Brest-Litovskin rauha
Wikipedia
Brest-Litovskin rauha on neuvostovenäläisen Lev Trotskin, saksalaisen Richard von Kühlmannin ja itävaltalaisen Ottokar Czernin johdolla 3.3.1918 solmittu keskusvaltojen, Saksan, Itävalta-Unkarin, Bulgarian ja Turkin sekä ympärysvaltain puolella olleen Neuvosto-Venäjän välinen rauhansopimus, mikä on saanut nimensä siitä, että se solmittiin Brest-Litovskin kaupungissa.
[muokkaa] Bolševikkien rauhandekreetti käynnistää rauhanpyrkimykset
Venäjän 7.11.1917 alkaneen bolševikkien vallankaappauksen johdosta alkoi vallan kaapannut kansankomissaarien neuvosto etsiä mahdollisuuksia rauhaan Saksan ja Itävalta-Unkarin kanssa julistettuaan 8.11.1917 dekreetit rauhasta ja maasta.
5.12.1917 saavutettiin aselepo Neuvosto-Venäjän ja Saksan kesken, ja rauhanneuvottelut alkoivat 22.12.1917 Brest-Litovskissa. Neuvosto-Venäjä ei ollut valmis saksalaisten vaatimuksiin, vaan alkoi kannattaa rauhaa vain sodan lopettamisella ilman rajamuutoksia tai sotakorvauksia, mikä olisi säilyttänyt sotaa edeltäneen vuoden 1914 tilanteen Venäjän eduksi.
Ukrainan julistetun kansantasavallan pääsihteeristö totesi 9.12.1917, että Ukraina Ukrainan rintamasta vastaavana on kansainvälisissä asioissa itsenäinen ja sen tulee saada osallistua kaikkiin Ukrainan kansan etua koskeviin kansainvälisiin kokouksiin. Pääsihteeristö kuitenkin jää odottamaan Ententen eli lähinnä Britannian ja Ranskan itsenäisyystunnustusta, mutta lähettää 21.12.1917 Ukrainan kansantasavallan valtuuskunnan Brest-Litovskin rauhanneuvotteluihin.
Ranska tai Britannia eivät toiveista huolimatta kuitenkaan tunnusta Ukrainan itsenäisyyttä, koska ne kannattavat Neuvosto-Venäjää vastaan taistelevia Venäjän valkoisia armeijoita, jotkä puolestaan ovat valmiita jatkamaan taistelua myös keskusvaltoja vastaan ympärysvaltojen rinnalla.
Ranskan sotilasasiamies J. Tabuilt ja Britannian Odessan konsuli D. Bagge kuitenkin ilmoittavat tulleensa nimitetuiksi komissaareiksi Ukrainan tasavaltaa koskevissa asioissa.
[muokkaa] Saksalaisten vaatimukset ja Ukrainan itsenäisyys johtavat neuvottelujen katkaisemiseen
Saksa vaati Venäjältä haltuunsa kolmessa Puolan jaossa päätynyttä osaa Puolasta, Liettuaa ja osaa Valko-Venäjästä sekä Viroa ja liittolaiselleen Ottomaanien valtakunnalle (Turkille) georgialaista Batumia, Ardahania ja Karsia, mitkä Venäjä oli valloittanut siltä aikaisemmin.
Saksa tunnusti 9.2.1918 rauhansopimusneuvottelujen yhtenä kohteena olevan Ukrainan itsenäisyyden kirjoittamalla tämän kanssa rauhansopimuksen, jolloin saksalaisten tavoite Ukrainan irrottamiseksi mahdolliseksi protektoraatiksi Venäjästä muodollisesti itsenäisenä valtiona oli toteutumassa. Ukraina oli julistautunut Venäjästä itsenäiseksi kansantasavallaksi 22.1.1918.
Neuvostovenäläiset neuvottelijat pitivät kohtuuttomina saksalaisten vaatimuksia, jotka sisälsivät Ukrainan itsenäisyyden ja käytännössä sen ajautumisen Saksan vaikutuspiiriin. Neuvosto-Venäjän puolelta neuvotteluja johtanut ulkoasiainkansankomissaari Lev Trotski katkaisi neuvottelut 10.2.1918, jolloin tilanne jäi pelkästään vallinneen aselevon ja aselepolinjan varaan. Näin Neuvosto-Venäjä uskoi välttävänsä tai siirtävänsä saksalaisten rauhansopimusvaatimuksia.
[muokkaa] Saksalaiset hyökkäävät ja punakaartit järjestetään puna-armeijaksi
Neuvosto-Venäjän kieltäytyminen vaatimusten toteuttamisesta ei saksalaisia tyydyttänyt, vaan he alkoivat tehostaa vaatimuksiaan käynnistämällä hyökkäyksen kohti Petrogradia Latvian ja Viron kautta 18.2.1918.
Koko Latvia joutui kokonaan saksalaisten haltuun 22.2.1918. Hyökkäyksen pelästyttämänä kansankomissaarien neuvosto järjesti vapaaehtoiset punakaartit työväen ja talonpoikien puna-armeijaksi 23.2.1918, minkä johtoon puolustuskansankomissaariksi tuli Brest-Litovskin neuvotteluihin osallistunut ulkoasiankansankomissaari Lev Trotski. Neuvosto-Venäjän hallitus koki etenevän hyökkäyksen vaaralliseksi Petrogradissa ja siirtyi Moskovaan.
Latviasta saksalaisten hyökkäys jatkui Viroon, joka käytti hyväkseen venäläisten vetäytymisen ja saksalaisten tulon julistautumalla itsenäiseksi 24.2.1918. Saksalaiset valtaavat Tarton 24. helmikuuta, Tallinna 25.2. ja Narva 4.3.. Viron itsenäisyysjulistus laaditaan Pärnussa 23.2. venäläisten lähdettyä ja 24.2. aloittaa Tallinnassa virolainen hallitus, joka seuraavana päivänä joutuu katomaan saksalaisten tulon vuoksi.
Saksalaiset eivät kuitenkaan tunnustaneet Viron itsenäisyyttä, vaan pyrkivät muodostamaan Baltian maista yhden saksalaismyönteisen valtion protektoraatikseen. Viro jäi Saksan miehittämäksi marraskuuhun 1918, jolloin Saksa solmi aselevon 11.11.1918 ympärysvaltojen kanssa.
Ukraina oli julistautunut itsenäiseksi jo 22.1.1918 osallistuttuaan joulukuussa 1917 lounaisrintaman osalta Brest-Litovskin neuvotteluihin sekä solminut itsenäisyytensä tunnustaneen Saksan kanssa rauhan 9.2.1918 päivää ennen kuin Lev Trotski katkaisi neuvottelut.
[muokkaa] Neuvosto-Venäjä taipuu saksalaisten ehtoihin uhan edessä
Pelätessään saksalaisten tuhoavan Venäjän vallankumouksen alkoi neuvostohallitus olla valmis rauhaan Saksan kanssa raskain ehdoin. Neuvosto-Venäjä oli menettänyt Ukrainan Brest-Litovskin aselevon aikana maan julistauduttua itsenäiseksi, ja Saksan tunnustettua itsenäisyyden, kun taas Latvia ja Viro menetettiin saksalaisten vasta saksalaisten hyökkäyksen käynnistyttyä.
Varmistaakseen asemaansa Ukrainassa etenivät Saksan ja Itävalta-Unkarin joukot hyökkäyksen aikana myös itsenäiseksi tunnustetun Ukrainan länsi- ja keskiosiin estääkseen Venäjän mahdolliset vastatoimet uutta Kiovassa valtaansa pitävää Ukrainan kansantasavaltaa vastaan. Ukrainan itsenäisyys Venäjästä oli tarpeen Saksalle elintarvikehuollon parantamiseksi Britannian saartamassa sotataloudessa.
[muokkaa] Ympärysvaltojen interventio Venäjällä alkaa
Hyökkäyksen aikana myös ne, jotka eivät kannattaneet Petrogradissa lokakuun vallankumousta, valmistautuivat kaupungin puolustamiseen saksalaisilta. Näin ollen lokakuun vallankumouksen puolustamisena saksalaisiakin vastaan alkanut taistelu alkoi saada laajempaa kansallista luonnetta. Myös Britannia valmistautui saksalaisten etenemiseen Petrogradiin laskemalla maihin 170 sotilasta Muurmanskiin. Tämä oli Britannian Pohjois-Venäjällä toteutuneen läsnäolon alku, mistä kehkeytyi myöhemmin interventiojoukko ja mm. Muurmannin legioona sekä maihinnousu Arkangeliin.
Brest-Litovskin rauhassa Neuvosto-Venäjä joutui tunnustamaan Ukrainan ja Georgian (ennen Gruusia) itsenäisyydet, vahvistamaan jo 31. joulukuuta 1917 tunnustamansa Suomen itsenäisyyden sekä luopumaan Saksan hyväksi Venäjän hallussa pitämistä Puolan osista, Virosta, Liettuasta ja Latviasta, osasta Valko-Venäjää sekä Ardahanista, georgialaisesta Batumista ja Karsista Ottomaanien valtakunnan hyväksi.
Vironmaan ja Liivinmaan Venäjälle kuuluneet kuvernementit jäävät Saksan haltuun toistaiseksi.
Suomessa Brest-Litovskin rauhan seurauksena Saksan strateginen asema Itämerellä vahvistuu niin paljon, että Svinhuvudin itsenäisyyssenaatti tukeutuu Saksaan, kansanvaltuuskunta ei voi enää luottaa saavansa merkittävää tukea bolševikeilta vallankumousyrityksen loppuun viemiseksi ja se, että kansanvaltuuskunnan johdossa Oskari Tokoi alkaa maaliskuussa 1918 lähentyä ympärysvaltoja päätyen lopulta Muurmannin legioonan johtoon.
Neuvosto-Venäjän suoritettavaksi tulevat sotakorvaukset vahvistettiin erillisellä sopimuksella myöhemmin 27.8.1918 Berliinissä. Tällä sopimuksella Neuvosto-Venäjä tunnusti Vironmaan ja Liivinmaan kuvernementtien siirtymisen Saksalle pysyväksi.
Verrattuna ensimmäistä maailmansotaa edeltäneeseen tilanteeseen 1914 Venäjä oli menettänyt 1/3 väestöstään, 1/3 maatalousmaastaan ja 3/4 teollisuudestaan.
Brest-Litovskin rauha Saksan keisarikunnan ja Neuvosto-Venäjän kesken kesti tasavallaksi julistetun Saksan 11.11.1918 Compiègnessa sopimaan aselepoon saakka. Itsenäisen Viron hallitus aloittaa toimintansa.
[muokkaa] Neuvosto-Venäjä irtisanoo sopimuksen ja itsenäisyyssodat alkavat
Neuvosto-Venäjä hyödyntää tilanteen ja sanoo 13.11.1918 Brest-Litovskin rauhansopimuksen irti. Saksa alkaa vetäytyä Baltiasta ja Neuvosto-Venäjä saattoi jälleen alkaa yrittää ottaa takaisin menettämiään alueita taistelemalla vallankumouksen tukemisen nimissä itsenäisyysliikkeitä ja samalla länsivaltojen ja Japanin rinnalla taistelevia Venäjän yhtenäisyyttä kannattavia valkoisia interventiojoukkoja vastaan.
Japanilaiset olivat nousseet maihin pienin joukoin Port Arthurissa huhtikuussa 1918 turvatakseen Japanin alamaisia. Myöhemmin Kaukoidässä saman tekivät myös britit.
20.11.1918 nimitetään Viron hallituksen pää- ja sotaministeriksi Konstantin Päts.
[muokkaa] Neuvosto-Venäjä ja Weimarin Saksa löytävät toisensa Rapallossa
Virallisesti Brest-Litovskin rauhansopimuksen sisältämät aluesiirrot ja sotakorvaukset mitätöitiin Saksan ja Neuvosto-Venäjän kesken Rapallon sopimuksella 16.4. 1922 Lev Trotskia ulkoasiainkansankomissaarina seuranneen Georgi Tšitšerinin ja Saksan ulkoministeri Walther Rathenaun kesken 10.4.1922 Genovassa Yhdysvaltoja lukuun ottamatta Venäjän keisarikunnan aikaisia saatavia velkovien maiden kanssa. Rapallon rauhan salaisessa lisäpöytäkirjassa 29.4.1922 sovittiin lisäksi Weimarin Saksan ja Neuvosto-Venäjän kesken lisäksi siitä, että Saksa voi harjoittaa siltä Versailles'n rauhansopimuksen kieltämää sotilaallista toimintaa Venäjällä. Näin Venäjästä tuli jälleen Brest-Litovskin rauhansopimuksen jälkeen Saksan liittolainen, mitä kesti kansallissosialistien valtaannousuun saakka ja Tšekkoslovakian jakamisen sekä Espanjan sisällissodan jälkeen uudelleen 23.8. 1939 Saksan hyökkäystä Puolaan tukeneella Ribbentropp-sopimuksella.
