Kiovan Venäjä
Wikipedia
Kiovan Venäjä eli Kiovan Rusj on historiantutkijoiden antama nimi valtakunnalle, joka oli olemassa Itä-Euroopassa 880-luvulta 1100-luvun puoliväliin (ks. kartta). Valtakunta oli pääasiassa itäslaavilainen. 800- ja 900-luvuilla skandinaavisilla varjageilla oli Kiovan Venäjän kehittymisessä huomattava joskin kiistelty rooli [1]. Valtakuntaan kuului myös merkittäviä suomalais-ugrilaisia ja turkinsukuisia väestöryhmiä. Valtiota voidaan historiallisesti pitää Venäjän, Valko-Venäjän ja Ukrainan edeltäjänä. Nykyinen historiantutkimus ei tosin halua liioitella Kiovan Venäjän samankaltaisuutta myöhemmän venäläisyyden kanssa. Tästä syystä professori Jukka Korpela on suositellut valtakunnan suomalaiseksi nimeksi muotoa Kiovan Rusj.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Valtakunnan synty
Venäjän historian lähteistä vanhin, vuoden 1100 tietämillä kirjoitettu Nestorin kronikka kertoo, että slaavilaisten ja suomalais-ugrilaisten heimojen jatkuvia taisteluja selvittämään kutsuttiin kolme varjagipäällikköä. Tarinan kirjaimellinen luotettavuus on kyseenalainen, mutta todistettavasti viikinkejä oli alkanut liikkua Venäjällä 700-luvun lopulta lähtien. Varjagit eli rusit, kuten muinaiset suomalaiset ja slaavit heitä kutsuivat, olivat slaavilaisalueella eläneitä ruotsalaisten viikinkien jälkeläisiä. Varjagit olivat sotilaita ja kauppiaita, joiden joukossa oli todennäköisesti myös slaavilaisia ja suomensukuisiakin ihmisiä.
Nestorin kronikan mukaan viikinki Rurik asettui Novgorodin vuonna 862, ja Rurikin sukulainen Oleg Viisas otti vuonna 882 vallan Kiovassa. Kiovasta muodostui silloisen Venäjän ydinalue. Varjagit alistivat valtaansa useita itäslaavilaisia heimoja. Varjagit keräsivät slaaveilta veroina hunajaa, humalaa ja turkiksia, ja vastineeksi tarjosivat suojelusta.
[muokkaa] Liitto Bysantin kanssa
Vähitellen Dnepriä pitkin edennyt kehitys ajautui Mustallemerelle saakka, jonka eteläpuolella sijaitsi Bysantin pääkaupunki Konstantinopoli. Rusit tekivät 800-900-luvulla lukuisia ryöstöretkiä Konsantinopoliin ja alkoivat muodostua vakavasti otettavaksi uhaksi koko Bysantin valtakunnalle. Konsantinopoli teki vuonna 944 rusien kanssa liiton, jossa se antoi ruhtinaan valtuuttamille kauppiaille etuoikeuksia. Tärkeimpiä niistä olivat alennukset orjien kaupasta kannetusta tullimaksusta, oikeuden viedä Bysantista silkkiä ja myydä valtiossa mitä tahansa. Rusien maine oli kuitenkin huono, joten heille oli asetettu myös rajoituksia. Heidän piti muun muassa pysytellä talvisin pois keisarikunnan alueelta ja kesäisinkin saivat liikkua ainoastaan 50 miehen ryhminä bysanttilaisten saattueessa.
[muokkaa] Ruhtinas Svjatoslavin aika
Sopimukseen sisältyi myös pykälä lähetystyöstä. Jo vuonna 945 Kiovaan valmistui kirkko profeetta Eliaan kunniaksi. Venäjä alkoi vähitellen sulautua Bysantin kirkon valtapiiriin, kun kymmenisen vuotta myöhemmin hallitsija Olga kastettiin, ja hän otti käyttöönsä keisarinna Helenan nimen.
Olgan poika, ensimmäinen slaavilaista nimeä kantanut ruhtinas, Svjatoslav sen sijaan vastusti kiivaasti kristinuskoa, ja halusi valtakunnassa kansalliseksi yhdistäväksi uskonnoksi kristinuskon sijaan elvyttää slaavien pakanauskonnon, ukkosenjumala Perunin kultin. Kiovaan ja Novgorodiin perustettiin kauppapaikoille temppelit Perunin kunniaksi. Svatjoslavista tuli Konstantinopolin arkkivihollinen huolimatta siitä, että kaupankäynti Bysantin kanssa oli voimakkaassa nousussa.
Svjatoslav teki valloitusretkiä Aasiaan ja Balkanille. Hän tuhosi muun muassa bulgaarien ja kasaarien kuningaskunnat. Svjatoslav laajensi valtakunnan Volgalta Tonavalle. Hän suunnitteli siirtävänsä valtakunnan keskuksen Bulgariaan, mutta paluumatkalta sodassa Balkanilla Johanneksen johtamaa Bysanttia vastaan vuonna 971 petsenegit saartoivat ja surmasivat hänet.
Sjvatoslavin toimet eivät kuitenkaan kyenneet estämään venäläisten kristillistymistä, vaan ajan yleisen suuntauksen mukaisesti he useimpien Euroopan laitamien pakanoiden tavoin kääntyivät kristinuskoon ennen pitkää.
[muokkaa] Vladimir Suuri
Vuonna 980 Svjatoslavin pojan Jarolpokin lyhyen ja sekavan hallintokauden jälkeen valtakunnan johtoon raivasi tiensä prinssi Vladimir, joka kaiketi oli Svjatoslavin ja tämän orjan Malušan poika. Vladimir liitti Kiovan valtakunnan lopullisesti Bysantin ja ortodoksisen kirkon vaikutuspiiriin, jota kohti se oli asteittain mutta vääjäämättä koko ajan ajautunut. Vuosina 987-988 Bysantin keisari Basileios II oli vaikeuksissa, kun ylimyssuvut kapinoivat häntä vastaan. Vladimir kuitenkin auttoi Basileiosta ja otti vaimokseen tämän sisaren. 19. toukokuuta vuonna 989 Vladimir kastettiin Krimillä Hersonissa Pyhän Basileioksen kirkossa. Kerrotaan, että sen seurauksena olisi kaikki asukkaat kastettu Dneprin vedellä.
Kiovaan rakennettiin lukuisia kirkkoja, muun muassa Neitsyt Marialle omistettu kirkko toria vastapäätä venäläiseen tapaan suurelle puistoaukiolle, jolle koko kaupungit asukkaat voitiin kutsua koolle. Kirkko hallitsi sekä poliittista että taloudellista kanssakäymistä. Vuonna 977 Kiovan piispa korotettiin metropoliitaksi, mutta hän johti Venäjän kirkkoa yhdessä Konstantinopolin nimittämän kreikkalaisen prelaatin kanssa.
[muokkaa] Jaroslav Viisas ja venäläisen identiteetin kehittyminen
Vladimir kuoli vuonna 1015, ja 1019 valtaan nousi Svjatopolkin hetkellisen kauden jälkeen Jaroslav. Jaroslavin aikana valtakunta ja erityisesti sen pääkaupunki vaurastuivat. Kauppa ja käsityötaito kukoistivat. Myös ensimmäinen venäläinen lakikokoelma, Russkaja pravda, julkaistiin. Jaroslavin kaudella venäläinen identiteetti alkoi kehittyä, ja valtakunta sekä kirkko etääntyivät Bysantista. Bysantilta on kuitenkin peräisin venäläisille ominainen valtakäsitys, jonka olennainen osa on kirkon ja valtion yhteenkuuluvuus.
Seuraavien parin sadan vuoden aikana venäläisten valtakeskus siirtyi pohjoiseen Volga- ja Oka-jokien väliselle alueelle, kun etelässä elämää vaikeuttivat turkkilaisten kumaanien hyökkäykset. Venäjän etääntymisen seurauksena Bysantti heikkeni, ja samalla Balkanin slaavien itsenäistymispyrkimykset kävivät voimakkaammiksi.
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Jukka Korpela: Beitrage zur Bewölkerungsgeschichte und Prosopographie der Kiever Rus' bis zum Tode von Vladimir Monomah. Studia historica jyväskyläensia 54. Jyväskylä 1995.
- Jukka Korpela: Kiovan Rusj. Keskiajan eurooppalainen suurvalta. Hämeenlinna 1996.
[muokkaa] Lähteet
 |
Venäjän historia |  |
| Kiovan Venäjä (880–1100-luku) · Vladimir-Suzdal (1157–1318) | ||
| Novgorodin ruhtinaskunta (1200-luku–1478) · Moskovan ruhtinaskunta (1200–1400-luku) | ||
| Moskovan Venäjä (1400-luku–1721) · Venäjän keisarikunta (1721–1917) | ||
| Neuvostoliitto (1922–1991) · Venäjän federaatio (vuodesta 1991) | ||
| Venäjän historia | Venäjän hallitsijat |
