Ampelmännchen
Wikipedia
Ampelmännchen eli pieni liikennevaloukkeli on itäsaksalaisissa jalankulkuliikennevaloissa näkyvä hahmo. Punainen Ampelmännchen levittää kätensä viestittääkseen "pysähdy", ja virheä Ampelmännchen kävelee itsevarmasti eteenpäin viestittääkseen "mene".
Liikennevaloukkeleiden muodot ovat standardisoituja. Ennen Saksan uudelleenyhdistymistä Itä- ja Länsi-Saksassa oli käytössä erilaiset liikennevalot – Länsi-Saksassa yleiseurooppalainen liikennevaloukko, ja Idässä hattupäinen Ampelmännchen. Idässä liikennevaloukosta tuli hahmo ajo-opetusohjelmassa, ja siinä lieneekin hieman tavallista enemmän sielua. Saksojen yhdistymisen jälkeen kaikkia Saksan liikennevaloja yritettiin standardisoida, mikä johti yrityksiin suojella Ampelmännchenia. Hahmosta tuli tietynlainen itäsaksalaisen nostalgian, Ostalgian, maskotti. Protestit olivat onnistuneita ja Ampelmännchen palasi jalankulkuvaloihin myös joillekin Länsi-Berliinin alueille. Myös jotkut lännen kaupungit, kuten Saarbrücken, ovat ottaneet käyttöön Ampelmännchenin.
[muokkaa] Historia
Itäberliiniläisen Ampelmannin suunnitteli vuonna 1961 Karl Peglau. Hän ajatteli, että ihmiset reagoisivat paremmin jos heitä kohtaisi ystävällinen hahmo merkityksettömän värillisen valon sijaan. Hahmon kävelytyyli saattaa herättää mielikuvan tyypillisestä kommunistisesta kuvamaailmasta, jossa yritteliäs työläinen ponnistelee kohti sosialistista tulevaisuutta. Peglau on kuitenkin sanonut pelänneensä hahmon hylkäämistä sen "porvarillisen" hatun vuoksi. Vuonna 2004 Ampelmännchenin naispuolinen vastine, Ampelweibchen, otettiin käyttöön Zwickaussa, ja myöhemmin myös Dresdenissä.