Keskustelu:Ukraina

Wikipedia

Tätä sivua ehdotettiin suositelluksi sivuksi, mutta ehdotus kaatui.
Artikkelin suositellut sivut -äänestys on arkistoitu.

Resursseja

Ukrainan (töistä vapaat) juhlapäivät:

1. ja 2. tammikuuta; uusivuosi neuvostoliittolais-venäläiseen tapaan kaksipäiväisenä; uudenvuoden juhla ALKAA kello 00:00 1. tammikuuta, ja sitä juhlitaan 06:00 :aan asti. Iltapäivä toivutaan ja 2. tammikuuta syödään ja juodaan ruoantähteet.

7. tammikuuta: joulu ortodoksisen kirkon juliaanisen kalenterin mukaan

8. maaliskuuta: kansainvälinen naistenpäivä neuvostoliittolais-venäläiseen tapaan

1. ja 2. toukokuuta; vappu, mutta juhla ei ala keskiyöllä uudenvuoden tapaan

9. toukokuuta; voitonpäivä (9.5.1945)

24. elokuuta: itsenäisyyspäivä (Ukrainan itsenäisyys Neuvostoliitosta)

SIVUT OVAT MAINIOT visuaalisesti ja rungoltaan. Koska kuitenkin Ukraina on ehkä tulossa EUn ja Naton jäseneksi, sitten, kun aikaa on, voisi ehkä ottaa esille seuraavia teemoja:

Hei, tässä alla on todella paljon hyvää infoa, mutta ne kannattaisi kirjoittaa suoraan artikkelisivuille. Siirsin esim. pitkän pätkän alta hivenen hiottuna artikkeliksi Ukrainan historia, jatkohiomiset sen osalta sinne. Siis muokaukset vain rohkeasti suoraan artikkeleihin, varsinkin jos tulee näinkin perehtynyttä tekstiä. --Ravelre 18:55 syys 1, 2004 (UTC)

HALLINTOALUEET

Jo Neuvostoliiton aikana hallinto jaettiin alueisiin (oblast), jotka olivat autonomisen tasavallan arvoisia, mutta kulttuurisesti erikoistumattomia federaatiosubjekteja sekä alueet piireihin (raion). Tämä sama on jatkunut Ukrainassa ja Venäjällä kuin myös muualle IVYssä Neuvostoliiton lakattuakin. Nämä nimitykset ovat vakiintuneet 60- ja 70-luvuilla suomenkielisessä kirjallisuudessa.

NUMEROTIEDOT

Joitain numerotietoja voisi ottaa The World Fact Bookista silloin kun ne ovat "oikeita", koska kirja on freewarea samoin kuin sen kartat.

IDÄN JA LÄNNEN VASTAKKAINASETTELU Oleellista Ukrainassa on ehkä se, että se on ollut toisaalta idän ja lännen eli ortodoksisen ja katolilaisen Euroopan välissä omana ortodoksisena itsenään, sitten Puola-Liettuan katolilaisvaikutteisena ja jälleen Bogdan Hmelnitskystä alkaen ortodoksisena.

Tuohon aikaan ei ollut merkittävää pelkästään Puola-Liettuan ylivallan, vaan myös etelästä islamalaisen Ottomaanien valtakunnan (Turkin) torjuminen. Tämän ansiosta muodostui Ukrainan ortodoksinen kirkko, uniaattikirkko, mikä on sisällöltään ortodoksinen, mutta ei tunnusta Moskovan patriarkkaa johtajakseen, vaan Rooman paavin.

Tärkeää on se, että Ukrainan viisi läntisintä oblastia kuuluivat ennen ensimmäistä maailmansotaan Puolan kolmen jaon seurauksena Itävalta-Unkarille, missä 1950-luvulla jatkui neuvostovastainen vastarinta samalla tavalla kuin Baltiassa tai erityisesti Virossa. Tämä perinne synnytti voimakkaan kansallisen tendenssin 1990-luvulla Moskovaa vastaan.

Ukrainaa, Valko-Venäjää ja Venäjää pidettiin Neuvostoliiton henkisinä, venäläisinä, kulmakivinä. Siksi 1800-luvulla kansallisuusaatteen kitkemiseksi (iso)venäläiset kutsuivat Ukrainaa Vähä-Venäjäksi korostaen sitä, että varsinaisen Venäjän rinnalla on Valko-Venäjä ja Vähä-Venäjä (Ukraina). Ukraina tarkoittaa suomeksi "Raja(mai)lla" Moskovasta katsoen.

Joitain tapahtumia:

Itsenäisyysaika:

Ukraina itsenäistyi Venäjästä keväällä 1918 ja Simon Petljuran johtamat kansallismieliset tekivät siitä kansantasavallan. Suomen itsenäisyyden tapaan Venäjän väliaikaista hallitusta vastaan sotineen kansankomissaarien neuvoston tapaan Ukrainan itsenäisyys tunnustettiin Leninin kansankomissariaatin sekä Bulgarian, Itävalta-Unkarin sekä Saksan allekirjoittamalla Brest-Litovskin rauhansopimuksella. Ennen kuin Suomen tasavalta tunnusti Ukrainan itsenäisyyden ja perusti lähetystön, oli paikalla 1920 jo Finnpapin edustusto. Näin oli myös 1991.

Saksalaisten otteen voimistuessa sai vallan Pavel Skorodpatskin, joka Hetmaniksi (Kasakkapäällikkö-valtionpäämieheksi) julistautumalla ja sai vallan Simon Petljuralta. Saksan antauduttua marraskuussa 1918 sai Petljura vallan takaisin ja Skorotpatskin joutui pakenemaan. Kuitenkin vuoteen 1922 mennessä Ukrainan kansantasavalta hävisi Harkovissa perustetulle neuvostovallalle, ja Petljura murhattiin maanpaossa Pariisissa 1926 ilmeisesti neuvostoagenttien toimesta.

1931-1932 kollektivisoinnin yhteydessä Stalin järjesti viljavaan Ukrainaan nälänhädän tuomalla komissaareja Venäjältä Ukrainaan, minkä puoluejohtajana oli tuolloin Nikita Hrutshev. Miljoonia ihmisiä kuoli nälkään.

1930-luvulla Harkovissa alettiin valmistaa T-34 "Sotka" -panssarivaunua.

1941-1942 taistelivat suomalaiset SS-Wikingissä Ukrainassa edeten Kaukasukselle Terek-joelle.

Neuvostoaika

1986 Tshernobylin voimalaonnettomuus noin 90 km päässä vajaat kolmimiljoonaisesta Kiovasta, mikä kuitenkin synnytti suurimmat laskeumat Valko-Venäjälle tuulien vuoksi.

1990-luvulla Ukrainan itsenäistyminen, riita Neuvostoliiton Mustanmeren laivaston jakamisesta Venäjän federaation ja Ukrainan kesken. Presidentti Kravtshukin kansallinen politiikka. Tämä kulminoitui Venäjän laivaston vuoksi Sevastopolin ja Krimin venäjänkielisen väestön itsenäisyysvaatimukseen, mikä päättyi kompromissiin Krimin autonomiasta. Neuvostoliitossa Krimi kuului alulksi Venäjälle, mutta pääsihteeri Nikita Hrutshov ilmeisen perustuslaittomassa järjestyksessä siirrätti hyvin onnistuneen lomamatkansa jälkeen Krimin Ukrainan sosialistiselle neuvostotasavallalle Venäjän sosialististen tasavaltojen federaatiolta.

Ukrainan ensimmäinen Pohjoismaiden (ja siis myös Suomen) suurlähettiläs oli Konstantin Maisik, joka oli Kiovan aluesihteerinä Ukrainan neuvostotasavallassa ja sai ensimmäisissä perestroika-ajan vapaissa vaaleissa 5%:ia äänistä.

1989 perustettiin Tampere-Kiovan kauppahuone edistämään ystävyyskaupunkien välillä tapahtuvaa kauppaa, mikä kuitenkin jouduttiin purkamaan kannattamattomana. Kiova on Venäjän, Kievskaja Rusin, ensimmäinen pääkaupunki samalla tavalla kuin Kioto on Japanin. Myös Kiova ja Kioto ovat ystävyyskaupunkeja.

Neuvostoliiton ajoilta ukrainalaisen Zaporozhen ystävyyskaupunki on Lahti. Zaporozhessa valmistettiin pieniä, pääasiassa invalidikäyttöön tarkoitettuja Zaporozhetsh-henkilöautoja, joiden modernisaatio johti Oka-autoon.

Uuden itsenäisyyden aika

2001 4.10. ammuttiin alas vahingossa Sibir Airlinesin Tupolev Tu-154 ukrainalaisella ilmatorjuntaohjuksella

Ukraina, Nato ja Yhdysvallat

Yhdysvallat Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen pyrki pitämään ydinsuluista kiinni, ettei Ukrainasta olisi tullut ydinasevaltaa ja onnistui Ukrainan aseistariisumisessa ydinaseiden suhteen. Ukraina on pyrkinyt saamaa riippumattomuutta Venäjästä lähestymällä Naton kumppanuusohjelmia, mutta Puolan tai Baltian kaltaiseen taloudelliseen menestykseen sillä ei ole ollut mahdollisuuksia siksi, ettei EUn apu vaikuttaisi kuitenkaan väestöltään ja pinta-alaltaan Ranskan kokoisessa maassa niin kuin esimerkiksi Portugalissa tai Irlannissa. Tämän vuoksi EU - sen nettomaksajat eivätkä arktisen maatalouden harjoittajat - ole halunneet Neuvostoliiton vilja-aittaa mukaan EUiin. Puola ajaa Ukrainan jäsenyyttä EUssa saadakseen sen lähemmäs länttä. Ukraina on kuitenkin taloudestaan riippuvainen myös Venäjästä ja etenkin energian, maakaasun, toimituksista. Ukraina ei ole hyötynyt taloudellisesti itsenäisyydestään paljoa ja sen elintaso romahti alemmas kuin Venäjän jääden jälkeen neuvostoaikaisesta.

2003 riita rajalinjasta etelässä vesialueen poikki ja Venäjän oikeudesta rakentaa sille yhteys.

2003 Ukraina osallistuu Puolalaisisa joukoissa Irakin väliaikaisen hallituksen turvaamiseen.

Tekniikkaa ja tiedettä

Kiovassa on Patonin hitsausinstituutti, mistä ostettiin teknologiaa Rautaruukin kuljetusvälineryhmän rautatievaunutehtaalle Otanmäkeen. Tehdas kuuluu nykyään espanjalaiselle Talgolle.

Antonov lentokoneiden suunnittelutoimisto ja tehtaat. EU, mm. Saksa ja Britannia käyttävät Antonov An-124 -koneita mm. sotilaskuljetuksiin, koska EUssa uupuu vielä päätös Airbus A/S 400:n valmistamisesta sadoin kappalein. Saksa yritti luoda teollista yhteistyötä Antonovin kanssa, mutta EUssa keskimäärin priorisoitiin A/S 400 EUn hankkeena.

Neuvostoliiton aikana Kiova oli Neuvostoliiton ulkomaisten opintojen keskus. Siellä oli 1970- ja 1980-luvulla jatkuvasti suomalaisia ylioppilaita Suomen opetusministeriön stipendiaatteja valtioiden väliseen tieteellis-teknis-taloudelliseen sopimukseen perustuen sekä Suomi-Neuvostoliitto -seuran kautta. EEC-maista täyden tutkinnon opiskelijoita oli Portugalista ja Kreikasta. Tämän lisäksi opiskelijoita oli liittolaismaista, kuten Nicaraguasta, Syyriasta, Afganistanista, Libyasta, Namibiasta, Jemenistä, Kuubasta, Vietnamista, Korean kansandemokraattisesta tasavallasta yliopistolla ja maatalousakatemiassa. Kiovassa oli myös Neuvostoliiton ilmatorjuta-akatemia.

Urheilu

jalkapallojuokkue Kiovan dynamo

Ukrainasta on Eduard Hämäläinen

AFAIK Eduard on kylläkin Valko-Venäjältä ja syntynyt Kazakhstanissa. TBone 16:17 elo 30, 2004 (UTC)

Oliko kuitenkin niin, että hän tuli viimeksi Ukrainasta Suomeen?

Ukraina-seura http://www.finukr.org/fin/aboutf.htm

20040831 LUONNOSTELUOSIO

Ukraina

Ukraina on viljavaa mustanmullan maata, minkä vuoksi se on ollut hedelmällistä maata monille valloittajille. 700 eaa. nykyisen Ukrainan alueella asuneet kimmerialaiset joutuivat pakenemaan Vähään-Aasiaan skyyttalaisten vuoksi. Puoli vuosituhatta myöhemmin noin 200 eaa. valtasivat Ukrainan sarmatialaiset.

Ajanlaskun alkuaikoina todennäköisesti gootit levittäytyivät vuoteen 100 mennessä Veikselin suulta pohjoisesta Mustallemerelle kaakkoon. 200-luvulla gootit jakautuivat itä- ja länsigooteiksi, osto- ja visigooteiksi. Ostogoottien valtakunta ulottui Itämereltä Mustallemerelle 300-luvun puolivälissä.

Itäslaavit perustavat Kiovan Venäjän

Ennen 400-lukua kuitenkin idästä hyökänneet hunnit tuhosivat ostrogoottien valtakunnan. vetäydyttyä vuosisadan puolenvälin jälkeen heidän jättämäänsä tyhjiöön tulivat Veikselin ja Dneprin väliltä itäslaavit asuttaen Ukrainan länsi- ja keskiosat. Kiovan perustivat itäslaavit 500-luvulla, jolloin Ukrainaan ja Pannoniaan siirtyi Keski-Aasiasta myös avaareja. 600-luvulla alueelle saapuivat turkkilais-tataarilaiset kasaarit ja bolgaarit. 700-luvulla alueelle tulivat unkarilaiset, jotka turkinsukuiset petsenegit ajoivat takaisin länteen, aluksi Moldovaan ja sitten Pannoniaan 800-luvulla, jolloin Kiovasta alkoi muodostua valtio ja lopulta suuriruhtinaskunta 880. Kiovan Venäjästä on muodostunut vuosisatojen kuluessa nykyukrainalaisten lisäksi venäläiset ja valkovenäläiset. Ortodoksia tuli Ukrainaan 900-luvun lopulla Konstantinopolista.

Kiovan Venäjän, Ukraina, ulottui 1 000-luvulla Itämereltä Mustallemerelle. Kiova taisteli 700-luvulla alueelle tulleita petsenegejä ja myöhemmin idästä tulleita kumaaneja vastaan. Kumaanit onnistuivat luomaan valtakunnan, joka ulotui Karpaateila Aral-järvelle.

Mongolit voittavat Petsenegit ja valloittavat Kiovan

1200-luvun alussa mongolit hävittävät Petsenegien valtakunnan ja valloittavat Kiovan 1 240. Puola alkaa muodostua suurvallaksi Puolan ja Liettuan personaaliunionista 1300-luvun puolivälissä. Puola-Liettua valloittaa Länsi-Ukrainan, Galitsian-Volynian ruhtinaskunnan ja lopulta suuren osan muusta Ukrainasta. Etelä-Ukraina ja Krimi jäävät kuitenkin vielä mongolien Kultaiselle ordalle Krimin kaanikuntaan, mistä tataarit tekevät hyökkäyksiään.

Puola-Liettuan valta tuottaa paikalle katolilaisen puolalaisen aatelin, minkä vaikutuksesta muodostuu jumalanpalvelusmenoiltaan ortodoksinen, mutta Rooman paavia päämiehenään pitävä, Moskovan arkkipiispasta riippumaton uniaattikirkko. Puola-liettuan vaikutuksesta alkaa maaorjuus lisääntyä.

Ukraina muodostuu kasakkayhteisöille ja solmii liiton Venäjän kanssa

Mongolivallan väistyttyä alkavat Keski- ja Etelä-Ukrainaan muodostua riippumattomia venäläis-tataarilaisia kasakkayhteisöjä, jotka taistelevat tataareja ja turkinsukuisia kansoja vastaan etelässä. Lopulta 1648 kasakoiden johtaja, hetmanni Bohdan Chmielnickin (Bogdan Hmelnitsky), aloittaa kapinan ja vapaustaistelun puolalaisia vastaan, mutta joutuvat lopulta tukeutumaan ulkopoliittisesti Venäjän tsaariin ja pyytämään tältä tukea solmimalla liiton 1654 Venäjän tsaari Aleksein kanssa. Sopimuksen tuloksena kasakat tunnustavat Venäjän yliherruuden Ukrainaan ja saavat sotilaallista tukea Venäjältä, mikä johtaa Venäjän ja Puolan väliseen sotaan. Sota päättyy Andrusovon rauhaan 1667, missä Puolan on luovutettava Venäjän hallintaan Dneprin itäpuoleinen Ukraina (venäjäksi "vasen ranta" - levoberezhnaja) sekä Kiova. Rajan itäpuolella olevat kasakkayhteisöt jäävät tsaarin, kun taas länsipuolella olevat Puolan kuninkaan alamaisiksi.

Suuri Pohjan sota ja Mazeppan kapina

Ruotsin viholliset aloittavat suuren pohjan sodan 1700. Tapahtumien seurauksena hyökkäävät ruotsalaiset myös Ukrainaan, missä Kaarle XII armeijaan on liittynyt myös hetmanni Ivan Mazeppa. Hanke romuttuu Poltavan (vanhempi ruotsalainen muoto "Pultava") tappioon 1709, minkä venäläiset Pietari I Suuren joukot voittavat. Venäjä muuttaa liittosuhteen vähitellen suoremmaksi hallinnoksi. Pietari I Suuri järjestää Ukrainan hallinnon uudelleen ja Katariina II Suuri lakkauttaa lopulta hetmanin aseman kokonaan. Puolalaisen aatelin aloittama maaorjuutus leviää vähitellen Katariina II Suuren aikana koko Ukrainaan.

jotain syventävää, koska tapahtuma liittyy oleellisesti Ruotsin suurvalta-aseman menetykseen, Pietarin perustamiseen ja Suomen aseman dramaattiseen muuttumiseen

Puolan heikkous alkaa korostua 1700-luvulla Venäjän ja Preussin vahvistuessa. Puolan ensimmäisessä jaossa 1772 saa Itävalta 1300-luvun puolivälissä Puolan haltuun saaman Ukrainan läntisimmän osan, Itä-Galitsian ja Bukovinan. Puolan toisen, 1793 tapahtuneen, jaon ja kolmannen, 1795 tapahtuneen jaon seurauksena Venäjä saa Puolaan vielä kuuluneet Länsi-Ukrainan alueet, Podolian ja Volynian.

perusteellisempaa selitystä Puolan jaoista - ehkä Puola-osioon ala-artikkelina

Puolalaisen aatelin aloittama ja Katariina II Suuren laajentama sekä vahvistama maaorjuus lakkaa Venäjällä vasta Aleksanteri II:n uudistuksella 1861.

syvennettävää ehkä ala-artikkelissa. Arkangelin alueella maaorjuusprosentti oli 0%, kun taas Ukrainassa se saatoi joissain kuvernementeissa olla 70%.

Kulttuuritietoisuus ja kansallisaate

Ukrainan kulttuuritietoisuus alkaa elää kansallisaatteiden mukana 1840-luvulla, mitä Nikolai I:n hallitus pyrkii kitkemään. Tukahduttaminen kärjistyy Aleksanteri II:n aikana 1876, jolloin ukrainan käyttö kirjakielenä kielletään. Ukrainan kansallisrunoilijaksi nousee Taras Grigorjevitsh Tshevshenko.

Tshevtshenko on Runeberg-Lönnroth. Ehkä pitäisi syventää ala-artikkelissa. Ehkä lisäksi kansallisromanttinen naisrunoilija Lesi Ukrainki.

Talonpoikaistyytymättömyytenä jatkunut liikehdintä leviää tehtaisiin teollistumisen myötä ja saa yhä järjestäytyneempiä muotoja.

kapinallisuus Ukrainassa ja Latviassa oli jotain pöyristyttävää joinain ajanjaksoina. Aatelisia poltettiin kartanoihinsa ja rangaistusretkikuntia lähetettiin.

Japanin sodan tappion sytyttämään Nikolai II hallintoa vastaan tähdätyn vuoden 1905 liikehdinnän aikan Ukrainaan muodostuu kansanvaltainen puolue. Pääministeri Pjotr Stolypinin vakauttamis- ja tukahduttamistoimien seurauksena perustetaan myös Ukrainan itsenäisyysliitto, joka pyrkii tekemään ohjelmansa tunnetuksi ulkomailla.

Sisäpoliittinen muutos Sergeri von Wittestä, joka loi 1905 reformit päättämättömän Nikolai II:n epäröidessä. Stolypin oli vakauttaja, joka aloitti maauudistuksen, Stolypinin reformi I:n ja tuli murhatuksi pommilla Kiovan baletissa 1911 sosiaalivallankumouksellisen pommista. Suomessa ei tunneta Stolypinin reformia I ja II - ainoastaan Stolypinin kravatti eli hirttosilmukka.

Ukrainan autonomiavaatimukset saavat uutta tuulta 1917 Nikolai II:n ja hänen seuraajakseen valitsemansa veljensä luovuttua vallasta Venäjän väliaikaisen hallituksen hyväksi, mutta väliaikaisen hallituksen tekemät myönnytykset jäävät niin laihoiksi, että itsenäisyysajatus jää elämään. Venäjän sota Saksaa, Itävalta-Unkaria ja Bulgariaa jatkuu myös Ukrainan osalta.

Tämä löytyy 1930-luvulla kirjoitetuista suomalaisteoksista, mutta tilannetta ei ole kuvattu Suomessa oikein täsmällisesti missään.

Uusi mahdollisuus muodostuu marraskuussa 1917 bolshevikkien lokakuussa (juliaanisen kalenterin mukaan ) suorittaman vallankaappauksen johdosta, minkä vuoksi Ukraina julistetaan riippumattomaksi kansantasavallaksi joulukuussa 1917.

Ukrainan itsenäisyyttä 1918-1921 ei tunneta Suomessa niin kuin Viron itsenäisyys 1918-1940.

Tätä eivät kuitenkaan Saksan kanssa aselevon joulukuussa 1917 tehneet kansankomissaarit hyväksy, vaan haluavat Kerenskin väliaikaisen hallituksen tapaan pitää Venäjän "yhtenäisenä ja jakamattomana". Ukrainan kansallis-sosialidemokraattiselle hallitukselle perustetaan teollistuneeseen Harkovaan yleisvenäläisten kommunistien, bolshevikkien, toimesta Ukrainan neuvostotasavallan hallitus.

Kiova on sivistyneistön ja juutalaisten kaupunki (15%). Harkov on proletariaatin "Manse".

Koska saksalaiset olivat joulukuusta asti odottaneet, että kansankomissaarit olisivat solmineet rauhan Saksan kanssa kovin esitetyin vaatimuksin, mutta koska bolshevikit olivat lykänneet asiaa ylläpitämällä aselepoa, yritti Saksa helmikuussa 1918 sotilaallista ratkaisua hyökkäämällä Baltian ja Pihkovan kautta kohti Pietaria. Osana tätä kampanjaa Saksa, Itävalta-Unkari ja Bulgaria solmivat Ukrainan kanssa rauhan ja tunnustavat sen itsenäisyyden.

Brest-Litovskin sopimus sai bolshevikit jättämään kansanvaltuuskunnan pulaan maalis-huhtikuussa 1918.

Neuvosto-Venäjän ulkoasiainkansankomissaari ja puna-armeijan komentaja Lev Trotski joutuu maaliskuussa 1918 neuvottelemaan Venäjälle epäedullisen rauhansopimuksen Brest-Litovskissa, missä Venäjä tunnustaa Ukrainan itsenäisyyden. Brest-Litovskin rauhansopimuksella kansankomissaareista tulee epäsuorasti keisarillisen Saksan liittolaisia, ja Britannia aloittaa sotatoimet kansankomissaareja vastaan lähettämällä laivasto-osaston Arkangeliin pyrkien estämään saksalaisten etenemisen ja toisaalta tukemaan Venäjän väliaikaista hallitusta, joka jatkaa taisteluaan kansankomissaareja vastaan. Kansankomissaarit tunnustavat Ukrainan itsenäisyyden Venäjästä, mutta maa joutuu Saksan suojelualueeksi sotilaallisesta tilanteesta johtuen.

Trotskin ansioita 1918-1920 ei Suomessa tunneta. Pikemminkin vain hänen epärealistinen jatkuvan vallankumouksen ideansa.

Itsenäisestä kansantasavallasta Neuvostoliittoa perustavaksi neuvostotasavallaksi

Ukrainan kansantasavallan hallitusta johtaa Simon Petljura, joka pyrkii osana kansallista politiikkaa maareformiin. Tämä ei kuitenkaan sovi suurmaanomistajille, jotka etsivät saksalaisista tukea estääkseen kansallisen politiikan vasemmistolaisuuden, mikä on Ukrainan hallituksen keino taistella Harkoviin perustettua Ukrainan neuvostotasavallan hallitusta, bolshevikkeja, vastaan.

Maareformi liittyy itsenäisyyteen. Suurmaanomistajat hakevat tukea - niin Venäjältä kuin Saksalta.

Saksalle ei Ukrainan hallitusmuodolla ole merkitystä, koska se haluaa liittää Ukrainan sotataloutensa osaksi ja lievittää elintarvikepulaa Saksassa. Varmistaakseen viljan saannin se on kuitenkin valmis tukemaan vallankaappausta jo huhtikuussa 1918, millä Simon Petljuran kansantasavaltainen hallitus vaihdettiin Pavel Skorodpatskin saksalaismieliseen hallitukseen.

Sama kuin Suomessa kesällä 1918.

Vallankaappaus ei kuitenkaan nauti laajojen kansallismielispiirien luottamusta ja Skorodpatkinin hallituksesta tulee kapeapohjainen onnistuakseen. Talonpojat eivät luovuta viljaa, mitä Saksa tarvitsisi elintarvikehuoltonsa parantamiseksi. Saksalla ei ole teollisuustuotteita, millä maksaa viljasta. Näin Skorodpatkinin hallitus voi tukeutua ainoastaan sotilaalliseen voimaan, mitä saksalaiset eivät salli perustettavan Ukrainan kansallisina joukko-osastoina pitääkseen Ukrainan jatkossakin itsenäiseksi julistettuna, mutta Saksan suojelusta riippuvaisena.

Simon Petljuran hallitus palaa valtaan Saksan keisarin luovuttua kruunustaan 9.11.1918 ja Saksan antauduttua ympärysvalloille 11.11.1918, minkä vuoksi Saksan Itä-Eurooppaan sijoitetut joukot menettävät sotilaallisen merkityksensä Ukrainan tilanteen kannalta. Ranska ja Britannia vaativat, että saksalaiset joukot kotiutetaan. Simon Petljura perustaa Ukrainan kansantasavallan joulukuussa 1918 uudelleen, toisen kerran samana vuonna.

Marraskuussa 1918 Saksan antauduttua, olivat Itävalta-Unkariin kuuluneet ukrainalaiset, ruteenit, perustaneet länsiukrainalaisen kansantasavallan, minkä tavoitteena oli käsittää Unkarin, Itä-Galitsian ja Bukovinan ukrainalaiset alueet.

Saksalaisten alkanut kotiutuminen vahvisti Ukrainassa Venäjän väliaikaisen hallituksen puolesta toimivia, ympärysvaltojen kanssa liitossa olevia kenraali Denikinin asemaa. Ranska oli jopa lähettänyt hänen tuekseen 1918 lopussa ranskalaisia sotilaita vahvistukseksi Ukrainan rannikolle, mitkä vedettiin pois huhtikuussa 1919, kun viimeisetkin saksalaiset sotilaat olivat poistuneet.

1919 alkuvuodesta ympärysvaltojen saartotoimet saavat neuvostovallan yleensä ahtaalle, mikä heikentää Petljuran hallituksen asemaa Krimiltä hyökkäävää Denikiniä vastaan. 1919 Petljuran hallitus liittoutuu Puolan kanssa, joka pyrkii vahvistamaan asemaansa idässä. Vuoden 1920 toukokuuhun mennessä Ukraina ja Puola ovat onnistuneet yhdessä valtaamaan takaisin Ukrainan Kiovaa myöden, mutta Mihail Tuhatsevskin joukkojen vastahyökkäys pakottaa puolalaiset perääntymään. Tuhatshevski johtamat joukot onnistuvat torjumaan myös Anton Denikinin joukkojen hyökkäyksen etelästä, ja hänen seuraajansa, Pjotr Wrangel joutuu evakuoimaan Etelä-Venäjän armeijan viimeiset joukot Krimin niemimalta 1920. Puolan ja Neuvosto-Venäjän välinen raja vahvistettiin Riian rauhassa 1921 ja Ukrainan neuvostotasavallan bolshevikit pääsevät vakiinnuttamaan viimein valtansa. Joulukuussa 1922 Ukrainan sosialistisesta neuvostotasavallasta tulee Sosialististen neuvostotasavaltojen liiton, Neuvostoliiton perustajajäsen, kun Neuvosto-Venäjästä muodostetaan liittovaltio vuoden 1922 perustuslailla, ns. Leninin perustuslailla. Neuvostoagentit surmaavat Simon Petljuran Pariisissa 1926. Ukrainan neuvostotasavallan pääkaupunkina jatkaa Harkova vuoteen 1934, jolloin Kiovasta tulee jälleen Ukrainan pääkaupunki.

Kollektivisointi ja nälänhätä

Ukrainaa on sanottu Venäjän tai Neuvostoliiton leipäkoriksi. Näin ollen oli ilmeistä, että kansallishenkisyys, mikä oli aiheuttanut vaikean ja lyhyen itsenäisyyden aikana ideologisen ongelman niin suhteessa neuvostovaltaan, saksalaisten suojelukseen kuin myös Lvovin ja Kerenskin väliaikaiseen hallitukseen ja lopulta myös sen politiikkaa jatkamaan pyrkineiden ympärysvaltojen sekä Venäjän vastavallankumouksellisten politiikkaan, oli Ukraina merkittävä osa Neuvostoliiton kannalta myös 1928 alkanutta suunnitelmataloutta, mikä teki maatalouden kollektivisoinnista tärkeän neuvostohallituksen kannalta.

Ukrainan pakkokollektivisoimiseksi lähetti Neuvostoliiton kommunistinen puolue muualta komissaareja valvomaan toimitusta ja Ukrainaan järjestettiin neuvostohallituksen määrään pakkoluovutuksin nälänhätä, minkä vuoksi jopa kolmen miljoonan ihmisen arvellaan kuolleen 1930-1932. Ukrainan kommunistisen puolueen pääsihteerinä oli tuolloin Nikita Hrutshev. Ylijäämävilja kaupattiin maailmanmarkkinoilla siten, että viljan hinta laski. Tämä ja Ukrainan lyhyt itsenäisyys pohjustivat ukrainalaisten nationalistien yhteistoimintaa Saksan kanssa 1941-1944 toisen maailmansodan aikana.

Hrutshevin stalinistista nuoruutta ei Suomessa tunneta. Vain Zdhanovia moititaan.

Alueita Puolalta ja Romanialta

Saksa ja Neuvostoliitto solmivat 23.8.1939 hyökkäämättömyyssopimuksen, mikä ratkaisi sen, ettei Neuvostoliitto osallistunut Ranskan, Britannian ja Puolan rinnalla Saksan vastaisiin toimiin toisen maailmansodan alussa syyskuussa 1939, vaan päinvastoin osallistui Puolan jakamiseen Saksan kanssa miehittämällä Puolan länsiosat vedoten alueella olevan ukrainalaisen ja valkovenäläisen väestön suojeluntarpeeseen. Puolalle kuulunut itäosa, Itä-Galitsia, liitettiin Ukrainan neuvostotasavaltaan. 1940 Neuvostoliitto painosti Romanian luovuttamaan Pohjois-Bukovinan ja Bessarabian, mistä Pohjois-Bukovina liitettiin Ukrainan neuvostotasavaltaan, kun taas lähinnä myös romanialaisen väestön asuttamasta Bessarabiasta, mistä muodostettiin Moldavian neuvostotasavalta, ja mikä on Neuvostoliiton purkauduttua itsenäistynyt Moldovaksi.

Neuvostoliiton politiikka 1939-1940 oli kovaa myös Romaniassa ja Puolassa, ei vain Baltiassa ja Suomessa.

Toinen maailmansota Ukrainassa

Puolassa 1934 vangittu Ukrainan itsenäisyystaistelua jatkanut Stepan Bandera vapautettiin 1939, kun saksalaiset olivat miehittäneet Puolan. 1941 kun saksalaiset olivat vallanneet Ukrainan (Itä-Galitsian) julisti Bandera Lvovissa Ukrainan tasavallan uudelleen perustetuksi. Saksa sitoi Ukrainan tiukasti itseensä sallimatta sille Slovakian tai Kroatian kaltaista itsenäisyyttä määrittelemällä sen valtakunnanprotektoraatiksi. Bandera ja muut kansallismieliset sekä neuvostovastaiset ukrainalaiset vangittiin. Bandera kuitenkin vapautettiin 1944. Stepan Banderan surmasivat neuvostoagentit 1959 Munchenissä.

Saksan järjestelmässä oli selvästi eri statuksia.

Toisen maailmnsodan tuloksena Ukrainan neuvostotasavallan ja Puolan raja kulki pääosin Curzonin linjaa pitkin, jolloin Ukrainaan liitettiin pääosa Volhyniasta ja Itä-Galitsiaa, myös Lvov. Myös osia Tshekkoslovakiasta, ns. Karpato-Ukraina, liitettiin Ukrainaan.

Viimeisen aluelisäyksen Ukraina sai Venäjän federaatiolta 1954, kun Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeri Nikita Hrutsovin aloitteesta Ukrainaan liitettiin myös Krimin niemimaa, mistä tuli myöhemmin itsenäistyneen Ukrainan ja Venäjän välinen kiista Mustanmeren laivastotukikohtaa ja Sevastopolia koskien.

Pysähtyneisyys ja perestroika

Neuvostotaloudessa Stalinin jälkeen kokeiltiin monia tapoja säätää komentotaloutta tehokkaammaksi. Talousstalinismille oli tyypillistä ministeriökohtainen sektoriohjaus, mistä seurauksena oli se, että arvoketjut eri teollisuuslaitoksia omistavien ministeriöiden tuotantoketjuissa muodostuivat toisistaan poikkeaviksi. Sama puolivalmiste saattoi maksaa tuotantokustannuksiltaan samalla alueellakin tuotettuna yhden ministetiön tuotantolaitoksessa tuotettuna kolme kertaa niin paljon kuin toisen ministeriön.

Tätä varten pyrittiin luomaan toimialapohjaisen sektorihallinnon korvikkeeksi aluetaloudellista suunnittelua, sovnarhosit, mitkä kokeiltiin Hrustshevin kauden puolivälissä. Brezhnevin alkukausi oli teollisen kasvun, koneenrakennuksen ja terästeollisuuden kasvun aikaa, mikä alkoi hiipua 1970-luvulle tultaessa huolimatta siitä, että teknillisen ammattikoulun opettajana toiminut Brezhnev yritti tehostaa tuottavuutta myös opetusta parantamalla ja kurinalaistamalla.

Brezhnevin vuosia 1964-1970 ei Suomessa tunneta talousmielessä.

1970-luvun lopulla 1980-luvun alussa, pysähtyneisyyden vuosina, Ukrainassa ei ollut merkittävää taloudellista kasvua neuvostotasavaltojen piirissä ja Neuvostoliitto panosti voimakkaasti pohjoisten alueiden öljy- ja kaasuteollisuuteen, mikä takasikin ensimmäisen (1974) ja toisen öljykriisin (1979) vuoksi Neuvostoliitolle mittavia valuuttatuloja energian viennistä ja mahdollisti jopa läntisten kulutustavaroiden ostamisen jossain määrin myös suoraan tavallisille kuluttajille.

Alkaneessa puoluejohtoisessa kritiikissa 1980-luvun alussa myös Ukrainaa pidettiin vanhoillisena ja pysähtyneenä neuvostotasavaltana. Sieltä siirtyikin paljon väkeä pohjoiseen.

Perestroika alkoi julkisuudella, glasnostilla (glasnost ei tarkoita kansanvaltaista avoimuutta, vaan hallinnon julkistamista), mutta vähitellen kiteytyi vaatimukseksi nopeuttaa (verbi uskorit; nopeuttaminen; uskorenie) suunnitelmatalouden toimintoja. Nopeuttaminen johti eritahtisuuteen talousyksiköissä, mikä lopulta johti suunnitelmatalouden keskitetyn jakelujärjestelmän korvautumiseen sääntelemättömillä ja epätasapainoisilla markkinoilla.

Koska perestroika ei tuottanut pysähtyneisyydestä epäillyille alueille glasnostin eikä uskorenien keinoin taloudellista menstystä, alkoi kritiikki inflaatioista nostattaa kansallismielisiä liikkeitä. Ukrainaan perustettiin tasavallan neuvostojohtoa kritisoiva ja perestroikaa avoimesti kannattava kansallismielinen liike "Ruh" (käsi; kansan käsi), mikä lopulta vaati puoluejohtaja Sherbitskin eroa. Ruh menestyi paikallisvaaleissa maaliskuussa ja heinäkuussa Ukraina julistautui suvereeniksi.

Itsenäisyys

Elokuussa 1991 pyrki Janajevin kansallisen pelastuksen komitea kaapata vallan Gorbatshovilta ja palauttaa Neuvostoliiton, minkä aikana Ukrainan korkeimman neuvoston puhemies Leonid Kravtshuk vastusti Jeltsinin tapaan avoimesti kaappausyritystä. Joulukuun alussa 1992 järjestettiin Ukrainassa kansanäänestys itsenäisyydestä, missä 80%:ia kannatti Ukrainan itsenäistymistä Neuvostoliitosta.

Kravtshuk voitti presidentinvaaleissa Ruhin asettaman vastaehdokkaan ja tuli Ukrainan presidentiksi. Venäjän, Ukrainan ja Valko-Venäjän johtajat perustivat Itsenäisten valtioiden yhteisön ja Neuvostoliitto lakkautettiin.

Venäjä ja Ukraina ajautuivat riitaan 1992 Krimillä sijaitsevan Neuvostoliitolle kuuluneen Mustanmeren laivaston hallinnasta. Toukokuussa 1992 antoi Krimi itsenäisyysjulistuksen Ukrainasta, mikä kuitenkin peruttiin Venäjän ja Ukrainan parlamenttien vastustuksesta. Tämä kuitenkin johti neuvotteluihin Venäjän ja Ukrainan kesken autonomiasta Krimille, minkä johdosta Krimin asema nousi alueesta (oblast) autonomiseksi tasavallaksi. Runsas miljoona Krimin vajaasta kahdesta miljoonasta asukkaasta on venäläisiä.

Laivaston ja Krimin lisäksi toinen kiistakysymys koski Neuvostoliiton Ukrainan alueelle jääneitä ydinaseita. Venäjän ja Yhdysvaltain tavoitteena oli estää ydinsulkusopimuksen hengen mukaisesti uusien ydinasevaltioiden muodostumista Itsenäisten valtioiden yhteisössä tai niiden leviäminen kolmansiin maihin esimerkiksi asekaupan avulla. Ukraina luovutti toukokuussa 1992 taktiset ydinaseet Neuvostoliiton kansainvälisoikeudelliselle seuraajavaltiolle, Venäjälle, mutta piti strategiset ydinaseet itsellään. 1992 Ukrainasta tuli ETYK:n (nyk. ETYK) jäsen.

Vitold Fokinin hallitus joutui lokakuussa 1992 eroamaan ja uudeksi pääministeriksi tuli Leonid Kutshma. Taloudellinen tilanne sai hiilikaivostyöläiset lakkoilemaan ja Kutshma vaati maan julistamista hätätilaan, mistä Kravtshuk presidenttinä kieltäytyi. Kutshma joutui eroamaan pääministerin tehtävästä syyskuussa 1993. Tilanteen vakauttamiseksi nimitti Kravtshuk kaivosjohtaja Jefim Zviaglinskyn pääministeriksi.

Heinäkuussa 1993 Ukrainan parlamentti julisti strategiset ydinaseet omiksi, mutta suostui jo marraskuussa allekirjoittamaan strategisten aseiden rajoittamissopimuksen, START-1:n ja 1994 ydinsulkusopimuksen, minkä perusteella se luopui myös sille jääneistä strategisista ydinaseista aloittaen länsi-integraation.

1994 pidetyissä ensimmäisissä täysin vapaissa parlamenttivaaleissa 338 täytetystä 450:stä parlamenttipaikasta sai Ruh enää vain 20 paikkaa ja entiset kommunistit 80 paikkaa. Sitoutumattomien edustajien määrä puolestaan nousi 170 paikkaan.

Tammikuussa 1994 voitti venäläismielinen Juri Meskov Krimin autonomisen tasavallan presidentinvaalit, minkä vuoksi Ukrainan parlamentti kumosi Krimin parlamentin 1992 säätämän perustuslain ja lakkautti Krimin presidentin viran.

Ukrainan pääministeriksi tuli Vitali Masol. Presidentinhallinnoksi muuttuneesta parlamentarimista seurasi, että Kutshma voitti Kratshukin presidentinvaaleissa ja Masolin oli erottava pääministerin tehtävästä. Pääministeriksi tuli entinen varapääministeri, Jevgeni Martshuk. 1994 Ukraina liittyi Naton rauhankumppaneihin.

Huhtikuussa 1995 presidentti Kutchma anoi asetuksen, minkä mukaan Krimi on presidentin hallinnossa, kunnes Krimin parlamenti esittää uutta perustuslakia Ukrainan parlamentin kumoaman tilalle. Kesäkuussa Venäjän presidentti Jeltsin ja Kutchma sopivat siitä, että Venäjä saa pitää Krimillä sijaitsevaa Sevastopolia Mustanmeren laivaston tukikohtanaan.

Martshuk joutui eroamaan toukokuussa 1996 ja pääministeriksi tuli Pavel Lazarenko, joka erosin vuoden kulutua heinäkuussa 1997. Pääministeriksi nousi varapääministeri Vasul Durdynets ja sitten Valeri Putovojtenko. Venäjä ja Ukraina pääsivät yhteisymmärrykseen vuodesta 1992 kestänestä kiistasta Neuvostoliiton Mustanmeren laivaston alusten jakamisesta Ukrainan ja Venäjän kesken. Tammikuussa 1998 allekirjoitettiin Ukrainan ja Venäjän kesken sopimus, millä vahvistettiin Ukrainan rajojen loukkaamattomuus eli käytännössä Krimin kuuluminen Ukrainalle, vaikka Krimin siirtämistä Ukrainalle 1954 oli pidetty Neuvostoliiton silloisen perustuslain vastaisesti suoritettina toimena.

Maaliskuussa 1998 olivat kommunistit vahvistaneet asemaansa jo siten, että presidentinvaaleissa Kutshman päähaastajana oli Petro Simonenko, minkä tosin Kutshma voitti. Huhtikuussa 2000 Kutshma järjesti kansanäänestyksen, missä enemmistö kannatti presidentin valtuuksien lisäämistä entisestään. Oppositio järjesti maaliskuussa 2001 suurmielenosoituksen yksinvaltaiseksi koettua presidenttiä vastaan ja 2002 Uudistusmielinen meidän Ukrainamme- vaaliliitosta tuli suurin parlamenttiryhmä, vaikkakin parlamentin enemmistö tukee edelleen presidenttiä tukevaa vaaliliittoa "Yhtenäisen Ukrainan puolesta" sitoutumattomien tuella.

2002 epäiltiin Ukrainan valtiollisen asevientiyhtiön vieneen välikäsien kautta tutkateknologiaa Irakiin ja että presidentti olisi asiasta tietoinen. Yhtiön johtaja kuoli onnettomuudessa.

Sisällysluettelo

1 henkilöitä
2 Translitterointi
3 Arkistoitu vertaisarviointi
- 3.1 Ukraina
4 Valuutta

[muokkaa] henkilöitä

Kirjailija Mihail Afanasevitsh Bulgakov (1891-1940): Valkokaarti (1924), kirja, joka kuvaa Kiovan tapahtumia toukokuusta 1918 helmikuuhun 1919, Skorodpatskin vallankaappauksen jälkeisestä tilasta bolshevikkien vahvistumiseen ja Petljuran joukkojen vetäytymiseen. Bulgakov kävi lukion Kiovassa, kuten myös bolshevikkien ensimmäinen opetuskansankomissaari, Lunatsharskij. Bulgakovin kuuluisin kirja on Saatana saapui Moskovaan (venäjäksi Mestari ja Margareetta). Bulgakov toimi itse palvelukseen määrättynä sotilaslääkärinä

Igor Sikorsky (1889-1972), kiovalaissyntyinen amerikkalainen helikopteritehtailija.

Sergei Korolev (1907-1966), Neuvostoliiton ydinase- ja satelliittiohjelman isä.

Volodimir Drinfeld, matematiikan Field -mitalin voittaja 1990

Ilja Metshnikov (1845-1916), lääketieteen nobelisti 1908.

Simon Kutsnets (1901-1985), taloustieteen nobelisti, 1971.

Ilja Repin (1844-1930), Kuokkalaan asettunut taidemaalari.

[Ruslana Lyzhichko] (1974-), Euroviisuvoittaja 2004

Ivan Stepanovitsh Mazepa (1640-28.8.1709) Itä-Ukrainan hetmanni (1687-1708), Kaarle XII liittolainen.

Leonid Iljitsh Brezhnev (1906-1982)

Vladimir Jabotinski, militäärisiionisti

Nestor Ivanovitsh Makhno, anarkisti

Golda Meir (1898-1978), Israelin pääministeri Jom Kippur-sodan aikana, kiovalainen

Moshe Sharett Israelin pääministeri 1953-1955, vastusti Suezin kriisiä

Petljura

Trotski (Bronstein)

[muokkaa] Translitterointi

Tuo on kokonaisuudessaan melkoinen suo koko homma, mutta siis se, että č:n sijasta käytetään tš:iä, tuntuu jotenkin omituiselta ottaen huomioon miten yleistä täällä on 'yksi kirjain = yksi äänne'-politiikan kannatus. Ja mitä noita taulukoita selailin, molemmat ovat hyväksyttäviä. PS. Ylläpitäjät, voisiko tuon ylläolevan tekstin poistaa, se on jäänne jostain....no en tiedä mistä. --Neofelis Nebulosa 29. elokuuta 2005 kello 07.36 (UTC)

Syynä lienee se, ettei suomenkielessä periaatteessa ole "č" kirjainta eikä tuota ukrainan kielen "Ч"-kirjainta vastaavaa äännettäkään. --Joonas 29. elokuuta 2005 kello 08.24 (UTC)

No ei se voi kyllä olla syynä koska ei suomenkielessä periaatteessa ole noita muitakaan hattuvirityksiä. --Neofelis Nebulosa 29. elokuuta 2005 kello 09.32 (UTC)

š ja ž kuuluvat virallisiin suomenkielen kirjaimiin, č ei. --Joonas 29. elokuuta 2005 kello 11.33 (UTC)

[muokkaa] Arkistoitu vertaisarviointi

[muokkaa] Ukraina

Luonnonvarat ja vientituotteet voisi viedä talouden alle alaotsikoiksi ja vähän täydentää? --Joonas 27. elokuuta 2005 kello 15.28 (UTC)

Kulttuuria voisi ehkä vähän täydentää? --Miihkali 27. elokuuta 2005 kello 15.36 (UTC)

Kulttuuria täydennetty, yksityiskohdat Ruslanasta siirretty Ruslana-artikkeliin. Lisätty kappale uskonnoista ja ukrainen ortodoksien kirkkopoliittisesta tilanteesta --Joonas 29. elokuuta 2005 kello 08.56 (UTC)
Lisätty väestö-osaan uskonnosta ja perus väestöstatistiikkaa. --Joonas 29. elokuuta 2005 kello 17.33 (UTC)
Laitettu keskeiset väestöstatistiikat laatikkoon. --Joonas 4. syyskuuta 2005 kello 18.52 (UTC)
Joitain lauseita pitäisi katkoa ja selvittää (esim. historia vuoden 1918 kohdalla). Irralliset historia-flashbackit häiritsevät jossain osioissa. Ensin puhutaan demokratisoitumisesta ja EU:sta ja sitten samassa palataan vuoteen 1654 ja atamaaneihin. Historia omaksi osioikseen kiitos. Sitten pitäisi vielä käydä yliopiston kirjastossa katsomasta standardista SFS 4900 onko ukrainan kyrillinen Х tosiaan H' kuten nimissä on käytetty. Kartan nimet voisi kanssa kääntää suomeksi kun ne ovat eri asussa kuin englanniksi. --Mikko Paananen 5. syyskuuta 2005 kello 19.35 (UTC)