Merilokki
Wikipedia
| Merilokki | ||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 |
||||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||
|
Merilokki (Larus marinus) on suurin vakinaisista lokkilajeistamme.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Koko ja ulkonäkö
Aikuisen merilokin pää ja vartalo ovat valkoiset, selkä ja siivet mustat, siivenkärjissä on valkea läikkä. Tukeva nokka on keltainen ja siinä on punainen pilkku. Koivet ovat lihanpunaiset tai harmaanpunertavat. Pituus on 61-74 cm ja siipien kärkiväli 1,4 - 1,7 metriä. Paino voi olla yli kaksi kiloa. Selkälokista sen erottaa tanakamman olemuksen, harmahtavampien mustien osien, jalkojen värin ja äänien perusteella. Nuoret yksilöt ovat ruskehtavia parin ensimmäisen elinvuoden ajan. Ensimmäisen elinvuoden aikana merilokki voi olla vaikea erottaa saman ikäisestä harmaalokista. Aikuispuvun merilokki saa noin 4 vuoden ikäisenä.
Äänet muistuttavat harmaalokin ääniä, mutta ovat syvempiä ja voimakkaampia. Kaklatus on hieman lyhyempi kuin harmaalokin. Varoitushuuto on haukkuva, matala "ga-ga-ga-ga". Nuoret linnut ääntelevät korkeata, pihisevää vinkunaa.
Rengastettaessa jalkaan laitetaan teräksinen rengas, jonka koko Suomessa ilmaistaan kirjainkoodilla DT. Merilokkeja on myös rengastettu muovisilla värirenkailla. Tämä ns. lukurengas on n. 30 mm korkea putkirengas, johon on kaiverrettu lyhyt kirjaimista ja numeroista koostuva koodi. Lukurenkaan pystyy lukemaan kiikarilla tai kaukoputkella jopa satojen metrien päästä.
Vanhin Suomessa rengastettu merilokki on elänyt 27 vuotta 1 kuukauden 14 päivää. Se on samalla Euroopan vanhin merilokki.
[muokkaa] Levinneisyys
Merilokki pesii Luoteisen Euroopan ja Pohjois-Amerikan rannikoilla, saarissa ja paikoin myös sisämaassa. Maailman populaation kooksi arvioidaan 630,000–720,000 yksilöä. Euroopassa pesii noin 96,000–120,000 paria. Suomessa pesii noin 3 000 paria (harmaalokkipareja on n. 30 000), pääosa Saaristomerellä ja Suomenlahdella. Sisämaassa pesii n. 100 paria merilokkeja, pääasiassa Lapin suurilla järvillä sekä muutamilla eteläsuomalaisilla järvillä. Valtaosa merilokeistamme muuttaa talveksi joko Ruotsin itärannikkoa tai Baltian rannikkoa seuraten Tanskan ja Pohjois-Saksan vesille, osa pysyttelee merialueellamme läpi vuoden. Silloin harvoin, kun Itämeri jäätyy lähes kokonaan, muuttavat kaikki merilokit Tanskaan ja Pohjanmeren rannikoille.
[muokkaa] Elinympäristö
Nimensä mukaisesti merilokki on ollut mereinen lintu. Vuosikymmeniä sitten laji oli hyvin vähälukuinen ja pesi vain kaikkein uloimmilla kareilla. Kanta on lisääntynyt voimakkaasti ja nykyisin laji pesii kaikkialla saaristossa. Esiintymisen painopiste on pienten puuttomien karien täplittämässä väli- ja ulkosaaristossa. Suurilla metsäpeitteisillä saarilla merilokki ei pesi, joitakin karuja niemenkärkiä lukuun ottamatta. Lisääntymisen ansiosta laji on siirtynyt pesimään suurimmille järville, ja myös joillekin soille harmaalokkiyhdyskuntiin.
Kaatopaikoilla ruokailevien ja lorvivien merilokkien määrä on myös kasvanut nopeasti. Näin etenkin rannikon läheisillä suurilla jäteasemilla. Turun Topinojan kaatopaikalla on tapettu satoja, ehkä jopa tuhansia merilokkeja viimeisten parinkymmenen vuoden aikana. Tappamisen avulla pyritään hillitsemään pesivän kannan kasvua, sillä merilokki on paha vesilintupoikueiden tuhoaja. Ne ovat oppineet ilmasta seuraamaan nopeita veneitä, jotka aiheuttavat häiriötä ja paniikkia etenkin haahkapoikueissa. Haahkaemojen säikähdettyä venettä lokit syöksyvät poikueiden kimppuun ja voivat hetkessä hotkia suihinsa koko poikueen. Vielä turvattomampia ovat sotkien, pilkkasiiven ja telkkien poikueet, jotka pahimmilla alueilla tuhoutuvat järjestelmällisesti.
[muokkaa] Lisääntyminen
Merilokit pesivät ensi kertaa 4-5-vuotiaina. Tyypillisesti vain yksi pari asuttaa pientä puutonta karia, mutta kannan kasvun myötä yhdyskuntapesiminen on yleistynyt. Suomen suurimmassa koloniassa on ollut 55 paria. Toistaiseksi koloniat ovat vielä pieniä, muutamasta parista 10-20:een. Monissa harmaalokkikolonioissa pesii myös muutamia merilokkipareja. Vanha merilokkipari pysyttelee pesimäluotonsa tuntumassa niin kauan kuin meri on sula, ja ne palaavat jo ennen jäiden lähtöä. Jäättöminä talvina monet parit eivät lähde muutolle lainkaan, vaan jopa tammikuussa saattaa nähdä vanhan linnun makailevan vanhassa pesäkuopassa, ikään kuin hautomassa.
Pesä on suuri ja tehdään kuivista heinistä ja sammalista. Yleensä se sijaitsee karin korkeimmalla huipulla, mistä hautova emo voi esteettömästi tarkkailla ympäristöä. Munia on 3, uusintapesissä yleensä 2. Muninta alkaa jäiden lähdön jälkeen, Etelä-Suomessa huhtikuun puolivälin jälkeen. Haudonta kestää noin 4 viikkoa ja molemmat emot hautovat, naaras hieman aktiivisemmin. Poikaset kuoriutuvat eri päivinä. Ne lähtevät pesästä jo päivän-parin ikäisinä, mutta eivät kulje kovin kauas, vaan piileskelevät yleensä jossain kolossa, kiven alla tai kasvillisuuden kätkössä, minne emot tuovat niille ruokaa oksentamalla niille osittain sulanutta kalaa. Poikasten kasvaessa ne liikkuvat enemmän, pysytellen silti lähellä toisiaan ja pesimäluodolla. Pari-kolmeviikkoiset poikaset lähtevät usein uimaan, kun veneellä rantaudutaan pesimäluodolle. Veneen poistuttua ne uivat nopeasti rantaan. Emot tarkkailevat tilannetta korkealta ilmasta huudellen taukoamatta varoituksia, ja tehden ihmistä kohden päätä hipovia huimia, suhisevia syöksyjä. Lentokykyisiä poikaset ovat vasta noin 50 päivän ikäisinä, Etelä-Suomessa kesä-heinäkuun vaihteessa. Emot huolehtivat niistä vielä joitakin viikkoja. Viimeistään elokuussa poikaset itsenäistyvät ja lähtevät omille teilleen.
[muokkaa] Ravinto
Merilokki on kaikkiruokainen. Pääravintona on kala, yleensä silakka. Kaatopaikoilla ne syövät kaikkea, mitä harmaalokitkin. Usein ne ryöstävät muilta lokeilta niiden saaliin. Kesällä ne syövät vesilintujen poikasia ja jopa aikuisia pieniä vesilintuja. Munia ne eivät syö, se on varisten ja korppien puuhaa. Poikasille emot syöttävät lähes pelkästään kalaa.
[muokkaa] Aiheesta lisää
- Linkola, Pentti 1976: Merilokki Larus marinus leviämässä järvialueelle. - Lintumies 4.1976 s. 122-123. SLY.
- Nieminen, Jarmo & Tolvanen, Jyrki 1979: Merilokki Larus marinus pesivänä Vanajanselällä. - Lintumies 1.1979 s. 37-38. LYL.
- Stenman, Olavi, Komu, Risto & Ermala, A. 1972: Kloraloosi harmaa- ja merilokkimyrkkynä. - Suomen Riista 24:107-116.
