Suomen historiallinen seura 1996
- Armas Eskola: Pojat Vienan saloilla, Karisto 1971
- Vilho Helanen: Suomalaiset viron vapaussodassa, 1921.
- Hans Kalm: Pohjan poikain retki, 1921
- Eero Kuussaari: Heimosodat 1918 - 1922, taistelu Petsamosta