Taijiquan

Wikipedia

Taiji-symboli

Taijiquan (太极拳) (T´ai Chi Ch´üan) on vanha kiinalainen taistelutaito. Se tunnetaan nykyisin terveyttä edistävänä liikuntana, jonka hitaat, pehmeät liikkeet sopivat kaikenikäisille ja -kuntoisille.

Sisällysluettelo

1 Historiaa
2 Taijiquanin 13 tekniikkaa
3 Tunnetuimmat tyylisuunnat
4 Taijiquan Suomessa
5 Aiheesta muualla

[muokkaa] Historiaa

Legendan mukaan taijiquanin perusharjoitukset kehitti Hubein maakunnassa Wudang-vuorella 1300-luvulla asunut taolainen pyhimys Zhang Sanfeng (張三豐) . Toinen myyttinen taijiquanin oppi-isä oli Wang Zongyue (王宗岳), joka eli 1500-luvulla. Historiallisen aineiston valossa taijiquanin syntyvaiheet sijoittuvat Henanin maakuntaan Chenjiakou-nimiseen kylään, jossa 1600-luvulla Chen-suku harjoitteli nyrkkeilytyyliään. Monet pitävätkin Chen Wangtingiä (陳王廷) (1600–1680) taijiquanin varsinaisena kehittäjänä. Chen-suvun nyrkkeilytyylin varhaisimpien muotojen sanotaan olleen lähellä Shaolin-luostarissa kehitettyjä nyrkkeilytyylejä. Shaolin-luostari ja Chen-kylä ovat melko lähellä toisiaan, joten yhteys on varsin todennäköinen. Pitkään taijiquan oli vain harvojen tuntema taistelutaito ja Chen-suku opetti taitoaan vain perheenjäsenille.

1800-luvulla tiettävästi ensimmäinen Chen-suvun ulkopuolinen, joka oppi taidon oli Yang Luchan 楊露禅 (1799–1872). Hän tuli tunnetuksi taitavana nyrkkeilymestarina ja hänet kutsuttiin keisarin hoviin opettamaan keisarin henkivartijoita. Yang opetti taitonsa pojilleen, joista toinen, Yang Jianhou (楊健候) (1839–1917) välitti taidot edelleen omalle pojalleen Yang Chengfulle (楊澄甫) (1883–1936).

1900-luvun alusta taijiquania on opetettu avoimemmin. Tällöin laji levisi laajemmalle muun muassa Yang-suvun ja erityisesti Yang Chengfun toimesta. Hän opetti Pohjois- ja Etelä-Kiinassa ja monet hänen oppilaansa jatkoivat hänen opetustyötään. Arvostetuimmat hänen oppilaansa olivat Chen Weiming, Dong Yingjie (Tung Ying Chieh), Fu Zhongwen, hänen vanhin poikansa Yang Zhen Ming (Yang Shou Chung) sekä Zheng Manqing (Cheng Manching).

Parin viime vuosisadan aikana taijiquanista on kehitetty monia eri tyylisuuntia ja variaatioita. Tunnetuimmat tyylisuunnat ovat Yang-, Chen-, Wu-, Sun- sekä Wu/Hao-tyylit. Opetus on perinteisesti ollut eri sukujen yksityisoikeus ja taito on välitetty isältä pojalle sukupolvesta toiseen.

Ajan muuttuessa ja opettajien erilaisten taipumusten ja kiinnostusten johdosta taijista on kehittynyt moniulotteinen laji, jota harjoitellaan erilaisista syistä ja lukuisin eri tavoin. Taijista on kehitetty monia lyhennettyjä ja yksinkertaistettuja liikesarjoja kuten kahdeksan, 24 ja 40 liikkeen sarjat terveyden ylläpitämiseen ja kilpavoimistelutyyppiseksi urheiluksi.

[muokkaa] Taijiquanin 13 tekniikkaa

TAIJI SHI SAN SHI (太极十三式)

Taiji-harjoittelijoita Shanghaissa

BA MEN (八門) - Kahdeksan porttia

Peng (棚)- torjunta
Lu (履) - veto
Ji (擠) - painaminen
An (按) - työntö
Cai (采) - veto alas
Lie (裂) - halkaisu
Zhou (肘) - kyynärpääisku
Kao (靠) - olkapääisku

WU BU (五步) - 5 askelta

Jin bu (進步) - eteenpäin
Tui bu (退步) - taaksepäin
You pan (右盼) - (katso) oikealle
Zuo gu (左顧) - (huomio) vasemmalle
Zhong ding (中定) - keskitetty tasapaino

[muokkaa] Tunnetuimmat tyylisuunnat

CHEN (陳)

Chen-suvun taijiquan on vanhin tyylisuunnista ja sen pohjalta muut tyylisuunnat ovat kehittyneet. 1900-luvun tunnetuimpia Chen-suvun taiji-opettajia oli Chen Fake (1887–1957), joka opetti pitkään Beijingissä. Hän kehitti nk. uuden tyylin (xin jia).

YANG (杨)

Yang Luchan (1799–1872) oli ensimmäinen Chen-suvun ulkopuolinen, joka oppi Chen-suvun taijiquania. Hän välitti perinteen omille pojilleen ja näin Yang-suku kehitti vähitellen omat harjoitusmuotonsa ja opetusmetodinsa. Yang Luchanin pojanpoika Yang Chengfu opetti laajasti eri puolilla Kiinaa ja hänen tyylinsä tulikin kaikkein tunnetuimmaksi.

WU (吳)

Wu Jianquan (1870–1942) oppi taitonsa isältään, joka oli Yang Luchanin oppilas. Wu-suvun opettajat kehittivät myös vähitellen omat harjoitusmuotonsa, jotka levisivät laajasti mm. Hongkongiin. Wu-tyyli on toiseksi levinnein taiji-tyylisuunta.

WU/HAO (武/郝)

Wu Yuxiang (1812–1880) oppi taijiquanin Yang Luchanilta. Hän opetti vastaavasti veljenpojalleen Li Yiyulle (1883–1892), joka taas opetti Hao Weizhenille (1849–1920). Tästä opetuslinjasta kehittyi oma tyylisuuntansa, jota kutsutaan myös Wu-tyyliksi, mutta jotta sitä ei sekoitettaisi Wu Jianquanin kehittämään Wu-tyyliin, sitä kutsutaan myös Wu/Hao- tai Hao-tyyliksi.

SUN (孫)

Sun Lutang (1861–1932) oli arvostettu Xingyi- ja Bagua-nyrkkeilijä, kun hän alkoi opiskella taijiquania Hao Weizhenin ohjauksessa. Hän kehitti oman tyylisuuntansa, joka on näistä viidestä päätyylistä harvinaisin.

muita tyylisuuntia tai variaatioita:

Zhaobao (Zhaobao-kylässä kehitetty tyyli)

Zhaobao-kylä sijaitsee Chenjiagou-kylän lähellä, joten Zhaobao- ja Chen-tyylit ovat kehittyneet rinnakkain.

Wudang (Wudang-vuorella kehitetty tyyli)

Wudangshan on tunnettu taolainen pyhä vuori. Tämän tyylisuunnan väitetään periytyvän 1300-luvulla eläneestä Zhang Sanfengistä. Tyylisuunnan historiallisuus on kyseenalaista.

Zheng Manqing (Yang-tyylin variaatio)

Zheng Manqing (1901–1975) kehitti Taiwanissa Yang-tyylistä lyhennetyn 37 liikkeen sarjan. Hän tuli tunnetuksi Yhdysvalloissa 1960- ja 70-luvuilla ja hänen liikesarjansa onkin siellä kaikkein yleisin ja opetetuin.

Wudang (Practical taichichuan, Wu-tyylin variaatio)

Cheng Tinhung (1930–2005) oppi Wu-tyylin taijita Hongkongissa ja muokkasi siitä oman tyylisuuntansa, jota hän kutsuu Wudang-taijiquaniksi. Chengin oppilas kutsuu tyylisuuntaa myös nimellä Practical taichichuan. Tämä on yksi levinneimpiä taiji-tyylejä Euroopassa.

Moderni (Standardisoitu) taijiquan

Taijiquan- ja wushuasiantuntijat ovat kehittäneet standardisoituja taijiquan-liikesarjoja Kiinassa 1950-luvun puolivälistä alkaen. Tunnetuimmat niistä ovat 24 liikkeen taijiquan, Yang-tyylin 88 liikkeen taijiquan, 48 liikkeen taijiquan sekä 32 liikkeen taijijian (taijimiekka). Vuonna 1989 Kiinan Wushu-tutkimuslaitos (中国武术研究院) julkaisi neljä standardisoitua taijiquan -liikesarjaa: Chen 56-, Yang 40-, Wu- ja Sun -liikesarjat. Kaikki standardisoidut liikesarjat ovat levinneet Kiinasta ympäri maailmaa.

Taijiquanista on myös kehitetty wushu-kilpailulaji. Kiinassa kilpailu on aloitettu jo 1950-luvulla vuosittaisissa kansallisissa wushu-mestaruuskisoissa. Vuonna 1990 taijiquan otettiin ensimmäistä kertaa mukaan kilpailulajiksi Aasian olympialaisiin. Siitä lähtien Kansainvälinen Wushu-liitto (IWUF) on järjestänyt MM-kisoja joka toinen vuosi. Pakolliset liikesarjat MM- ja EM-kisoissa olivat 42 liikkeen taijiquan- ja 42 liikkeen taijijian -liikesarjat. Vuonna 2003 IWUF julkaisi uudet kilpailusäännöt. Nykyään taijiquan- ja taijijian- liikesarjat ovat MM- ja EM-kilpailuissa vapaamuotoisia, jolloin kilpailijat kehittävät itse omat kilpailurutiininsa sääntöjen määrittelemissä rajoissa.

[muokkaa] Taijiquan Suomessa

Ensimmäiset taiji-kurssit järjestettiin Suomessa satunnaisesti jo 1970-luvulla. Taijin opetus- ja harrastustoiminta alkoi vakiintua kuitenkin vasta 1980-luvulla mm. Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Nykyisin kursseja ja harjoitteluryhmiä on jo laajasti eri puolilla Suomea.

Seuraavassa Suomessa edustettuina olevat tyylisuunnat: