DVB-H

Wikipedia

DVB-H on digitaalisten televisiolähetysten standardi mobiileja vastaanottimia varten.

Sisällysluettelo

1 Tekniikka
2 Käyttöönotto
3 Katso myös
4 Viitteet
5 Aiheesta muualla

[muokkaa] Tekniikka

DVB-H on suunniteltu DVB-T-standardin pohjalta, ja se tunnettiin aiemmin nimellä DVB-X. Nimessä X kuvasi jotain tuntematonta kehitysastetta. DVB-H:n perusteet luotiin vuoden 2000 alussa, kun joukko asiasta kiinnostuneita alkoi pohtia, olisiko DVB-T-standardissa jotain muutettavaa, kun otetaan huomioon uusien sovellusten lisääntyminen. DVB-T-standardia pidettiin erinomaisena suorituskyvyltään ja se vastasi kaupallisiin tarpeisiin mutta ei kuitenkaan tukenut täysin pienten patterikäyttöisten laitteiden mahdollisia verkkotarpeita.

DVB-H-standardissa on määritelty käytettäväksi aikaviipalointitekniikkaa (time-slicing). Aikaviipalointitekniikkaa käyttävä vastaanotin ei ole aktiivinen silloin kun se ei ota vastaan ohjelmavirtaa ja voi säästää jopa 90 prosenttia tehoa verrattuna laitteisiin, jotka ottavat vastaan jatkuvaa lähetysvirtaa. DVB-H-standardin käyttämän IP Datacastin avulla voidaan toteuttaa mm. Internet-tyyppiset sovellutukset päätelaitteissa.

Liikkuvan päätelaitteen vastaanottoa parantaa myös 4K-toimintamuodon käyttäminen. 4K:ssa käytettyjen ortogonaalisten aktiivisten kantoaaltojen määrä on 3409 ja se on immuunimpi Doppler-ilmiön aiheuttamille häiriöille kuin DVB-T:ssä yleisesti käytetty 8K.

DVB-H-standardi mahdollistaa myös paluukanavan käytön tarvittaessa. Paluukanava voidaan tarvittaessa toteuttaa esimerkiksi jo olemassa olevien matkaviestinjärjestelmien kuten GSM:n tai UMTS:n kautta tai aivan omana erillisenä järjestelmänään.

DVB Technical Module hyväksyi DVB-H-standardin helmikuussa 2004. Tämä merkitsi vaihetta, jolloin DVB-yhtiöt voivat vihdoin edetä kehittämään ja testaamaan laitteita ja palveluja, jotka standardia hyödyntävät.

Ensimmäisten päätelaitteiden joukossa on Nokia 7700 (ei julkistettu kaupallisena) sekä Nokia 7710, ja N92(nokia nseries 92) joihin DVB-H-viritin (Streamer SU-6/SU-22) liitetään erikseen takakannen paikalle paitsi n92:ssa. Streamer ei ole kaupallinen tuote vielä.

TV-kuvan pakkaamiseen käytetään MPEG-4-koodekkia H.264 ja äänitiedostojen kompressoinnissa AMR-WB:tä.

DVB-H-resoluutio on alhaisempi kuin muissa DVB-tekniikoissa. DVB-H:n resoluutio on 320x240 kun taas DVB-T käyttää resoluutiona 720x480.

Suomessa käytetään H.264-standardin MPEG-4-formaattia videolle ja EAAC-formaattia äänelle.

Päivitysnopeuden ollessa 15 kuvaa/s, kaistan tarve on 200 kbit/s kun taas 15 kuvaa/s resoluutiolla 640x480 olisi kaistan tarve jo noin 800 kbit/s.

DVB-H:n pitäisi toimia myös nopeasti liikkuvassa ympäristössä eli esimerkiksi nopeasti liikkuvan junan kyydissä (300 km/h).

DVB-H käyttää broadcast-verkkoa, joka tarkoittaa sitä, että kaikkiin vastaanottimiin lähetetään yhdestä tai useammasta lähteestä täysin samaa signaalia. Radiotaajuuksilla riittää kaistaa niin monelle vastaanottajalle kuin solun peittoalueella vain on. Tämä on ratkaiseva ero kännykkäverkkojen GPRS- ja UMTS-tiedonsiirtoon, jossa jokainen päätelaite kuluttaa lähetyksen verran kaistaa päästä päähän.

DVB-H perustuu suurelta osin DVB-T-standardiin, mutta kuitenkin pitää sisällään neljä olennaista peruseroa:

Lähetys purskeittain (time-slicing): Tällä tekniikalla on saatu virrankulutus jopa 90% vähäisemmäksi kuin antenniverkossa. Virrankulutus on tärkeässä roolissa koska mobiililaite on yleensä akun varassa.
4K toimintamuoto (4096 kantoaaltoa) DVB-T:n 2K ja 8K muotojen lisäksi: Vähäisempi kantoaaltojen määrä sietää paremmin doppler-ilmiötä, eli vastaanottajan liikettä. Suurempi kantoaaltojen määrä antaa mahdollisuuden rakentaa suurempia SF-soluja (yksi taajuus, useita lähettimiä), jolloin verkon rakentaminen on edullisempaa.
MPE-FEC-virheenkorjaus mobiilikäyttöön: Virheenkorjaus on sovitettu mobiilikäyttöön soveltuvammaksi.
IP-pohjainen kuljetuskerros (IP-datacast): IP-datacast tarkoittaa sitä, että verkossa voidaan tulevaisuudessa lähettää mitä tahansa IP-liikennettä. Näin ollen esimerkiksi kuva ja ääni-formaatteja voidaan päivittää tai verkossa voidaan lähettää myös muuta tietoa, kuten oheispalvelut

DVB-H-tekniikka tukee myös siirtymistä verkkojen välillä, joten katselun pitäisi onnistua pitkänmatkan linja-autossa.

[muokkaa] Käyttöönotto

Suomessa otettiin ensimmäinen DVB-H verkko käyttöön 1. joulukuuta 2006 Helsingissä, Oulussa ja Turussa. Verkon toimivuusalueella asuu 25% kansasta.^[1]