Milo Đukanović

Wikipedia

Milo Đukanović  kuuntele^? (serbiaksi Мило Ђукановић, s. 15. helmikuuta 1962, Nikšić) on Montenegron nykyinen pääministeri. Hän on toiminut tehtävässään vuosina 1991–1997 ja uudelleen marraskuusta 2002 lähtien. Vuosina 1997–2002 hän toimi maan presidenttinä. Häntä edelsi Momir Bulatović ja seurasi Filip Vujanović.

[muokkaa] Pääministerinä 1991–1997

15. helmikuuta 1991, 29. syntymäpäivänään, Đukanović nousi pääministerin paikalle ensimmäistä kertaa Slobodan Miloševićin siunauksella. Tuolloin hän oli Euroopan nuorin pääministeri. Se oli myös hänen elämänsä ensimmäinen palkallinen pesti.

Vuosina 1991&ndahs;1997 hän oli yksi Miloševićin politiikan vahvoja kannattajia ja toimeenpanijoita. Đukanovićin presidenttikaudella Bosnian muslimipakolaiset luovutettiin takaisin Bosnian serbijoukoille.

Đukanović vieraili usein Konavlen ja Dubrovnikin etulinjassa taistelevien montenegrolaisten reserviläisten ja vapaaehtoisetn luona vuonna 1991. Tuolta ajalta on peräisin hänen lausuntonsa, jonka mukaan hän alkoi vihata shakkia, koska kroaattien vaakuna on shakkiruutuinen. Dubrovnikin ollessa hyökkäyksen kohteena hän piti puheen jossa julisti, että "on aika luoda vahvin mahdollinen raja Kroatian kanssa, mutta sellainen raja, joka on paljon oikeudenmukaisempi ja todellisempi kuin tämänhetkinen, jonka bolsevikkien kartantekijät piirsivät."

Vaikka Đukanović olikin nuoruudessaan marxisti, hänen on sanottu olevan sellainen poliitikko, jolla on Margaret Thatcherin kuva työpöytänsä yllä. Ulkomaiset sijoittavat pitivät hänestä. 1990-luvulla hän siirsi nopeassa tahdissa kaikki yhteisomistuksessa olevat yhtiöt valtion haltuun, josta ne myytiin yksityisille ulkomaisille yrityksille.

Vuonna 1996 hänen valtansa alkoi heiketä Miloševićin mukana, jota hän sätti haastattelussa Belgradin viikkolehdelle Vremelle. Tuohon aikaan Milošević sai Serbiassa osakseen rajua arvostelua ja talvella 1996/1997 opiskelijat järjestivät mielenosoituksia.

[muokkaa] Presidenttinä 1997–2002

Đukanović voitti niukan enemmistön Montenegron sosialistis-demokraattisessa puolueessa (Demokratska Partija Socijalista Crna Gore, DPS), mitä hän käytti keinona poistaa puolueesta edellistä presidenttiä, Momir Bulatovićia, tukevat elementit. Samalla hän ottii haltuun valtion omistamat media- ja turvallisuusyhtiöt DPS:n liittolaisen Vukašin Marašin kanssa.

Heinäkuussa 1997 Đukanović ryhtyi Bulatovićin vastustajaksi Montenegron presidentinvaaleissa. Ensimmäisellä kierroksella hän oli noin 2000 ääntä vastustajaansa tappiolla. Kolme muuta ehdokasta, jotka saivat 11 000 ääntä, antoivat tukensa Bulatovićille toisella kierroksella. Toisen kierroksella koettiin kuitenkin merkittävin vaalivoitto Montenegron historiassa kun Đukanović voitti 5000 äänellä kerättyään 29 000 ääntä enemmän kuin ensimmäisellä kierroksella. Vaalien puolueettomuutta tosin epäiltiin vahvasti.

Vaikka Đukanović sai tapahtuneen johdosta kiistellyn maineen, voitto vahvisti hänen valtaansa Montenegrossa. Bulatović, joka aikaisemmin oli ollut hänen oppi-isänsä politiikassa, syrjäytettiin kaikesta vallasta, joka keskittyi nyt vahvasti Đukanovićille ja hänen sisäpiirilleen.

Đukanović oli tuolloin jo etääntynyt Miloševićin hallinnosta ja hän näki Montenegron jatkossakin olevan osa Serbiaa. Hän painotti mahdollisten ongelmien johtuvan Miloševićin autoritaarisesta vallankäytöstä eikä niinkään Serbian kansasta tai demokraattisista liikkeistä.

Vuonna 1998 länsi alkoi kyseenalaistaa Miloševićin hallintoa. Đukanovićista tuli automaattisesti paikallinen liittolainen asiassa. Erityisestä tämä kävi ilmi NATOn pommitusten jälkeen, jolloin Jugoslavia eristäytyi vahvasti ulkomaailmasta. Miloševićia ja hänen sisäpiiriään pidettiin hylkiöinä kaikissa länsimaisissa hallituksissa ja Đukanovićista tuli yksi harvoja Jugoslavian poliitikkoja, joiden kanssa länsi suostui kommunikoimaan. Hänen kommunistinen taustansa, aikaisemmat sotamyönteiset kantansa ja todisteet rikollisesta toiminnasta oltiin valmiit katsomaan läpi sormien ja hän sai tavata säännöllisesti Yhdysvaltojen korkeita virkamiehiä kuten ulkoministeri Madeleine Albrightia, puolustusministeri William Cohenia ja kansallista turvallisuusneuvonantajaa Sandy Bergeriä, kuten myös Britannian Tony Blairia, Robin Cookia ja NATO:n Javier Solanaa.

Lokakuussa 2000 yhteistyö kuitenkin päättyi kun Milošević syrjäytettiin ja Zoran Đinđićin ja Vojislav Koštunican johtama DOS-koalitio (Serbian demokraattinen oppositio) otti vallan Belgradissa.

Serbian muutosten jälkeen Đukanović vaihtoi oman politiikkansa suuntaan ja alkoi ensimmäistä kertaa avoimesti siirtää Montenegroa kohti itsenäisyyttä.

[muokkaa] Pääministerinä 2002 –

Miloševićin vallan kukistuttua Đukanović on vääntänyt Serbian kanssa kättä Montenegron itsenäisyydestä. Hänen politiikkansa tuloksena luotiin Serbian ja Montenegron valtioliitto, joka korvasi Jugoslavian liittotasavallan. Tämä kuitenkin johti Đukanović kannattajien vähenemiseen etenkin niiden joukossa, ketkä tahtoivat hänen saattavan maan täyteen itsenäisyyteen.