Hidatsat
Wikipedia
Hidatsat ovat intiaaniheimo Pohjois-Dakotassa. He ovat asuneet arviolta lähemmäs 400 vuotta saman osavaltion alueella. Joskus heitä on arveltu olleen yli 3 000 henkeä. Hieman yllättäen hidatsat olivat maanviljelijöitä toisin kuin suurin osa muista tasankojen kansoista. He kuuluivat siouxien kieliryhmään, vaikka sotivatkin kolmen vuosisadan ajan näitä vastaan. Ranskalaiset kutsuivat hidatsoja gross ventreiksi. Nimi tarkoitti "isomahoja" ja oli kahdessakin mielessä harhaanjohtava. Ensinnäkään hidatsat eivät olleet vatsakkaita. Toiseksi heidät sekoitettiin algonkin-kieliryhmän atsina-heimoon, joka asusti Montanassa ja joita kutsuttiin niin ikään gross ventreiksi. Sekaannuksen aiheutti tasankojen merkkikieli, jossa kummankin kyseisen heimon nimi ilmaistiin samanlaisella käsimerkillä, joka kuvasi suurta vatsaa. Läpi 1700-luvun ja osin seuraavallakin vuosisadalla hidatsat tunnettiin minnetaree-intiaaneina. Nimi oli pohjois-Dakotan ensimmäisten asukkaiden mandanien antama ja tarkoitti "joen yli tulleita". Mandanit olivat nähneet miten hidatsat ylittivät Missouri-joen. Vuonna 1837, kun valkoisten siirtolaisten mukanaan tuomat sairausepidemiat hävittivät enimmän osan kolmesta suuresta minnetaree kylästä Knive-joen rannoilla, muuttui heidän nimensä hidatsoiksi. Nimi tuli suurimman kylän mukaan, jonne kuolettavista taudeista hengissä selvinneet kerääntyivät ottamaan vastaan epävarmaa tulevaisuutta. Heihin yhdistyi vajaa 200 mandania, jotka olivat yhä elossa isorokkoepidemian jäljiltä. Kun he sitten vähän myöhemmin liittoutuivat arikara-intiaanien kanssa, oli kasassa kolmen heimon liitto, joka monen vuosikymmenen ajan taisteli urheasti siouxien sotajoukkoja vastaan.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Varhaishistoria
On arveltu,että joskus kauan sitten hidatsat asustivat Wisconsinissa hyvin lähellä Minnesotan rajoja. He olivat osa suurta absaroke-kansaa. Tuntemattomasta syystä absaroket lähtivät liikekannalle ja ylittivät idästä käsin Mississippi-joen asettuen asumaan nykyisen Pohjois-Dakotan alueille. Siellä he valitsivat kotipaikakseen Devil's Laken. Pitkään ei elämä Paholaisen järven ympäristössä kuitenkaan sujunut ongelmitta, sillä absarokien keskuudessa syntyi riita biisoneista. Heillä oli useampia eri ryhmiä, joiden metsästysalueet leikkasivat liiaksi toistensa yli. Absarokien pääjoukot jättivät Devil's Laken ja suunnistivat kulkunsa länteen. Heistä tuli kuuluisia crow-intiaaneja. Valkoinen mies oli kuitenkin pilkallisesti kääntänyt heidän nimensä väärin, sillä nimi ei tarkoittanut suinkaan "variksia" vaan "varpushaukkaa". Osa heistä eli hidatsat jäivät edelleen asumaan Paholaisen järven seuduille. Koska heitä oli nyt paljon vähemmän, alkoi lähettyvillä asuva vihamielinen siouxheimo häätää heitä kauemmas. Lopulta hidatsat ottivat siouxien sotatoimet todesta ja lähtivät hekin vetäytymään kohti länttä. Missourin ylitys oli edessä. Sen tehtyään he löysivät itselleen uuden kotipaikan pohjois-Dakotassa alkaen elää elämäänsä minnetaree-nimen alla. Alusta pitäen heidän välinsä lähistöllä asuviin mandaneihin olivat hyvät. Vaikka he olivat samaa kieliryhmää, niin heidän murteensa erosi siksi paljon, että aluksi ymmärtämisen kanssa oli vaikeuksia.
[muokkaa] Dakotan kauppakeskukset
Vuoteen 1750 mennessä oli Pohjois-Dakota asutettu monen eri intiaanikansan toimesta. Sen keskiosaa hallitsivat minnetaree- ja mandankylät. Pohjoisilla alueilla hallitsivat creet ja assiniboinet. Itärajalla majailivat yanktonai-siouxit ja cheyennet. Läntisillä rajoilla pitivät kyliään crowt. Etelässä oli sielläkin asukkaita, sillä arikarat olivat vallanneet siellä useita alueita.
Valkoinen mies oli käynyt tutustumassa pohjois-Dakotan seutuihin ensi kerran vuonna 1738. Silloin oli ranskalainen tutkimusmatkailija La Verendrye tullut Kanadasta Missouri- jokea pitkin ja tehnyt visiitin hidatsain ja mandanien kylissä. Myöhemmin kävi myös hänen poikansa. Eniten alueen intiaanit joutuivat kuitenkin kosketuksiin turkismetsästäjien kanssa, joista useimmat tulivat Kanadan puolelta.
Hidatsoista kehittyi 1700-luvun aikana tärkeä kauppakansa, joka osti ja myi kaikkea mitä siihen aikaan pidettiin tärkeänä. Hevoset olivat suurin myyntivaltti. Niitä välittyi paljon lounaasta ja lännestä. Utet, kiowat ja shoshonit olivat erikoistuneet hevosten myyntiin. Pohjois-Dakotan joistakin hidatsa-, mandan- ja arikarakylistä muotoutui oman aikakautensa kauppakeskuksia. Kaukaisiakin heimoja vaelsi kaupantekoon. Lähes kaikki halusivat ratsuja. Myös eurooppalaiset tehdastuotteet, kuten kiväärit ja veitset, olivat kysyttyä tavaraa. Biisoninnahkaiset viitat ja parkittu nahka kuuluivat nekin haluttuihin tuotteisiin. Lisäksi tarjolla oli erinomaista hidatsojen itseviljelemää tupakkaa ja paljon kaikkea muuta kalliista eurooppalaisista vaatteista lähtien, puhumattakaan halvoista helyistä, jotka kiinnostivat intiaaninaisia. Erikielisten kansojen kaupankäynnin helpottamiseksi kehitettiin erityinen merkkikieli, joka suuresti helpotti kaikenlaista kanssakäymistä. Myös valkoiset turkismetsästäjät vierailivat näissä intiaanien markkinakeskuksissa ja heidän kauttaan kulkeutui paljon hyödyllistä tavaraa myytäväksi. Amerikkalainen kauppias Charles McKenzie oli vuonna 1805 nähnyt miten lähes 2000 crow-intiaanin joukko oli tullut kaupantekoon hidatsakylään. Crowt olivat majoittuneet lähistölle pystyttämällä sinne useampia satoja tiipii-telttoja. Tämän jälkeen kauppoja oli tehty pitkään,eikä ihme. Vastakkain oli kaksi tasankojen kovinta kauppakansaa,jotka joskus olivat olleet vielä samaa kansakuntaakin.
[muokkaa] Sotaisia taipumuksia
Kaupankäynti ei kuitenkaan vienyt aivan kaikkea hidatsain ajasta, sillä välillä he ehtivät myös käydä sotaa. Jos siouxit olivatkin suurin ja mahtavin heidän vihollisistaan, niin myös hieman pohjoisenpana asuvat assiniboinet muodostivat selvästi erottuvan uhkan. Osa sodista syntyi kiistoista metsästysmaista. Hidatsat, vaikka olivatkin maanviljelijöitä, harrastivat myöskin jossakin määrin metsästystä tasangoilla. Näillä retkillä he alun perin törmäsivät metsästeleviin assiniboineihin. Kahakoita käytiin lukuisia. Kumpikin kansa liikkui ratsuin, joten myös taistelupaikat muuttuivat. Välillä hidatsat ottivat yhteen cheyennien kanssa, jotka hekin metsästelivät monesti samoilla alueilla kuin edellä mainitut. Hidatsat osasivat olla hyvinkin sotaisia ja vetivät useita kertoja rauhalliset naapurinsa mandanit mukaan sotatoimiin. Kun sairausepidemiat sitten 1830-luvulla tuhosivat suuren osa hidatsoja, niin voimasuhteet tasangoilla muuttuivat. He joutuivat välillä turvautumaan amerikkalaisten apuun selvitäkseen muiden heimojen, eritoten siouxien, hyökkäyksistä. Luja liitto, jonka hidatsat olivat tehneet mandanien ja arikarojen kanssa, auttoi heitä selviytymään monista yhteenotoista ja kaikki kolme heimoa yhdessä selvisivät läpi sotaisan 1800-luvun, vaikka heidän yhteinen lukumääränsä ei ollutkaan kovin suuri.
[muokkaa] Kulttuuri
Mandanien naapuriksi muuttaminen oli aikaansaanut hidatsojen oman kulttuurin asteittaisen katoamisen, kunnes jäljellä olivat vain rippeet omista tavoista. Tärkein mandaneilta omittu seremonia oli aurinkotanssi. Siinä pääsivät esille monet kärsimyksen eri muodot. Sama rituaali oli suurimmalla osalla tasankojen kansoista, joskin se kaikilla oli vähän erilainen. Hidatsojen klaanijärjestely oli sekä matrilineaalinen, että patrilineaalinen. Ensin mainittu soi myös naisille omat seuransa. Äidiltä tyttärelle saattoi periytyä paljon valtaa. Naisilla oli seremonioissa tärkeitä rooleja ja heidän merkityksensä oli suuri myös sosiaalisessa elämässä. Jopa heimoneuvostoissa oli istunut naisia päättämässä tärkeistä asioista. Vaikka valta olikin pitkälle perittyä, sitä saattoi ansaita myös muuten. Sotilas saattoi parhaiten kasvattaa ansiolistaansa ottamalla taisteluissa sotasaalista. Se lisäsi arvovaltaa muiden silmissä.
Maanviljelyksen suojeluäidille riitti,kun hänelle uhrattiin kuivattua lihaa. Eräs hieman etelämpänä asuva kansa,pawneet, uhrasivat hieman samanlaiseen tarkoitukseen nuoria ja kauniita neitoja,jotka oli siepattu naapuriheimoilta. Asuntona hidatsoilla oli maamajat samaan tyyliin kuin naapureillaan mandaneilla. Tosin metsästysretkillä he siirtyivät väliaikaiseen tiipii-majoitukseen,koska yhdessä paikassa ei viivytty pitkään. Lisäksi hidatsat harrastivat suomalaiseen kulttuuriin kuuluvaa tapaa: He saunoivat. Saunominen tapahtui telttasaunoissa ja tämän jälkeen vilvoiteltiin menemällä uimaan. Kylät sijaitsivat jokivarressa,joten uinti oli helppo suorittaa saunassakäynnin yhteydessä. Tapa oli käytössä joillakin muillakin preerian kansoista.
[muokkaa] Nykyaika
Tänäpäivänä hidatsat,arikarat ja mandanit asuvat lähes vanhoilla alueillaan keskisessä Pohjois-Dakotassa Fort Bertholdin territoriossa. Heidät tunnetaan MHA-nationina. Nimi tulee heidän heimonimensä alkukirjaimista. Reservaation koko maa-alue käsittää 988.000 eekkeriä,joista puolet on yksityisessä intiaaniomistuksessa. Missouri-joki virtaa alueen poikki jakaen sen kolmeen erilliseen osaan. Pohjoiset ja itäiset alueet ovat hedelmällistä viljelymaata,lännestä ja etelästä taas löytyy enimmäkseen ruohoaavikkoa. Kaikkiaan näitä kolmen heimon jälkeläisiä asuu seudulla yli 8000 henkeä. Omaa kulttuuria elvytetään ja jokaisen heimon kieltä opetetaan heidän kouluissaan. Sääolosuhteet ovat talvisin kylmät ja kesäisin kuumat. Tornadot,ukkosmyrskyt,raesateet ja monet muut ilmaston ilmiöt ovat hyvin tyypillisiä reservaation asukkaille. Mutta hidatsat,mandanit ja arikarat ovat tottuneet elämään nopeiden säänmuutosten kanssa koko historiansa ajan. Tärkeintä on,että he ovat saaneet jäädä Pohjois-Dakotaan.
