Steve Lukather
Wikipedia
Monipuolinen muusikko, kitaristi, vokalisti, säveltäjä, tuottaja ja sovittaja Steven Lee Lukather, nyk. Steve Lukather (lempinimeltään Luke) syntyi Los Angelesin San Fernando Valleyssä 21.10.1957.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia, 1960-70-luvut
Jo ennen kuin Steve sai 7-vuotiaana isältään ensimmäisen Kay -merkkisen akustisen kitaran ja "Meet the Beatles" -LP:n, hän alkoi soittaa rumpuja ja kosketinsoittimia. "Rakastan kosketinsoittimia, teen lähes kaikki biisini keyboardeilla paitsi tietyt kitaravetoiset biisit. Minusta se on paljon helpompaa, käytössä on paljon eri soundeja ja kun otat C-soinnun, se kuulostaa jo sellaisenaan hyvältä ja mieleen tulee erilaisia melodioita sen sijaan että miettisit erilaisia sormien asentoja kitaralla." (Lukather, 1986)
Kitaran ja Beatlesin levyn omistaminen todellakin muutti tämän nuoren pojan elämän. "Pelkästään sen ääni otti minut haltuunsa, jos sitä kuvailisi jotenkin. Tiesin että se tämä on juuri se mitä halusin tehdä. Muistan George Harrisonin soittavan soolon biisissä "I saw her standing there" ja pelkästään ne venytykset ja kaiku kitaransoitossa osuivat suoraan sydämeeni." (Lukather, 1993.)
Seuraavina vuosina Lukather opetteli soittamaan kitaraa enemmän. Hän hengaili vanhempien kavereidensa kanssa jotka näyttivät hänelle miten soitetaan. Lukiossa hän tapasi Porcaron veljekset jotka olivat pari vuotta vanhempia. Jeff Porcaro ja David Paich soittivat jo erilaisissa studio-sessiossa. "Olin itseoppinut 15-vuotiaaksi asti kunnes aloin ottaa tunteja Jimmy Wyble-nimiseltä kaverilta, jolla oli klassis- jazz- ja country-tausta. Hän opetti minulle nuotinlukua ja opettelin mm. sovittamista. Halusin oppia. Olin silloin todella kiinnostunut sessio-kuvioista. Se ei kuitenkaan ollut se mitä halusin tehdä pienenä. En tiennyt siitä mitään kunnes olin lukiossa. Ajattelin aina että oli siistiä saada soittaa kaikkien niiden isojen artistien levyillä." (Lukather, 1993.)
Lukioaikoina erityisesti Jeff Porcarosta muodostui Steve Lukatherille eräänlainen isovelihahmo. "Jeff oli mentorini, hän oli kaveri jota todellakin katsoin ylöspäin. Hänellä ja koko Porcaron perheellä on erittäin suuri rooli siinä että pääsin musiikkibusinekseen mukaan. Jeff soitti jo Steely Dan -bändissä kun tapasin hänet. Se oli vuonna 1972. Pelkästään se, että sain kasvaa siinä ympäristössä oli jo sinänsä lahja. Me opettelimme koko Steely Danin "Katy Lied" -albumin ennen kuin se julkaistiin. Lukiobändissäni soitin Mike Landaun, John Piercen, Steve Porcaron ja Carlos Vegan kanssa. Kaikki heistä menestyivät myöhemmin aika hyvin. Pelkästään kasvaminen siinä ympäristössä..." (Lukather, 1993)
Boz Scaggsin kanssa keikoilla kiertämisen jälkeen David Paich ja Jeff Porcaro pyysivät Steve Lukatheria, Bobby Kimballia, David Hungate'a ja Steve Porcaroa vuonna 1976 liittymään heidän omaan bändiinsä nimeltä Toto. Tällä välin David Paich, Jeff Porcaro ja kaverit kuten Jay Graydon vetivät Lukea enemmän ja enemmän sessiomuusikko -businekseen. 70-luvun loppupuolella ja 80-luvulla Lukather osoittautui ensiluokkaiseksi ja ensimmäisenä paikalle kutsutuksi sessiomuusikoksi ja hän päätyikin soittamaan lähes kaikkien kuuluisten artistien levyillä niihin aikoihin.
"Toto oli Daven ja Jeffin bändi ja visio. Olin 19-vuotias ja todella otettu siitä että minut hyväksyttiin jäseneksi. Sitä on pakko arvostaa, ne jätkät on vieläkin suuria sankareitani. En vieläkään tajua että ne valitsi mut!!! Se oli henkilökohtainen unelma joka yhtäkkiä kävi toteen ja siksi mä annoin palaa. Paich ja Jeff on mun sielunveljiä. Sanon noin preesensissä koska silloin kun Jeff kuoli, meidän bändin johtaja kuoli myös. Paich oli bändin aivot ja biisinikkari, mutta Jeff oli bändin sielu ja henki. Ei ole toista ilman toista. Näillä kavereilla oli se jokin. Se juttu mitä ei voi määritellä. Se oli kuin olisi ollut tekemisissä nerojen kanssa, ei teennäisesti vaan oikeasti. Aidosti sielukasta musiikkia. Kriitikot ei tule ikinä ymmärtämään kuinka aito bändi oli ja on vieläkin! Joo, neljän laulajan jälkeen otin senkin homman hoitaakseni kun olin ollut bändissä alusta asti. Jonkun piti tehdä se! En kuitenkaan ikinä ole ollut tai tule olemaankaan bändin "johtaja." Kukaan ei ole, mutta otin härkää sarvista ja yritän pitää bändin perinnön hengissä!" (Lukather, 2005)
Syyskuussa 1977 Toto julkaisi ensimmäisen "Toto"-nimisen albuminsa jolta löytyy mm. hittisinglet "Hold the Line", "I'll Suppy the Love" ja "Georgy Porgy." Levyn myötä David Paich ja Steve Lukather aloittivat 25-vuotisen uransa. Toton alkuvaiheissa Lukather ei näytellyt vielä kovin merkittävää osaa biisien tekemisessä, mutta hänen roolinsa kasvoi vähitellen. "Olen tehnyt biisejä pienestä asti, mutta lopetin kun liityin Totoon sen takia koska Davella oli niin mahtavia biisejä. Joka päivä hänellä oli uutta näytettävää ja aina kaikki kuulosti loistavalta. Ainakin minun mielestäni. Toisen albumin aikoihin, kuten biisissä "Hydra" joka oli koko bändin tekemä biisi, minä tein kitarariffit. Siitä se lähti ja kolmannella albumilla tein jo kolme biisiä ja neljännellä tein myös kolme tai neljä biisiä ja vähitellen aloin tekemään yhä enemmän ja enemmän. Sitten oli vielä pari hittilevyä eri bändeiltä, kuten The Tubes, joille tein "Talk to ya later" ja "She's a beauty" -biisit ja myös Bensonin biisi "Turn your love around" Jay Graydonin ja Bill Champlinin kanssa. Eli aloin tekemään erilaisia kummallisia juttuja eri bändeille ja se vahvisti uskoani biisien kirjoittamiseen. Sitten aloimme tekemään biisejä yhdessä yhä enemmän ja Toto IV -albumiin mennessä teimmekin jo tosi paljon yhdessä." (Lukather, 1986)
[muokkaa] 1980-luku
Vuosi 1982 osoittautui (kaupallisesti) menestyksekkäimmäksi vuodeksi Toton ja Lukatherin uran kannalta. Lukather, Paich, Jeff ja Steve Porcaro osallistuivat merkittävästi Michael Jacksonin Thriller -albumin tekemiseen, joka osoittautui yhdeksi maailman myydyimmäiksi albumiksi (yli 50 miljoonaa myytyä levyä.) Toto IV -levy myi platinaa ja hittisinglet Rosanna ja Africa muodostuivat klassikoiksi. Vuotta myöhemmin Toto sai kuusi kultaista gramofonia Grammy Awardseissa Toto IV:n johdosta ja Lukather sai Grammyn parhaasta rhythm & blues -biisistä "Turn your love around", yhdessä Jay Graydonin ja Bill Champlinin kanssa.
Vaikka seuraavat Toton albumit eivät olleet yhtä suuria menestyksiä kuin IV, Lukather teki enemmän biisejä kuin koskaan ja esiintyi yhä valikoituneemman artistijoukon kanssa. "Me tehtiin sessioita pitkään silloin. Se vähän ärsyttää edelleen että ihmiset sanoo että "Ai joo, ne studiojätkät." Mä olen väsynyt siihen leimaan. Olen ylpeä paljosta siitä työstä minkä tein ja mua hävettää jotkut jutut. Tiedäthän, joskus piti yrittää tehdä paskasta taidetta. Siinä se. Mä en halunnut enää tehdä sitä. Mä halusin soittaa sellaista musiikkia jota mä itse halusin sellaisten ihmisten kanssa joita mä kunnioitin." (Lukather, 1993.)
Jeff Beckin, Simon Phillipsin ja Carlos Santanan kanssa Japanissa kierrettyään vuonna 1989 Lukather julkaisi ensimmäisen soololevynsä nimeltä "Lukather", joka oli melko laaja-alainen albumi jolla soittivat monet muusikkoystävät joiden kanssa Luke oli soittanut aiemmin, kuten Michael Landau, Danny Kortchmar, Randy Goodrum, Eddie Van Halen, David Paich, Steve Stevens, Jeff Porcaro, Richard Marx jne. Samana vuonna hän julkaisi ensimmäisen sivuprojektin tuotoksen Los Lobotomysin, joka oli äänitetty livenä länsirannikon muusikkokerman kanssa (mm. David Garfield, Jeff Porcaro, Vince Colaiuta ja Will Lee.) "Tykkään tehdä levyjä tai soittaa livenä. Siksi soitan Los Lobotomysissä. Me ei harjoitella, se on vaan hauskaa kokoontua ja soittaa klubilla ja pitää sorminäppäryyttä yllä." (Lukather, 1993)
Myöhemmin, vuonna 2004 kosketinsoittaja David Garfield ja basisti John Peña julkaisivat "virallisen bootlegin" Los Lobotomysin Tanskan ja Hollywoodin keikoista ilman Lukatherin ja Simon Phillipsin lupaa. Tämä johti siihen, että levy vedettiin pois myynnistä ja Lukather julisti pidättäytyvänsä soittamasta Garfieldin ja Peñan kanssa jatkossa.
[muokkaa] 1990- ja 2000-luku
Vuonna 1991, juuri Toton neljännen laulajan Jean-Michel Byronin lähdön jälkeen, Lukather otti roolin bändin laulajana. "On olemassa tekniikoita joita voi oppia laulunopettajilta. En ole ikinä menettänyt ääntäni millään keikalla. Se on hämmästyttävää. Mutta mä avaan ääneni kunnolla. Se kestää 20 tai 25 minuuttia kun laulan treeninauhan mukana samalla kun pukeudun. Sitten soitan kitaraa 20 minuutin ajan, otan oluen ja olen valmis keikalle. Se on niin kuin kitaransoitto. Jos et ole soittanut vähään aikaan ja koitat soittaa kylmiltään, sormet ei ole parhaassa vireessä." (Lukather, 1993.)
Vuonna 1992, juuri "Kingdom of Desire" -albumin nauhoitusten jälkeen, Lukatherin täytyi kestää yksi suurimmista menetyksistä elämässään, nimittäin sielunveljensä ja mentorinsa Jeff Porcaron kuolema. Jeff kuoli äkilliseen sydänpysähdykseen allergisen reaktion johdosta, jonka aiheutti kuuman suihkun jälkeinen hyönteismyrkyn ruiskuttaminen puutarhassa. "Mihin voisin rinnastaa tämän? Se on todella vaikeaa laittaa tunteita sanoiksi. En tule ikinä olemaan sama ihminen ilman häntä. Mutta hän tulee aina olemaan kanssani. Mulla on hänen kuviaan ympäri kämppää. Tunnen hänen läsnäolonsa." (Lukather, 1993.)
"Moni ajattelee, että kun Jeff kuoli, Toto meni perässä. Totta tietyssä mielessä, mutta... jäljelle jääneet jäsenet tiesivät että hajoaminen ei toisi Jeffiä takaisin. Me yritetään pitää musiikki elossa. Olen ainoa jätkä joka on soittanut jokaisella Toton keikalla alusta asti tai ei ole yrittänyt saada hommaa loppumaan. Voi olla, ettei me ikinä tehdä "African" tapaista hittibiisiä uudelleen, mutta me yritetään kuollaksemme! Me ollaan oltu yhdessä 28 vuotta, enemmänkin jos lasketaan lukioajat. Me ollaan pärjätty hämmästyttävän hyvin jos otetaan huomioon kaikki vastoinkäymiset ja kriitikoiden viha maailmanlaajuisesti. Jeff elää sydämissämme ja musiikissamme jonka hän loi kanssamme, ja Jeffillä oli aina se viimeinen sana! Hän vain sattui olemaan coolein ja fiksuin kaikista bullshit -huhuista riippumatta!" (Lukather, 2005)
Muutamaa viikkoa ennen "Kingdom of Desire" -kiertuetta kolme Toton jäsentä, Steve Lukather, David Paich ja Mike Porcaro päättivät edetä kiertueen kanssa ja pyysivät Simon Phillipsiä (joka oli ollut Luken kanssa rundilla Japanissa jo aiemmin) korvaamaan Jeffin. Tämä päätös osoittautui onnekkaaksi, koska Simonista tuli olennainen osa Totoa ja innoittava musiikillinen partneri Lukatherille ja Los Lobotomys -bändille. "Mä soitan vieläkin. Yhdessä vaiheessa me mietittiin totta kai sitä että pitäisikö meidän hajota. Me ei olla julkaistu levyä jenkeissä viiteen vuoteen. Tää levy, "Kingdom of Desire", on viimeinen jolla Jeff soitti. Hän osallistui sen tekemiseen ja siihen kokonaisuuteen jonka muodosti ne neljä jätkää jotka kävi samaa koulua yhdessä, ilman niitä kolmea laulajaa jotka eri syistä ei kestäneet mukana. Se oli aina suuri ongelma Toton identiteetin kannalta. Me aloitettiin hard rock -bändinä ja päädyttiin levy-yhtiön huomaan joka päätti aivan liikaa sinkkujen valinnasta. Nyt kun meillä on uusi levy-yhtiö, elämä tuntuu taas uudelta. Sitten Simon Phillips liittyi bändiin." (Lukather, 1993.)
Kingdom of Desire -kiertueen jälkeen Lukatherin täytyi muuttaa mielensä sekä elämänsä että muusikko-uransa kannalta. Levyllä "Tambu" hän ja bändikaverit laittoivat paljon henkilökohtaisia tuntojaan biisien lyriikoihin. "Where do I go from here? How do I find my way? When is it loud and clear, that there's no turning back? No looking back. Where do I go from here? Nobody gets away. It's a new kind of fix, for the poor and the rich. You never know what's coming next..." (The turning point, 1995).
Seuraavaksi Lukather julkaisi toisen soololevynsä, "Candyman" vuonna 1994, joka oli melko fokusoitunut ja rankka Los Lobotomys -henkinen projekti Simon Phillipsin, David Garfieldin ja Fee Waybillin kanssa. Sen jälkeen hän julkaisi kolmannen soololevynsä "Luke" vuonna 1997, jota voisi kuvailla henkilökohtaiseksi ja musiikilliseksi retkeksi menneisyyteen. Neljäs albumi oli "Santamental" vuonna 2003, jolla oli aika uskaliaita fuusio- ja rock-henkisiä sovituksia klassisista ja uusista joululauluista. Niitä seurasi viisi uutta Toto -projektia kulminoituen laulaja Bobby Kimballin paluuseen Mindfields -levyllä vuonna 1999, Livefields vuonna 1999, Through the Looking Glass vuonna 2002 ja 25 -vuotisen taiteilijajuhlan kunniaksi julkaistu "25th Anniversary Live in Amsterdam" CD:llä ja DVD:llä. Lisäksi on paljon muita kiinnostavia sivuprojektien tuotoksia, kuten osallistumisia artistien kuten David Garfieldin, Richard Marxin, Mike Terranan, Pat Torpeyn, Gregg Bissonetten jne projekteihin ja keikkailu vanhan ystävän ja musiikillisen mentorin Larry Carltonin ja kaverin Edgar Winterin kanssa.
Vuoden 1998 Japanin kiertueen aikana Carlton ja Lukather äänittivät pari keikkaa. Vuonna 2001 he julkaisivat osan biiseistä levyllä "No Substitutions", jotka oli nauhoitettu Blue Note -klubilla Osakassa marraskuussa 1998 (Steve Vain levymerkille.) 27.2.2002 he saivat kunnian Grammyn tästä levystä kategoriassa paras pop-instrumentaalialbumi. Luke korosti, että tuo palkinto oli hänelle erityisen merkittävä hänen voittajaparinsa takia. "Silloin kun aloittelin kitaransoittoa, Larry oli mun sankari. Se, että seisoin siellä 25 vuotta myöhemmin lavalla palkinto kädessä oli mun unelman toteutuminen."
Vuonna 2005 Lukather kokosi "El Grupo" -nimisen ryhmän kokoon ja lähti kiertueelle. Coverbiisejä soittaneessa projektibändissä soittivat Steve Weingart (koskettimet), Oskar Cartaya (basso) ja Joey Heredia (rummut & perkussiot). Keikkamateriaalina kuultiin biisejä bändeiltä ja artisteilta Los Lobotomys, Michael Landau, Weather Report, Jimi Hendrix ja Jeff Beck. Kiertueelta on olemassa CD -tallenne.
Lukather on parhaillaan kirjoittamassa uusia biisejä Randy Goodrum'in kanssa. Tavoitteena on julkaista kaksi erilaista soololevyä, joista toinen olisi instrumentaalilevy. Steve aikoo työskennellä myös Stan Lynchin ja Rodney Crowellin kanssa. Ensimmäiset äänitykset alkavat tammi/helmikuussa 2007.
[muokkaa] Kehittyminen muusikkona
Musiikillisen kehittymisen valossa, Lukatherista on tullut avoimempi, herkempi ja aidompi. Hänen lauluäänestään on kehittynyt voimakas ja lämmin ja hänen kitarasoundistaan on tullut suorempi ja terävämpi, sekä rajummissä biiseissä että herkemmissä balladeissa. Tätä voi ihailla esim. Derek Sherinianin (tuttu Dream Theaterin alkuvaiheista) soololevyllä "Inertia" vuodelta 2001, jolla soittavat myös Simon Phillips, Zakk Wylde, Jerry Goodman ja Tom Kennedy. "Derekin levy on ehkä paras levy jolla soitan. Simon sai musta parhaat puolet esiin. Mä soitan Simonin pienen 1/12" Marshall -kombon läpi Music Man Luke -kitarallani ilman efektejä, ehkä vähän delay'tä mikseristä. Loistava CD! Olen tosi ylpeä siitä!" (Lukather, 2001) (Vastaiskuna sille, että Lukatheria syytettiin 80-luvulla ylitsepursuavien efektien viljelystä.)
Vuoden 1993 tuplahaastattelussa kaverinsa Eddie Van Halenin kanssa Lukather totesi, että ehkä häntä arvostettaisiin nykyään enemmän kitaristina jos hän olisi vain soittanut Totossa. Tuo toteamus liittyy suuresti häntä ja bändejänsä arvostelleisiin kriitikoihin. Kuinka helppoa/vaikeaa onkaan päästä musiikin historiaan?
[muokkaa] Knoppitietoa
Steve on ollut aiemmin naimisissa Marie Currien kanssa (Cherie & Marie Currie band mm. Joan Jettin kanssa), jonka kanssa heillä on 2 lasta, Tina ja Trevor Lukather (joka on soittanut mm. omassa bändissään Hydra ja Lindsay Lohanin kanssa.) Nykyään Steve on naimisissa näyttelijä Shawn Battenin kanssa (esiintynyt mm. Sunset Beachissa ja muissa sarjoissa.) Hän on myös suunnitellut oman kitaramallin valmistaja Music Manin kanssa, nimeltään "Luke" ja mikkisetin "EMG SL20", jonka voi asentaa muihin kitaroihin. Aiemmin hän soitti Valley Artsin custom-kitaroilla ennen yrityksen jouduttua saneeraukseen ja Samickin haltuun. Sitä ennen hänellä oli Ibanezin nimikkomalli RS-1010-SL.
Steve on tunnettu myös joskus hyvän maun rajoja koettelevasta lavahuumoristaan ja osaa ottaa yleisönsä. Hän on äänekäs suurten levy-yhtiöiden valta-aseman vastustaja ja ennustaa niille synkkää kohtaloa tulevaisuudessa. Hänen soittoaan voi kuulla useilla sadoilla ellei yli tuhannella eri artistien levyillä vielä tänäkin päivänä.
