Sarjallisuus
Wikipedia
Sarjallisuus on modernin taidemusiikin menetelmä teosten säveltämiseen ja analysointiin, jossa eri musiikin osat, kuten äänenkorkeus, dynamiikka, instrumentointi, rytmi ja nuottien pituus järjestetään sarjaksi, jossa jokaiselle parametrin eri arvolle annetaan numeerinen arvo. Tiukan sarjallisessa musiikissa annettuja osia tulee käyttää vain sarjan mukaisessa järjestyksessä ja mitään arvoa ei saa käyttää uudelleen ennen kuin kaikki sarjan arvot on käytetty. Täydellinen sarjallisuus tai moninkertainen sarjallisuus kuvaa musiikkia, jossa useampi kuin yksi parametri on sarjallistettu. Kaksitoistasäveljärjestelmä on käytännössä sarjallisen musiikin alalaji, jossa vain sävelkorkeus on sarjallistettu. Rytmin, dynamiikan ja muiden musiikin ominaisuuksien parametrisointi kehitettiin toisen maailmansodan jälkeen käyttäen esikuvanana Arnold Schönbergin ja muiden Wienin koulukunnan säveltäjien dodekafonisia teoksia erityisesti Olivier Messiaenin ja tämän oppilaiden toimesta Pariisissa.
Keskeisiä sarjallisuutta hyödyntäneitä säveltäjiä ovat Karlheinz Stockhausen, Pierre Boulez ja Jean Barraqué. Monet säveltäjät ovat käyttäneet sarjallisia piirteitä ja kaksitoistasäveljärjestelmää musiikissan, vaikka eivät täydellisesti olekaan sitä omaksuneet. Tällaisia säveltäjiä ovat muun muassa Igor Stravinski, Benjamin Britten, Aaron Copland, Arvo Pärt, Alfred Schnittke ja Dmitri Šostakovitš.
