Tractatus logico-philosophicus

Wikipedia

Tractatus logico-philosophicus eli Loogis-filosofinen tutkielma oli Ludwig Wittgensteinin pääteos ja eräs loogisen empirismin tärkeimmistä vaikuttimista.

80 sivussa Wittgenstein esittää oman 7-kohtaisen filosofisen järjestelmänsä loogisen atomismin hengessä. Jokainen kirjan lause on numeroitu rekursiiviselta vaikuttavalla tavalla, tosin numeroinnin luonteesta ei ole yksikäsitteisesti hyväksyttyä näkemystä. Ajatuksena on kuitenkin karkeasti ottaen, että 1.1 selittää kohtaa 1, 1.11 ja 1.12 kuvaavat selittävät kohtaa 1.1 ja niin edespäin. Kirjan 7 päälausetta ovat:

Maailmaa on kaikki, mikä on niin kuin se on.
Mikä on niin kuin se on - tosiseikka - on yksityisten asiaintilojen vallitsemista.
Tosiseikkojen loogiset kuvat ovat ajatuksia.
Ajatuksia ovat mielekkäät lauseet.
Lauseet ovat elementaarilauseiden totuusfunktioita. (Elementaarilause on oma totuusfunktionsa.)
Totuusfunktion yleinen muoto on $[\bar{p},\bar{\xi},N(\bar{\xi})]$ . Tämä on lauseen yleinen muoto.
Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava.

Itse Wittgenstein tiivisti Tractatuksen näin:

Minkä ylipäänsä voi sanoa, sen voi sanoa selvästi, ja mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava.

Wittgenstein esittelee Tractatuksessa ns. kielen kuvateorian, jonka mukaan oikein muodostetut lauseet ovat kuvia asiaintiloista. Esimerkiksi lause: ”Kissa on pöydällä” kuvaa asiaintilaa, jossa kissaksi kutsuttu eläin on pöydällä. Filosofisia ongelmia syntyy Wittgensteinin mukaan silloin, kun kieltä käytetään väärin esimerkiksi yrittämällä kuvata sellaista, jota ei voi kuvata. Esimerkkinä tästä on maalauksen ja maailman vastaavuussuhde: maalaus voi esittää latoa, mutta maalaus ei voi esittää maalauksen ja ladon välistä esittämissuhdetta. "Missä esittämissuhde on?" kuulusi wittgensteinilainen kysymys. Puhe sen puhumisesta, mistä ei voi puhua, herättää kysymyksiä monien omituiselta tai filosofiselta kuulostavien väitteiden luonteesta: ”Mikä on elämän tarkoitus?", ”Kuinka paha ihminen voi olla?", "Onko enemmän identtinen kuin epätosi vai maksalaatikko?".

Wittgensteinin mukaan kielen kuvateoria ei voi sanoa tällaisista (kahdesta ensimmäisestä) lauseista mitään, koska ne viittaavat mystisiin tuntemuksiin ja transsendentteihin ideoihin. Viimeinen esimerkkilause on sen sijaan järjetön jo tavanomaisen kieliopin kannalta.

Wittgensteinin mukaan filosofian tehtävänä on löytää kielelliset sekaannukset. Hän osoittaa, että mainitun kaltaiset kysymykset vievät ajatuksellisiin umpikujiin. Filosofinen erittely ei tuota tiedollisia väittämiä kuten luonnontieteet, vaan se on toimintaa, jonka tavoitteena on purkaa kielemme tuottamat mielettömyydet. Wittgenstein pitää esimerkiksi etiikasta ja estetiikasta puhumista mahdottomana.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteivät etiikka ja estetiikka olisi elämässä oleellisia tekijöitä. Wittgenstein vain väittää, ettei niistä voi puhua sekaannuksista vapaalla kielellä. Lause ”Sinun pitäisi auttaa lähimmäistäsi” ei puhu maailmasta kuten "Kissa on pöydällä”. Kaikilla tosiasiaväitteillä on looginen rakenne (”Kissa on pöydällä” tai ”Kaloilla on kidukset”) ja ne ovat tosia tai epätosia vallitsevan asiaintilan perusteella. Lause ”Kissa on pöydällä” on tosi, jos kissa todellakin on pöydällä. Wittgenstein myös toteaa, että kieli voi vain kuvailla maailmaa, mutta se ei voi kuvata sitä miten se kuvaa maailmaa. Tätä kutsutaan semantiikan julkilausumattomuudeksi.

Tractatuksen näkemys toimi pohjana loogisen positivismin agnostismille ja metafysiikan suoranaiselle kieltämiselle. Myöhemmin loogisen positivismin tyyntyessä loogiseksi empirismiksi ja vielä enemmän analyyttiseksi filosofiaksi, esimerkiksi moraalifilosofia palautettiin mielekkään keskustelun piiriin mm. G. E. Mooren myötä. Tractatuksen näkemys kielestä liittyy oleellisesti tieteelliseen kielenkäyttöön. Wittgensteinin esittäessä sen mikä esitettävissä on, Tractatus ilmentää viittausta esittämättömään ja kielen tavoittamattomaan maailmaan.

Wittgenstein päätyi itsekin pitämään Tractatuksen näkemyksiä kielellisinä paradokseina:

Kirjani muistuttaa tikkaita. Tarvitset sitä kiivetäksesi ylös, missä huomaat mitä tarkoitan.

Tämän jälkeen voit heittää tikkaat menemään.

[muokkaa] Otteita

5.6. Kieleni rajat ovat maailmani rajat.
6.54. Lauseeni selventävät siten, että se, joka minut ymmärtää, huomaa lopulta lauseitteni olevan mielettömiä, noustuaan niitä pitkin - niiden päällä - niiden yläpuolelle. (Hänen on niin sanoakseni heitettävä pois tikkaat kiivettyään niillä ylös.)
7. Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava