Omistusoikeus
Wikipedia
Omistusoikeus on lain tai oikeuden oikeushenkilölle sallima valta esineeseen, kiinteistöön tai aineettomaan omaisuuteen. Immateriaalioikeus rajoittaa fyysistä omistusoikeutta. Esimerkiksi orjuus merkitsee myös kehon omistamista, mutta kehon omistusoikeutta yleisesti vastustetaan myös ideana.
Omistusoikeuteen kuuluvat käyttöoikeus eli nautintaoikeus eli hallintaoikeus, luovutusoikeus, oikeus tuhota ja oikeus sulkea muut pois omaisuudesta. Omistus on siis oikeuskimppu, johon kuuluu monia oikeuksia. Omistusoikeus syntyy lain mukaan ns. laillisilla saannoilla. Näistä yleisimpiä ovat kauppa, lahjoitus tai perintö. Immateriaalioikeus syntyy yleensä valtion lainsäädännön määräämällä tavalla, mutta voi periaatteessa syntyä myös sopimuksella. Omistamattoman materian voi monessa oikeusjärjestelmässä ottaa omaisuudekseen eli vallata (englanniksi homestead).
Omistusoikeus voi vaihtua myös kun rikoksentekoväline (useimmiten puukko tms.) julistetaan menetetyksi valtiolle (jolloin omistusoikeus puukkoon siirtyy valtiolle). Sen sijaan ei rikoksen tuottaman taloudellisen hyödyn julistaminen menetetyksi valtiolle aiheuta vaihtumisia omistusoikeudessa, koska tuomioistuin julistaessaan jonkun menettäneeksi rikoksen tuottaman taloudellisen hyödyn määrää tuomitun maksamaan valtiolle rikoksella saamansa taloudellisen hyödyn määrän - eikä siis suinkaan luovuttamaan valtiolle jotain määrättyä, yksilöityä esinettä, jonka omistusoikeus siirtyisi valtiolle.
Pakkolunastuksessa taasen, jolloin omaisuutta yleisen tarpeen sitä vaatiessa pakkolunastetaan "yleiseen käyttöön" omistusoikeus pakkolunastettuun omaisuuteen siirtyy. Suomen laissa määrätään pakkolunastuksessa maksettavaksi "täysi korvaus" lunastettavan omaisuuden omistajalle. Käytännössä täyttä korvausta ei voi objektiivisesti määrittää ja monet katsovat menettävänsä pakkolunastuksessa, toiset taasen, että ne, joiden omaisuutta pakkolunastetaan, saavat siitä hävyttämän hyvän korvauksen (koska heidän muutenkin kovaksi kohtaloksi koettua surkutellaan). Kysymys pakkolunastuksessa maksettavien korvausten määrien kohtuudellisuudesta ei toisaalta kuulu niihin kysymyksiin, joiden käsittely kuuluu omistusoikeutta käsittelevään artikkeliin.
Omistusoikeus voi kuulua useille henkilöille yhteisesti (yhteisomistus). Jaottomassa yhteisomistuksessa kenelläkään ole määräosuutta omistuksen kohteeseen. Näin on tilanne esim. kuolinpesässä. Määräosaisessa yhteisomistuksessa - mikä ei ole mahdollista Suomen oikeuden mukaan - kukin osakas omistaa esineestä oman osuutensa. Omistaja voi siirtää oikeuskimpustaan osia kuten käyttöoikeuden toiselle määräajaksi, toistaiseksi tai lopullisesti esimerkiksi vuokraa vastaan.
Häätö on merkittävä turvatoimi, jolla omistaja saa oikeutensa omaisuutensa häiriöttömään hallintaan palautettua, mikäli vuokralainen vastoin sopimusta pitää vuokrttua esinettä lainvastaisesti hallinnassaan. Myös takavarikko käsitetään joskus omistajan eduksi vaikuttavaksi turvatoimeksi. Takavarikkoihin ryhdytään kuitenkin rikosten selvittämiseksi ja todisteiden haltuunottamiseksi eikä oikean omistajan etujen turvaamiseksi. Faktisesti takavarikoitu omaisuus kuitenkin luovutetaan oikealle omistajalleen.
[muokkaa] Näkemyksiä omistusoikeuden käsitteestä
Yksityisomistus eli yksityishenkilöiden ja yksityisten yhteisöjen kuten yksityisten yritysten harjoittama omistus on kapitalismin ominaisuus.
Sosialistinen yhteisomistus on yllä mainitusta yhteisomistuksesta erikoistapaus, jossa kaikki, kansa tai työläiset omistavat. Jotkut libertaarisosialistit sanovat vastustavansa suvereenia omistusoikeutta, jota he pitävät kapitalismin ominaisuutena, ja kannattavansa vain rajallisia käyttöoikeuksia, mutta toiset katsovat libertaarin sosialismin merkitsevän yhteisomistusta, johon liittyy yksityisten käyttöoikeuksia. Etenkin sosialistit, mutta vähemmässä määrin monet muutkin kannattavat myös julkista omistusta. Julkisella omistuksella tarkoitetaan yleensä julkisyhteisön kuten valtion tai kunnan harjoittamaa omistusta. Julkinen omistus on etenkin valtiososialistien tavoite. Jotkut libertaarisosialistitkin kuitenkin kannattavat julkista omistusta, mutta katsovat kannattamansa sosiaalisen omistuksen olevan eri asia kuin vastustamansa valtiollinen omistus [Why are anarchists against private property?].
Libertaarit kannattavat materian vahvaa yksityisomistusoikeutta mutta usein vastustavat teollisia oikeuksia kuten patentteja. Monet libertaarit katsovat teollisten oikeuksien olevan ristiriidassa fyysisen omistusoikeuden kanssa ja merkitsevän toisten henkilöiden epäoikeudenmukaista hallintaa.
Georgistit vastustavat maan suvereenia yksityisomistusta, mutta usein muuten kannattavat yksityisomistusoikeutta.
