Irenaeus

Wikipedia

Irenaeus

Irenaeus (kr. Eirenaios) (n. 130 - 202) oli Lugdunumin, nykyisen Lyonin, piispa Ranskassa. Hänen kirjoituksensa olivat merkittäviä varhaisen kristillisen teologian kehityksessä. Hänet tunnettiin erityisesti gnostilaisuuden vastustajana.

Irenaeus lasketaan yhdeksi kirkkoisistä. Hän oli Polykarpoksen oppilas, Polykarpos puolestaan evankelista Johanneksen oppilas. Irenaeusta pidetään pyhimyksenä sekä katolisessa että ortodoksisessa kirkossa. Hänen muistopäivänsä on 28. kesäkuuta.

[muokkaa] Elämä

Irenaeus on todennäköisesti ollut kreikkalainen ja kotoisin Polykarpoksen kotikaupungista Smyrnasta (nyk. İzmir). Hänet kasvatettiin kristityssä kodissa sen sijaan että hän olisi kääntynyt aikuisena, ja tämä saattaa selittää hänen tiukan oikeaoppisen ajatusmaailmansa. Irenaeus oli yksi ensimmäisistä kristityistä kirjoittajista, joka käytti käsitettä "apostolinen suksessio" (apostolinen seuranto) puolustaessaan omaa asemaansa.

Iranaeus tunnetaan Lyonin toisena piispana, vaikkakaan ei ole todisteita siitä, että hän olisi koskaan hoitanut varsinaisia piispan tehtäviä. Ensimmäinen piispa Pothinus kärsi marttyyrikuoleman noin vuonna 177 Marcus Aureliuksen toimeenpanemien vainojen aikana. Samaan aikaan Irenaeus oli vierailemassa Roomassa.

Irenaeus muistetaan itsekin marttyyrinä, mutta hänen kuolintavastaan ei ole tietoa. Hänet surmattiin todennäköisesti pian kolmannen vuosisadan alussa. Hänet haudattiin Pyhän Johanneksen kirkon alle Lyoniin. Kirkko nimettiin myöhemmin uudelleen Pyhän Irenaeuksen kirkoksi. Kalvinistiset hugenotit tuhosivat hänen hautansa ja jäänteensä vuonna 1562. Myös Leonardo da Vincin, Keplerin ja monen muun maalliset jäännökset tuhoutuivat tuon ajan uskonsodissa.

[muokkaa] Kirjoitukset

Irenaeus kirjoitti lukuisia kirjoja, niistä merkittävin säilynyt teos on viisiosainen Adversus Haereses (Harhaoppeja vastaan eli Niin kutsutun gnosiksen tunnistamisesta ja kukistamisesta). Sen alkuperäisestä kreikankielisestä tekstistä on säilynyt ainoastaan katkelmia, mutta siitä on säilynyt kokonaisia latinankielisiä käännöksiä, jotka on tehty pian kreikankielisen version julkaisun jälkeen. Kirjoista IV ja V on säilynyt myös armeniankielisiä käännöksiä.

Harheoppeja vastaan oli tarkoitettu vastustamaan erilaisia gnostilaisia ryhmiä. Teos oli parhaiten säilynyt kuvaus gnostilaisuudesta ennen Nag Hammadin kirjaston löytymistä vuonna 1945.

Irenaeus lainaa suuresta osasta Uuden testamentin kaanonia, sekä kaanoniin kuulumattomia teoksia kuten Klemensin kirjettä ja Hermaan paimenta. Hän ei kuitenkaan viittaa kertaakaan Kirjeeseen Filemonille, Toiseen Pietarin kirjeeseen, Kolmanteen Johanneksen kirjeeseen eikä Juudaksen kirjeeseen. Irenaeus oli ensimmäinen kristillinen kirjoittaja, joka luetteli neljä – ja vain ja ainoastaan neljä – evankeliumia, nykyiset kanonisoidut evankeliumit, jumalallisesti inspiroiduiksi. Tämä johtui mahdollisesti siitä, että harhaoppinen Markion oli julkaissut muokatun version Luukkaan evankeliumista ja julistanut sen ainoaksi ja oikeaksi evankeliumiksi.

[muokkaa] Teologia

Irenaeuksen teologian ydinkohta oli Jumalan ykseys, vastakohtana gnostilaisten ajattelumaailmalle, jossa Jumala jaettiin useisiin Aioneihin, ja jossa tehtiin ero "Ylemmän Jumalan" ja riivatun, maailman luoneen demiurgin välille. Irenaeus käytti Justinus Marttyyriltä perimäänsä Logos-teologiaa, mutta puhuu Pojasta ja Pyhästä Hengestä mieluummin "Jumalan käsinä". Hän katsoi, että Kristus teki näkymättömän Isän näkyväksi.

Jumalan ykseyden painotus näkyy myös siinä, että Irenaeukselle koko pelastushistoria oli tiukasti yhtä. Hän muistutti, että Jumala loi maailman ja on valvonut sitä siitä lähtien. Kaikki tapahtunut on ollut osa hänen suunnitelmaansa. Suunnitelman olennaisena osana on kypsyminen: Ihmiskunta luotiin epäkypsäksi, ja Jumalan tarkoituksena oli, että hänen luotunsa kasvavat hänen mieleisikseen vasta pitkän ajan kuluessa. Näin Aadam ja Eeva luotiin ikään kuin lapsiksi. Syntiinlankeemus ei näin ollut kapinallinen teko, vaan lapsellinen temppu, jossa lapsi osoittaa haluaan kasvaa ennen aikojaan ja haluaa kaiken heti.

Näin kaikki sen jälkeen tapahtunut on ollut osa Jumalan suunnitelmaa sille, kuinka ihmiskunta voisi toipua syntiinlankeemuksesta ja kasvaa "aikuisiksi". Jumala suunnitteli maailman vaikeaksi paikaksi, jossa ihmiset joutuvat tekemään moraalisia valintoja — vain näin he voivat kasvaa. Irenaeus vertaa kuolemaa valaaseen, joka nielaisi Joonan. Ainoastaan valaan vatsassa Joona kykeni kääntymään Jumalan puoleen ja tekemään hänen tahtonsa. Samoin kuolema ja kärsimys vaikuttavat pahoilta, mutta ilman niitä emme olisi koskaan tulleet tuntemaan Jumalaa.

Pelastushistorian keskus on Jeesuksessa. Irenaeus uskoi, että Kristus olisi täytynyt lähettää joka tapauksessa, vaikka ihmiskunta ei olisikaan langennut. Lankeemus kuitenkin määritti Kristuksen roolin Vapahtajana. Hän näki Kristuksen uutena Aadamina, joka "peruutti" järjestelmällisesti kaiken Aadamin tekemän. Siinä missä Aadam oli tottelematon puun hedelmää kohtaan, Kristus oli tottelevainen jopa kuolemalle puulla. Irenaeus oli ensimmäinen joka vertasi Eevaa ja Mariaa, tehden vastakkainasettelun ensin mainitun uskottomuuden ja viimeksi mainitun uskollisuuden välille. Sen lisäksi että Kristus perui Aadamin väärät teot, Irenaeus ajatteli hänen myös pyhittäneen koko ihmiselämän jumaluudellaan kulkiessaan ihmisenä lapsuudesta vanhuuteen. Tämän vuoksi Irenaeus joutui väittämään, että Kristus kuoli itse asiassa melko vanhalla iällä.

Irenaeus katsoi näin ihmiskunnan pelastuksen tulevan siitä, että Jumala oli tullut lihaksi, ihmiseksi. Hän määritteli synnin palkaksi kuoleman ja viallisuuden. Jumala puolestaan on sekä kuolematon että viaton, ja pelkästään tullessaan ihmiseksi Kristus siirsi nuo ominaisuudet myös meihin. Irenaus katsoi Kristuksen sovitustyön siis tapahtuneen ennemminkin lihaksitulemisessa kuin ristiinnaulitsemisessa, vaikka ristiinnaulitseminen onkin oleellinen osa lihaksitulemista.