Erkki Raappana

Wikipedia

Kenraalimajuri Erkki Johannes Raappana (s. 2. kesäkuuta 1893, Oulujoki – k. 14. syyskuuta 1962, Joensuu) tunnetaan parhaiten Korpikenraalina, upseerina, joka johti 14. divisioonan hyökkäystä Rukajärvelle vuonna 1941. Hän toi Suomelle myös viimeisen suuren torjuntavoiton Ilomantsissa vuoden 1944 elokuussa, jolloin hänen joukkonsa saarrostivat ja tuhosivat korpitaisteluissa kaksi puna-armeijan divisioonaa.

Erkki Raappanan vanhemmat olivat asianajaja Juho Raappana ja Maria Loviisa o.s. Stenius. Juho Raappana oli sanomalehti Kalevan perustaja ja lehden ensimmäinen päätoimittaja. Raappana kävi Oulun Klassillista Lyseota, Kemin Yhteiskoulua ja Oulun Reaalilyseota, jossa reputti ylioppilaskirjoituksissa syksyllä 1915. Hän päätti liittyä jääkäriliikkeeseen.

[muokkaa] Jääkäri

Raappana osallistui Kuninkaallisen Preussin jääkäripataljoona 27:n riveissä Misse-joen, Riianlahden ja Aa-joen taisteluihin Venäjää vastaan.

Hilfsgruppenführeriksi lokakuussa 1916 ylennetty Raappana sai ratsujääkärikoulutuksen pataljoonan ratsuosastossa, joka sai nimekseen Abteilung Jäger zu Pferde Königlich Preußisches Jäger-Bataillon N:o 27.

Luutnantiksi ylennetty Raappana saapui Vaasaan 25. helmikuuta 1918. Karjalankannaksella Raappana taisteli saksalaiseversti Eduard Ausfeldin armeijaryhmässä huhtikuussa. Ryhmän tehtävä oli edetä Kivennavan kautta Viipurin ja Pietarin väliselle radalle ja räjäyttää Raivolan seudulla olevat rautatiesillat.

Raappana siirrettiin sisällissodan jälkeen Karjalan ratsujääkärirykmentin 2. eskadroonan päälliköksi. Huhtikuussa 1919 hänet määrättiin Keski-Suomen Rykmentin 1. konekiväärikomppanian päälliköksi ja hänet ylennettiin kapteeniksi. Syksyllä hän siirtyi suojeluskunnan Hämeenlinnan päällystökoulun johtajaksi.

Raappana suoritti ylioppilastutkinnon ja merkittiin Helsingin yliopiston kirjoihin. Hän liittyi Pohjois-pohjalaiseen osakuntaan. Vuoden 1920 syyskuussa Raappana nimitettiin Joensuun suojeluskuntapiirin päälliköksi. Raappanan kanssa Joensuuhun muutti myös tuore rouva Sylvia Toini Hilma Margaretha o.s. Ericsson. Vuonna 1921 heille syntyi poika Ermo Juhani ja vuonna 1925 tyttö Sylvia Marjatta.

Elokuussa 1921 Raappana nimitettiin Joensuun rajavartioston komentajaksi ja rajakomendantiksi. Hänet ylennettiin majuriksi 1925 ja Sotakorkeakoulun komentajakurssin jälkeen everstiluutnantiksi 1928.

Suomessa käynnistettiin liikekannallepano ylimääräisten harjoitusten nimellä 7. - 11. lokakuuta 1939. Everstiksi ylennetty Raappana nimitettiin Pohjois-Karjalan ryhmän komentajaksi ja sai vastuun Lieksa-Kuhmo rintamaosan puolustuksesta. Raappana hankki upseereilleen omalla kustannuksellaan saksalaisen panssarikenraalin Erwin Rommelin teoksen Jalkaväki hyökkää.

[muokkaa] Molotovin cocktail

30. marraskuuta 1939 Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Raappana veti heti kenttävartionsa taaemmaksi ja sijoitti kaksi pataljoonansa telttoihin korpeen. Puna-armeijan vahvennetun rykmentin ensimmäinen hyökkäys oli isku tyhjään. Raappana lähetti toisen pataljoonansa katkomaan vihollisen selustayhteyksiä. Viholliskomentaja pelästyi Raappanan koukkauksesta niin, että veti joukkonsa rajan taakse jo ennen vuoden vaihdetta. Venäläiset hyökkäysvaunut yllättivät Raappanan, tankit olivat ennen näkemättömiä taisteluaseita. Raappanan kehotuksesta partiopojat valmistivat bensiinillä ja tervalla täytettyjä polttopulloja. Näitä ruvettiin myöhemmin kutsumaan Molotovin cocktaileiksi, Josif Stalinin lähimmän apulaisen, Neuvostoliiton kansankomissaarien neuvoston puheenjohtajan Vjatšeslav M. Molotovin mukaan.

Tilanne Raappanan rintamaosan pohjoispuolella oli vakavampi. Venäläisten 54. divisioona pääsi Kuhmon kohdalla pitkälle Suomen puolelle. Lieksan kohdalla kaikki venäläisten hyökkäykset lyötiin takaisin rajan taakse. Kun tilanne rauhoittui, Raappana joutui lähettämään joukkojaan Suomussalmelle ja Kuhmoon.

Rauha solmittiin 12. maaliskuuta 1940. Välirauhan aikana Raappana toimi eversti Hjalmar Siilasvuon entisen 9. divisioonan ja myöhemmin Maaselän sotilasläänin komentajana. Talvisodan jälkeen perustettiin Kuhmon ja Lieksan alueelle 10. prikaati, jota käytettiin runkona vuoden 1941 kesäkuussa muodostettuun 14. divisioonaan, jonka komentajaksi Raappana määrättiin. 14. divisioona oli suoraan ylipäällikön alainen. Järjestely oli erikoinen, sillä yleensä divisioona kuului armeijakuntaan tai armeijaan, joka oli ylipäällikön alainen.

[muokkaa] Rukajärven tie

3. heinäkuuta 1941 Raappana sai käskyn hyökätä. Repola vallattiin viiden päivän kuluttua. Seuraava tavoite oli Omelia, jonka Raappana valtasi 23. heinäkuuta päättyneissä mottitaisteluissa. Pääosa vastassa olevasta divisioonasta tuhottiin. Raappana nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi numero 3 3. elokuuta 1941 henkilökohtaisesta urhoollisuudesta ja tuloksellisista sotatoimista erittäin vaikeissa olosuhteissa. Raappanan divisioona eteni taistellen Ontrosenvaaran kautta Rukajärvelle ja Ontajoelle, jonne divisioona pääsi 13. syyskuuta. Raappana oli vain 70 kilometrin päässä Muurmannin radasta, kun eteneminen pysäytettiin ylipäällikön käskystä. Uudenvuoden aattona Raappana ylennettiin kenraalimajuriksi.

Päämaja teki usein tarkastusmatkoja joukko-osastoihin. Päämajassa puhuttiin usein Raappanasta, koska vierailu ns. Korpidivisioonassa piti sisällään myös eränkäyntiä, metsästystä ja kalastusta. Korpidivisioonassa vieraili säännöllisesti korkeita vieraita aina saksalaisia myöten. Vieraiden joukossa nähtiin marsalkan lisäksi kenraalit Wiljo Tuompo, Aksel Airo, Ruben Lagus ja Saksan Wehrmachtin edustaja päämajassa, jalkaväenkenraali Waldemar Erfurth.

Ylipäällikkö Gustaf Mannerheimin 75-vuotispäivänä korpidivisioona lahjoitti Marskille metsästysmajan Repolan Lieksanjärvellä. Marski oli majalla useita päiviä Raappanan vieraana vuoden 1942 kesällä. Vuonna 1944 maja purettiin ja pystytettiin Lopen Punelianjärvelle.

Suomi saavutti jatkosodan viimeiset merkittävät voittonsa Ilomantsissa heinä-elokuun vaihteessa 1944. Puna-armeijan hyökkäykset Karjalankannaksella ja Aunuksessa olivat tuolloin jo rauhoittuneet. Mutta Ilomantsin suunnassa vihollisen 176. ja 289. divisioonat olivat edenneet huolestuttavan pitkälle. Hyökkäys uhkasi koko II Armeijakunnan vasenta sivustaa. Jos puna-armeija saavuttaisi Joensuun rautatien, koko Suomi olisi vaarassa.

[muokkaa] Ilomantsin taistelut

Kenraalimajuri Raappana sai käskyn siirtyä Ilomantsiin ja perustaa Ryhmä Raappanan vihollisen lyömiseksi. Raappanalle alistettiin viivytystaistelua käyvät 21. jalkaväkiprikaati ja Rajavartiopataljoona 3 sekä täydennyksenä Karjalankannakselta siirretty Ratsuväkiprikaati (Rv.Pr). Lisäksi Raappana päätti käyttää osia omasta korpidivisioonastaan everstiluutnantti Väinö Partisen johdolla.

Raappana tunsi alueen kuin omat taskunsa ja antoi vihollisen 289. divisioonan edetä Kuolismaalta Ilomantsiin johtavaa tietä pitkin kapealle Konnukkajärven kannakselle, johon se pysäytettiin. Samanaikaisesti divisioonan selustayhteydet katkaistiin Luovejoella. Perässä tuleva 176. divisioona saarrettiin siten, että Partisen osasto P katkaisi venäläisten pakotien hyökkäämällä pohjoisesta.

Vihollinen lähetti motitettujen divisiooniensa avuksi merijalkaväkeä, mutta turhaan. 9. elokuuta mennessä ryhmä Raappana oli tuhonnut 289. divisioonan miltei kokonaan. 176. divisioonan osa onnistui murtautumaan itään. Merijalkaväen pataljoonat kärsivät huomattavia tappioita. Taistelulla oli suuri merkitys psykologisesti, olihan juuri jouduttu luovuttamaan Aunus ja Karjalankannas puna-armeijan painostuksen edessä. Raappanalle esitettiin näistä taisteluista Mannerheim-ristiä toisen kerran, mutta ylipäällikkö ei hyväksynyt tätä esitystä.

Sotien jälkeen Raappana nimitettiin rajavartiolaitoksen päälliköksi. Valtiollinen poliisi (Valpo) pidätti hänet 20. helmikuuta 1947 niin sanotun asekätkentäjutun yhteydessä. Raappana joutui istumaan vankilassa kahdeksan kuukautta, ennen kuin hänet vapautettiin syyttömänä sotaylioikeudessa. Raappana komennettiin sisäasiainministeriön ja puolustusvoimain komentajan käyttöön 1948. Seuraavana vuonna hänet nimitettiin Peräpohjolan sotilasläänin komentajaksi ja vapautettiin samana päivänä "yleisen edun vuoksi". Raappana vetäytyi perheineen Lohiniemeen, Liperin kunnan Vaivion kylään Viinijärven rannalle, metsästyksen ja kalastuksen pariin.

Raappana kuoli syyskuussa 1962 ja hänet on haudattu Joensuun hautausmaalle, jonne seuraavana vuonna pystytettiin arkkitehti E. Lappalaisen suunnittelema muistomerkki. Lieksan Vapaudenpuistossa paljastettiin 1966 arkkitehti Erkki Karvisen ja kuvanveistäjä Heikki Häiväojan pronssiin valettu reliefi Raappanan johtamien taistelujen muistoksi.