Filip V (Espanja)

Wikipedia

Espanjan Filip V, aikalaisnäkemyksen mukaan

Filip V (19. joulukuuta 1683, Versailles – 9. heinäkuuta 1746, Madrid) oli syntyperältään Philippe de France eli Ranskan prinssi. Hän oli Espanjan kuningas vuosina 1700-1746 vuoden 1724 lyhyttä ajanjaksoa lukuun ottamatta. Filip V oli Espanjan ensimmäinen Bourbon-sukuinen hallitsija.

Hän oli Suuren Dauphinen toinen poika, ja siten Aurinkokuninkaan pojanpoika. Hän sai syntyessään arvon Anjoun herttua. Hänet kastettiin vuonna 1687 ja hän sai kasvatuksensa valvojaksi vuonna 1689 Saint-Aignan herttuan. Vuonna 1690 hän menetti äitinsä Marie-Christine von Wittelsbachin (1660–1690).

[muokkaa] Espanjan perimys

Vuosisadan lopulla, vuodesta 1690 Espanjan perimysongelma tuli ajankohtaiseksi. Hallitseva monarkki Kaarle II, lisänimeltään Hechizado (noiduttu), joka oli kivulloinen ja rujo sekä terveydeltään hyvin heikko, oli myös lapseton. Jo ennen hänen kuolemaansa eurooppalaiset suurvallat koettivat saada eri keinoin haltuunsa hänen kuningaskuntansa. Peli oli kovaa ja tärkeää, sillä jos Espanja olisi joutunut Ranskalle ja Bourbon-suvulle, se olisi lisännyt jo ennestäänkin mahtavan Ludvig XIV:n suunnatonta vaikutusvaltaa. Mikäli Espanjan kruunu olisi tullut Itävallan Habsburg-sukuun, se olisi merkinnyt Kaarle V:n valtakunnan uudelleenmuodostumista.

Espanjan Filip V, nykyaikainen muotokuva

Lopulta, Portocarreron kardinaalin, keskeisen neuvonantajansa painostamana, kuningas valitsi ranskalaisen mahdollisuuden. Vuonna 1700 2. lokakuuta hän teki nuoresta Anjoun herttuasta perillisensä, joskin periaatteessa Espanjan kruununperillinen olisi ollut hänen isänsä Grand Dauphine, joka oli Kaarle II sisarenpoika. Mikäli Anjoun herttua kuolisi tai nousisi Ranskan valtaistuimelle, niin siinä tapauksessa Espanjan kruunu olisi mennyt Berryn herttualle – Grande Dauphinen kolmannelle pojalle – ja mikäli hän ei jostain syystä voisi vastaanottaa kruunua, niin sen olisi saanut arkkiherttua Kaarle, tuleva keisari Kaarle VI. Kuolema kohtasi Kaarle II 1. marraskuuta vuonna 1700.

Uutinen saapui 9. marraskuuta Versaillesiin. Ludvig XIV ilmoitti 16. marraskuuta hoville, että hän oli hyväksynyt Kaarle II testamentin. Tämä päivä on jäänyt kuuluisaksi. Kuningas Ludvig XIV esitteli 17 vuotiaan pojanpoikansa, joka ei puhunut sanaakaan espanjaa, seuraavasti, ”Herrat, tässä teille on Espanjan kuningas!” Melkein kaikki muutkin Euroopan kuninkaalliset tunnustivat uuden hallitsijan, Itävaltaa ja keisarikuntaa lukuun ottamatta.

[muokkaa] Espanjaan saapuminen

Anjoun herttua lähti Versaillesin linnasta 4. joulukuuta ja hän saapui Madridiin 22. tammikuuta 1701. Kuitenkin jo muutaman kuukauden kuluttua poliittiset virheet alkoivat kasaantua:

Ensimmäinen ”virhe” oli, että Pariisin parlamentti tunnustuskirjeellä vahvisti 1. helmikuuta 1701 Filip V:n oikeuden Ranskan kruunuun. Tämä päätös vaikeuttaa vieläkin, kun kyse on teoreettisesta Ranskan kruununperimyksestä.

Toinen ”virhe” oli, kun saman vuoden helmikuussa Ludvig XIV lähetti Espanjan sijaishallituksen pyynnöstä joukkoja valtaamaan Espanjan Alankomaissa olevia rajalinnoituksia. Nämä linnoitukset olivat rakennettu vuoden 1698 kahdenkeskisen sopimuksen mukaisesti.

Kolmas ”virhe” oli, että ranskalaiset valloittivat kaikki tärkeät ja keskeiset asemat Madridissa. Näin olleen Ludvig XIV ohjaili myös Filip V:n avioliittoa Savoyn Marie-Louise Gabriellen kanssa. Hän myös lähetti Ursinin prinsessan, joka oli rouva de Maintenonin hyvä ystävä, toimimaan ”camarera mayor” -tehtävissä tuoreelle avioparille.

Tämän kaiken jälkeen eurooppalaiset hovit pelkäsivät Espanjan muuttuvan Ranskan protektoraatiksi. Näin alkoi Espanjan perimyssota.

Filip V pelasti lopultakin kruununsa marsalkka Brewickin vuonna 1707 saavuttamalla voitolla Almansassa ja Vendômen marsalkan voitolla Brihuegassa vuonna 1710. Utrechtin rauhassa Filip V:n oikeudet ja hänen jälkeläistensä oikeudet Espanjan kruunuun vahvistettiin. Kysymys Ranskan mahdollisesta kruunusta jäi avoimeksi. Filip V:n valtakunta pieneni melkoisesti. Esimerkiksi hän menetti Gibraltarin ja Italiassa olleet alueensa. Espanja jäi kuitenkin Ranskan vakutusvallan alaiseksi ja eritoten asiassa kunnostautui Jean Orry, joka toimi rahaministerinä ja loi voimakasta ranskalaismallista keskitettyä hallintoa.

[muokkaa] Hallituskausi

Kuningatar Marie-Louise savoijilaisen kuoltua Filip V avioitui uudelleen vuonna 1714 Élisabeth Farnèsen, Parman herttuan sisaren kanssa. Mukana touhusi kuitenkin abbé Giulio Alberoni, tuleva kardinaali ja kuningattaren paha henki. Uusi kuningatar lähetti tiehensä Ursinsin prinsessan ja ministeriksi tuli Alberoni, joka hallitsi heikkotahtoista Filip V:ttä. Alberonin ohjauksessa maan joutui sotaan Englannin ja Ranskan kanssa. Lopulta hänkin sai mennä vuonna 1719.

Vuonna 1724 Filip V luopui kruunista vanhimman poikansa Ludvigin hyväksi. Kuitenkin pojan ennenaikainen kuolema, vain seitsemän kuukauden hallitsemisen jälkeen, sai Filipin palaamaan uudelleen valtaan. Vuonna 1725 Filip katkaisi suhteensa Ranskaan, joka oli lähettänyt takaisin hänen tyttärensä Victoire de Bourbonin (1718–1781), joka oli ollut ehdolla Ludvig XV:sta puolisoksi, mutta todettiin tarkoitukseen liian nuoreksi, koska hän oli vain seitsemän vuoden ikäinen, sillä Ranska tarvitsi kruununperijöitä mahdollisimman pikaisesti.

Tällöin Filip V lähestyi Itävaltaa ja sai aikaan tämän kanssa Sevillan sopimuksen vuonna 1729. Sopimuksessa Parma ja Piacenza luvattiin Filip V pojille. Puolan perimyssotaa Filip käytti vaihtokauppaan, jossa hän sai itselleen Napolin ja Sisilian vuonna 1738, hän oli menettänyt alueet Utrehtin rauhassa. Suhteen Ranskaan paranivat ennalleen kuin Ludvig XV:stä tytär meni naimisiin Filip V:n pojan kanssa.

[muokkaa] Avioliitto ja lapset

Filip V avioitui Savoyn Maria Louisan (17. syyskuuta 1688 – 14. helmikuuta 1714) kanssa 2. marraskuuta 1701 ja heidän avioliitosta syntyi neljä poikaa:

Ludvig (25. elokuuta 1707 – 31. elokuuta 1724)
Filip (2. heinäkuuta 1709 – 8. heinäkuuta 1709).
Filip (7. kesäkuuta 1712 – 29. joulukuuta 1719).
Ferdinand VI (23. syyskuuta 1713 – 10. elokuuta 1759).

Hän avioitui uudelleen Elizabeth Farnesen (25. lokakuuta 1692 – 11. kesäkuuta 1766) kanssa 24. joulukuuta 1714 ja heillä oli yhteensä seitsemän lasta:

Kaarle III (20. tammikuuta 1716 – 14. joulukuuta 1788).
Francisco (21. maaliskuuta 1717 – 21. huhtikuuta 1717).
Marianne Victoria de Borbon (31. maaliskuuta 1718 – 15. tammikuuta 1781). Hän avioitui Portugalin Josef I:n kanssa.
Philip, Parman herttua (15. maaliskuuta 1720 – 18. kesäkuuta 1765). Hänestä polveutuu Bourbon-Parman sukulinja.
María Teresa (11. kesäkuuta 1726 – 22. heinäkuuta 1746). Hän avioitui Ludvig XV pojan, Ranskan dauphinen Ludvigin kanssa.
Luis Antonio (25. heinäkuuta 1727 – 7. elokuuta 1785). Hön oli Toledo arkkipiispa, Espanjan primas sekä kardinaali vuodesta 1735 lähtien. Vuonna 1754 hän lupui kirkollisista titteleistään ja sai Chinchónin kreivin arvon. Vuonna 1776 hän avioitui epäsäätyisesti Doña María Teresa de Vallabriga y de Rozas’in kanssa ja heillä oli jälkeläisiä, mutta ilman kuninkaallista titteliä.
María Antonieta (17. marraskuuta 1729 – 19. syyskuuta 1785). Hän avioitui Sardinian kuninkaan Victor Amadeus III:n kanssa.