Ympäristöministeriö

Wikipedia

Ympäristöministeriön tavoitteena on ekotehokas yhteiskunta ja hyvinvointia edistävä elinympäristö. Ministeriö toimii kansallisesti ja kansainvälisessä yhteistyössä ympäristövastuullisuuden lisäämiseksi. Ministeriön toiminta on yhteistyöhakuista sekä perustuu osaamiseen ja avoimuuteen.

Ympäristöhallinnon lähivuosien haasteet ovat hyvän elinympäristön sekä kulutuksen ja tuotannon ekotehokkuuden edellytysten parantaminen, ympäristöstä aiheutuvien terveyshaittojen vähentäminen, luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen merkittävä hidastaminen, Itämeren tilan parantaminen sekä ilmastonmuutoksen hillitseminen.

Yhdyskuntien suunnittelua ja rakentamista kehittämällä tavoitellaan hyvinvoinnin kohentumista ja samalla ympäristökuormituksen ja -haittojen vähentymistä. Väestön ikääntyessä on varauduttava erilaisiin asumisen ja yhdyskuntien tarjoamien palvelujen kysynnän muutoksiin.

[muokkaa] Historia

[muokkaa] Perustaminen

Ympäristöministeriö aloitti toimintansa 1.10.1983 ja on näin ollen Suomen nuorin ministeriö. Sen juuret ovat vuonna 1969 perustetussa vesihallituksessa, jolla oli erittäin voimakas rooli maamme runsaiden vesistöjen suojelussa. 1960-luvulla luonnonsuojelu oli vielä lapsen kengissä ja Suomessa sen ylin viranomainen oli luonnonsuojeluvalvoja. Kun vesihallintoa kehitettiin, heräsi ajatus koko ympäristöhallinnon kehittämisestä ja ensimmäisen kerran oman ministeriön perustamista esitti Suomen Luonnonsuojeluliitto vuonna 1970.

Erilaisten komiteoiden ja työryhmien jälkeen Sorsan hallitus päätti esittää vuonna 1973 laajan ympäristöhallinnon perustamista, jota kuitenkin vastustettiin monilla tahoilla. Rajuimmin asiaa vastaan oli Kuopion lääninhallitus, jonka mielipide kiteytyi lausunnon viimeiseen virkkeeseen: "Varjele meitä sodalta, rutolta ja ympäristöministeriöltä".

Ympäristöhallinnon uudistamista koskeva lakiehdotus hyväksyttiin eduskunnassa ja Sorsan hallitus asetti ministeriöiden toimialajakoa selvittävän keskushallintokomitean. Viimein vuonna 1976 se päätyi esittämään ympäristöministeriön perustamista.

Ministeriötä vastusti voimakkaasti mm. maa- ja metsätalousministeriö, joka ehdotti itsensä muuttamista myös ympäristöasioista vastaavaksi superministeriöksi, luonnonvarainministeriöksi. MMM:n mielestä ehdotus ympäristöministeriöstä oli "kummallinen, omalaatuinen, täysin asiaton, hämärä ja keinotekoinen". Sen sijaan sisäasiainministeriöstä löytyi kannatusta uudelle toimijalle, vaikka se menettäisikin ympäristöasioiden lisäksi myös asuntohallinnon.

Vielä vuonna 1977 taistelu oli hyvin voimakasta puolin ja toisin, kun maa- ja metsätalousministeriö esitti edelleen ympäristöasioiden siirtämistä sisäasiainministeriöstä itselleen sekä uuden luonnonvarain- ja ympäristönsuojeluministeriön perustamista. Lisäksi vesihallitus esitti sen muuttamista ympäristönsuojelun keskusvirastoksi.

Perustamisen eteneminen oli hidasta, sillä ympäristöasioista vastaava ministeri vaihtui usein eri hallituksissa. Vasta Koiviston II hallituksessa oli yksi ja sama ministeri, Johannes Koikkalainen, kaikkien ympäristöasioiden takana. Sorsan II:n hallituksen aloittamalla ja Koiviston II:n hallituksen jatkamalla työryhmällä oli tavoitteena ympäristöhallinnon uudistaminen ministeriöajatuksen pohjalta. Sorsan III hallitus päätti viimein vuonna 1982 esittää ministeriön perustamista, minkä eduskunta hyväksyi äänin 124-51.

Äänestyksessä hallituksen ja opposition väliset rintamalinjat repesivät molemmin puolin. Ministeriö perustettiin kansanrintamahallituksen vasemmistoryhmien sekä pääoppositiopuolue Kokoomuksen äänillä. Sen sijaan hallituspuolueista Keskusta ja RKP äänestivät hanketta vastaan.

[muokkaa] Alkuvaiheet

Ensimmäiseksi ympäristöministeriksi nimitettiin SDP:n Matti Ahde, joka oli aloittanut Sorsan IV:n hallituksen sisäasiainministerinä viisi kuukautta aikaisemmin. Uusi ministeriö ja sen johdossa ollut ympäristöasioissa kokematon ministeri herättivät vahvoja epäluuloja. Ympäristöministeriö sai pilkkanimen kuristusministeriö, jota syytettiin vuoron perään maaseudun autioittamisesta, kapasiteetin puutteesta, täsmentämättömistä ja järjettömistä suojeluvaatimuksista sekä asioiden tarpeettomasta ruuhkauttamisesta.

Ministeri Ahde rakensi ministeriöstään nopeasti hovikelpoisen ja kehittyi itsekin samalla virkamiestensä kovassa koulussa ympäristöalan asiantuntijaksi. Ahde onnistui luomaan luottamusta herättävän yhteistyöverkoston yhteiskunnan muihin toimijoihin, mikä varmisti ympäristöministeriön kehittymisen uskottavaksi viranomaiseksi.

Luonnon- ja ympäristönsuojelun ensimmäisiä mittavia askeleita otettiin runsaasti Ahteen nelivuotiskaudella. Konkreettisia saavutuksia olivat mm. Ounasjoen erityissuojelu, mittavan soidensuojelualueiden verkoston perustaminen, asetukset useiden kasvien ja eläinlajien rauhoittamisesta sekä toimenpiteet liikenteen päästöjen rajoittamiseksi.

Ahteen aikana Suomi solmi Neuvostoliiton kanssa sopimuksen ympäristönsuojelun yhteistyöstä sekä liittyi sopimuksiin Etelämantereen sekä kulttuuri- ja luonnonperinnön suojelemiseksi. Valtioneuvosto teki periaatepäätöksen jätteiden hyödyntämisestä vuonna 1986 ja kahta vuotta aikaisemmin valmistui Riihimäelle ongelmajätteiden käsittelylaitos.

Hallintoasioiden merkittävin vuosi oli 1986, jolloin vesihallitus liitettiin ympäristöministeriön organisaatioon.

[muokkaa] Ympäristönsuojelusta trendi-ilmiö

Sorsan hallituksen tilalle nimitettiin Holkerin sinipunahallitus vuoden 1987 vaalien jälkeen. Ympäristöministerin salkku jäi SDP:n haltuun ja sen sai kansanedustaja Kaj Bärlund. Demarien ruotsinkieliseen siipeen kuulunut ministeri istui koko hallituksen nelivuotiskauden, mutta jäi siltikin tuntemattomaksi suurelle yleisölle.

Bärlund oli ministerinä voimakkaan taloudellisen kasvun aikana, jolloin talouden pyörät kulkivat vinhasti ylikuumenemisen asteelle saakka. Ekoaatteesta tuli muotia, minkä ansiosta talouselämä "vihertyi" ja ympäristöystävällisyydestä tuli myyntivaltti taakan sijasta.

Yksi merkittävimmistä asioista Bärlundin toimikaudella olivat ns. metsäsodat. Ympäristöaktivistit saivat aikaiseksi kahakoita metsänhakkuutyömailla Kessissä, Murhijärvellä ja Talaskankaalla. Varsinkin toiminta metsähallituksen Talaskankaan hakkuutyömaalla sai runsaasti valtakunnallista julkisuutta ja se herättikin vilkkaan keskustelun metsien monimuotoisuudesta sekä vanhojen aarnimetsien säilyttämisestä jälkipolville.

[muokkaa] Muuta

Ympäristöministerin salkun painoarvo on ollut hyvin erilainen eri hallituksissa. Ministeriölle kuuluvilla asuntoasioilla on monesti lihotettu muiden ministereiden salkkuja. Vanhasen ja Jäätteenmäen kabineteissa asuntoasioista on vastannut alue- ja kuntaministeri Hannes Manninen. Lipposen I:ssä asuntoasioista päätti STM Sinikka Mönkäre ja Lipposen II:ssa 2.valtionvarainministeri Suvi-Anne Siimes. Ahon hallituksessa ympäristöministereitä oli kerrallaan kaksi. Sirpa Pietikäinen oli vastuussa koko hallituskauden ympäristöasioista ja asuntoasioista piti huolen ensin Pirjo Rusanen sekä hänen jälkeensä Anneli Taina.

Nykyinen ympäristöministeri Jan-Erik Enestam jättää postinsa Suomen EU-puheenjohtajakauden lopussa. Ministerinsalkun ottaa muutaman kuukauden ajaksi haltuunsa RKP:n uusi puheenjohtaja Stefan Wallin.

[muokkaa] Ministerit

Ympäristöministeri

Vuodet	Ministeri	Puolue	Hallitus	Eron syy	Huom!
1983 - 1987	Matti Ahde	SDP	Sorsa IV	Hallitus vaihtui
1987 - 1991	Kaj Bärlund	SDP	Holkeri I	Hallitus vaihtui
1991 - 1995	Sirpa Pietikäinen	Kokoomus	Aho I	Hallitus vaihtui	1. nainen virassa
1995 - 1999	Pekka Haavisto	Vihreät	Lipponen I	Hallitus vaihtui
1999 - 2002	Satu Hassi	Vihreät	Lipponen II	Vihreät lähti hallituksesta sen hyväksyttyä 5. ydinvoimalan rakentamisen
2002 - 2003	Jouni Backman	SDP	Lipponen II	Hallitus vaihtui
2003	Jan-Erik Enestam	RKP	Jäätteenmäki I	Hallitus vaihtui
2003 -	Jan-Erik Enestam	RKP	Vanhanen I