Rannikkotykistö

Wikipedia

Rannikkotykistö, meritse (tai muuten vesitse, esim. Laatokka) tapahtuvien hyökkäysten torjuntaan tarkoitettu rannikolle sijoitettu tykistö. Rannikkotykistö on osa rannikkopuolustusta, johon osallistuvat merivoimat ja liikkuvat rannikkojoukot (mm. rannikkojääkärit) ilmavoimien tukemina.

Rannikkotykistön kulta-aikaa erillisenä aselajina oli 1900-luvun alku. Sen rungon muodostivat kiinteät, suurikokoiset, pitkäkantamaiset tykit ja kanuunat, jotka ampuivat räjähtäviä ammuksia. Tykkeihin liittyi monimutkainen järjestelmä liikkuviin maaleihin tähtäämiseksi. Suomessa tätä kehitysvaihetta edustaa mm. Helsingin edustalla Kuivasaaressa sijaitseva 12-tuumainen (305 mm) rannikkotykki, ks Suomenlinnan Rannikkotykistökilta Toisen maailmansodan jälkeen kiinteän tykistön alttius ilma- ja ohjushyökkäyksille on vähentänyt sen merkitystä. Tykistön etu verrattuna ohjuksiin, on sen edullisuus. Lisäksi tykistöä on lähes mahdoton häiritä ja sitä voidaan käyttää myös varoitustulen antamiseen. Kuitenkin kiinteiden asemien haavoittuvuus ja staattisuus, pieni kantama verrattuna ohjuksiin (joiden kantama jopa yli 200 km) ja suhteellinen tehottomuus ovat johtaneet siihen, että kiinteän rannikkotykistön aika on loppumassa.

[muokkaa] Rannikkotykistö Suomessa

Suomen rannikkotykistö kuuluu nykyään merivoimien alaisuuteen. Se huolehtii jatkuvasta tutka-, tähystys- ja vesikuunteluvalvonnasta yhdessä merivartioston kanssa. Rannikkolinnakkeet on varustettu 130 mm:n ja 100 mm:n tornikanuunoilla, joiden kantama on parhaimmillaan nykyisillä ammuksilla ja kranaateilla noin 30 km sekä tulevilla ammuksilla jopa 40 km. Kiinteän kaluston lisäksi on liikkuvaa tykistöä sekä meritorjuntaohjusjärjestelmiä, joiden kantama on yli 70 kilometriä. Ampuma-arvojen laskenta ja viestiliikenne on tietokoneistettu.

Suomessa kiinteän rannikkotykistön alasajo on jo aloitettu, ja viimeiset kiinteät rannikkotykit ovat tämän hetken suunnitelmien mukaan käytössä noin vuoteen 2020 saakka. Liikkuva tykistö ja kehittyneet ohjusjärjestelmät tulevat korvaamaan kiinteän tykistön.

[muokkaa] Luettelo Suomen rannikkotykeistä

Suomalaisissa rannikkotykeissä on käytetty nimitystä, jossa on putken kaliiperi millimetreinä, kauttaviiva, putken pituus kaliipereina ja tyyppimerkintä. Tyyppimerkintä on joskus erotettu sanavälillä, joskus väliviivalla. Tässä luettelossa on käytetty sanaväliä. Moderneimmissa tykeissä kauttaviivan sijaan käytetään sanaväliä, ja pituusmerkintäkin on yleensä jätetty pois. Ilmatorjuntatykeissä, jotka on muunnettu rannikkotykeiksi, käytetään pituusmerkinnän sijaan vuosilukua.

75/50 C (käytössä 1890-luvulta 1970-luvulle, sotien ajan kevyen rannikkotykistön pääase)
88 ItK 37 RMB (käytössä rannikkotykkinä 1970-luvulta 2000-vuosikymmenelle)
100 TK (käytössä rannikkotykkinä 1960-luvulta alkaen)
130 TK (pääase 1980-luvulta alkaen)
152/50 T (pääase 1950-luvulta 1980-luvulle, käytössä 2000-vuosikymmenelle)
152/45 C (käytössä 1890-luvulta 1980-luvulle, sotien ajan raskaan rannikkotykistön pääase)
203/50 VC (käytössä 1910-luvulta 1980-luvulle)
203/45 C (käytössä 1910-luvulta 1980-luvulle)
234/50 Be (käytössä 1910-luvulta 1980-luvulle)
254/45 D (käytössä 1900-vuosikymmeneltä 1960-luvulle, sotien ajan järeän rannikkotykistön pääase)
305/52 O (käytössä 1910-luvulta 1980-luvulle, Suomenlahden tykistösulun pääase)