Orjuus

Wikipedia

	Tämän artikkelin tai osion neutraalista näkökulmasta keskustellaan.
	Voit kirjoittaa oman mielipiteesi asiasta artikkelin keskustelusivulle.

Orjuus on perinteisessä muodossaan yhteiskunnallinen järjestelmä, jossa ihminen on toisen ihmisen omaisuutta. Ennen orjiksi otettiin varsinkin sotavankeja, rikollisia ja velkaantuneita, jotka pakotettiin työskentelemään omistajansa hyväksi. Orjuus tässä muodossa oli yleistä aina 1800-luvulle saakka.

Toisen maailmansodan aikana Saksassa käytettiin paljon orjatyötä, mikä ei ollut edellä olevan määritelmän mukaista orjuutta. Sodan jälkeen Yhdistyneet kansakunnat määritteli orjaksi kenet tahansa, jonka ei sallita vapaaehtoisesti poistua työstään.

Orjuus on tuomittu muun muassa Kansainliiton sopimuksessa 1926 ja YK:n Ihmisoikeuksien julistuksessa 1948.

Sisällysluettelo 1 Orjuus antiikin aikana 2 Orjuus islamilaisessa maailmassa 3 Orjakauppa Atlantin yli ja orjuus Amerikassa 4 Orjakaupan lopettaminen ja orjuuden lakkauttaminen 5 Orjuus nykypäivänä 6 Lähteet 7 Katso myös

[muokkaa] Orjuus antiikin aikana

Antiikin aikana Rooman, Kreikan ja muiden Välimeren valtioiden talous perustui paljolti orjuuteen. Näissä maissa orjia saattoi olla jopa yli puolet väestöstä ja orjat saattoivat toimia huomattavissa tehtävissä. Myös juutalaisessa kulttuurissa käytettiin orjia, ja Vanhassa testamentissa annetaan orjien asemaa koskevia määräyksiä, esimerkiksi ”Jos joku lyö orjaansa tai orjatartaan kepillä ja tämä kuolee siihen paikkaan, lyöjä on ansainnut rangaistuksen. Mutta jos orja pysyy hengissä päivän tai kaksi, isäntää älköön rangaistako; onhan orja hänen omaisuuttaan” (Toinen Mooseksen kirja, 21:20-21).

Rooman valtakunnan hajottua ja sen oikeusjärjestelmän murtuessa orjuus korvautui erilaisilla herruuden ja alamaisuuden muodoilla. Tämä prosessi kesti vuosisatoja eikä sen syistä vallitse yksimielisyyttä. Tunnetuimpia näistä alamaisuuden muodoista on feodaalinen maaorjuus.

[muokkaa] Orjuus islamilaisessa maailmassa

	Tämän artikkelin tai osion neutraalista näkökulmasta keskustellaan.
	Voit kirjoittaa oman mielipiteesi asiasta artikkelin keskustelusivulle.

Arabiyhteisöissä oli orjia jo islamia edeltävällä ajalla. Islam toi orjien asemaan laajakantoisia muutoksia. Koraani pitää orjien vapauttamista hyveellisenä tekona ja katumuksen osoituksena tietyistä synneistä. Islamin šaria-laissa on ohjeita ja sääntöjä orjien kohtelemisesta ja pitämisestä. Orjilla oli šarian mukaan omaisuuteen, perintöön ja ihmisarvoiseen kohteluun liittyviä rajoitettuja oikeuksia. Heille oli esimerkiksi tarjottava riittävä ylläpito, terveydenhoitoa ja tukea vanhuudessa. Islamilainen tuomari, qadi, saattoi velvoittaa omistajan vapauttamaan orjansa, mikäli näitä velvollisuuksia ei täytetty.^[1][2] Islamilaisten oikeusoppineiden mukaan ihmisen perustila on vapaus. Lainkäytön mukaan orjana sai pitää ihmistä, jonka molemmat vanhemmat olivat orjia tai joka oli kaapattu sodan yhteydessä. Jälkimmäinen määräys salli orjien kaupallisen tuonnin myös rauhan aikana kaikkialta ei-islamilaisesta maailmasta (dār al-ḥarb, sodan talo) näennäisen jihadin varjolla.^[3] Vapaiden muslimien orjuuttamista ensin rajoitettiin ja lopulta se kiellettiin, vaikka kieltoa ei käytännössä aina noudatettukaan. Orjuuttamisperusteita koskevilla rajoituksilla oli laajakantoinen vaikutus orjakauppaan: orjien saatavuus yhteiskunnan sisältä vaikeutui ja samalla orjien tuonti ulkopuolelta toisuskoisten keskuudesta kasvoi. Laajamittainen kansainvälinen orjakauppa saikin alkunsa pääasiassa islamilaisella aikakaudella.^[1]

Kaupungeissa orjat olivat enimmäkseen kotitalous- tai sotilasorjia. Lainsäädännön ja moraalikäsitysten mukaan naisten orjuuttaminen seksiorjaksi oli sallittua. Miespuolisia orjia, erityisesti nuoria poikia, kastroitiin eunukeiksi kuten muissakin ympäröivissä yhteiskunnissa, esimerkiksi Bysantin-valtakunnassa.^[4] Parhaassa asemassa olivat sotilasorjat, jotka yleensä vapautettiin jossakin uran vaiheessa, ja esiintyjiksi kuten laulajiksi ja runoilijoiksi koulutetut orjat. Maaseudun maatalous-, kaivos- ja muuta ruumiillista työtä tekevät orjat olivat huonommassa asemassa. Esimerkiksi Saharan suolakaivoksiin töihin joutuneet kuolivat yleensä viiden vuoden kuluessa. Suurin osa keskiaikaisen islamilaisen maailman kirjallisuudesta kuvaa kaupunkielämää, mikä on saattanut vääristää käsitystä orjien asemasta.^[2]

Arabit hankkivat orjia erityisesti Saharan eteläpuolisesta Afrikasta, ja on arvioitu, että islamilaisen maailman orjiksi kuljetettiin vuosina 650–1900 yhtä suuri määrä afrikkalaisia kuin länsimaiden siirtokuntiin Atlantin yli 1500-luvulta alkaen eli arviolta 12 miljoonaa.^[5]

1500- ja 1800-luvun välisenä aikana Pohjois-Afrikan muslimimaihin kaapattiin orjiksi yli miljoona eurooppalaista.^[6] Osa näistä vapautui lunnaita vastaan, osa taas päätyi kaleeriorjiksi ja monet naiset seksiorjiksi haaremeihin. Kaappausretket ulottuivat aina Islantiin saakka. Eurooppalaiset hallitsijat maksoivat suojelurahaa orjakaappausten estämiseksi, mikä ei kuitenkaan lopettanut kaappauksia. Eurooppalaisten orjuutus loppui vasta Yhdysvaltojen, Britannian ja Ranskan sotatoimiin 1800-luvun alussa.

Turkkilaiset, afganistanilaiset ja persialaiset muslimit valtasivat 1000-luvulta alkaen Intian hindukuningaskuntia ja ottivat runsaasti sotavankeja orjiksi, joista osa siirrettiin länteen. Euroopan romaniväestö on erään teorian mukaan^lähde? peräisin muslimien Intian valloituksen yhteydessä ottamista hindusotavangeista. Suuria Intian alueita hallineet muslimi-imperiumit Delhin sulttaanikunta (1200–1500-luvut) ja Suurmogulien valtakunta (1500–1700-luvut) pitivät orjia. Arkkitehtuuristaan tunnetussa suurmogulien valtakunnassa oli satoja tuhansia orjia.^[7]

Osmanien valloittamista Balkanin maista ja Unkarista osa veroista kerättiin orjina. Verokäytäntöä nimitettiin nimellä devshirme. Pääasiallisesti verot koostuivat 7–14-vuotiaista pojista. Myöhempinä vuosisatoina devshirme ulotettiin Kreikkaan ja Unkariin. Devshirme-järjestelmän kautta tulikin suurin osa osmannivaltakunnan hallintovirkamiehistä ja janitsaarijoukkojentaistelijoista, ja joitakin balkanilaisia nousi järjestelmän kautta osmanihovissa merkittäviin asemiin.

Osmanien valtakunnan sulttaanin henkivartiokaarti eli janitsaarit koostui yksinomaan kristityistä sotavangeista ja orjista. Nämä joukot muodostettiin 1330-luvulla, ja ne toimivat pitkään osmanien vakituisena armeijana. Janitsaareilla oli voimakas yhteenkuuluvuuden tunne, ja joukot olivat arvostettu ja vaikutusvaltainen ryhmä. Hallinnossa käytettiin myös yleisesti orjia, ja 1700-luvulla valtaosa "Lähettien koulun" oppilaista oli eurooppalaisia orjia. Suurin osa valtakunnan hallintovirkamiehistöstä ja maaherroista oli kyseisen koulun entisiä oppilaita. Osmanivaltakunnan orjuus lopetettiin 1800-luvulla, janitsaarijoukot hajotettiin 1826. Toinen esimerkki korkeaan asemaan nousseista sotilasorjista olivat mamelukit, jotka olivat enimmäkseen islamiin kääntyneitä orjiksi hankittuja ei-muslimeja. He hallitsivat Intiaa 1200-luvulla ja Egyptiä 1250–1517.

1800-luvulla ensin Britannia ja myöhemmin muutkin länsimaat alkoivat painostaa muslimimaita lopettamaan orjakaupan ja orjuuden. Kansainvälistä orjakaupppaa vastustavat toimet tuottivat pian tulosta, ja osmanihallitsijat liittyivät orjuuden vastaiseen toimintaan. Orjuuden lakkauttamista vastusivat kuitenkin arabiyhteiskunnissa muun muassa uskonoppineet, mikä hidasti sen lakkauttamista.^[2] Arabian niemimaan maista orjuus kiellettiin Qatarissa 1952, Jemenin arabitasavallassa 1962, Saudi-Arabiassa myös 1962, Arabiemiirikunnissa 1963, Etelä-Jemenissä 1967 ja Omanissa 1970.

[muokkaa] Orjakauppa Atlantin yli ja orjuus Amerikassa

Saavuttuaan Amerikkaan eurooppalaiset pyrkivät alkuun alistamaan alkuperäisasukkaat eli intiaanit orjuuteen. Intiaanien runsas kuolleisuus muun muassa eurooppalaisten mukana tulleisiin kulkutauteihin sai kuitenkin eurooppalaiset turvautumaan orjien tuontiin Afrikasta.

Portugalilaiset aloittivat orjien kuljetuksen 1500-luvulla Senegambiasta ja Guinea-Bissausta Portugaliin ja Atlantin saarille. Myöhemmin orjia haettiin myös Angolasta ja Mosambikista.

1600-luvulla brandenburgilaiset, tanskalaiset, hollantilaiset, kuurinmaalaiset, englantilaiset, ranskalaiset, genovalaiset ja ruotsalaiset rakensivat kauppalinnoituksia Arguinista (Mauritania) Angolaan. Pääosan orjista kauppalinnoituksiin toimittivat paikalliset asukkaat. Linnoituksissa orjat lastattiin laivoihin. Orjat laivattiin siirtokuntiin, joissa heidät pantiin työskentelemään pääosin tupakka-, sokeriruoko- ja puuvillaplantaaseilla. Amerikan mantereelle kuljetettiin arviolta 9,5 miljoonaa orjaa niiden lisäksi, jotka kuolivat matkalla.

Yhdysvaltoihin tuotiin noin 600 000 orjaa, pääasiassa työvoimaksi puuvillan viljelyyn.

Ranskan vallankumous laukaisi Ranskalle kuuluvassa San Domingossa 1791 suuren orjakapinan, joka lopulta johti entisten orjien muodostaman Haitin tasavallan syntyyn 1804. Tapahtumat jouduttivat orjuuden lakkauttamista myös muualla Karibianmeren alueella.

[muokkaa] Orjakaupan lopettaminen ja orjuuden lakkauttaminen

Orjuus kiellettiin Ruotsissa 1300-luvun puolivälissä kuningas Maunu Eerikinpojan toimesta. Myöhemmin Ruotsi kuitenkin osallistui vähäisessä määrin orjakauppaan Uudessa maailmassa. Tanska kielsi orjakauppaan osallistumisen 1792 ja Yhdysvallat 1794. Isossa-Britanniassa orjakaupan kieltävä laki hyväksyttiin 1807. Wienin kongressin jälkeen Britannian Kuninkaallinen laivasto alkoi estää orjakaupankäyntiä ja muutkin Euroopan maat tukivat sen lopettamista. Laiton orjakauppa jatkui kuitenkin vielä 40 vuoden ajan.

Orjuus lopetettiin brittien Länsi-Intiassa 1833-1838, mutta laiton kauppa oli erittäin tuottavaa Yhdysvaltain etelävaltioihin, Kuubaan, Costa Ricaan ja Brasiliaan. Yhdysvalloissa orjuus lopetettiin 1863, Kuubassa 1886 ja Brasiliassa 1888. Mauritania kielsi orjuuden 1981, mutta ihmisoikeusjärjestöjen mukaan käytäntö jatkuu edelleen.

Orjuuden lakkauttaminen aikajärjestyksessä:

• 1335 Ruotsi kieltää orjuuden
• 1777 Vermontin osavaltio lakkauttaa orjuuden
• 1761 Portugali lakkauttaa orjuuden
• 1780 Pennsylvanian osavaltio lakkauttaa orjuuden
• 1792 Tanska lakkauttaa orjuuden.
• 1791 Haitin orjakapina lakkauttaa orjuuden
• 1794 Ranskan vallankumous lakkauttaa orjuuden Ranskan siirtomaissa.
• 1802-1803 Napoleon palauttaa orjuuden Ranskan siirtomaihin
• 1811 Chile lakkauttaa orjuuden mutta entiset virallisesti vuonna 1823
• 1813 Argentiina lakkauttaa orjuuden
• 1823 Chile lakkauttaa orjuuden
• 1824 Keski-Amerikan valtiot lakkauttavat orjuuden
• 1829 Meksiko lakkauttaa orjuuden
• 1831 Bolivia lakkauttaa orjuuden
• 1833-1838 Orjuus lakkautetaan Britannian siirtomaissa
• 1835 Mauritius lakkauttaa orjuuden
• 1847 Orjat vapautetaan Ruotsin siirtomaassa Saint-Barthélemyssa^[8]
• 1848 Orjuus lakkautetaan Ranskan siirtomaissa
• 1848 Orjuus lakkautetaan Tanskan Länsi-Intiassa (nyk. Yhdysvaltain Neitsytsaaret)
• 1851 Peru lakkauttaa orjuuden
• 1854 Venezuela lakkauttaa orjuuden
• 1855 Romania lakkauttaa orjuuden
• 1861 Venäjä lakkauttaa maaorjuuden.
• 1863 Orjuus lakkautetaan Alankomaiden siirtomaissa
• 1863 Yhdysvallat lakkauttaa orjuuden myös Etelävaltioissa
• 1873 Orjuus lakkautetaan Puerto-Ricossa
• 1886 Orjuus lakkautetaan Kuubassa
• 1888 Brasilia lakkauttaa orjuuden
• 1894 Koreassa lakkautettaan orjuus
• 1897 Sansibarilla lakkautettaan orjuus
• 1910 Kiina lakkauttaa orjuuden
• 1929 Burma lakkauttaa orjuuden
• 1936 Etiopia lakkauttaa orjuuden Italian miehityksen seurauksena.
• 1959 Tiibet lakkauttaa orjuuden Kansan vapautusarmeijan miehitettyä maan
• 1962 Saudi-Arabia lakkauttaa orjuuden
• 1970 Oman lakkauttaa orjuuden
• 1981 Mauritania lakkauttaa orjuuden

[muokkaa] Orjuus nykypäivänä

Vaikka orjuus on kaikkialla maailmassa virallisesti kielletty, on esitetty arvio, että orjia olisi tällä hetkellä eri puolilla maailmaa 27 miljoonaa.^[9] Kansainvälisen orjuutta vastaan taistelevan Anti-Slavery International-järjestön^[10] mukaan yleisimpiä orjuuden muotoja ovat nykypäivänä:

• Sidonnainen työ: ihmiset ottavat lainaa, mikä voi johtaa perheen orjuuttamiseen sukupolvien ajaksi. Sidonnainen työ koskee miljoonia ihmisiä. Esimerkiksi Intiassa arvioitiin vuonna 1996 olleen 15 miljoonaa lasta tässä asemassa, vaikka maan lainsäädäntö kieltää sidonnaisen työn.^[11]
• Pakko-avioliitot: naiset ja tytöt pakotetaan naimisiin.
• Pakkotyö: vähintään 12.3 miljoonaa ihmistä pakotetaan väkivallalla, muulla rangaistuksella tai näiden uhalla työhön.
• Syntyperään liittyvä orjuus: ihmiset joko syntyvät orjaluokkaan tai kuuluvat ryhmään, jota pidetään orjatyöhön soveltuvana. Nigerissä vähintään 43 000 ihmistä on orjina syntyperänsä takia.
• Ihmiskauppa: vähintään 2.4 miljoonaa ihmistä kuljetetaan orjamaisiin oloihin.
• Lapsityön pahimmat muodot: arviolta 179 miljoonaa lasta tekee työtä, joka on terveydelle ja hyvinvoinnille vahingollista.

Jotkut oikeistolaiset, erityisesti libertaarit, tulkisevat orjuudeksi myös asevelvollisuuden.^[12]

Sudanissa arabien arvellaan pitävän lähes 90 000 mustaa eteläsudanilaista orjuudessa ja maassa käydään vilkasta orjakauppaa. Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa orjuuteen joutuu lähinnä laittomasti maahantulleita siirtolaisia. Muun muassa Pariisissa arvellaan orjatyövoimaa käytettävän noin 3000 taloudessa.^lähde?

[muokkaa] Lähteet

1. ↑ ^1,0 1,1 Bernard Lewis (1995): The Middle East: 2000 years of history from the rise of Christianity to the present day. Weidenfeld & Nicolson. ISBN 0297813455.
2. ↑ ^{2,0 2,1 2,2} Bernard Lewis (1990): Race and slavery in the Middle East: an historical enquiry. Oxford University Press. ISBN 0195062833.
3. ↑ Brunschvig, R. "Abd", Encyclopaedia of Islam, toim. P. Bearman, Th. Bianquis, C.E. Bosworth, E. van Donzel ja W.P. Heinrichs. Brill, 2006. Brill Online. ELECTRONIC RESOURCE MANAGER. Haettu 16. joulukuuta 2006 <http://www.brillonline.nl/subscriber/entry?entry=islam_COM-0003>
4. ↑ "A History of Private Life: From Pagan Rome to Byzantium."| Ed. Paul Veyne, trans. Arthur Goldhammer.| Harvard College Press, 1987.|From Byzantium in the Tenth and Eleventh Centuries, by Evelyne Patlagean.
5. ↑ Steven Mintz, Digital History Slavery, Facts & Myths
6. ↑ Robert C. Davis (2003). Christian slaves, Muslim masters: White slavery in the Mediterranean, the Barbary Coast, and Italy, 1500–1800. Palgrave Macmillan. ISBN 0-333-71966-2
7. ↑ K.S. Lal, Muslim Slave System in Medieval India
8. ↑ Aftonbladet: Tre års riksdagsstrid om de svenska slavarnas öde
9. ↑ National Geographic, 21st Century Slaves
10. ↑ Anti-Slavery International, Annual Review 2005
11. ↑ Human Rights Watch, The Small Hands of Slavery: Bonded Child Labor in India
12. ↑ The Libertarianism FAQ - What is the libertarian position on the draft?

[muokkaa] Katso myös

• Maaorjuus
• Palkkaorjuus