Ludvig XVI
Wikipedia
Ludvig XVI, (s. 23. elokuuta 1754, Versailles'n linnassa – k. giljotiinilla mestattuna 21. tammikuuta 1793 Vallankumouksen aukiolla, (joka oli aiemmin Ludvig XIV-aukio ja on nykyisin Concorde-aukio) Pariisissa. Hän oli Ranskan ja Navarran kuningas (1774 – 1789) ja ranskalaisten kuningas (1789 – 1792).
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Elämäkerta
Ludvig Augustus oli Ranskan kruununperillisen, dauphin Ludvigin (1729 – 1765) poika. Hänen äitinsä, dauphinin toinen puoliso, oli Marie-Joséphe de Saxe (1731 – 1767), joka puolestaan oli Saksin vaaliruhtinas Friedrich August II (1733 – 1763) sekä Puolan kuningas nimellä Augustus III (1734 – 1763), ja Marie-Josèphe von Habsbourin tytär. Näin Ludvig Augustus oli Ranskan kuninkaan Ludvig XV:n ja tämän puolison Marie Leszczyńskan pojanpoika.
Syntyessään hän sai arvokseen Berryn herttuan tittelin, jota hän kantoi aina isänsä 20. joulukuuta 1765 tapahtuneeseen kuolemaan saakka. Tämän jälkeen hänestä tuli kruunperillinen, sillä hänen vanhempi veljensä Burgundin herttua Ludvig Josef oli kuollut jo aiemmin (1751 – 1761). Ludvig Augustuksesta tuli kuningas Ludvig XVI 10. toukokuuta 1774 ja Reimsin arkkipiispa-herttua Mgr. De La Roche-Aymon suoritti perinteen ja riittien mukaisen kuninkaan virkaan voitelemisen Reimsin tuomiokirkossa sunnuntaina 11. kesäkuuta 1775.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||
[muokkaa] Perhe
Ludvig Augustus avioitui 16. toukokuuta 1770 Versaillesissa, Reimsin arkkipiista-herttuan toimittamassa seremoniassa Itävallan arkkiherttuattaren Marie-Antoinetten (1755 – 1793) kanssa. Hän oli Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarin Frans I sekä Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarinnan Maria Teresian, joka oli myös Unkarin, Böömin kuningatar sekä Itävallan hallitseva arkkiherttuatar, tytär.
Avioliitosta olivat lapset:
- Marie-Thérèse Charlotte (1778–1851), eli kuninkaallinen Madame, joka avioitui sukulaisensa Angoulêmen herttuan (1775 – 1844) kanssa,
- Louis-Joseph-Xavier-François (1781–1789), ensimmäinen dauphin.
- Louis-Charles (Ranskan kuningas Ludvig XVII) (1785–1795), toinen dauphin ja tuleva kuningas «Ludvig XVII»,
- Sophie-Beatrix (1786–1787).
[muokkaa] Yksinkertainen?
Ludvig XVI on pitkään esitetty yksinkertaisena ja neuvonantajiensa manipuloimana hallitsijana. Käsitys pienestä ja onnettomasta lukkoseppämarionetista on kuitenkin paljolti seurausta Ludvig XVI asenteesta hovin toimintaan ja tekoihin.
Todellisuudessa Ludvig XVI oli ehkä edellä omaa aikaansa, sillä hän oli tiedonhaluinen ja opinhaluinen sekä intohimoisesti kiinnostunut merenkulusta, historiasta ja tieteistä. Toinen perinteinen kulunut sanonta mainitsee hänet ”pienenä kuninkaana”, vaikka hän tosiasiassa oli yli 1,90 metrin pituinen.
Ludvig XIV:n hallinnon aikana aatelisto oli kotiutettu osaksi hovin elämää. Periaatteet ja etiketit hallitsivat hovin elämänmenoa ja kuningasparista tehtiin hovielämän tiukkojen seremonioiden keskipiste. Tämä Ludvig XIV:n rakennelma oli suunniteltu kriisissä olevalle aristokratialle, sillä Fronde-kapina oli järkyttänyt perusteellisesti nuorta kuningasta. Ludvig XVI peri tämän järjestelmän ja juuri hovielämän ansiosta aatelisto koki roolinsa ja osallistumisensa kansakunnan elämään hyväksytyksi. Aristokratia palveli kuningasta ja auttoi näin siis kruunua. Tämä siitä huolimatta, että enemmistöllä aristokratiasta ei ollut varallisuutta elää hovissa. Aikakauden kirjoittajat osoittavat kuitenkin maakuntien aateliston olleen hyvin läheisessä suhteessa hovin rooliin. Tämä hoviaatelisto, joka muodosti hovin kapean eliitin, edusti kuitenkin koko säätyä.
Ludvig XVI ei oppinut koskaan ymmärtämään tätä yhteiskunnallista logiikkaa. Kyse ei ollut kuinkaan kasvatuksen puutteista. Olihan hän ensimmäinen ranskalainen monarkki, joka puhui sujuvasti englantia ja oli saanut kasvatuksensa valistusfilosofien hengessä. Kuitenkin kuva yksinkertaisesti monarkista on periytynyt aina meidän aikoihimme saakka. Tämä kyse liitettiin useinkin yhteen valistuksen filosofien, kuten Preussin Fredrik II kanssa ja kovin Ludvig XVI epäedullisessa valossa.
Kieltäytyminen ryhtymästä hovietiketin monimutkaiseen leikkiin, selittiin kuninkaan erinomaisen huonon maineen aateliston piirissä. Kun kuningas poisti hovietiketin seremoniat. Niin san tavallaan poisti aateliston mielestä jopa ainoan yhteiskunnallisen olemassaolo-oikeutuksensa. Näin toimien Ludvig XVI halusi myös suojella itseään. Jos alun perin oli tarkoituksena ollut hovin mahdollisuus kontrolloida tiukan etiketin ja yhdessä asumisen avulla aristokratiaa, niin tilanne oli muuttunut. Nyt kuningas koki tämän itsensä kuninkaiden rakentaman järjestelmän vangiksi. Jotta kuninkaalla olisi ollut mahdollisuus kontrolloida tapahtumisia, niin hänelle olisi pitänyt olla aktiivinen rooli oman itsensä ympärillä pyörivän hovin etikettiin, mutta Ludvig XVI ei juuri omannut haluja tämän tarpeellisen asian toteuttamiseen. Ludvig XIV ja Ludvig XV sallivat itselleen jonakin hetkinä tällaisia vapauksia. Eritoten näin tapahtui esim. metsästysretkien jälkeen, jolloin kuningas kutsui pöytäänsä haluamiaan henkilöitä ohi tiukan hoviprotokollan. Näin se loivat itselleen vapaan alueen, jonka herroina he saattoivat toimia.
Ludvig XVI toimi huonosti tämän hovinsa hallinnassa, hän ei ollut kiinnostunut jo Ludvig XIV ajoista lähtien hyvin toimineesta järjestelmästä. Tämä aiheutti lukemattomia pilakirjoituksia, joissa hänen henkilöään pilkattiin. Kirjoituksissa ja pamfleteissa ei ainoastaan tehty hänestä yksinkertaista kuningasta, jota hän eittämättä oli, vaan jopa heikkolahjainen ja vähä-älyinen.
Kuningas itse oli erinomaisen kiinnostunut merenkulusta, maantieteestä sekä lukkosepän työstä. Hän valtuutti Le Pérousen tekemään maailmanympärysmatkan ja kartoittamaan matkansa. Luonnollisesti hänen kiinnostuksensa oli ennättää ennen brittejä tekemään tuo suuri urakka.
[muokkaa] Politiikka
Ludvig XVI hallituskauden alusta asti hänen hallintonsa oli vakavissa taloudellisissa vaikeuksissa. Turgot’n, ja Malesherdesn radikaalit reformit aiheuttivat suurta tyytymättömyyttä aristokratiassa sekä sen johtamassa Pariisin parlamentissa. Turgot erotettiin ja Malesherbes tuli erotetuksi ja hänet korvattiin Jacques Neckerillä vuonna 1776. Ludvig XVI tuki Yhdysvaltojen vallankumousta vuonna 1778, mutta Pariisi rauhassa 1783 hän saavutti hyvin vähäisiä tuloksia, paitsi lisäämällä valtakunnan valtionvelkaa. Necker erotettiin vuonna 1781 ja korvattiin Charles Alexandre de Calonnella sekä Étienne Charles de Loménie de Briennellä, kunnes hän uudelleen palasi vuonna 1788.
Vuonna 1789 Ludvig XVI määräsi pidettäväksi säätyvaltiopäivien (Kansalliskokouksen) vaalit, jotka olivat ensimmäiset sitten vuoden 1614 pidettyjen vaalien. Säätyjen tarkoituksena oli paneutua valtakunnan talousongelmiin. Nämä vaalit olivat yksi niistä tapahtumista, jotka muodostivat eräänlaisen askeleen kohden Ranskan suurta vallankumousta, jonka katsotaan alkaneen kesäkuussa 1789. Kolmas sääty eli porvaristo julistautui itse Kansalliskokoukseksi. Ludvig XIV yritti kontrolloida vaalien tulosta ja seurauksena oli ns. pallohuoneen vala 9. kesäkuuta 1789 sekä hieman myöhemmin 9. heinäkuuta säädyn julistautuminen Kansalliseksi parustuslakia säätäväksi kokoukseksi. Seurauksena oli myös Bastilleen linnoitus-vankilan valloittaminen 14. heinäkuuta 1789. Lokakuussa Kuningas ja hänen perheensä pakotettiin muuttamaan Versailles'n palatsista Pariisissa sijaitsevaan Tuileriesin palatsiin.
Ludvig XVI itse oli hyvin suosiollinen ja ei mitenkään välinpitämätön henkilö sosiaalisten, poliittisten ja taloudellisten reformien vallankumoukselle. Uusin tutkimus on todennut, että Ludvig kärsi masennuksesta, joka esti häntä usein osallistumasta tärkeiden päätösten tekemiseen, tällöin hänen vaimonsa, epäsuosittu kuningatar Marie-Antoinette kantoi vastuun päätöksistä ja toimi kruunun puolesta.
Vallankumouksen periaatteet kansan suvereniteetista sekä ajatukset demokraattisista periaatteista merkitsivät selkeää katkosta itsevaltiaan hallinnon periaatteisiin. Tämän seuraksena vallankumous oli vastakohtainen kaikelle aiemmalla hallinnolla, josta käytetään ranskankielistä nimitystä Ancien Régime . Se oli vastakohtainen aiemman eliitin hallitsemalla Ranskalle ja samalla se on lähes kaikkia Euroopan valtioiden hallitsevia eliittejä vastaan.
Ludvig XVI ei ollut missään niin voimakkaasti vastentahtoinen tapahtumille kuin olivat hänen hyvin konservatiiviset veljensä Artoisen kreivi ja Provencen kreivi ja hän lähetti useita yksityisiä ja julkisia viestejä, joissa hän pyysi näitä lopettamaan suunnitelmansa vastakumoukseksi. Kuitenkin hän ei ollut jäsenenä uudessa hallituksessa.
[muokkaa] Vallankumous
[muokkaa] 1789
Katso myös artikkeli Ranskan suuri vallankumous
Kansalliskokous (Assemblée nationale) sääti 10. lokakuuta 1789 keskusteltuaan lainvalmistuksesta ja siinä tarvittavista toiminnoista, että Kuningas olisi vastedes: Ludvig, Jumalan armosta & valtakunnan perustuslain mukaan, Ranskalaisten kuningas, olevien ja tulevien, Terve (Louis, par la grâce de Dieu & la loi constitutionelle de l’État, Rois des Français à tous présents et à venir, salut). Useille tutkijoille tämä päivämäärä merkitsee Ranskalaisten kuningas-tittelin käyttöönotta. Mikään ei siis ollut epätavallista, että 6. marraskuuta 1789 lähtien Ludvig XVI käytti tätä pitkää titteliään vahvistaessaan lakeja, antaessaan lakiesityksiä jne. Samoin uusi ja helmikuussa 1790 käyttöön otettu kuninkaallisen sinetti sisälsi tuon pitkän tekstin.
[muokkaa] Perustuslaillinen monarkia
Joidenkin tutkijoiden näkemyksen mukaan Ludvig XVI ei ollut määritelty ranskalaisten kuninkaaksi kuin 3. syyskuuta 1791 säädetyn perustuslain mukaan[1]. Tämän perustuslain kuningas «hyväksyi» allekirjoituksellaan 13. syyskuuta 1791. Lain mukaan kuninkaan valtaoikeudet olivat rajoitetut sekä tarkoin määritellyt.
Ludvig XVI ei ollut enää kuningas Jumalan armosta, vaan juuri Ranskalaisten kuningas. Hän ei ollut hallitsija Jumalaisen oikeuden perusteella , vaan hän oli eräänlainen johtaja, joka oli Ranskan kansan ensimmäinen edustaja, Toisaalta perustuslaki määritteli myös dauphin-tittelin muutettavaksi muotoon kuninkaallinen prinssi. Tämä muutos tehtiin 14. elokuuta 1791.
Ludvig XVI vannoi uskollisuutta hänen valtaansa vähentäneelle perustuslaille 14. syyskuuta 1791.
[muokkaa] Kuninkaan pako
Kuninkaan pako ja pidätys Varennesin kaupungissa on kuuluisa tapahtuma. Suunnitelmaa paosta laadittiin kuningattaren toimesta jo vuonna 1790. Pakomatkan keskeisenä suunnittelijana väitetään toiminaan ruotsalainen kreivin Hans Axel von Fersenin. Pakosuunnitelman toteuttaminen tuli ajankohtaiseksi huhtikuussa 1791. Asetuksella kuningasta kiellettiin poistumasta pääkaupungista, tämä koski myös kuninkaan mahdollista matkaa Versailles’iin. Lisäksi oli koko vallankumouksen jälkeisen ajan ollut puhetta kuninkaan mahdollisesta pakenemista hänellle uskollisten armeijan yksiköiden turvaan johonkin valtakunnan hyvin turvalliseen linnoitukseen.
Kesäkuussa mielenosoittajat estivät kuninkaan osallistumasta erään vastavallankumouksellisen papin pitämään messuun Saint-Cloudessa. Näin syntyi lopullinen päätös paosta pois Pariisista. Pakomatkalle kuningas lähti vaimonsa Marie-Antoinetten, sisarensa ja kahden lapsensa, Marie-Thèrèsen ja Louis-Charlesin kanssa. Pakomatka päättyi onnettomasti ja kuninkaallinen saattue pidätettiin Varennesin kylässä 21. kesäkuuta 1791, vaikka matkassa oli 60 husaarin saattue. Julistus, jonka Ludvig XVI oli jättänyt Pariisiin kaupungista poistuessaan, syytti jakobiineja . Tämä dokumentti ei herättänyt vallankumouksellisissa kovin lämpimiä tunteita. Kuitenkin pilapiirtäjät saivat nauttia tapahtumista sydämen kyllyydestä.
[muokkaa] Varennesin jälkeen
Kuninkaan lähtö synnytti kansanliikkeen. Fransiskaanit kirjoittivat useita kuninkaan vastaisia valituskirjeitä, heidän toimintaansa tuki useat sanomalehdet kuten esimerkiksi Le Républicain (Tasavaltalainen). Myös Jakobiinit päättivät seurata fransiskaanien esimerkkiä, mutta tämä seikka aiheutti voimakasta rakoilua heidän riveissään. Nämä maltitiulliset perustuslailliset perustivat oman klubinsa, joka kokoontui vanhassa Sisterssiläissääntökunnan luostarissa. Luostarin kuuluminen Feuillantien alaorganisaatiolla antoi klubille nimeksi Feiullantistit. Näissä olosuhteissa aiemmin mainittu perustuslaki julistettin hyväksytyksi 13. syyskuuta 1791.
Erinomaisen monimutkainen poliittinen peli, jota Ranskassa pelattiin vuoden 1792 aikana, johti kuninkaan oikeuksien menettämiseen. Ranskaan koettivat useat vahvat jännitystilanteet. Maaseudulla sato oli ollut hyvä, mutta kansalliskokouksen harjoittama liberaali talouspolitiikka aiheutti huolta elintarvikkeiden riittävyydestä ja sai saikaan useita mellakoita. Näin siitä huolimatta että Ranskan elintarvikevarastot olivat erittäin ylijäämäiset. Tämän lisäksi maassa oli sosiaalisia jännitteitä. Sota oli ollut keskeinen syy monarkian suuriin vaikeuksiin. Ranskan armeijan kokemat tappiot aikaansaivat aina entistä radikaalimpien asetusten antamiseen, joita kuningas säännöllisesti vastusti veto-oikeuttaan käyttämällä. Seurauksena olivat lukuisat debatit kansalliskokouksessa, ja lopulta ne johtivat kuninkaan tehtävän lakkauttamiseen.
Näin kansalliskokous lakkautti Ludvig XVI tehtävät 10. elokuuta 1792. Näin monarkia lakkautettiin ja kuningas pantiin viralta, tämä oli Kansalliskonventin ensimmäisen istunnon aihe, josta se sääti lain 21. syyskuuta 1792. Näin «kuninkuus poistettiin Ranskasta» ja alkoi «Ranskan Tasavallan vuosi I» 21. syyskuuta 1792 alkaen.
Kuningas julistettiin syylliseksi «salaliittoon yleistä vapautta ja valtion yleistä turvallisuutta vastaan». Julistajana oli Konventti, joka oli itse itseään täydentävä tuomioistuin. Pienellä enemmistöllä Konventti julisti kuolemantuomion kuninkaalle Tuileries-linnan maneesissa, yleisistunnossa, joka kesti keskiviikosta 16. tammikuuta torstaihin 17. tammikuuta 1793 välisen ajan. Äänestys toteutettiin 18. tammikuuta. On esitetty näkemyksiä, että äänestystulosta olisi manipuloitu ja että todellisuudessa ei-äänet olisivat voittaneet. Tästä ei kuitenkaan ole mitään todisteita. On myös esitetty väite, että kuningasta olisi kutsuttu prosessin aikana nimellä «Ludvig Viimeinen»[2].
[muokkaa] Teloitus
[muokkaa] Viitteet
- ↑ Toinen luku, artikla 2: «ainoa kuninkaan titteli on ranskalaisen kuningas»
- ↑ Tämän vaiteen todenperäisyys on vähintään kyseenalainen. Viitaukset ovat Jacques Roux’n Discours sur le jugement de Louis le dernier, sur la poursuite des agioteurs, des accapareurs et des traîtres, joka pidettiin 1. joulukuuta 1792, sekä pyöveli Charles-Henri Sansonin kirjeen 20. helmikuuta 1793 Le Thermomètre-lehden toimitukselle [1]
[muokkaa] Lähteet
[muokkaa] Aiheesta muualla
| Edeltäjä: Ludvig XV |
Ranskan kuningas | Seuraaja: Ensimmäinen tasavalta |
