Dietrich Bonhoeffer
Wikipedia
Dietrich Bonhoeffer (4. helmikuuta 1906, Breslau – 9. huhtikuuta 1945 Flossenbürgin keskitysleiri) oli saksalainen evankelis-luterilainen pastori ja teologi, kansallissosialisteja vastustavan Tunnustuskirkon perustajajäsen ja huomattava edustaja sekä vastarintataistelija.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Lapsuus ja nuoruusvuodet
Dietrich Bonhoeffer syntyi 4. helmikuuta 1906 Breslaussa (nykyisin Wroclaw Puolassa) kuudentena kahdeksasta lapsesta. Hänen isänsä oli Karl Bonhoeffer, eräs tuon ajan johtavista psykiatreista ja neurologeista. Hänen äitinsä Paula Bonhoeffer, o.s. von Hase, oli koulutukseltaan opettaja; antoi perheen lapsille alkuopetuksen kotona. Hänen suvussaan oli evankelisia teologeja ja taiteilijoita. Vuonna 1911 Bonhoefferien perhe muutti Berliiniin, jossa perheen isä otti hoitaakseen varta vasten häntä varten perustetun professuurin Berliinin yliopistossa. Vuonna 1923 Dietrich Bonhoeffer suoritti ylioppilastutkinnon ja aloitti teologian opinnot Tübingen yliopistossa. Perhe, joka oli ajatellut Dietrichin jatkavan isänsä uralla ja ryhtyvän psykiatriksi, oli yllättynyt päätöksestä, mutta hyväksyi sen. Dietrichin pappiskutsumukseen lienee vaikuttanut myös hänen toiseksi vanhimman veljensä Klaus Bonhoefferin kuolema ensimmäisessä maailmansodassa.
Vuonna 1927 Bonhoeffer väitteli Berliinin yliopistossa tohtoriksi 21-vuotiaana väitöskirjalla "Communio Sanctorum". Seuraavana vuonna hänestä tuli Barcelonan saksalaisen seurakunnan virallinen apulainen ja vuonna 1929 assistentti Berliïnin yliopistossa. 1930 hyväksyttiin hänen habilitaatiokirjoituksensa "Akt und Sein". Tämän jälkeen hän vietti vuoden tutkijana Union Theological Seminaryssa New Yorkissa. Siellä hän tutustui käytännön papintyöhön Harlemin köyhälistön kirkoissa sekä oppi tuntemaan mustan väestön gospel-musiikkia. Samalla hän tutustui myös USA:n talouskriisin seurauksiin. Vaikka Bonhoeffer olikin kriittinen amerikkalaista teologiaa ja hengellisyyttä kohtaan, paikallinen 'sosiaalinen evankeliumi' teki häneen suuren vaikutuksen.
[muokkaa] Akateeminen ja kirkollinen ura
Palattuaan takaisin kotimaahansa 1931 Dietrich Bonhoeffer opetti systemaattista teologiaa Berliinin yliopistossa. Samalla hän aloitti Berliinin teknillisen yliopiston ensimmäisenä opiskelijapappina. Hänellä oli myös tehtävänä antaa rippikouluopetusta Zionskirchessä Berliinin Weddingessä, yhdessä köyhimmistä kaupunginosista. Tässä tehtävässä hän joutui vastakkain kysymyksen kanssa, miten välittää kristinuskon totuuksia nykyajan kielellä uskosta vieraantuneille nuorille suurkaupunkilaisille. Kesällä 1931 hän kirjoitti yhdessä Franz Hildebrandtin uudenlaisen katekismuksen otsikolla "Glaubst du, so hast du" ("Usko, niin saat"). 15. marraskuuta 1931 Bonhoeffer vihittiin papiksi St. Matthäikirchessä Berliinissä. Samana vuonna Cambridgessä pidetyssä kokouksessa hän otti vastaan Ekumeenisen maailmanliiton keskisen ja Pohjois-Euroopan nuorisosihteerin viran.
Kansallissosialistien noustua valtaan ja tilanteen kiristyttyä muutenkin hankalana kannanottajana jo mainetta niittänyt Bonhoeffer otti aikalisän ja matkusti 17. lokakuuta 1933 Lontooseen, jossa hänestä tuli kahden saksankielisen seurakunnnan pastori Forest Hillissä, eräässä Lontoon esikaupungeista. Englannissa oleskelun aikana Bonhoeffer tutustui myös Chichesterin anglikaaniseen piispaan, George Kennedy Allen Belliin. Tämä oli eräs kirkkojen välisen ekumeenisen liikkeen keskeisiä hahmoja. Myöhemmin hän toimi yhtenä Bonhoefferin tärkeimmistä kontaktihenkilöistä Isossa-Britanniassa. Vuonna 1934 Bonhoeffer piti kuuluisan rauhanpuheensa Tanskan Fanössä pidetyssä ekumeenisessa konferenssissa. Siinä hän vetosi kirkkoja ottamaan yhdessä kantaa rauhan puolesta ennakoiden suursodan olevan ovella.
15. huhtikuuta 1935 Bonhoeffer palasi Saksaan, jossa hänestä tuli Zingsthofin pappisseminaarin johtaja Berliinissä. Pian pappisseminaari jouduttiin siirtämään Finkenwaldeen Stettinin lähelle, Pommeriin. Vuonna 1937 hallitus kielsi pappisseminaarin, mutta se jatkoi toimintaansa maan alla. Bonhoeffer pysyi edelleenkin sen johtajana. Hänen johdollaan maanalainen seminaari koulutti pastoreita n.k. Tunnustavalle kirkolle (Bekennende Kirche), joka suhtautui kansallissosialistien saamaan vaikutusvaltaan valtakunnankirkossa (Reichskirche) sekä natsivaikutteiden mukanaan tuomiin epäkristillisiin piirteisiin sangen kriittisesti.
[muokkaa] Vastarinta Hitleriä vastaan
Bonhoeffer suhtautui Saksan kansallissosialistisiin vallanpitäjiin kriittisesti jo alusta alkaen. Pian kansallissosialstien valtaannousun jälkeen hän piti avoimesti kriittisen radioesitelmän Johtaja-käsitteen muuttumisesta. Vallanpitäjät keskeyttivät radiolähetyksen. Bonhoeffer osallistui myös alusta alkaen Tunnustuskirkon muodostamiseen. Hän myös protestoi juutalaisten huonoa kohtelua jo keväällä 1933. Vuonna 1938 Bonhoeffer solmi sisäministerin erityisavustajana olleen ja sittemmin Saksan tiedustelupalvelun (Abwehr) lakimiehenä vaikuttaneen lankonsa Hans von Dohnanyin kautta ensimmäiset kontaktit Hitlerin vastaisen salaliiton keskeisiin hahmoihin – Dohnanyin ohella – Wilhelm Canarikseen, Hans Osteriin, Karl Sackiin ja Ludwig Beckiin.
Sodan syttymisen jälkeen kansallissosialistiset vallanpitäjät sulkivat Bonhoefferin johtamat pappisseminaarit. Tämän jälkeen Bonhoeffer keskittyi teologiseen tutkimukseen ja kirjallisiin töihin. Elokuussa 1940 Bonhoeffer sai puhekiellon "koko Valtakunnan alueella", koska hänen katsottiin syyllistyneen "kansaa hajottavaan toimintaan". Maaliskuussa 1941 kielto laajennettiin myös julkaisukielloksi. Samaan aikaan hänen yhteytensä Hitleriä vastustaviin salaliittolaisiin tiivistyivät. Bonhoeffer saattoi käyttää ekumeenisia kontaktejaan yrittääkseen saavuttaa neuvottelukosketuksen liittoutuneiden kanssa. Tässä mielessä hänen vuosina 1941 ja 1942 tekemänsä matkat Ruotsiin, Norjaan ja Sveitsiin osoittautuivat merkittäviksi. 31. toukokuuta ja 1. kesäkuuta 1942 Bonhoeffer tapasi Tukholmassa ja Sigtunassa vanhan ystävänsä, englantilaisen piispa George Bellin. Hän toimitti Bellille salaisia dokumentteja ja esitteli Hitlerin vastaisen salaliiton päämääriä. Salaliittolaisten toiveena oli liittoutuneiden antama julistus, jossa nämä olisivat julistaneet olevansa valmiita aselepoon Hitlerin kukistuessa sekä selittäneet, etteivät pidä Saksan kansaa kollektiivisesti vastuullisena kansallissosialistien rikoksista. Bonhoefferin pettymykseksi Ison-Britannian pääministeri Winston Churchill ja ulkoministeri Anthony Eden selittivät kuitenkin, ettei salaliittolaisten toivoma julistus ollut mahdollinen. Samaten he torjuivat suoralta kädeltä tuen saksalaiselle vastarintaliikkeelle.
Bonhoefferin asenne Hitleriin ja tämän hallitukseen tiukkeni sodan aikana. Ennen sotaa hän oli vielä puhunut gandhilaisen, pasifistisen vastarinnan puolessa. Sodan jatkuminen ja raaistuminen sekä yhä radikaalimpia muotoja saava juutalaisten vaino pakottivat Bonhoefferin kuitenkin arvioimaan tilannetta uudelleen. Hän ei enää torjunut aseellista vallankaappausta ja attentaattia Hitleriä vastaan. Bonhoefferin mielestä tyranninmurha oli äärimmäisenä keinona eettisesti oikeutettu, vaikkakaan ei synnitön teko. Kyse oli käsien tahrimisesta, jos vastuunkanto sitä edellytti. Tämän ajatuksensa hän toi esiin esimerkiksi teoksessaan "Ethik" ("Etiikka"), jonka parissa hän työskenteli syksyllä 1940. Bonhoeffer liittyi yhä tiiviimmin Hitlerin vastaiseen liikkeeseen. Hän oli tietoinen suunnitelmista murhata Hitler, vaikka hän ei aktiivisesti osallistunutkaan attentaattihankkeisiin.
17. tammikuuta 1943 Bonhoeffer kihlautui Maria von Wedemeyerin (* 1924; † 1977) kanssa. 13. ja 21. maaliskuuta Hitlerin vastainen salaliitto yritti hänen murhaamistaan, mutta yritykset epäonnistuivat. Saman vuoden huhtikuun 5. päivänä Bonhoeffer pidätettiin, koska hänen lankonsa Hans von Dohnanyin kodissa tehdyssä kotietsinnässä löydettiin sattumalta asiakirjoja, jotka osoittivat hänen osallisuutensa vastarintaliikkeeseen. Koska Bonhoefferia epäiltiin ensin toiminnasta Wehrmachtia (Suur-Saksan armeijaa) vastaan, hän joutui tutkintovankeuteen armeijan vankilaan Tegeliin. Häntä vastaan nostettiin sotaoikeudessa syyte, mutta vastarintaliikkeeseen osallistuneet korkea-arvoiset upseerit onnistuivat ensi alkuun estämään jutun esittämisen.
20. heinäkuuta 1944 kreivi Schenk von Stauffenberg teki Hitleriä vastaan pommi-iskun tämän itäisen sodankäynnin päämajassa Wolfschanzessa Itä-Preussissa. Attentaatti kuitenkin epäonnistui, ja Hitler selvisi vähäisin vammoin. Isku paljasti kuitenkin, että Hitlerin vastainen salaliitto oli levinnyt armeijan korkeimpaan johtoon. Gestapon suorittamien tutkimusten jälkeen useita salaliittoon sekaantuneita korkea-arvoisia upseereja pidätettiin ja tuomittiin kansantuomioistuimessa vallankaappausyrityksestä ja salaliitosta Hitleriä vastaan. Samalla Bonhoeffer menetti tärkeimmät suojelijansa. Lokakuun 8. päivänä 1944 Bonhoeffer joutui Gestapon haltuun ja hänet toimitettiin kuulusteltavaksi Gestapon pahamaineiseen päämajaan Prinz-Albrecht-Straßelle.
Helmikuussa 1945 Bonhoeffer kuljetettiin Buchenwaldin keskitysleiriin Weimarin lähelle. Huhtikuun alussa hänet evakuoitiin lähestyvien neuvostojoukkojen tieltä Flossenbürgin keskitysleirille Baijeriin. Huhtikuun 5. päivänä 1945 Adolf Hitler määräsi, että kaikki vielä elossa olevan heinäkuun 20. päivän salaliiton jäsenet oli teloitettava viipymättä, jotteivät he pelastuisi liittoutuneiden käsiin. Tämän määräyksen mukaisesti SS-oikeus tuomitsi Bonhoefferin yhdessä eräiden muiden syytettyjen kanssa kuolemaan hirttämällä huhtikuun 8. päivänä 1945. Tuomio pantiin täytäntöön aamunkoitteessa 9. päivänä huhtikuuta 1945, vain kuukausi ennen Saksan ehdotonta antautumista.
Vain muutama kuukausi ennen kuolemaansa, 19. joulukuuta 1944, Bonhoeffer kirjoitti kihlatulleen ja perheelleen joulutervehdykseksi valoisaa tulevaisuudenuskoa uhkuvan runon "Von guten Mächten treu und still umgeben". Se julistaa, että pimeyden ja pahuuden keskelläkin on lupa uskoa parempaan tulevaisuuteen. Runosta on tullut suosittu hengellinen laulu ja virsi, joka on sävelletty noin viitisenkymmentä kertaa. Suomeksi se tunnetaan nimellä "Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan". Suomen kirkon virsikirjassa se on ollut vuodesta 1986, numerolla 600.
[muokkaa] Jälkimaine
Sodan jälkeen kommunistiseen vastarintatyhmään Punainen orkesteri ("Rote Kapelle") kuulunut Adolf Grimme teki 15. syyskuuta 1945 rikosilmoituksen tuomari Manfred Roederiä vastaan osallisuudesta Bonhoefferin, Hans von Dohnanyin ja Punaisen orkesterin 49 jäsentä vastaan käytyihin oikeudenkäynteihin. Roederin vastainen oikeudenkäynti kuitenkin keskeytettiin, koska tuomiot katsottiin lainmukaisiksi. Tuomio päti aina 1990-luvulle, joten esimerkiksi Bonhoefferin sukulaiset eivät saaneet korvauksia. Vasta Saksojen yhdistymisen jälkeen Saksan liittopäivät sääti lain, jolla Bonhoefferin ja muiden vastarintataistelijoiden tuomiot julistettiin lainvastaisiksi. Päätöstä ei ole pidetty juridisesti ongelmattomana. Vaikka Bonhoefferin vastaisessa oikeudenkäynnissä tehtiinkin monia muotovirheitä, ei ole epäillystäkään siitä, etteikö hän olisi toiminnallaan syyllistynyt senaikaisen lain vastaiseen toimintaan, mahdollisesti jopa maanpetokseen. Toisaalta voidaan esittää eettinen kysymys, millainen petos on, rakkaudesta maataan kohtaan, toimia sellaista valtiota vastaan, joka itse toimii kansalaisiaan ja yleensä ihmisyyttä vastaan häikäilemättömän rikollisesti.
Bonhoeffer itse korosti, ettei hän pitänyt itseään syyttömänä. Hän totesi rikkoneensa Jeesuksen käskyä vastaan ja saavansa siitä oikeudenmukaisen tuomion viitaten Jeesuksen sanaan: "Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu" Matteuksen evankeliumin 26:52:ssa. Teoksessaan "Etiikka" Bonhoeffer selittää, että kristitty voi joutua tilanteeseen, jossa kuuliaisuus evankeliumille ja Jeesuksen sanoille pakottaa hänet tekemään syntiä. Rakkaus ja totuuden seuraaminen voi johtaa hänet tilanteeseen, jossa hänen on pakko rikkoa Jumalan käskyjä vastaan, varastaa, pettää, valehdella ja jopa murhata.
Bonhoeffer on vaikuttanut paitsi omalla esimerkillään myös kirjoituksillaan ja uskonnollisella lyriikallaan. Erityisesti vuoden 1968 jälkimainingeissa syntynyt poliittinen teologia näki Bonhoefferissä suuren marttyyrin ja vapaustaistelijan esimerkin. Euroopassa hänen esimerkkinsä innosti ennen kaikkea akateemisia piirejä ja poliittisesti sitoutuneita kristittyjä. Euroopan ulkopuolella Bonhoeffer toimi innostavana esimerkkinä m.m. Etelä-Afrikan apartheidin vastaisessa taistelussa ja Etelä-Amerikan vapautuksen teologiassa.
Nykyään nähdä entistä selvemmin "kirkollis-hurskaan" ja "poliittisen" Bonhoefferin ajattelun keskinäinen yhteys ja että juuri tätä kautta hän on edelleen hyvin ajankohtainen. Bonhoeffer on 1900-luvun kuuluisin saksalainen teologi, ja onpa häntä myös sanottu vuosisatansa nerokkaimmaksi saksalaiseksi teologiksi. Hänen teologinen tuotantonsa kiinnostaa edelleen niin protestantteja kuin katolisiakin kautta maailman. Vuonna 1999 valmistui hänen koottujen teostensa 17-osainen kriittinen versio Dietrich Bonhoeffers Werke (DBW). Valtaosa teoksista on jo ilmestynyt myös englanniksi. Käyttökelpoinen johdatus hänen ajatteluunsa on vuonna 2005 Kirjapajan kustantamana ilmestynyt pokkariversio teoksesta Kirjeitä vankilasta. Siihen on suomalainen asiantuntija kirjoittanut johdannon ja selitykset.
