Frank Marino
Wikipedia
 |
Tämän artikkelin tai osion kieliasua on pyydetty parannettavaksi. |
| Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Frank Marino (s. 20. marraskuuta 1954, Montreal) on kanadalainen rock-kitaristi, joka on esittänyt omien sävellystensä ohella usein myös Jimi Hendrixin kappaleita.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Frank Marinon ura
[muokkaa] Nuoruus
Vuonna 1954 Montrealissa syntynyt Frank Marino tarttui kitaraan ensimmäistä kertaa 13-vuotiaana ja äänitti ensimmäisen levynsä nimeltään ”Maxoom” vain kolme vuotta myöhemmin 16-vuotiaana. Frank on pysynyt uskollisena valitsemalleen tyylilleen ja soittanut aina haluamaansa musiikkia huolimatta levy-yhtiöiden painostuksesta ja mm. kriitikkojen keksimistä perättömistä huhuista, joiden mukaan Frank olisi väittänyt olevansa Jimi Hendrixin reinkarnaatio (vaikka Hendrix itse asiassa eli vielä tuolloin). Edellä mainitut asiat ovat pitkään varjostaneet Marinon uraa.
Frank oli myös huumeisen 1960-luvun uhri. Huono LSD-trippi ajoi Frankin sairaalaan nuorena ja piti hänet hoidossa pitkän toven. Terapiakseen Frank tarttui sairaalassa kitaraan ja opetteli soittamaan sitä korvakuulolta. Musikaalisuus tosin Frankilla oli jo verissä, sillä hän oli tutustunut rumpujen soittoon jo aikaisemmin. Kitarasta Frank sai lohtua pitkällisen huumeistavieroitusprosessin aikana. Muiden aikalaistensa tavoin Frank kuunteli Jimi Hendrixiä, mutta Jimi ei ollut hänen päävaikutteensa. Se oli Quicksilver Messenger Service yhtyeen John Cippolina. Muita vaikutteita olivat mm. The Beatles, The Doors, Santana, Johnny Winter ja useat jazzmuusikot, kuten Miles Davis, John Coltrane ja jopa Tony Bennet.
[muokkaa] Muusikkouran alkuvaiheet
Frank ei omien sanojensa mukaan ole ensisijaisesti kitaristi, vaan muusikko, joka vain sattuu soittamaan kitaraa. Hänen kitaransoittotyyliään verrattiin pitkälti Jimi Hendrixin tyyliin, koska hän omisti ensimmäisen levynsä Jimille. Frank oli ensimmäinen Hendrixin hallinnoimaan psykedeeliseen musiikkiin suuntautunut artisti, jonka kriitikot tyrmäsivät. Tästä huolimatta Frank hioi tyyliään ja on nykyään kauempana Hendrixistä kuin monet hänen jälkeensä aloittaneet kitaristit. Frank ei ole käyttänyt päihteitä vuoden 1969 jälkeen. Tämän sijaan hänet tunnetaan sitäkin innokkaampana kola-juomien kuluttajana.
[muokkaa] Frank Marinon status kitaristina
Frank ei ole ehkä kaikkien tuntema nimi, mutta monet tunnetut kitaristit kuten esimerkiksi Steve Vai, Steve Lukather, Zakk Wylde, Marty Friedman, Vinnie Moore, Shawn Lane, Paul Gilbert, George Lynch, Jennifer Batten, Ronnie Montrose, Randy Hansen, Audley Freed ovat listanneet hänet vaikutteekseen. Frank ei ole koskaan ollut radioiden suosima artisti, koska hän ei ole kirjoittanut perinteisiä kolmen minuutin mittaisia kappaleita monien muiden artistien tapaan. Sen sijaan Frank on loistanut konserttilavoilla. Frank soitti monia ulkoilmakonsertteja 1970-luvulla yleisöille, jotka eivät tienneet kuka hän oli. Konserttien jälkeen tosin asia oli useimmiten toisin. Hän soitti ilmiömäisesti ja kovaa. Jätettyään varjoonsa lukuisia pääesiintyjiä Frank siirrettiin soittamaan viimeisenä pääesiintyjän jälkeen. Tästä sisuuntuneena Frank vain loisti yhä kirkkaampana kyseisissä konserteissa. Konserttien järjestäjät yllättyivät, kun monet jäivätkin katsomaan hänen konserttejaan. Frank sai osansa myös hyvistä lehtikirjoituksista, jotka ylistivät hänen konserttejaan. Todellisen motivaationsa Frank on kuitenkin aina saanut kannattajiltaan, joita hän on halunnut miellyttää levy-yhtiöiden sijaan
[muokkaa] Julkaisut
- Maxoom (1973)
- Child of the Novelty (1974)
- Strange Universe (1975)
- Mahogany Rush IV (1976)
- World Anthem (1977)
- Frank Marino & Mahogany Rush Live (1978)
- Tales of the Unexpected (1979)
- What's Next (1980)
- The Power of Rock and Roll (1981)
- Juggernaut (1982)
- Full Circle (1987)
- Frank Marino & Mahogany Rush Double Live (1988)
- From The Hip (1990)
- Dragonfly - The Best of (1996)
- Eye of the Storm (2000)
- RealLIVE! (2004)
- Remasters: Full Circle, Double Live, From The Hip (2005)
