Commedia dell'arte
Wikipedia
Commedia dell'arte (suom. ammattilaisteatteri) on 1500-luvulla Italiassa syntynyt improvisaatioteatterin muoto, joka vähitellen levisi Keski-Eurooppaan kiertelevien teatteriseurueiden mukana. Commedia dell'artea esitettiin pienillä lavoilla (canvaccio), toreilla ja karnevaaleissa. Esitykset perustuivat sterotyyppisiin hahmoihin, joilla oli tarkat ennaltamäärätyt suhteet toisiinsa. Tyypillisesti näyttelijät käyttivät puolimaskia, ja esiintyminen oli hyvin kehollista. Juonikuvio oli sovittu, mutta repliikit olivat improvisaatiota.
Commedia dell'arte oli suosittua 1700-luvulle asti, kunnes se sulautui muihin teatterimuotoihin. Vaikka commedia dell'arte ei ole säilyttänyt suurta suosiota, on se vaikuttanut mm. Molieren komedioihin, pantomiimin ja englantilaiseen nukketeatteriin Punch ja Judyyn, jonka kautta vaikutus on levinnyt piirroselokuviin ja nykyisiin TV-komedioihin saakka. Nykytekijöistä mm. Dario Fo on käyttänyt commedia dell'arte-vaikutteita. Varsinainen vakavassa mielessä tehty commedia dell'arte on nykyisin lähes kadonnut, mutta erilaisia amatöörinäytöksiä järjestetään Italiassa turisteille ja karnevaalien yhteydessä.
Tunnetuimpia hahmoja:
- Pantalone - rikas, vanha mies
- Isabella - rikas neito, usein Pantalonen tytär
- Colombina - palvelijatar
- Harlekiini - palvelija
- Il Capitano - pöyhkeilevä upseeri
[muokkaa] Hahmot
Hahmot ovat tyyppihahmoja, jotka edustavat erilaisia luonteita, ammattikuntia, yhteiskuntaluokkia, kaupunginosia tai muita paikkoja. Hahmot tunnistetaan mm. naamiosta, vaatteista, murteesta ja puhetavasta. Hahmojen nimet voivat olla ammattia tai muuta osuutta kuvailevia – monet erisnimetkin ovat syntyneet hahmon tehtävästä.
Naishahmot eivät olleet niin erikoistuneita, ja niiden historia liittyi yleensä näyttelijän persoonallisuuteen. Naishahmoista juoruakkoja ja parittajia esittivät pääasiassa miehet 1700-luvulle asti.
Tavallisesti näyttelijät erikoistuivat yhteen hahmoon jo varhain ja näyttelivät sitä koko ikänsä. Hahmo saattoi myös periytyä vanhemmilta tai ryhmästä poistuneelta henkilöltä. Näyttelijä loi itse hahmoaan yksilölliseksi repliikkeineen ja yksinpuheluineen. Tapa, jolla erityispiirteet tuodaan esille, on tärkeää, ja hienostunutta taitavuutta vaaditaan mimiikassa, akrobatiassa sekä muissa tempuissa tai osaamisessa. Näytteleminen on hyvin kehollista.
Tavallisesti tarvittiin ainakin kaksi vanhempaa miestä, kaksi miespalvelijaa, rakastavaiset, palvelustyttö ja jokin erikoishahmo esim. Il Capitano.
[muokkaa] Hahmogalleria
Il Capitano (Scaramuccia samantyylinen), myöhemmin espanjalais- ja ranskalaispiirteisempi Matamore, on vanha, ehkä eläkkeelle jäänyt upseeri tai amiraali, joka pöyhkeilee, mutta on lopulta todella pelkuri. Hän pelkää pikkuasioitakin. Il Capitanon esiintyessä hänen osansa on keskeinen näytelmässä. Hän on mahtipontinen kukko: Il Capitano yrittää jatkuvasti tehdä vaikutuksen naisiin, hän valehtelee ja erityisesti liioittelee seikkailujaan. Todellisuudessa hän on saanut ansionsa muiden tekemisistä. Monesti Pantalone haluaa tyttärensä Il Capitanon kanssa naimisiin.
Il Capitano jylisee italian ja espanjan sekoitusta. Hänen univormunsa on muuttunut aikakausien mukaan, eikä se muutenkaan näytä aina samalta. Hahmon kasvoille on ominaista leukaparta ja jopa fallisen pitkä nenä. Isot saappaat, miekka, sulka jonkinlaisessa hatussa (aluksi oli kypärä), ja nahkaremmit kuuluvat Il Capitanon varustukseen.
Parodisessa sotilaassa on protestiaineksiakin, vaikkei se olekaan pääasia. Kerrotaan, että espanjalaiset upseerit kerran tappoivat Il Capitanon näyttelijän, koska tämä oli näytellyt liian hyvin rooliaan. Myös Il Capitanoista monet ovat usein taitavia miimikoita ja akrobaatteja. Eräs kuuluisa Scaramouchen näyttelijä Tiberio Fiorelli pystyi kertomusten mukaan naurattamaan yleisöään yhtämittaisesti puoli tuntia näyttelemällä pelästynyttä.
Zanni tulee nimestä Giovanni, ja se on sekä monikko että yksikkö. Se tarkoittaa yleisesti jotakin palkattua mieshenkilöä, joka on myös yleinen ilveiliä tai temppuilija. Hän on köyhää väkeä, joka pakotettiin muualta työtä tekemään (Bergamosta Venetsiaan). Zanni on köyhä ja nälkäinen, ja hänellä on kaikista suurin eloonjäämisvietti. Kuitenkin hän hoitaa yleensä esimerkiksi Pantalonen tai Il Capitanon antamat tehtävät. Esimerkiksi Arlecchino, Pulcinella, Pierrot ja Brighella ovat zanneja, ainakin, jos niitä ei kutsuta omilla nimillään. Zannin vaatteet olivat yleensä valkoiset ja hänen housunsa löysät.
Brighella (Figaro, Scapino) lasketaan toisinaan zanneihin, mutta toisinaan häntä pidetään keskiluokkaisempana. Hän on varhain siirtynyt Bergamosta Napoliin, mutta puhuu vanhalla murteellaan. Hän on vetelehtijä, eikä oikeastaan palvelija, koska tekee töitä vasta kun rahat loppuvat. Hänen mielipuuhanaan on vetää nenästä vanhoja ukkoja, nylkeä velkojia ja ryöstää saitureita. Monia ammattivaihtoehtoja on, kuten sotilas, ennustaja, tai majatalon pitäjä - ehkäpä omille päässyt sellainen. Tärkeä juonen kannalta auttaen joitakin ja joidenkin suunnitelmia tehdessä tyhjiksi. Nuoret rakastavaiset voivat kuitenkin luottaa häneen. Musikaalinen. Kuin machoileva latino – charmia ja epäonnistumisia. Usein Arlecchinon toverina. (Ehkä jopa Pantalonen veli?)
Isabella (Lucinda, Cornelia, Silvia, Rosaura) on Pantalonen tytär, ja yksi rakastavaisista, eli myös kaunis, sensuelli ja osaa laulaa sekä tanssia. Isä yrittää kontrolloida, mutta Isabella on päättäväinen (onhan melkein päättömästi rakastunut).
Innamorati (ia =nainen, io=mies) tarkoittaa rakastavaisia. He eivät käyttäneet maskeja, mutta vahvoja meikkejä usein kylläkin. He olivat hyvin hoidettuja, pukeutuneita ja käyttäytyviä kauniita nuoria ja puhuvat hienon toskanalaistittain. Vaatteet ovat joskus hyvinkin hienoja. He ovat silti jollakin tapaa naurettavia: itsetyytyväisiä, eikä puhdas rakkauskaan oikein sovi commedia dell’arteen. Rakastavaiset ovat hyvin motivoituneita – vaikeuksista huolimatta. He ovat mukana jokaisessa näytelmässä ja heidän tarinansa kulkee muun tarinan mukana. Ne ja muut toiminnat saatetaan loppuun kun pari saa toisensa. Miehet lauloivat joskus sonetteja. Pantalonekin saattaa olla rakastaja, vastoin naisen ja ehkä toisen miehen tahtoa.
Pagliaccio on klovni, nimeä käytetään edelleen esim. Italiassa yleisesti. Se on klovnin perustyyppi ja siitä on kehittynyt myös Pedrolino. Pagliaccio tarkoittaa puupinoa, jolla hän perheen arvottomimpana nukkuu . Kuitenkin hassuksikin joutuessaan hän pitää arvokkuutensa. Viehättävä, hieman tyhmä, tunteellinen.
Caratterista tarkoittaa yhtäkkiä näytelmään mukaan tulevia hahmoja, joilla ei ole osaa juonessa (eikä naamioita). He tulivat esimerkiksi temppuilemaan tai pilailemaan tapahtumien tai julkkisten kustannuksella.
Lazzi tarkoittaa irrallista ohjelmanumeroa, joka on myös lepohetki näyttelijöille ja tavallaan yleisöllekin. Hahmoilla oli myös ominaisia lazzeja, joita tehtiin kesken näytelmää. Jopa näyttelijöiden yhteislaulua oli, mutta harlekiini oli useimmiten temppuilemassa. Temppu on kuitenkin osa hahmoa, ei irtovitsi. Harlekiini saattoi kesken esityksen napata kärpäsen ja syödä sen nauttien, tai tehdä voltin vesilasi kädessä ja läikkymättä.
[muokkaa] Muuta
1600-luvulla käytettiin myös laitteita, esim. näyttelijän nostamiseen. Oli valetulta ja mestauksessa pään irtoaminen saatiin näyttämään uskottavalta. Puista koottavaa näyttämö kuljetettiin mukana
Ennen esitystä ei harjoiteltu, katsottiin vain talot, joihin kukin sijoittui näytelmässä.
Ensimmäistä kertaa naiset saivat olla mukana esittämässä, vaikka kirkon piirit vastustelivatkin – ja sekin lisäsi suosiota. Ja olihan karnevalistinen ilveilyperinne läheistä.
Joskus näytelmä sijoittuu jopa valtakuntaan Kuussa. Silloin erityisesti naisten vaatteet ovat rohkeita.
Yleisö tuli varta vasten paikalle - mikä erotti commedia dell'arten katuteatterista - koska maksoi pääsylipun. Ryhmiä kutsuttiin myös esiintymään palatseihin.
