Arktinen alue
Wikipedia
Arktinen alue on monenkirjava kokonaisuus aavasta lumilakeudesta vihreään tundraan, jäiseen mereen ja korkeisiin vuorenhuippuihin. Alueen alkuperäisväestö on sopeutunut kylmään ilmaan, ikiroutaan ja valon vaihteluun.
Arktisella alueella sijaitsee mittavat vielä suhteellisen käyttämättömät luonnonvarat kuten metsät, kalat, riista sekä mineraalit. Venäjän arktisella alueella on maailman suurimmat käyttämättömät öljy- ja kaasuvarannot, joihin maailman energiateollisuuden kiinostus on kohdistunut. Arktisen alueen merkitys matkailun kannalta on kasvamassa.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Arktisen alueen määritelmät
Arktinen alue voidaan määritellä ainakin lämpötilan, metsänrajan, ikiroudan, merijään, napapiirin ja erilaisten poliittisten sopimusten mukaan. Lämpötilan mukaan arktiseksi määritellään alueet joiden lämpimimmän kuukauden keskilämpötila ei ylitä +10 °C, eli alueet jotka ovat +10 °C isotermin pohjoispuolella. Metsänrajan mukaan määriteltynä arktinen alue alkaa vaihettumisvyöhykkeestä metsän ja pohjoisen puuttoman tundran välillä. Metsänraja noudattelee ilmastovyöhykettä, missä kylmät arktiset ilmamassat ja lämpimät eteläiset ilmamassat kohtaavat.
Myös jatkuvan ikiroudan rajaa voidaan pitää arktisen alueen rajana. Erityisesti Venäjällä tämä tekee alueen laajemmaksi kuin muut rajaukset. Merialueilla arktisen alueen raja määritellään meren talvisen jääpeitteen keston perusteella.
Poliittisia rajauksia on erilaisia rajaajan ja tarkoituksen mukaan. Esimerkiksi kansainvälisessä yhteistyössä Suomen arktinen alue on rajattu napapiirin pohjoispuoliseksi osaksi Lapin lääniä. Luonnontieteellisesti tämä alue on niin sanottua subarktista aluetta. Yksi arktisen alueen paljon käytetty rajaus on CAFF:in - Arktisen kasvillisuuden ja eläimistön suojeluohjelman - rajaus.
[muokkaa] Arktisen alueen perusominaisuuksia
Kylmyys ja valon määrän suuri vaihtelu ovat arktisen alueen luonnon perustekijöitä. Alueella asuvat ja osan vuodesta oleskelevat ihmiset, eläimet ja kasvit ovat sopeutuneet tavalla tai toisella kylmään. Kasvimaailma on lepotilassa kylmimmän ja pimeän vuodenajan. Biologinen toiminta on hidasta tai pysähdyksissä kesän tehokasta jaksoa lukuun ottamatta.
Vuodenajan mukaan valon määrä vaihtelee alueella merkittävästi. Aurinko myös säteilee alueelle pienessä tulokulmassa, jolloin valoenergiaa tulee alueelle hyvin vähän verrattuna vaikkapa päiväntasaajan seutuun. Vuodenajan suuret vaihtelut valo-olosuhteissa vaikuttavat merkittävästi elämään arktisella alueella.
Arktisen alueen jää- ja lumipeitteiset alueet heijastavat suurimman osan säteilystä takaisin ilmakehään. Tätä edesauttaa alueen ilman kirkkaus ja kylmälle ilmalle ominainen suhteellinen kuivuus. Toisaalta lumi toimii myös eristeenä kylmää vastaan.
Maantieteellistä pohjoisnapaa ympäröivien alueiden ilmastoon vaikuttuvat ilmamassojen liikkeet ja avointen merialueiden sijoittuminen. Mantereilla kylmät talviaikaiset korkeapaineen alueet ovat vallitsevia, kun taas rannikkoalueilla vallitsee mereinen ilmasto.
Arktisesta alueesta noin 40 % (13,4 milj. km²) on maa-aluetta ja 60 % merta (noin 20 milj. km²). Pohjoisen Jäämeren kattaa vuosittain noin 8 milj. km² laajuinen merijää. Laajimmillaan, maaliskuusta toukokuulle, jää peittää noin 15 milj. km².
Maa-alueen kallioperä vaihtelee Kanadan, Grönlannin ja Fennoskandian vanhoista peruskalliokilvistä nuorempiin sedimenttikivien alueisiin ja edelleen vulkaanisesti aktiivisiin alueisiin Islannissa, Jan Mayenin saarella ja Aleuttien saarijonossa. Suuri osa jäättömistä alueista on ikiroudassa.
Fennoskandiassa - Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa sekä Kuolan niemimaalla - vallitsee subarktinen ilmasto, johon vaikuttavat ilmakehän läntiset virtaukset ja lämpimän Golf-virran haara, Pohjoisatlantinvirta. Leudon ilmaston vuoksi suuria alueita peittää pohjoinen havumetsä tai alueet ovat vaihettumisvyöhykkeitä metsän ja puuttoman tundran välillä. Alueelle on tyypillistä myös järvien suuri osuus pinta-alasta. Pohjoisboreaalinen havumetsä on Suomen Lapin vallitseva kasvillisuustyyppi (50 000 km²), puuttomia alueita on noin 16 % (15 500 km²) ja soita 34 % maa-alasta.
Koko maapallon pinta-alasta luonnonsuojelualueita on noin 5 % (7,9 milj. km²). Arktisella alueella luonnonsuojelualueet kattavat noin 14 % alueen kokonaisalasta (2 milj. km²) (Conservation of Arctic Flora and Fauna 1996) ja Lapin läänin pinta-alasta noin 30 % (noin 35 000 km²) kuuluu jonkinasteisen suojelun piiriin.
[muokkaa] Ihmisiä
Arktisella alueella asuu monia alkuperäiskansoja. Yhteensä kansoja on yli 30. Erään tilastoinnin mukaan alueella asuu 670 000 alkuperäiskansan edustajaa. Tässä luvussa ovat mukana kaikki islantilaiset.
Saman laskutavan mukaan alueella on yhteensä vähän yli 3 500 000 asukasta. Alkuperäisväestön osuus vaihtelee alueittain muutamasta prosentista lähes sataan prosenttiin. Esimerkiksi Alaskassa alkuperäisväestöä on noin 15 % koko väestöstä ja Kanadan arktisella alueella osuus on hiukan yli 50 %.
Alueella asuvia kansoja ovat muun muassa aleutit, aluutiiqit, athabaskat, keskijupikit, eyakit, inupiatit, Siperian jupikit, inuitit, denet, metisit, gwitchinit, tlinglitit, saamelaiset, enetsit, nenetsit, hantit, nganasaanit, dolganit, evenit, evenkit, chukchit, jukaganit, nanait, nivkhit, selkupit, ulchit, itelmenit, udeget, chuvanit, korjakit, ketit, mansit, orochit, tofalarit, negidalit ja orokit. Katso karttaa: Indigenous peoples of the Arctic countries (1 Mt)
Toisilla alueilla perinteiset elintavat ovat yhä arkipäivää, ruoka ja muut tarpeet hankitaan luonnosta. Toisilla seuduilla elämäntapa muistuttaa yhä enemmän muuta länsimaista elämää: ravinto hankitaan kaupasta, viihteeksi käyvät videot ja luonnonvarojen hyödyntäminen ei ole yhtä kestävällä pohjalla kuin aiemmin.
[muokkaa] Muuttuva ympäristö
Yhdentyvä maailmantalous, ilmastonmuutos sekä saastuminen aiheuttavat uhkia arktiselle alueelle. Toisaalta taloudellinen kehitys avaa uusia mahdollisuuksia alueen asukkaille.
Arktinen alue on mukana ilman ja veden kierroissa maapallolla. Ihmisen aikaansaamia ympäristömyrkkyjä tavataan arktisen alueen perukoilta ja ilmastonmuutos vaikuttaa merkittävästi näiden alueiden kiertokulkuihin. Äärialueilla voidaan myös tutkia ihmisen vaikutuksen laajuutta ja voidaan yrittää ennustaa muutosten suuntaa ja vakavuutta.
Arktisella alueella eloperäisen aineksen hajoaminen on hyvin hidasta, ja siksi esimerkiksi maaperän rikkoutumisen jäljet näkyvät maastossa pitkään. Ihmiset tuomat ja hylkäämät rakenteet ja jätteet säilyvät maisemassa vuosikymmeniä ellei vuosisatoja. Kokonaan toisen mittakaavan muutoksista on kyse puhuttaessa ilman lämpenemisestä, ikiroudan sulamisesta, jäätikköjen koon muutoksista, UV-säteilyn lisääntymisestä tai otsonikadosta.
Ihmistoiminta on vaikuttanut arktiseen luontoon aikaisempinakin vuosisatoina merkittävästi esimerkiksi tuhoamalla puustoa äärialueilta, joissa uusiutuminen on hidasta tai sitä ei tapahdu. Ylikalastus ja -metsästys tuhosi tai melkein tuhosi sukupuuttoon monia lajeja jo satoja vuosia sitten. Kaivostoiminta on jättänyt hyvin hitaasti häviäviä jälkiä pohjoiseen luontoon. Hylätyt tukikohdat näkyvät maisemassa pitkään, koska hajotustoiminta on niin hidasta eikä rakenteita ole useinkaan vaivauduttu korjaamaan pois. Ihmiset tuomat ja hylkäämät rakenteet ja jätteet säilyvät maisemassa vuosikymmeniä ellei vuosisatoja. Alkuperäisasukkaat ovat usein eläneet pienemmissä yhteisöissä, eivätkä haitalliset vaikutukset ympäristöön ole olleet niin laajoja. Alkuperäisasukkaat ovat myös olleet riippuvaisia esimerkiksi saalista ravintona - ei ole esimerkiksi ollut varaa metsästää vain turkisten vuoksi.
Nykyisin ympäristöä uhkaavat tekijät ovat muuttuneet yhä laaja-alaisemmiksi. Arktinen alue on mukana maapallon ilman ja veden kierroissa. Ihmisen aikaansaamia ympäristömyrkkyjä tavataan arktisen alueen perukoilta ja ilmastonmuutos vaikuttaa merkittävästi näiden alueiden kiertokulkuihin. Esimerkiksi ilmaston lämpenemisen myötä mahdollisesti sulava ikirouta vapauttaisi ilmakehään pois kierrosta ollutta hiilidioksidia, mikä edelleen saattaisi lisätä lämpenemistä. Juuri äärialueilla myös tutkitaan jäätiköiden koon muuttumisen vaikutuksia ilmastoon ja yritetään arvioida tulevaisuuden malleja, muun muassa ympäristömuutosten suuntaa ja vakavuutta.
Arktisella alueella sijaitsevat kuitenkin myös maailman laajimmat kansallispuistot ja muut luonnonsuojelualueet - jos Etelämannerta ei oteta lukuun.
[muokkaa] Lähteet
Arktinen Alue, Yleistietoa (Arktinen Keskus), Rovaniemi
Conservation of Arctic Flora and Fauna (CAFF) 1996. Proposed Protected Areas in the Circumpolar Arctic 1996. CAFF Habitat Conservation Report No. 2. Summary
Arctic Flora and Fauna, status and conservation (CAFF) 2001. Edita, Helsinki. ISBN 9979-9476-5-9.
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Huikari, Olavi (1998): Arktisten metsien kasvun ihme. Helsinki: Terra Cognita. ISBN 952-5202-21-6.
 |
Afrikka | Keski-Afrikka • Itä-Afrikka • Pohjois-Afrikka • Etelä-Afrikka • Länsi-Afrikka | |
|---|---|---|---|
 |
Amerikka | Väli-Amerikka • Keski-Amerikka • Latinalainen Amerikka • Pohjois-Amerikka • Etelä-Amerikka | |
 |
Aasia | Keski-Aasia • Itä-Aasia • Pohjois-Aasia • Etelä-Aasia • Kaakkois-Aasia • Etu-Aasia | |
 |
Eurooppa | Keski-Eurooppa • Itä-Eurooppa • Pohjois-Eurooppa • Etelä-Eurooppa • Länsi-Eurooppa | |
 |
Oseania | Australaasia • Melanesia • Mikronesia • Polynesia | |
|
|
|||
 |
Napa-alueet | Arktinen alue • Etelämanner | |
 |
Meret | Tyynimeri • Atlantin valtameri • Intian valtameri • Eteläinen jäämeri • Pohjoinen jäämeri | |
