Unettomuus
Wikipedia
Unettomuudesta on kärsinyt lähes jokainen jossain elämänvaiheessa. Noin 5 % aikuisista kärsii jatkuvasta unettomuudesta, ja noin 3 % kärsii päiväväsymyksestä.
Kroonisesta unettomuudesta voidaan puhua, jos tunne siitä että ei ole nukkunut tarpeeksi on jatkuvaa. Unettomuutta voidaan hoitaa, tai ainakin lievittää. Satunnaista unettomuutta ei yleensä ole tarvetta hoitaa erityisemmin. Jatkuva unettomuus on kuitenkin aina oire, jonka taustalla oleva häiriö on tutkittava.
Jos unen saanti on hankalaa, ja yölliset heräilyt ovat toistuvia, on syytä tarkistaa voiko elintapojen muutoksien avulla parantaa unta. Kannattaa myös selvittää, onko unihäiriön taustalla jokin elimellinen sairaus, jonka hoito voisi parantaa unta. Unettomuuden yleinen aiheuttaja on myös unilääkkeiden käyttö. Unilääke saattaa menettää tehonsa pitkäaikaisen käytön seurauksena ja tavallisesti niiden annostusta lisätään.
Fyysisiä syitä
- Nivel- ja selkäkivut
- Päänsärky
- Suonenveto
- Sydämen vajaatoiminta
- Astma
- Vaihdevuodet
- Virtsa- ja suolistovaivat
- Raajojen verenkiertohäiriöt
- Refluksitauti
Masentunut tai stressaantunut ihminen nukahtaa yleensä hyvin illalla, mutta heräilee yöllä toistuvasti eikä saa enää kunnolla unta jolloin lepo jää pieneksi. Tämä taas aiheuttaa helposti kierteen, joka on joskus hyvin hankala katkaista.
Tunneperäisiä syitä
Unettomuuden seurauksena on univelka.