Kelloseppävertaus

Wikipedia

taskukello

Kelloseppävertaus tai analogia kellontekijästä tai vertaus kellontekijästä (engl. watchmaker analogy) on teleologinen argumentti, jolla pyritään todistamaan jumalan olemassaoloa. Argumentissa päätellään analogian kautta, että kun kello vaikuttaa suunnitellulta, sen takana on suunnittelija ja sama koskee kaikkia muitakin kelloa muistuttavia asioita.

Varhaisin tunnettu kelloseppävertaus on Ciceron vertaus siitä, että koska vesikello ei ole voinut itsestään rakentua, on sen takana tekijä, ja koska maailma ja ihmiset eivät voi itsestään rakentua on niidenkin takana tekijä.

Argumenttia mekaanisempiin kelloihin ovat käyttäneet muun muassa Descartes ja Boyle apuvälineenään kaikkeuden rakenteen selittämistä ja jumalan suhdetta siihen. Myöhemmin analogia näytteli suurta roolia luonnollisessa teologiassa. Nykypäivänä sen johdannaisia käytetään "älykkään suunnittelun" piirissä todisteena siitä, että kaikkeus tai eliöt tai jokin osa siitä on vaatii älykkään tahon ohjelmointia tai suoraa vaikutusta tai epäsuoraa ohjaamista.

Kuuluisimman kellontekijävertauksen teki teologi William Paley vuonna 1802. Paleyn argumentti joutui haastetuksi, kun Charles Darwin keksi että on mahdollisesti olemassa luonnonvalinta, joka kykenee aikaansaamaan suunnitelluilta vaikuttavia kokonaisuuksia luonnonlakeja käyttäen.

Kelloseppävertaus koki paluun, kun 1980-luvulla kreationistit keksivät käyttää sitä todisteluna sen puolesta että evoluutio ei ole tiedettä. 1990-luvulla "älykäs suunnittelu" jatkoi kreationismin aloittamalla tiellä; He ovat omassa tiedestandardissaan esittäneet, että se suunnitelmallisuus, jota evoluutikot väittävät näennäiseksi on aitoa suunnitelmallisuutta.(s.ii)

[muokkaa] Kelloseppävertauksen loogiset muodot

Kelloseppäväitteessä asetetaan kellolle vertailukohteeksi jokin luonnollinen kohde. Väite esitetään seuraavassa muodossa:

Kun katsotaan kelloa, on helppoa havaita, että se on suunniteltu ja rakennettu ja tästä päätellään, että tämän suunnittelun ja rakentamisen takana on älykäs kellontekijä.
Vastaavasti jos katsotaan jotain luonnollista ilmiötä X (eliö, aurinkokunta, kaikkeus) voidaan nähdä, että sen takana täytyy olla suunnittelua ja joku älykäs taho on suunnitellut ja rakentanut sen. Tämä kaikki kertoo, että takana olevan voiman täytyy olla mahtava luoja.

Tässä muodossa esitettynä kelloon vertaaminen ei toimi alkuehtona argumentille, se toimii pikemminkin retorisena keinona. Argumentti sanoo yksinkertaisesti että jos sinusta tuntuu että asia on jotenkin, on se juuri niin. Argumentit, jotka liittyvät voimakkaasti "tarkoituksenmukaisuuteen" ovat yleisiä biologisissa ilmiöissä. Tuntuu edelleen sopivalta sanoa että "silmän tarkoitus" on aikaansaada näkökyky. Kelloseppäargumentti on kuitenkin pätevä ainoastaan jos ihmisen intuitio on erehtymätön. Tukena intuition erehtymättömyydelle on tarjottu muun muassa Descartesin veracitas dei -periaatetta siitä, että intuitiomme ei petä, koska Jumala on totuudellinen ja tiedon lähde, joka ei halua valehdella meille ja joka kertoo totuuden henkisessä yhteydessä intuitiomme kautta.

Myös muun muassa Alan Turingin kehittämä Turingin testi nojaa ajatukseen siitä että jos ihminen ei erota kohdetta älykkäästä, on se älykäs. Tässä suhteissa muun muassa evoluutioalgoritmit, jotka tuottavat "tarkoituksenmukaisia ja toimivia ratkaisuja" ovat älykkäitä. "Suunnittelun" takana on siis äly, jonka määritelmä on hieman eroava siitä miten se arkielämässä koetaan. Tämä näkemys ei tämän poikkeavan määrittelynsä vuoksi ole ristiriidassa edes David Humen näkemyksen kanssa, koska Hume esitti, että "suunnitellunkaltaisuus" on vain harha, mielen oikku, määrittelemällä "suunnitellun" ja "älyn" eri tavalla.

Suurimmassa osassa kelloseppäargumenteissa tekijä joka merkitsee "suunnittelijaa" on jätetty nimeämättömäksi. Jossain määritelmissä se on "järjestys" tai jotkin sen synonyymit, kuten "toimiva kompleksisuus" tai "informaatio". Muissa tapauksissa "se vain on selvästi älykkään luojan aikaansaannos".

Joskus kelloseppävertausta esitetään kehitetymmän analogian kautta muodossa:

On olemassa kohde X (kivi) joka ei vaadi selitystä, "joka on ollut aina".
On olemassa kohde Y (kello, hiirenloukku) joka vaatii selitystä, ja jonka tiedämme olevan älyn aikaansaannos.
On olemassa kohde Z (eliö, aurinkokunta) jonka alkuperä on kenties tuntematon mutta jolla on paljon yhteisiä piirteitä Y:n kanssa ja vähemmän yhteisiä piirteitä X:n kanssa.

-> Z on älyn aikaansaannos.

Tämä argumentin ongelmana on testaamattomissa oleva analogia. Toisaalta tiedämme myös että ihminen on kekseliäisyydestään huolimatta saanut paljon ideoita luonnossa olevista ilmiöistä. Tällöin yhteisiä piirteitä luonnollisten kohteiden ja suunniteltujen kappaleiden kanssa löytyy pakosti - olipa luonnollisen kohteen syntytapa sitten mikä tahansa. Emme pysty erottamaan näemmekö analogiassamme suunnitelmallisuutta luonnossa vai luonnollisuutta suunnitellussa. Kumpikin lopputulos vaatii piilotetun oletuksen joko siitä että kyseessä on joko "suunnitelmallisuus luonnossa" tai "luonnollisuus suunnitellussa", jolloin kyseessä on kehäpäättely, jolloin argumentti itsessään on epäpätevä.

Argumentit jotka käyttävät kompleksisuutta tai sen muita vastaavia muotoja ovat muotoilleet kelloseppävertausta eteenpäin:

Ilmiö X:n (DNA, aurinkokunta, galaksi, maailmankaikkeus...) täytyy olla syntynyt joko:

sattumalta.
luonnonlain kautta
älyn kautta

-> kellon tapauksessa kumpikaan, ei kohta 1 eikä kohta 2 kelpaa selitykseksi joten se on olemassa älyn kautta. Sama koskee myös X:ää, joten X on syntynyt älyn kautta.

Kellon tapauksessa tiedämme että luonnolliset tapahtumasarjat eivät voi tuottaa sitä, sen täytyy siis olla suunniteltu. Vastaavasti jonkun toisen ilmiön Y kompleksisuus tarkoittaa että senkin takana on suunnittelija. Tämä argumentin muoto on yksinkertainen karsiva päättely. Kolme vaihtoehtoa on tarjottu ja kun kaksi otetaan pois, jää jäljelle yksi. Tässä tapauksessa jäljelle jäävä vaihtoehto on "älykäs taho".

Tämän argumentin heikkous on siinä, että jos on olemassa luonnollinen tapahtumasarja joka aikaansaa ilmiön Y, ei se ole suunniteltu. Emme kuitenkaan tiedä kaikkia luonnonlakeja. On aina mahdollista että on olemassa luonnonlaki joka saa ilmiön aikaan. Kello on perustellusti suunnittelun tulos, koska olemme havainneet ihmisten aikaansaavan kelloja. Jos vain hyväksyisimme että ilmiön Y takana on "äly" jota ei voida havaita ja jonka toimintamekanismi ylittää ymmärryksemme, estyisi tieteen kehitys. Tieteen tehtävänä on myös löytää luonnon ennästään tuntemattomia lainalaisuuksia. Argumentti on Aukkojen jumala -argumentti niin kauan, kunnes keksitään keino jolla voidaan erottaa asia jota mikään luonnonlaki ei voi mitenkään tuottaa.

William Dembski on esittänyt kirjassaan The Design Revolution uuden laajennuksen kelloseppävertaukseen yhdistämällä kellojen kompleksisuuden uniformitarianismin tapaan tehdä yleistyksiä siten, että jos ainoat tavat joilla olemme havainneet jonkin piirteen syntyneen on jokin ja muita syntytapoja ei ole havaittu, pidetään tätä tiedettyä tapahtumasarjaa kenties vääränä mutta perusteltuna ja muita kenties mahdollisina, mutta ei perusteltuina.

Tässä muodossaan kelloseppävertaus on loogisessa muodossaan

Kellot ovat suunniteltuja.
Kellot ja eliöt ovat "kompleksisia".
Emme tiedä, että olisi olemassa jotain joka tuottaisi "kompleksisuutta" ilman että se olisi älykäs.

-> Myös eliöt on suunniteltu.

Tieteessä vastaavia analogioita kuitenkin pidetään teorioina, jotka tulisi voida falsifioida jollain tavalla. Älykkään suunnittelijan tapauksessa tämä voisi kuitenkin tapahtua vain "uuden luonnollisen prosessin keksimisen" eli "tietämättömyyden poistamisen" kautta. Tämäkin "analogia -argumentti" on siis ainoastaan kätkettyä tietämättömyyteen vetoamista. Mutta jos unohdamme tämän ja pidämme tätä analogiapäätelmää pätevänä, ei meidän enää tarvitsisi tutkia mitään, koska voisimme varmistua asiasta vain sen pohjalta mitä jo tiedämme.

[muokkaa] Kelloseppävertauksen historia

Cicero on tuottanut vanhimman tunnetun kellovertauksen teoksessaan De natura deorum Hänestä jos näemme vesikellon tai aurinkokellon, se kertoo että se ei ole olemassa itsestään. Ja koska ei voida kuvitella kuinka universumi voisi olla itsestään, on senkin takana taho joka on sen tehnyt.
Rene Descartes tuotti ajatuksen siitä että ihmiset ja eläimet ovat Jumalan luomia kellokoneita. Eläimet ovat pelkkiä kellokoneita, mutta koska ihmisellä oli tietoisuus, oli ihmisillä oli lisäksi sielu.
Robert Boylen kelloseppävertauksessa universumin ja luonnollisten lakien takana on Jumala, joka on alkuunpannut universumin, laittanut sen liikkeelle vaikuttamatta tapahtumien kulkuun sen jälkeen. Koska ihmisten kellojen säännönmukainen toiminta on älyn tuotos on universumin lainomainen toiminta samoin.
Robert Hooken Micrographia teoksessa esiintyvässä kellovertauksessa Jumalan todisteena toimii se, että ihmiset tekevät kelloja eri tavoilla aikaansaaden samaa toimintaa kertoi siitä että kellot olivat suunniteltuja. Luonto tekee vain yhdellä tavalla ja äly monilla eri ratkaisutavoilla. Koska eliöt tekevät samoja asioita hieman erilaisilla ratkaisuilla, on eliötkin älyn aikaansaannoksia.
Voltairen teoksessa A Treatise on Metaphysics esiintyy väite siitä että kelloseppävertaus todistaa älyn vaikutusta, ei kuitenkaan välttämättä Jumalaa. Koska ihminen ei voi tuottaa ihmistä, on tämä äly ihmistä mahtavampi, mutta enempää Voltairen mukaan ei voitu sanoa.
Laplacen kelloseppävertauksessa argumenttina oli että aurinkokunnan rakenne voidaan selittää ainoastaan sillä, että joku älykäs taho on rakentanut sen. Mitään muuta selitystä ei Laplacen mukaan ollut, jolloin äly on ainut vaihtoehto. Nykyisin aurinkokunnan rakennetta selitetään fysiikan laeilla.
Thomas Painen mukaan ihmisen tietoisuus ja kyky tuottaa koneita tulee universumin koneistuksesta ja rakenteesta. Koska ihminen havaitsee sääntöjä lakeja ja rakenteita, pystyy hän niitä myös keksimään. Ihmisten keksinnöt ovat siis ainoastaan Jumalan älyn heijastumia, jonka tietotaidosta kaikki tieteet ja filosofiat ovat lähtöisin.
William Paley on kaikista kuuluisin kelloseppäanalogian tekijä. Hänen Natural Theology -teoksessaan esitetyssä analogiassa se että kun löydämme ruohikosta kiven, tiedämme heti että se on voinut vain olla siinä aina. Kiveä ei tarvitse selittää. Mutta jos löydämme ruohikosta taskukellon, tiedämme heti että joku on tehnyt kellon ja tuonut tai pudottanut sen ruohikkoon. Paley vetosi kellon kompleksiseen rakenteeseen ja että eliöt, esimerkiksi ruohonkorret ja hyönteiset, ovat paljon monimutkaisempia kuin kello. Täten ne on suunniteltu paljon hienommin kuin kello, joten niiden takana on ihmistä älykkäämpi suunnittelija, Jumala. Paley huomasi myöe että luonnossa on paljon kärsimystä. Ratkaisuksi tähän Omnipotentin paradoksiin Paley tarjosi sitä, että elämä on enemmän nautintoa kuin kipua : Tämän hän katsoi kertovat siitä että Jumalalla on kaikesta huolimatta hyvä tahto.
Richard Dawkinsin kirja Sokea kelloseppä vastasi kelloseppäargumenttiin siten että kompleksiset systeemit rakentuvat vähittäin evoluution, eli "sokean kellosepän" seurauksena.