Komisario Palmun erehdys
Wikipedia
Komisario Palmun erehdys Komisario Palmun erehdys
|
|
Valmistusmaa | Suomi |
Ensi-ilta | 16.9.1960 |
Ohjaus | Matti Kassila |
Käsikirjoitus | Matti Kassila |
Pääosissa | Joel Rinne Matti Ranin Leo Jokela Pentti Siimes Elina Pohjanpää Elina Salo |
Sävellys | |
Tuotanto | T. J. Särkkä |
Elokuvayhtiö | Suomen Filmiteollisuus |
Kesto | 103 min |
Kieli | Suomi |
Budjetti | |
Ikäraja Suomessa | K-11 |
Jatko-osa(t) | |
IMDb | |
Elonet |
Komisario Palmun erehdys on Mika Waltarin Komisario Palmu-romaani vuodelta 1940. Siitä on tehty myös Matti Kassilan ohjaama, vuonna 1960 julkaistu elokuva. Elokuva on ensimmäinen neljästä Palmu-filmatisoinnista, ja sitä pidetään yleisesti sarjan parhaimpana. Se luokitellaan myös yhdeksi parhaista suomalaisista elokuvista.
Tarina kertoo Helsingissä Eiran hienostokaupunginosassa tapahtuvasta rikkaan playboy Bruno Rygseckin murhasta.
Elokuvan kuuluisin kohtaus on eittämättä Leo Jokelan Kokki-roolihahmon ravintola Kämpissä esittämä tulkinta kappaleesta "Silmät tummat kuin yö".
[muokkaa] Rooleissa
- Joel Rinne (komisario Frans J. Palmu)
- Matti Ranin (lainopin ylioppilas Toivo Virta)
- Leo Jokela (etsivä Väinö Kokki)
- Pentti Siimes (ylioppilas Aimo Rykämö)
- Elina Pohjanpää (Irma Vanne)
- Elina Salo (Airi Rykämö)
- Leo Riuttu (kirjailija K. V. Laihonen)
- Matti Oravisto (insinööri Erik Vaara)
- Saara Ranin (Amalia Rygseck)
- Leevi Kuuranne (hovimestari "Butler" Veijonen)
- Risto Mäkelä (päällikkö Hagert)
- Jussi Jurkka (Bruno Rygseck)
- Aino Mantsas (Alli Rygseck)
- Toivo Mäkelä (baaripianisti)
- Leo Lastumäki (korjaajamies)