Keisarillisen Japanin armeija
Wikipedia
|
|||||||||||
Keisarillisen Japanin armeija ((Kyūjitai: 大日本帝國陸軍 Shinjitai: 大日本帝国陸軍 Dai-Nippon Teikoku Rikugun)) oli Japanin virallinen maavoima vuodesta 1867 vuoteen 1945. Sitä ohjasi Keisarillinen päämaja ja Japanin sotaministeriö.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
Keisarillisen Japanin armeija luotiin syrjäyttämään japanilaiset samurait Eurooppalais-tyylisellä asevelvollisuusarmeijalla Meiji-restauraation aikana, joka johti Tokugawa-shogunaatin (Tokugawa bakufu (徳川幕府)) romahtamiseen ja vallan palaamiseen keisarin käsiin. Alun perin se tunnettiin pelkästään nimellä Armeija (rikugun) mutta vuoden 1928 jälkeen armeijan nationalismin ja poliittisten vaikutteiden takia se muutettiin Keisarilliseksi armeijaksi (kōgun)
Keisarillinen armeija kehitettiin alun perin ranskalaisten ja myöhemmin saksalaisten (Ranskan-Preussin sodan jälkeen) avustajien tuella. Myöhemmin siitä kasvoi modernein armeija koko Aasiassa; se oli hyvin koulutettu, hyvin varustettu ja sotilailla oli korkea moraali. Kuitenkin armeija koostui pääasiassa jalkaväestä ja sillä oli vain vajavaisesti lentokoneita, panssarivaunuja ja muita panssaroituja ajoneuvoja verrattuna eurooppalaisiin armeijoihin. Koska Japanilla ei ollut itsenäistä ilmavoimaa, Keisarillinen armeija kehitti myös potentiaalisen ilma-aseen, Armeijan ilmavoimat joka oli varustettu moderneilla, paikallisesti rakennetuilla lentokoneilla päätehtävänään armeijan tukeminen ilmasta käsin.
Armeija taisteli ensimmäisessä Kiinan-Japanin sodassa (1894-1895), Formosan (Taiwan) miehityksessä 1895, Venäjän-Japanin sodassa 1905, Korean miehityksessä 1910, Qingdaon anastamisessa Saksalta ensimmäisessä maailmansodassa, Mantšurian miehtyksessä 1931 sekä Toisessa Kiinan-Japanin sodassa (1937-1945). Joulukuusta 1941 alkaen Keisarillisen Japanin armeija toimi Japanin pääasiallisena sotakoneena laajentumisessa läpi Itä-Aasian. Armeija hajoitettiin lopulta syyskuussa 1945 liittoutuneiden toimesta ja myöhemmin korvattiin Japanin itsepuolustusvoimilla.
Toisessa Kiinan-Japanin sodassa sekä toisessa maailmansodassa armeija saavutti mainetta fanaattisuudestaan ja julmuudestaan siviileitä ja sotavankeja kohtaan. Japanin antauduttua kesällä 1945, monia armeijan upseereista ja värväytyistä syytettiin ja tuomittiin useista sotarikoksista.
[muokkaa] Ideologia
Japanin nationalismi tarkoitti sitä, että armeija rakennettiin sen ajan ajatuskaavan ympärille: Rikkaalla maalla on vahva armeija. Nationalistit uskoivat Japanin maana olevan pyhä ja että sen asukkaat olivat erityisiä, Zenin ja muun buddhalaisuuden ja Shinton muodostamien uskojen takia. Palveleminen armeijassa nähtiin palvelemisena itse keisarille. Teoriassa jokainen sotilas uskoi olevan suuri kunnia kuolla keisarin puolesta, sillä samurai-kulttuuri oli juurtunut syvälle Japanin sotilaskulttuuriin.
Käsite Yamato Damashi käski jokaista sotilasta tiukkaan: "älä jää kiinni, älä murru, äläkä ikinä antaudu". Pelkuruus ja vangiksi jääminen oli suuri häpeä perheelle, yhteisölle, maalle ja erityisesti keisarille. Jokainen sotilas koulutettiin taistelemaan kuolemaan asti ja riistämään henkensä ennen häpeän kärsimistä. Usein ennen rynnäkköä tai taistelua sotilaat huusivat "Banzai" ("kauan eläköön!"), uskoen että ylitsevuotava huuto osoittaisi heidän halukkuutensa kuolla kunniakkaasti.
Jokainen sotilas hyväksyi, että he stoalaisesti kuolisivat osana heidän bushidoaan, joka oli osa kuolla ennen häpeää-ajatusmallia. Sadao Araki, armeijan teoreetikko, kehitti bushidosta modernin version, Seishin Kyoikun ("henkinen koulutus") opin armeijan käyttöön. Tiivistettynä, jokainen sotilas jättäisi kaiken taakseen armeijaan liittyessään tarviten vain kunniansa. Kunnian osoittaminen teoilla oli kaikki kaikessa sotilaille. Yamato Damashi oli eräällä tavalla japanilaisen sotilaan kokoro ("sielu"), rohkeutta kuoleman edessä.
Käsitykseen bushidosta oli sidottuna myös valtava, jopa uskonnollinen kunnioitus keisaria kohtaan. Vaikka valtaa käytännössä pitikin keisarin alapuolella olleet byrokraatit ja keisari oli lähinnä keulakuva, nähtiin hänet silti jumalallisena olentona. Teoriassa keisari oli armeijan ylikomentaja, mutta käytännössä teki kuten hallitus "pyysi" häntä tekemään. KJA:n aikana sillä oli vain kaksi ylikomentajaa - keisarit Taishō (Yoshihito) ja Shōwa (Hirohito). Keisari käytti armeijan ylikomentajan univormua ja osallistui kaikkiin KJA:n seremonioihin. Keisaria tervehdititin armeijan ylikomentajana.
Tuohon aikaan hallitus pystyi mobilisoimaan armeijan vain, jos se saavutti täyden yksimielisyyden asiasta. Keisarin roolina oli antaa siunauksensa täyttää tuo käsky ja tehdä niistä sitovia. Koska keisaria vaadittiin olemaan läsnä kaikissa hallituksen kokouksissa, oli hänen tehtävänsä seurata hiljaisuudessa ministerien argumentteja. Jos hänen siunauksensa saatiin tuli näistä käskyistä keisarin käskyjä ja voimallisia koko Japanissa.
[muokkaa] Keisarin erikoisoikeus
Toisinaan hallitus ei päässyt yksimielisyyteen asiasta ja äänet menivät tasan, ilman että päätöstä saatiin aikaan. Vain tällöin hallitus kysyi keisarin mielipidettä asiasta. Tällaisina hetkinä keisari toimi tuomarina, antaen päätöksensä vain ministerien antamista vaihtoehdoista.
Toisen maailmansodan aikana hallitus käytti tätä oikeutta päättäessään sodan loppumisesta. Vuonna 1945 keisari antoi päätöksen hallituksen tahdon mukaisesti, ja viimeisenä tehtävänään ylikomentajana käytti oikeuttaan ensimmäisen ja viimeisen kerran, julistaen päätöksensä radiossa koko Japanille ja kertoi Japanin antautuvan yhdysvalloille.
[muokkaa] Vahvuus
- 1870, noin 12 000 miestä.
- 1885, seitsemän divisioonaa mukaan lukien Keisarillisen Kaartin divisioona.
- 1900-luvun alussa armeija koostui 12:sta divisioonasta ja useista muista yksiköistä. Nämä sisältivät seuraavat:
- 380 000 aktiivipalveluksessa olevaa ja ensimmäisen reserviluokan miestä - entisen A ja B(1) luokan värvätyt 2:n vuoden palveluksen jälkeen ja 17 ja 1/2 vuoden sopimuksella
- 50 000 toisen linjan reserviläistä - sama kuin yllä, mutta muodostettiin entisestä B(2) luokan värvätyistä
- 220 000 Kansallisarmeija
- Ensimmäinen Kansallisarmeija - 37-40 vuotta vanhat miehet ensimmäisestä reserviluokasta 40-vuotiaiksi.
- Toinen Kansallisarmeija - kouluttamattomat alle 20-vuotiaat ja yli 40-vuotiaat koulutetut reserviläiset.
- 4 250 000 miestä saatavilla palvelukseen ja mobilisaatioon.
- 1934 - diviioonien määrä kohoaa 17:n.
- 1940 - 376 000 aktiivisotilasta ja 2 miljoonaa reservissä 31:ssa divisioonassa.
- 2 divisioonaa Japanissa (mm. Keisarillinen Kaarti)
- 2 divisioonaa Koreassa
- 27 divisioonaa Kiinassa ja Mantsuriassa
- 1941-vuoden lopussa - 460 000 aktiivipalveluksessa 41:ssä divisioonassa.
- 2 divisioonaa Japanissa ja Koreassa
- 12 divisioonaa Mantsuriassa
- 27 divisioonaa Kiinassa
- 1945 - 5 miljoonaa aktiiviotilasta 145:ssä divisioonassa (sisältää kolme Keisarillisen Kaartin divisioonaa), lisäksi useita yksittäisiä yksikköjä sekä suuri nostoväki.
- sisältää Keisarillisen Japanin armeijan ilmavoimat.
- Japanin puolustusarmeijalla oli vuonna 1945 55 divisioonaa ja 2 miljoonaa miestä.
[muokkaa] Arsenaalit
Lisäksi Japanin armeija ylläpiti useita arsenaaleja:
- Japanin armeijan Sagamin arsenaali - yhdessä Mitsubhishin kanssa, kehitti ja valmisti panssarivaunuja
- Japanin armeijan Sasebon arsenaali - yhdessä Mitsubishin kanssa, valmisti panssarivaunuja
- Japanin armeijan Heijon arsenaali - yhdessä Nanbun kanssa, valmisti jalkaväen aseita
- Japanin armeijan Mukden arsenaali - yhdessä Nanbun kanssa, valmisti jalkaväen aseita
- Japanin armeijan Tachikawan arsenaali - omistettu Keisarillisen Japanin armeijan ilmavoimien lentokoneiden kehittämiseen ja valmistukseen
[muokkaa] Tappiot
Koko armeijan historian aikana yhteensä 1,7 miljoonaa sotilasta kuoli, haavoittui tai jäi sotavangiksi.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Yleisesti keisarillisesta Japanin armeijasta (englanniksi)
- Japanilaisia sotajulisteita (englanniksi)
- PBS:n ohjelma "Victory in the Pacific." (englanniksi)
