Pentti Siimes
Wikipedia
Pentti Kalevi Siimes (s. 10. syyskuuta 1929 Helsinki) on suomalainen koomikko ja näyttelijä. Hänet tunnetaan Spede Pasasen yhteistyökumppanina ja näyttelijänä hänen elokuvissaan ja televisio-ohjelmissaan, mm. Spede Show-ssa 1970-luvulla. Sittemmin Pentti Siimes on esiintynyt Ere Kokkosen Vääpeli Körmy-elokuvissa Eversti Tossavaisena. Yksi Siimeksen tunnetuimmista elokuvarooleista on Määtän rooli elokuvassa Tuntematon sotilas (1955).
Siimes tunnetaan myös Komisario Palmu-elokuvista. Hän on usein näytellyt Ritva Valkaman kanssa avioparia. Siimeksen siviilielämän vaimo oli Elina Pohjanpää vuosina 1956-1996. Avioliitto kesti siis yhteensä 40 vuotta, Pohjanpään kuolemaan saakka. Avioliitosta syntyi kaksi näyttelijätytärtä, Tarja Siimes ja Paula Siimes, ja myös Hanna-Mari Siimes, joka ei kuitenkaan ole näyttelijä.
Merkittävimmän uran Siimes on tehnyt teatterinäyttelijänä. Hän oli Suomen Kansallisteatterin näyttelijänä yhtäjaksoisesti yli 40 vuotta, vuodet 1953–1994. Siimes valmistui Teatterikoulusta 1953.
Pentti Siimes näyttelee Helsingin kaupunginteatterissa erittäin suositussa näytelmässä Kvartetti yhdessä Lasse Pöystin, Ritva Valkaman ja Kyllikki Forsellin kanssa. Näytelmän kaikki näytökset kesään 2007 saakka on loppuunmyyty, ja teatterijohtajan arvion mukaan halukkaita katsojia oli kymmenen kertaa enemmän kuin lippuja pystyttiin myymään.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Pentti Siimes Elonetissä
- Pentti Siimes Internet Movie Databasessa (IMDb.com)
- Meri, Lauri: Pentti Siimes näyttämöllä, kotonaan, Otava 2002.