Konrad Adenauer

Wikipedia

**Konrad Adenauer**
Saksan liittokansleri

Virassa:	1949 - 1963
Edeltäjä:	Ludwig Schwerin von Krosigk (Saksan valtakunnankansleri)
Seuraaja:	Ludwig Erhard
Syntymäaika:	5. tammikuuta 1876
Syntymäpaikka:	Köln
Kuolinaika	19. huhtikuuta 1967
Kuolinpaikka:	Rhöndorf (nyk. osa Bad Honnefia Bonnin lähistöllä)
Puolue:	Keskusta/CDU

Konrad Adenauer (5. tammikuuta 1876–19. huhtikuuta 1967) oli merkittävä saksalainen valtiomies. Hän oli Saksan liittotasavallan ensimmäinen liittokansleri (1949–1963) ja oli myös ulkoministerinä (1951–1955) liittoutuneiden sallittua viran perustamisen.

[muokkaa] Lapsuus ja nuoruus

Adenauer syntyi ja vietti lapsuudensa Kölnissä. Hän oli koulutukseltaan assessor iuris, asessori, eli saksalainen täysjuristi.

[muokkaa] Poliittinen ura

Adenauer valittiin 1904 Kölnin kaupungin avustavaksi pormestariksi (Beigeordneter). Hän oli vuodesta 1906 aktiivinen katolisessa Zentrum-puolueessa, joka oli tuolloin katolisen Reininmaan merkittävin puolue. Adenauer oli Kölnin ylipormestari 1917–1933 ja Preussin valtioraadin presidentti vuosina 1920–1933. Valtioraati, Staatsrat, oli valtiollinen perustuslakielin, jossa olivat edustettuina Preussin provinssit ja muut sen alaisuuteen kuuluvat alueet.

Ollessaan Kölnin ylipormestarina Adenauer toimi myös keksijänä. Hän kehitti 1. maailmansodan pula-aikana kölninäisen pettuleivän, "Kölner Brot", ja hankki keksinnölleen myös patentin.

Adenauerin merkitys Preussin ja Saksan politiikassa varsinkin 1920-luvulla oli huomattava. Hän kieltäytyi valtakunnankanslerin virasta 1926 ja jäi mieluummin Kölnin ylipormestariksi.

Keväällä 1933, Hitlerin jo tultua valtaan, hän määräsi hakaristiliput poistettaviksi Kölnistä Reinin yli meneviltä silloilta. Maaliskuussa 1933 kansallissosialistit erottivat Adenauerin virastaan ja kielsivät häntä oleskelemasta Kölnin hallintopiirin alueella. Vuonna 1934 oli Adenauer lyhyen aikaa pidätettynä ns. Röhm-puhdistuksen yhteydessä. Valtaosan Hitlerin valtakaudesta Adenauer eli politiikasta vetäytyneenä kotonaan Rhöndorfissa ja vietti aikansa lähinnä ruusuja kasvattaen. Hitleriä vastaan 20. heinäkuuta 1944 kohdistuneen epäonnistuneen attentaattiyrityksen jälkimainingeissa Adenauer pidätettiin, koska hänellä epäiltiin olleen yhteyksiä attentaatin suorittaneisiin oppositiopiireihin. Adenauer vapautettiin marraskuussa 1944.

[muokkaa] Toisen maailmansodan jälkeen

Keväällä 1945 amerikkalaiset miehitysjoukot määräsivät Adenauerin Kölnin ylipormestariksi. Tässä virassa hän oli syksyyn 1945, jolloin brittiläiset miehitysjoukot (Köln kuului brittiläiseen miehitysvyöhykkeeseen) erottivat Adenauerin erimielisyyksien vuoksi.

Hänet valittiin tammikuussa 1946 CDU:n puheenjohtajaksi brittiläisellä miehitysvyöhykkeellä. 1948 hänet valittiin Saksan uutta peruslakia valmistelevan parlamentaarisen neuvoston (Parlamentarischer Rat) puheenjohtajaksi. 1949 hän oli SPD:n Kurt Schumacherin vastaehdokkaana liittokansleriksi. Hänet valittiin niukimmalla mahdollisella enemmistöllä: hänen oma äänensä ratkaisi. 1950 hänet valittiin CDU:n puheenjohtajaksi liittotasolla.

[muokkaa] Talousreformisti

Adenauerin kanslerikauden alkuajan tärkeimpiä tavoitteita oli Saksan jälleenrakentaminen. Adenauerin talouspolitiikan peruspilari oli Saksan liittotasavallan ehdoton suuntautuminen läntiseen maailmaan USA:n johdolla sekä pyrkimys eurooppalaiseen integroitumiseen demokratian pohjalta. Varsinkin suhteet Ranskaan olivat Adenauerille erityisen tärkeät.

Saksan yhdistyminen ja avoimet rajakysymykset (Saksan itäalueet Oder-Neiße-linjan itäpuolella) pystyttiin Adenauerin mukaan ratkaisemaan ainoastaan yleiseurooppalaisen integraaatiokehityksen puitteissa. Adenauerin visio oli taloudellisesti niin vahva läntinen Eurooppa, että sillä olisi Neuvostoliiton vaikutusvallan alaisille valtioille pitkällä aikavälillä vastustamaton vetovoima. Länsi-Euroopan tuli toisaalta olla sotilaallisesti niin vahva, ettei Neuvostoliitto uskaltaisi hyökätä länteen. Adenauerin visio oli eurooppalaisen armeijan luominen. Tämän hankkeen kariuduttua mm. Ranskan valtiopäivien vastustukseen Adenauer aktiivisesti ja menestyksekkäästi ajoi Saksan liittotasavallan sotilaallista varustautumista 1950-luvun alkupuolella erittäin voimakasta, puoluerajat ylittävää oppositiota vastaan.

[muokkaa] Suhde DDR:ään

Adenauerin kanslerikauden itäpolitiikan peruspilari oli niin sanottu Hallsteinin oppi. Opin mukaan ainoastaan Saksan liittotasavallalla oli oikeus edustaa Saksaa. DDR:ää ei tunnustettu Adenauerin aikana edes valtioksi. Hallsteinin opin pohjalta suhteet Itä-Euroopan maihin sekä moniin ns. kolmannen maailman maihin pysyivät ongelmallisina koko Adenauerin kanslerikauden. Vain Neuvostoliittoon solmittiin 1955 diplomaattisuhteet. Hallsteinin opista huolimatta Adenauer itse ei uskonut Oder-Neiße-linjan itäpuolella olevien alueitten palauttamiseen. Reininmaalaisena katolilaisena hän lisäksi vierasti myös muuta itäistä Saksaa, sillä se oli hänelle vanhaa Preussia, joka oli alistanut Reininmaata Wienin kongressista vuoteen 1945.

[muokkaa] Liittokansleri Adenauer

Adenauer pyrki parantamaan suhteet myös juutalaisiin. Vuonna 1952 solmittiin Saksan liitotasavallan ja Israelin välinen valtiosopimus, jonka perusteella Saksan liittotasavalta maksoi Israelin valtiolle korvauksia 1933–1945 tehdystä kansanmurhasta.

Adenauer valittiin liittokansleriksi toistamiseen vuonna 1953.

1950-luvun alusta lähtien Adenauerin kauden Saksan liittotasavaltaa leimasi talousihmeeksi sanottu valtava talouskasvu ja elintason nousu. Saksan talouden menestyksen arkkitehtinä voidaan pitää talousministeri Ludwig Erhardia. Sisäpoliittisia ongelmia olivat ennen kaikkea suhteet Itä-Saksaan ja Neuvostoliittoon, Hitlerin valtakauden aikaisten organisaatioiden jäsenten integroituminen yhteiskuntaan sekä jälleenvarustautuminen. Liittotasavallan länsisuuntautuminen huipentui vuonna 1955 siihen, että länsivallat tunnustivat Saksan liittotasavallan suvereniteetin, tosin rajoituksin, sekä NATOon liittymiseen. Samalla kuitenkin pyrittiin "Geneven hengessä" parantamaan ja kehittämään suhteita Neuvostoliittoon. 1957 solmittiin ns. Rooman sopimukset, jotka olivat eurooppalaisen integraatiokehityksen perusta.

Kun yleispoliittinen ilmapiiri oli hyvä, Adenauer ja CDU saivat vuoden 1957 vaaleissa ehdottoman enemmistön.

1961 Adenauer valittiin Berliinin muurin rakentamisen jälkimainingeissa liittokansleriksi neljännen kerran. CDU oli menettänyt ehdottoman enemmistön, ja Adenauer joutui hyväksymään yhteistyön vapaiden demokraattien FDP kanssa. Niin sanotun Der-Spiegel-skandaalin yhteydessä Adenauer joutui kasvavan kritiikin kohteeksi koska hän – ilman minkäänlaisia todisteita – syytti kyseisen aikakausilehden julkaisijaa Rudolf Augsteinia maanpetturuudesta. Nykyisen käsityksen mukaan Adenauerin varsin patriarkkinen hallitustyyli ei enää vastannut ajan henkeä. Myös Hallstein oppi alkoi jo tuolloin – Neuvostoliiton menestyksellisen ulkopolitiikan johdosta – olla haitaksi. Adenauerin suosio alkoi vähetä. Vapaiden demokraattien ministereiden jätettyä liittohallituksen väliaikaisesti Adenauer joutui hallituskriisin lopettamiseksi lupautumaan eroamaan vuoden 1963 aikana.

1959 Ranskan presidentiksi valitun De Gaullen kanssa Adenauerilla oli erittäin tiiviit suhteet, vaikka hän vieroksui tämän kansallismielisyyttä. Ranskan kanssa solmittiin ystävyyssopimus 1963.

[muokkaa] Vanhuus

Adenauer erosi virastaan 1963 ja vietti elämänsä viimeiset vuodet – jälleen ruusuja kasvattaen – Rhöndorfissa Bonnin lähellä. Adenauer kuoli 19. huhtikuuta 1967.

[muokkaa] Jälkiarvioita

Jälkikäteen arvioiden Adenauerin valtakauden voidaan katsoa olleen Saksan liittotasavallan ja eurooppalaisen integroitumisen kannalta ainutlatuisen tärkeä. Adenauer loi patriarkaalisella hallitustavallaan saksalaisiin sodan jälkeen uutta uskoa tulevaisuuteen. Nykyvalossa Adenauer kautta voidaan arvostella sen suhteen, että Hitlerin kautta ei työstetty henkisesti. Siinä lienee yksi syy 1960-luvun lopulla Saksassa tapahtuneeseen opiskelijoiden radikalisoitumiseen.

Perustellusta kritiikistä huolimatta Adenauerin merkitystä Saksan sodanjälkeisessä historiassa ei voida kiistää. Hän nauttii edelleen saksalaisten keskuudessa suurta arvostusta.

Vuonna 2003 hänet valittiin Saksan television äänestyksessä kaikkien aikojen suurimmaksi saksalaiseksi.