Viljo Rantala

Wikipedia

Viljo Johannes Rantala (18. marraskuuta 1892, Punkalaidun – 31. joulukuuta 1980, Punkalaidun) oli suomalainen poliitikko. Hän edusti Suomen sosialidemokraattista puoluetta SDP:tä kansanedustajana 1922–1962 ja oli valtiovarainministerinä 1951–1953. Rantala toimi talouspoliittisesti keskeisessä asemassa valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajana 1945–1951 ja 1954–1958. Hän oli yksi Suomen eduskunnan pitkäaikaisimmista jäsenistä.

Viljo Rantala oli ammatiltaan pienviljelijä, koulutuksenaan vain kansakoulu. Naimisissa hän oli Emilia Väkisen kanssa vuodesta 1916, heillä oli kaikkiaan kolme lasta. 1900-luvun alussa Punkalaitumella oli torpparien suuren lukumäärän seurauksena voimakas vasemmistosuuntaus, ja torpparin poikana Rantala liittyi Sosialidemokraattiseen puolueeseen 1911. Muiden punkalaitumelaisten tavoin oli Oriniemen-Liitsolan työväenyhdistystä johtanut Rantala mukana punakaartissa ja sai osallistumisestaan Suomen sisällissotaan 1918 elinkautisen vankeustuomion kuritushuoneeseen. Yleisten armahdusten jälkeen hän vapautui 1921 ja lähti pian valtakunnanpolitiikkaan.

Eduskuntavaaleissa 1922 Viljo Rantala valittiin kansanedustajaksi Turun läänin pohjoisesta vaalipiiristä eli nykyisestä Satakunnan vaalipiiristä. Satakuntaa hän edustikin eduskunnassa yhtäjaksoisesti seuraavat 40 vuotta kaikkiaan 44 valtiopäivillä; hän on pitkäaikaisimpien kansanedustajien kärkijoukossa, sillä ainoastaan Ruotsalaisen kansanpuolueen edustajat John Österholm ja Ernst Estlander olivat osallistuneet vielä useammille valtiopäiville. Hänet valittiin eduskuntaan Satakunnasta kaikkiaan 13 perättäisissä vaaleissa.

Huolimatta harvinaisen pitkästä edustajakaudestaan Viljo Rantala jäi ainakin oman vaalipiirinsä ulkopuolella sangen tuntemattomaksi tavalliselle kansalle, mikä varmaankin johtui vaatimattomalle pienviljelijälle luonteenomaisesta tavasta olla tuomatta itseään turhaan esille. Hän oli kuitenkin omalla erikoisalallaan valtiontaloudessa erittäin arvostettu ja asiantunteva poliitikko. Kotikuntansa asioiden hoitoon Rantala osallistui Punkalaitumen kunnanvaltuuston jäsenenä vuosina 1924–1972. Kylänsä työväenyhdistyksen johdossa hän oli kuolemaansa saakka.

Viljo Rantala keskittyi valtakunnanpolitiikassa talouskysymyksiin, joissa hänestä tulikin edustajanuransa loppupuolella yksi maan tärkeimpiä vaikuttajia. Valtiontilintarkastajana hän toimi suurimman osan edustaja-ajastaan 1927 lähtien, ja oli valtiovarainvaliokunnan jäsen parikymmentä vuotta. Pankkivaliokunnan puheenjohtajana hän oli talvisodan aikaan 1939–1940 ja toimi myös talousvaliokunnassa. Sotien jälkeen hän oli keskeisessä asemassa valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajana kaikkiaan peräti kymmenien valtiopäivien ajan vuosina 1945–1951 ja 1954–1958.

Ministerinä Rantala oli vain kerran, kun SDP:n eduskuntaryhmä oli saanut suostuteltua hänet valtiovarainministeriksi Kekkosen III hallitukseen 1951–1953. Vastahakoinen Rantala ei tällöinkään vaatimattomuuttaan olisi halunnut ottaa vastaan noin korkea-arvoista tehtävää. Hallituksessa hän huolehti talouden vakauttamisesta ja tähdensi tuttuun tapaansa tarkkaa ja vastuullista valtiontalouden hoitoa.

Poliittisella urallaan Viljo Rantala pysyi lähes aina lähellä sosiaalidemokraattien keskilinjaa. Jatkosodan aikana ja sotien jälkeen hän tapasi seurata K. A. Fagerholmin johtamaa maltillista linjaa. Niinpä sodan aikana hän oli puolueensa enemmistössä vaikka suhtautuikin myönteisesti rauhanoppositioon, sodan jälkeen hän kävi vasemmalla lähellä puolueen oppositiota, mutta palasi 1950-luvulla jo selvästi puolueen enemmistöön ja vastusti vuosikymmenen lopulla tapahtunutta SDP:n hajaannusta. Pitkän poliittisen uransa päätteeksi hän jättäytyi pois eduskunnasta ja valtakunnanpolitiikasta 1960-luvun alussa, asettumatta enää ehdolle 1962.