Ainut
Wikipedia
Ainut tai ainot (jap. アイヌ) ovat Hokkaidolla, Honshun pohjoisosissa, Sahalinilla ja Kamtšatkan niemimaan eteläosissa elävä kansa. Sana ainu on ainun kieltä ja tarkoittaa ihmistä.
Ainuja arvellaan nykypäivänä olevan, hieman tietolähteestä ja laskutavasta riippuen noin 20 000-150 000. Tarkkaa määrää ei tiedetä, koska monet ainut salaavat alkuperänsä, tai eivät edes tiedä olevansa ainuja, koska vanhemmat ovat sen heiltä salanneet suojellakseen lapsiaan syrjinnältä. Eri tietolähteiden mukaan noin 50 000 ihmistä olisi etniseltä taustaltaan vähintään 50 prosenttisesti ainuja, ja eri arvioiden mukaan noin 150 000-1 000 000 japanilaisella olisi jonkin verran ainuperimää.
Ainujen perinteistä ainun kieltä puhuu äidinkielenään tai sujuvasti nykyään vain noin 1-5 % ainuista. Noin 5-10 % käyttää sitä toisena kielenään tai säännöllisesti muissa yhteyksissä, ja noin 50 % hallitsee kielen perusteet.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Ainujen alkuperä
Perinteisesti ainut eivät ole oikein mahtuneet mihinkään rotu- tai ihmistyyppiluokituksiin. Ainuja on yleensä pidetty ulkoisten piirteidensä perusteella jonkinlaisena europidisena jäännösryhmänä (yhdessä saamelaisten kanssa) tai muodostavan yksinään erillisen valkoisen suurrodun haaran. Nykyaikana DNA-tutkimuksen kehittyessä on kuitenkin havaittu, että geneettisesti ainut ovat sukua muille itäisen Aasian kansoille. Heidän läheisimpinä sukulaisinaan pidetään evenkejä eli tunguuseja.
Ainujen alkuperä on kuitenkin hämärän peitossa. Joidenkin väitteiden ja uskomusten mukaan he polveutuvat jonkinlaisesta Aasiassa eläneestä esi-mongolidisesta ihmistyypistä, jotka ovat asuttaneet Aasiaa ennen han-kiinalaisten ekspansiota. Monilla alueen alkuperäispopulaatioilla mm. Okinawalla ja Taiwanilla sekä peräti Australiassa katsotaan olevan jonkinlaisia yhteyksiä ainuihin.
Japanissa ainuja on yleisesti pidetty jonkinlaisina "jaloina villeinä", ylpeänä mutta syrjäänvetäytyvänä metästäjä-keräilijäkulttuurina. Mielikuva alkukantaisista keräilijöistä kävi luultavasti oikeutuksesta aikojen saatossa tapahtuneelle ainujen asuinalueiden valloitukselle. Todellisuudessa ainut lienevät harjoittaneet maanviljelystä jo ajanlaskumme ensimmäisinä vuosisatoina. [1]
[muokkaa] Historia
Alkujaan ainujen suhteet japanilaisiin olivat rauhanomaisia ja kansat olivat keskenään tasa-arvoisia kauppakumppaneita. Ajan myötä japanilaiset kuitenkin alkoivat hallita kahdenkeskistä kumppanuutta ja lopulta miehittivät suuria ainujen perinteisiä alueita omaan käyttöönsä. Japanilaisten asuinalue laajeni kohti pohjoista ja ainut antoivat usein periksi ilman vastarintaa. Kuitenkin vuosina 1457, 1669 ja 1789 tiedetään käydyn sotia, jotka kaikki päättyivät ainujen tappioon. Keisari Meijin (Musuhito) hallintokaudella toteutetuissa uudistuksissa ainun kielen käyttö kiellettiin ja ainut pakotettiin maaorjuuteen. Heitä käytetiin myös lähes orjina Japanin kalateollisuudessa.
Nykyajan Japanissa ainut elävät japanilaisten lakien mukaan, mutta aikoinaan heillä oli oma hallintojärjestelmänsä, jossa jokaisessa kylässä oli kolme johtajaa. Johtajuus periytyi jälkipolville. Hallinnollisista syistä maa oli jaettu kolmen alueeseen, jotka olivat Saru, Usu ja Ishikari. Muut alueet olivat Saru-alueen vallassa, vaikkakin kanssakäyminen eri alueiden ihmisten välillä oli vähäistä ja ristiinnaimista vältettiin. Tuomiovalta ei ollut johtajilla, vaan yhteisön jäsenet tuomitsivat keskuudessaan olleet rikolliset. Kuolemantuomiota tai vankeusrangaistusta ei käytetty, vaan yleinen rangaistus oli hakkaaminen, paitsi murhasta, josta seurasi nenän ja korvien irtileikkaus tai jalkojen jänteiden katkaiseminen.
Avioliitot japanilaisten ja ainujen välillä eivät useimmilla alueilla ole harvinaisia, ja erityisesti Sambutsun alueella itärannikolla ainujen ja japanilaisten sekoittuminen on hyvinkin yleistä.
Nykyään monet ainut eivät pidä ainu-nimityksestä, vaan suosivat ennemmin nimitystä Utari, joka ainun kielellä tarkoittaa ystävää.
[muokkaa] Maantieteellinen sijoittuminen
Historiallisista syistä lähes kaikki ainut asuvat nykyään Japanissa. Sahalinilla asuu joitakin ainuja, jotka ovat suurimmilta osin alueelta karkotettujen ja takaisin palanneiden Sahalinin ainujen jälkeläisiä. Lisäksi Kamtšatkan niemimaalla ja Kuriileilla asuu joitakin ainuyhteisöitä. Kuitenkin ainoat ainun kielen puhujat elävät Japanissa, keskittyneinä Hokkaidon itä- ja etelärannikoille.
Japanilaisten kanssa solmittujen seka-avioliittojen ja ainukulttuurin hiipumisen seurauksena on nykyaikana varsinaisia ainujen asutusalueita jäljellä enää vain muutama. Lisäksi monet näistä Hokkaidon "aidoista ainukylistä" ovat todellisuudissa pelkkiä matkailunähtävyyksiä.
[muokkaa] Kulttuuri
Perinteisesti ainukulttuuri eroaa hyvin paljon japanilaisesta kulttuurista. Kuoleman kohdatessa ainuperhettä perhe hajosi. Leskimies rakensi itselleen talon sukulaistensa lähelle, leskinainen muutti veljensä tai enonsa luokse. Lapsista pojat muuttivat isänpuoleisten, tytöt äidinpuoleisten sukulaisten luokse. Vainajan talo poltettiin. Japanilaiset pakottivat ainut lopettamaan tämän tavan, jolloin alettiin varta vasten kyhätä mökkejä, jotka poltettiin asuintalon sijasta.
[muokkaa] Ulkonäkö
Tietyn ikävuoden saavutettuaan miehet eivät aja partaansa. Sekä miehet että naiset leikkaavat hiuksensa tasapituisiksi ulottumaan pään sivuilta olkapäille, mutta takaa puoliympyrän muotoon. Naisilla on ollut tapana tatuoida suunympäryksensä, kätensä, häpykielensä ja joskus myös otsansa. Ainujen perinteinen mekko on kudottu jalavan kuoresta valmistetusta köydestä. Siinä on pitkät hihat, jotka yltävät melkein nilkkoihin asti. Mekko on kääritty ruumiin ympärille ja sidottu samasta materiaalista valmistetulla vyöllä. Naiset käyttävät yleensä japanilaisia alusvaatteita. Talviaikaan käytetään eläinten nahkoja, kuten hirvennahkaisia säärystimiä ja kenkiä, jotka on valmistettu koiran tai lohen nahasta. Molemmat sukupuolet käyttävät korvakoruja, joiden on sanottu perinteisesti olevan valmistettu viiniköynnöksestä. Samoin käytetään naisten korkeasti arvostamia helmikaulakoruja, joita kutustaan nimellä tamasay.
[muokkaa] Asuminen
Perinteisesti ainut ovat asuneet olki- tai kaislakattoisissa yksihuoneisissa asumuksissa, joiden keskellä sijaitsee tulipesä. Itäseinällä on yksi ikkuna, ja koko majassa kaksi ovea. Savupiippua ei ole, vaan savu pääsee ulos keskellä kattoa olevasta reiästä. Kyläpäällikön talo toimi yleisenä kokoontumispaikkana. Huonekalujen sijaan ainut istuivat perinteisesti lattialla, joka on peitetty kaksikerroksisella matolla, jonka alimmainen kaislakerros on peitetty. Sänkyjen sijaan ainut ovat perinteisesti nukkuneet eläinten nahoista valmistetuissa riippumatoissa.
[muokkaa] Ravinto
Ainujen perinteinen ruokavalio koostuu muun muassa karhun, ketun, suden, mäyrän, naudan tai hevosen lihasta. Mukana on myös kalaa, siipikarjan lihaa, vihanneksia, yrttejä ja juuria. Toisin kuin japanilaiset, ainut eivät koskaan ole syöneet raakaa lihaa tai kalaa, vaan se on useimmiten keitetty tai paistettu. Miehet ovat yleensä käyttäneet ruokailuun syömäpuikkoja ja naiset puulusikoita.
[muokkaa] Uskonto
Perinteisesti ainut uskovat animismiin; kaikella luonnossa on kamui, jumala tai henki, joita on eri tasoja. Ainuilla ei ole pappeja tai poppamiehiä, vaan kyläpäällikkö hoitaa mahdolliset uskonnollisiin seremonioihin liittyvät tehtävät. Seremonioissa lausutaan rukouksia sekä uhrataan riisiviiniä ja kaiverrettuja pajukeppejä (nusa, yksikössä Inau). Kepit asetellaan alttarille, jolla uhrataan myös tapettujen eläinten päät. Ainuilla on tapana kiittää jumalia ennen ruokailua ja rukoilla tulenjumalaa sairauden hetkellä. He uskovat kuolemattomaan sieluun, joka maallisen elämän päätyttyä matkaa jumalten maahan (kamui mosir).
Venäjällä jotkut ainut kuuluvat Venäjän ortodoksiseen kirkkoon.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Hokkaidō Utari Kyōkai, ainujen etujärjestö (japaniksi)
- The Ainu Museum (englanniksi)
